Ruukut sisälle ja ulos
Erilaiset ruukut ja ruukkukasvit tuovat väriä niin kodin sisustukseen kuin pihallekin. Sisäkasvien ruukut kuten saviruukut tai altakasteluruukut helpottavat viherkasvien hoitoa ja ulkoruukut taas suojaavat pihalla tai terassilla olevia kasveja. Kasviharrastajat voivat myös kylvää ja istuttaa kasveja itse, jolloin istutusruukut ja yrttiruukut auttavat harrastuksessa. Erilaiset ruukut ovat myös sisustuksellisia ja mahdollistavat vihreyden tuomista mitä erilaisimpiin paikkoihin.Altakasteluruukut ja muut sisätilojen ruukut verkosta
Viherkasvit ja muut sisäkukat tuovat vihreyttä, vehreyttä ja kotoisuutta kotiin tai toimistoon läpi vuoden. Kasvien hoitaminen on toisille meistä jopa terapeuttista puuhastelua. On sanottu myös, että viherkasvit vehreyden lisäksi puhdistavat sisäilmaa, joten niiden hoitamiselle on terveydellinenkin peruste.
Kotona ja toimistossa kasvien hoitaminen on tärkeä rutiini, jotta kasvit saavat riittävästi kosteutta läpi vuoden. Myös valoa on tärkeä olla mahdollisimman paljon, jotta kasvi jaksaa kasvaa ja kukoistaa. Kuitenkin väistämättä vuodenaikojen vaihtelut ja pidemmät poissaolot haastavat kasvien hoitamista. Altakasteluruukut ovat mahtava apukeino tasaisen kosteuden takaamiseksi. Altakasteluruukussa mullan alle jäävä vesisäiliö huolehtii siitä, että kosteutta siirtyy kasvimultaan sopivassa määrin jatkuvasti ilman että multa on kuitenkaan liian märkää.
Altakasteluruukkujen lisäksi sisätiloihin sopivat myös muut erilaiset sisäruukut kuten saviruukut ja amppeliruukut. Orkideakasveille on olemassa myös oma orkidearuukku. Mikäli ruukkujen hankinta on ajankohtainen, mutta ruukkuostoksille lähteminen tuntuu työläältä voi halutessaan tilata ruukut netistä.
Ulkoruukut terassille ja puutarhaan
Kerrostaloasunnoissa vihreän keitaan voi rakentaa sisätilojen lisäksi terassille tai parvekkeelle. Ulkoruukut mahdollistavat mitä erilaisempien istutusten ja kasvien istuttamisen ilahduttamaan näkymää. Kesäkukkien istuttaminen parvekkeelle tai terassille helpottuu, kun hankkii eri kasveille omat ruukkunsa tai istuttaa isompaan ruukkuun tai kukkalaatikkoon useammanlaisia kasveja.
Ulkoruukuissa voi kukkien lisäksi kasvattaa myös hyötykasveja, jotka tuottavat syötävää sitten ainakin läpi kesän jopa pitkälle syksyyn. Hyötykasvien kasvattaminen ja puutarhanhoito ylipäätään ovat monille tärkeä harrastus, joka auttaa palautumaan arjen muista tekemisistä.
Piharuukut sopivat loistavasti myös erilaisiin asetelmiin tai yksityiskohtiin suurellekin pihalle. Erilaisten ruukkujen avulla saa loihdittua monipuolisia kokonaisuuksia niin pihalle kuin kaikenlaisille terasseillekin.
Ruukut sisälle ja ulos
Erilaiset ruukut ja ruukkukasvit tuovat väriä niin kodin sisustukseen kuin pihallekin. Sisäkasvien ruukut kuten saviruukut tai altakasteluruukut helpottavat viherkasvien hoitoa ja ulkoruukut taas suojaavat pihalla tai terassilla olevia kasveja. Kasviharrastajat voivat myös kylvää ja istuttaa kasveja itse, jolloin istutusruukut ja yrttiruukut auttavat harrastuksessa. Erilaiset ruukut ovat myös sisustuksellisia ja mahdollistavat vihreyden tuomista mitä erilaisimpiin paikkoihin.Altakasteluruukut ja muut sisätilojen ruukut verkosta
Viherkasvit ja muut sisäkukat tuovat vihreyttä, vehreyttä ja kotoisuutta kotiin tai toimistoon läpi vuoden. Kasvien hoitaminen on toisille meistä jopa terapeuttista puuhastelua. On sanottu myös, että viherkasvit vehreyden lisäksi puhdistavat sisäilmaa, joten niiden hoitamiselle on terveydellinenkin peruste.
