- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26310) /
- Kodintekstiili (1821) /
- Kaihtimet (9) /
- Rullaverhot
Rullaverhot
Rullaverhot ja rullakaihtimet – säädä kodin valaistusolosuhteita
Rullaverhot ovat oiva tapa säädellä huoneen ja jopa kokonaisen huoneiston valaistusolosuhteita. Rullanverhon valinta käyttötarkoituksen ja tilan mukaan onkin siksi hyvin tärkeä vaihe, jotta se toimisi juuri, kuten sen halutaan toimivan ja olisi samalla esteettisesti tilaan ja tilan käyttäjien makuun sopiva.Rullaverho valmistetaan yleensä joko luonnonmateriaalista kuten puuvillasta taikka polyesteristä. Perinteisten kangasverhojen osaltakin valonsäätely toimii, mutta ne eivät pärjää pimentämisessä nykyaikaisille – usein polyesterista valmistetuille – rullaverhoille.
Rullaverhon valinta
Rullaverhon valonsäätelytarpeen ollessa vähäinen voi verhon valintavaiheessa mennä estetiikka edellä. Sopiva väri ja materiaali ovat tällöin tärkeitä tekijöitä. Ja tokihan tällaisessakin tapauksessa rullaverho joka tapauksessa suojaa huoneessa olevia ulkopuolisilta katseilta ja vaikkapa häikäisyltä. Erilaisten pimentävien verhojen välillä kannattaa suorittaa vertailua, koska ominaisuudet voivat vaihdella suurestikin.
Hyvälaatuinen rullaverho pimentämiseen suojaa valolta 100 %, eli on täysin pimentävä. Samalla se suojaa tehokkaasti ulkoa tulevalta UV-säteilyltä – Usein yli 90 prosenttisesti. Lämmönimeytymis tai valonläpäisykyky ei rullaverholla ole aivan niin hyvä kuin ikkunan omalla rakenteella tai sälekaihtimilla, koska rullaverho asennetaan huoneen sisäpuolelle, mutta tässäkin yhteydessä kannattaa muistaa koko rakenteen eli ikkunakerrosten, mahdollisten sälekaihtimien sekä rullaverhon yhteisvaikutus, joka voi olla jo sangen merkittävä.
Tärkeä oikean kokoisen rullaverhon valintaan on kuitenkin aina se, että verho ylettyy myös sivusuunnassa ikkunaruudun reunojen yli. Pimentävässä verhossa mielellään jopa neljä senttimetriä yli puoleltaan, muissa rullaverhoissa vähempikin riittää. Sama tietysti pätee korkeussuunnassa, mutta tässä kannattaa ottaa huomioon se, että verhon asennusvara vaatii huomattavasti enemmän lisäsenttejä verhoon kuin mitä ikkunaruudun korkeus on.
Pimentävä rullaverho tuo rauhaa nukkumiseen
Luonnollisesti pimentävä rullaverho soveltuu nukkumatiloihin, kuten makuuhuoneeseen ja sellaisella voi olla merkittävä vaikutus unen laatuun ja hyvinvointiin. Myös elokuvaa on mukavampi katsoa hämärässä tai pimeässä – Halutessaan hyvälaatuista pimennysverhoa voi käyttää myös valkokankaana.
Pimentävissä rullaverhoissakin on nykyään estetiikka hyvin huomioitu – Erilaisia väri- ja kokovaihtoehtoja on saatavilla monipuolisesti. Mekanismi on usein niin kutsuttu lapsiturvamekanismi.
Lisää verhoja rullaverhojen rinnalle löytyy verkkokauppamme kategoriasta verhot. Sisustuskokonaisuuksia suunnittelevalle suosittelemme tutustumaan Kärkkäisen koti ja sisustaminen -osastoon.
Rullaverhot ja rullakaihtimet – säädä kodin valaistusolosuhteita
Rullaverhot ovat oiva tapa säädellä huoneen ja jopa kokonaisen huoneiston valaistusolosuhteita. Rullanverhon valinta käyttötarkoituksen ja tilan mukaan onkin siksi hyvin tärkeä vaihe, jotta se toimisi juuri, kuten sen halutaan toimivan ja olisi samalla esteettisesti tilaan ja tilan käyttäjien makuun sopiva.Rullaverho valmistetaan yleensä joko luonnonmateriaalista kuten puuvillasta taikka polyesteristä. Perinteisten kangasverhojen osaltakin valonsäätely toimii, mutta ne eivät pärjää pimentämisessä nykyaikaisille – usein polyesterista valmistetuille – rullaverhoille.
Rullaverhon valinta
Rullaverhon valonsäätelytarpeen ollessa vähäinen voi verhon valintavaiheessa mennä estetiikka edellä. Sopiva väri ja materiaali ovat tällöin tärkeitä tekijöitä. Ja tokihan tällaisessakin tapauksessa rullaverho joka tapauksessa suojaa huoneessa olevia ulkopuolisilta katseilta ja vaikkapa häikäisyltä. Erilaisten pimentävien verhojen välillä kannattaa suorittaa vertailua, koska ominaisuudet voivat vaihdella suurestikin.
Hyvälaatuinen rullaverho pimentämiseen suojaa valolta 100 %, eli on täysin pimentävä. Samalla se suojaa tehokkaasti ulkoa tulevalta UV-säteilyltä – Usein yli 90 prosenttisesti. Lämmönimeytymis tai valonläpäisykyky ei rullaverholla ole aivan niin hyvä kuin ikkunan omalla rakenteella tai sälekaihtimilla, koska rullaverho asennetaan huoneen sisäpuolelle, mutta tässäkin yhteydessä kannattaa muistaa koko rakenteen eli ikkunakerrosten, mahdollisten sälekaihtimien sekä rullaverhon yhteisvaikutus, joka voi olla jo sangen merkittävä.
