Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun

Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.

Retkeilyvaatteet naisille ja miehille

Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.

Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.

On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.

Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa

Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.

Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.

Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!

Tuotteet: ( 97 - 108 / 565 )
Järjestä:
  • Lenz heat glove 6.0 lämpörukkanen. Uusi superlämmin rukkanen tehokkaalla lämpöelementillä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Heat Glove 8.0 lobster on markkinoiden lämpimin kaksikerroksinen lämpörukkanen. Vahva suositus todella kylmiin olosuhteisiin ja harrastuksiin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Anar Manna on erinomaisesti hengittävä lasten vaellus- ja ulkoilutakki kulutusta kestävästä vahamateriaalista. Takki sopii niin liikkuvaan vaellukseen kuin muihin luontoaktiviteetteihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Lila
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Origopro Taistelupaita on kevyt, hengittävä, kosteutta haihduttava ja antibakteerinen. Paita pienentää lämpökuormaa ja lisää mukavuutta suojaliivien alla käytettäessä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Pituus:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lämmin ja mukava sukka, 3-pack, valmistettu 50% merinovillasta,
    sopii sekä jokapäiväiseen käyttöön että vaellukselle.
    Vahvikkeet varpaissa ja kantapäissä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • 3,5cm leveästä nauhasta valmistettu henkseli nappikiinnityksellä. Nahkaosat on valmistettu ruskeasta 1,2 mm paksusta aidosta nahasta. Valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Näytä vertailu
  • Kun tarvitset lakin joka suojaa säältä ja auringon paisteelta ja auttaa maastoutumaan metsämaastoon niin taktinen lippalakki on  oikea valinta. Lippa on pitkä ja lievästi kaartuva, Kaarevuutta voidaan muuttaa kääntämällä lipan reunoja alas...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Näytä vertailu
9
1 Pagination Pages Ellipsis 8 9 10 Pagination Pages Ellipsis 48