Kotona ja toimistossa kasvien hoitaminen on tärkeä rutiini, jotta kasvit saavat riittävästi kosteutta läpi vuoden. Myös valoa on tärkeä olla mahdollisimman paljon, jotta kasvi jaksaa kasvaa ja kukoistaa. Kuitenkin väistämättä vuodenaikojen vaihtelut ja pidemmät poissaolot haastavat kasvien hoitamista. Altakasteluruukut ovat mahtava apukeino tasaisen kosteuden takaamiseksi. Altakasteluruukussa mullan alle jäävä vesisäiliö huolehtii siitä, että kosteutta siirtyy kasvimultaan sopivassa määrin jatkuvasti ilman että multa on kuitenkaan liian märkää.
Altakasteluruukkujen lisäksi sisätiloihin sopivat myös muut erilaiset sisäruukut kuten saviruukut ja amppeliruukut. Orkideakasveille on olemassa myös oma orkidearuukku. Mikäli ruukkujen hankinta on ajankohtainen, mutta ruukkuostoksille lähteminen tuntuu työläältä voi halutessaan tilata ruukut netistä.
Ulkoruukut terassille ja puutarhaan
Kerrostaloasunnoissa vihreän keitaan voi rakentaa sisätilojen lisäksi terassille tai parvekkeelle. Ulkoruukut mahdollistavat mitä erilaisempien istutusten ja kasvien istuttamisen ilahduttamaan näkymää. Kesäkukkien istuttaminen parvekkeelle tai terassille helpottuu, kun hankkii eri kasveille omat ruukkunsa tai istuttaa isompaan ruukkuun tai kukkalaatikkoon useammanlaisia kasveja.
Ulkoruukuissa voi kukkien lisäksi kasvattaa myös hyötykasveja, jotka tuottavat syötävää sitten ainakin läpi kesän jopa pitkälle syksyyn. Hyötykasvien kasvattaminen ja puutarhanhoito ylipäätään ovat monille tärkeä harrastus, joka auttaa palautumaan arjen muista tekemisistä.
Piharuukut sopivat loistavasti myös erilaisiin asetelmiin tai yksityiskohtiin suurellekin pihalle. Erilaisten ruukkujen avulla saa loihdittua monipuolisia kokonaisuuksia niin pihalle kuin kaikenlaisille terasseillekin.
-
[ { "catentry_id" : "965630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965544501", "partNumber" : "103087033", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17x15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "965633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965544501", "partNumber" : "103087045", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_22x20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okrakruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okrakruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362138129/mica-thiago-okra-ruukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1124647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634501", "partNumber" : "103260967", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_30":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-white-30-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-vit-30-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-white-30-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-vit-30-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334936/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634501", "partNumber" : "103260971", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_30":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-vit-30-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-white-30-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-white-30-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-vit-30-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334929/4living-amppeli-mira-eco-valkoinen-30-cm.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1124643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260863", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334578/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334578/4living-mira-eco-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334578/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334578/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260867", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334721/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334721/4living-mira-eco-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334721/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334721/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124645001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260873", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334714/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334714/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334714/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334714/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124645501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260875", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Latte":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334783/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124646501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260916", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334561/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334561/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334561/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334561/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124669501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260801", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334660/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334660/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334660/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334660/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124670001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260847", "unitPrice" : "5,40 €", "unitPriceRaw" : "5.4", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334752/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334752/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334752/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334752/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260855", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334769/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334769/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334769/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334769/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260881", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334745/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124671501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260920", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334653/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334653/4living-mira-eco-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334653/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334653/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260799", "unitPrice" : "18,95 €", "unitPriceRaw" : "18.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334790/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334790/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334790/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334790/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103260831", "unitPrice" : "18,95 €", "unitPriceRaw" : "18.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334806/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334806/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334806/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334806/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1448938501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103479239", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25x25x30":"1" , "Väri_|_Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334585/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1448939001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103479263", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30x30x36":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334684/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334684/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334684/4living-mira-eco-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334684/4living-mira-eco-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1448939501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103479267", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_39x39x40":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334738/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1449076001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1124634001", "partNumber" : "103479261", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30x30x36":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416334691/4living-mira-eco-ruukku.jpg" } } ]Koko, cm:
-
[ { "catentry_id" : "1124718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260793", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Puuvilla":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335414/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335414/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260815", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335421/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335421/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260829", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333434/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333434/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260845", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333427/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333427/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260861", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335469/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335469/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260877", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Puuvilla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335452/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335452/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260879", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Väri_|_Puuvilla":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335490/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260885", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416333441/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } }, { "catentry_id" : "1124723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124680001", "partNumber" : "103260887", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416335384/4living-ruukku-gama-textil.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1119286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1119267001", "partNumber" : "103256648", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16x12x15":"1" , "Väri_|_Beige":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662846/mica-vendi-kruka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1119267001", "partNumber" : "103256656", "unitPrice" : "17,95 €", "unitPriceRaw" : "17.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_22x17x18":"1" , "Väri_|_Beige":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662853/mica-vendi-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1119267001", "partNumber" : "103256662", "unitPrice" : "8,95 €", "unitPriceRaw" : "8.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16x12x13":"1" , "Väri_|_Beige":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362662839/mica-vendi-ruukku.jpg" } } ]Koko, cm:
-
[ { "catentry_id" : "659666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "659643501", "partNumber" : "102499880", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861906011/mica-mandala-20-5x20cm-ruukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "925471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925442501", "partNumber" : "103016119", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-amppeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-amppeli.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-forstarkare.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-forstarkare.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573350822/km-13-5x13-amppeli.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "925460001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "925437001", "partNumber" : "103015929", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_23,9x23,7x18,1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-23-9x23-7x18-1-metallinen-ampari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-23-9x23-7x18-1-metallinen-ampari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg" }, { "catentry_id" : "925465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "925437001", "partNumber" : "103016043", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20,5x20x15,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-23-9x23-7x18-1-metallinen-ampari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-23-9x23-7x18-1-metallinen-ampari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg" }, { "catentry_id" : "925469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925437001", "partNumber" : "103016089", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_27,9x26,5x20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metal-decoration-bucket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-dekorationshink-i-metall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metallinen-sisustussanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-metal-decoration-bucket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573115476/km-dekorationshink-i-metall.jpg" } } ]Koko, cm:
-
[ { "catentry_id" : "1062037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1062033001", "partNumber" : "103192997", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomaatin-kasvatusruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomaatin-kasvatusruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomaatin-kasvatusruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomaatin-kasvatusruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomato-growing-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomatodlingskruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomaatin-kasvatusruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomatodlingskruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573552073/h-s-tomato-growing-pot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1288821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1288778501", "partNumber" : "103304821", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_19,5x19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942245/mica-siri-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1288822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1288778501", "partNumber" : "103304831", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_21,5x21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362942252/mica-siri-kruka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "544882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "102316178", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17x19":"1" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584400/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584400/mica-floyd-white-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584400/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584400/mica-floyd-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "444299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "102140760", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15x17":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584332/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584332/mica-floyd-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584332/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584332/mica-floyd-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "444299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "102140764", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17x19":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584349/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584349/mica-floyd-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584349/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584349/mica-floyd-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "444301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "102140772", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_13x15":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584325/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584325/mica-floyd-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584325/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584325/mica-floyd-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "965646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "103087107", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_21x24":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-vit-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-vit-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584356/mica-floyd-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "103256554", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_23,5x28":"1" , "Väri_|_Harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-vit-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861892123/mica-floyd-vit-kruka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "103256596", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_21x24":"1" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-vit-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584417/mica-floyd-vit-kruka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444289501", "partNumber" : "103256630", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15x17":"1" , "Väri_|_Harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-white-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-white-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-vit-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861584394/mica-floyd-ruukku.jpg" } } ]Koko, cm:
-
[ { "catentry_id" : "896017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "895991501", "partNumber" : "102927114", "unitPrice" : "17,00 €", "unitPriceRaw" : "17.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243351851_1/home4you-wicker-30x20-64cm-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243351851_1/home4you-wicker-30x20-64cm-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741243351851_1/home4you-wicker-30x20-64cm-amppeli.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruukut 234 kpl
- Istutuskorit 17 kpl
- Kukkalaatikot ja istutuslaatikot 29 kpl
- Kukkapöydät ja kukkatasot 54 kpl
- Ruukkutelineet 4 kpl
- Ruukkujen alustat 3 kpl
- Ruukkujen aluslautaset 15 kpl
- Amppeli ja ruukkutarvikkeet 38 kpl
- Kasvualtaat ja kukkapesät 2 kpl
- Istutuspussit ja viljelysäkit 5 kpl
- Hautamaljakot 2 kpl
- Kasviterraariot 2 kpl