Tärkeä oikean kokoisen rullaverhon valintaan on kuitenkin aina se, että verho ylettyy myös sivusuunnassa ikkunaruudun reunojen yli. Pimentävässä verhossa mielellään jopa neljä senttimetriä yli puoleltaan, muissa rullaverhoissa vähempikin riittää. Sama tietysti pätee korkeussuunnassa, mutta tässä kannattaa ottaa huomioon se, että verhon asennusvara vaatii huomattavasti enemmän lisäsenttejä verhoon kuin mitä ikkunaruudun korkeus on.
Pimentävä rullaverho tuo rauhaa nukkumiseen
Luonnollisesti pimentävä rullaverho soveltuu nukkumatiloihin, kuten makuuhuoneeseen ja sellaisella voi olla merkittävä vaikutus unen laatuun ja hyvinvointiin. Myös elokuvaa on mukavampi katsoa hämärässä tai pimeässä – Halutessaan hyvälaatuista pimennysverhoa voi käyttää myös valkokankaana.
Pimentävissä rullaverhoissakin on nykyään estetiikka hyvin huomioitu – Erilaisia väri- ja kokovaihtoehtoja on saatavilla monipuolisesti. Mekanismi on usein niin kutsuttu lapsiturvamekanismi.
Lisää verhoja rullaverhojen rinnalle löytyy verkkokauppamme kategoriasta verhot. Sisustuskokonaisuuksia suunnittelevalle suosittelemme tutustumaan Kärkkäisen koti ja sisustaminen -osastoon.
-
[ { "catentry_id" : "1311157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262907", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_180x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262911", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262915", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262917", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262919", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_140x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262923", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262925", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262933", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262941", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262945", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262949", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-long-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262951", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262953", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262959", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_120x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-lang-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528617561/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262965", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701398/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262971", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262973", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311139001", "partNumber" : "103262975", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_180x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528629014/debel-pitka-pimentava-rullaverho.jpg" } ]
Debel pitkä pimentävä rullaverho
★★★★★ ★★★★★Pimentävä rullakaihdin on täydellinen valinta, jos haluat pimentää makuuhuoneen, tv-huoneen tai lastenhuoneen täysin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:30,90 €-49,90 € -
[ { "catentry_id" : "679577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526453", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" } }, { "catentry_id" : "679580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526451", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526455", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526457", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526461", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526459", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "102526463", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528620240/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215851", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215853", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215855", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215857", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_180x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215859", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215861", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "1068526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679570001", "partNumber" : "103215863", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-pimentava-rullakaihdin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528616823/debel-tree-morklaggningsrullgardin.jpg" } } ]
Debel Tree pimentävä rullakaihdin
★★★★★ ★★★★★Rullakaihdin valoa pimentävällä kankaalla, jossa on puukuvio, alumiinilista ja muovinen kuulaketju. Kaihdin voidaan kiinnittää joko seinään tai kattoon.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:30,90 €-56,90 € -
[ { "catentry_id" : "1311158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262909", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_130x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262913", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262921", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_130x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-morklaggningsrullgardin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262927", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262929", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262931", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262935", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262937", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_110x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262939", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-morklaggningsrullgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-blackout-roller-blind.jpg" } }, { "catentry_id" : "1311166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262943", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262947", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-blackout-roller-blind.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528633578/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262955", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262957", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_150x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262961", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262963", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_110x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262967", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702334701312/debel-pimentava-rullaverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1311173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311138501", "partNumber" : "103262969", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528604202/debel-pimentava-rullaverho.jpg" } ]
Debel pimentävä rullaverho
★★★★★ ★★★★★Pimentävä rullakaihdin on täydellinen valinta, jos haluat pimentää makuuhuoneen, tv-huoneen tai lastenhuoneen täysin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:20,90 €-39,90 € -
[ { "catentry_id" : "91339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "91328501", "partNumber" : "101173231", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_100x165":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "91339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "91328501", "partNumber" : "101173232", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x165":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Kirsch pimentävä beige rullakaihdin
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä52%14,90 €-32,90 €Norm. 30,90 -
[ { "catentry_id" : "1433682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442130", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442132", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_70x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442134", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442136", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442138", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko, cm_|_140x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442140", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442142", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_140x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442148", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko, cm_|_100x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442150", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442152", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442154", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_100x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442156", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442158", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko, cm_|_160x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442160", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko, cm_|_70x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433689001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442162", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_70x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } } ]
Stylive bamburullakaihdin, eri värejä ja kokoja
★★★★★Varjostava verho luonnolliseen sisustukseen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-28,90 € -
[ { "catentry_id" : "679577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526447", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-blackout-roller-blind.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" } }, { "catentry_id" : "679579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526443", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526449", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_90x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526439", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526445", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" }, { "catentry_id" : "679587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679569501", "partNumber" : "102526441", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x175":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528643362/debel-zigzag-pimentava-rullakaihdin.jpg" } ]
Debel Zigzag pimentävä rullakaihdin
★★★★★ ★★★★★Rullakaihdin valoa pimentävällä kankaalla, jossa on puukuvio, alumiinilista ja muovinen kuulaketju. Kaihdin voidaan kiinnittää joko seinään tai kattoon.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:31,90 €-53,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 442 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 38 kpl
- Käytävämatot 269 kpl
- Pyöreät matot 129 kpl
- Lasten matot 56 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 8 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 7 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Keinutuolinmatot 1 kpl
- Mattojen liukuesteet 12 kpl
- Lattian suojamatot 5 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl