Ruukut
Ruukut sisälle ja ulos
Erilaiset ruukut ja ruukkukasvit tuovat väriä niin kodin sisustukseen kuin pihallekin. Sisäkasvien ruukut kuten saviruukut tai altakasteluruukut helpottavat viherkasvien hoitoa ja ulkoruukut taas suojaavat pihalla tai terassilla olevia kasveja. Kasviharrastajat voivat myös kylvää ja istuttaa kasveja itse, jolloin istutusruukut ja yrttiruukut auttavat harrastuksessa. Erilaiset ruukut ovat myös sisustuksellisia ja mahdollistavat vihreyden tuomista mitä erilaisimpiin paikkoihin.Altakasteluruukut ja muut sisätilojen ruukut verkosta
Viherkasvit ja muut sisäkukat tuovat vihreyttä, vehreyttä ja kotoisuutta kotiin tai toimistoon läpi vuoden. Kasvien hoitaminen on toisille meistä jopa terapeuttista puuhastelua. On sanottu myös, että viherkasvit vehreyden lisäksi puhdistavat sisäilmaa, joten niiden hoitamiselle on terveydellinenkin peruste.
Kotona ja toimistossa kasvien hoitaminen on tärkeä rutiini, jotta kasvit saavat riittävästi kosteutta läpi vuoden. Myös valoa on tärkeä olla mahdollisimman paljon, jotta kasvi jaksaa kasvaa ja kukoistaa. Kuitenkin väistämättä vuodenaikojen vaihtelut ja pidemmät poissaolot haastavat kasvien hoitamista. Altakasteluruukut ovat mahtava apukeino tasaisen kosteuden takaamiseksi. Altakasteluruukussa mullan alle jäävä vesisäiliö huolehtii siitä, että kosteutta siirtyy kasvimultaan sopivassa määrin jatkuvasti ilman että multa on kuitenkaan liian märkää.
Altakasteluruukkujen lisäksi sisätiloihin sopivat myös muut erilaiset sisäruukut kuten saviruukut ja amppeliruukut. Orkideakasveille on olemassa myös oma orkidearuukku. Mikäli ruukkujen hankinta on ajankohtainen, mutta ruukkuostoksille lähteminen tuntuu työläältä voi halutessaan tilata ruukut netistä.
Ulkoruukut terassille ja puutarhaan
Kerrostaloasunnoissa vihreän keitaan voi rakentaa sisätilojen lisäksi terassille tai parvekkeelle. Ulkoruukut mahdollistavat mitä erilaisempien istutusten ja kasvien istuttamisen ilahduttamaan näkymää. Kesäkukkien istuttaminen parvekkeelle tai terassille helpottuu, kun hankkii eri kasveille omat ruukkunsa tai istuttaa isompaan ruukkuun tai kukkalaatikkoon useammanlaisia kasveja.
Ulkoruukuissa voi kukkien lisäksi kasvattaa myös hyötykasveja, jotka tuottavat syötävää sitten ainakin läpi kesän jopa pitkälle syksyyn. Hyötykasvien kasvattaminen ja puutarhanhoito ylipäätään ovat monille tärkeä harrastus, joka auttaa palautumaan arjen muista tekemisistä.
Piharuukut sopivat loistavasti myös erilaisiin asetelmiin tai yksityiskohtiin suurellekin pihalle. Erilaisten ruukkujen avulla saa loihdittua monipuolisia kokonaisuuksia niin pihalle kuin kaikenlaisille terasseillekin.
Ruukut sisälle ja ulos
Erilaiset ruukut ja ruukkukasvit tuovat väriä niin kodin sisustukseen kuin pihallekin. Sisäkasvien ruukut kuten saviruukut tai altakasteluruukut helpottavat viherkasvien hoitoa ja ulkoruukut taas suojaavat pihalla tai terassilla olevia kasveja. Kasviharrastajat voivat myös kylvää ja istuttaa kasveja itse, jolloin istutusruukut ja yrttiruukut auttavat harrastuksessa. Erilaiset ruukut ovat myös sisustuksellisia ja mahdollistavat vihreyden tuomista mitä erilaisimpiin paikkoihin.Altakasteluruukut ja muut sisätilojen ruukut verkosta
Viherkasvit ja muut sisäkukat tuovat vihreyttä, vehreyttä ja kotoisuutta kotiin tai toimistoon läpi vuoden. Kasvien hoitaminen on toisille meistä jopa terapeuttista puuhastelua. On sanottu myös, että viherkasvit vehreyden lisäksi puhdistavat sisäilmaa, joten niiden hoitamiselle on terveydellinenkin peruste.
Kotona ja toimistossa kasvien hoitaminen on tärkeä rutiini, jotta kasvit saavat riittävästi kosteutta läpi vuoden. Myös valoa on tärkeä olla mahdollisimman paljon, jotta kasvi jaksaa kasvaa ja kukoistaa. Kuitenkin väistämättä vuodenaikojen vaihtelut ja pidemmät poissaolot haastavat kasvien hoitamista. Altakasteluruukut ovat mahtava apukeino tasaisen kosteuden takaamiseksi. Altakasteluruukussa mullan alle jäävä vesisäiliö huolehtii siitä, että kosteutta siirtyy kasvimultaan sopivassa määrin jatkuvasti ilman että multa on kuitenkaan liian märkää.
Altakasteluruukkujen lisäksi sisätiloihin sopivat myös muut erilaiset sisäruukut kuten saviruukut ja amppeliruukut. Orkideakasveille on olemassa myös oma orkidearuukku. Mikäli ruukkujen hankinta on ajankohtainen, mutta ruukkuostoksille lähteminen tuntuu työläältä voi halutessaan tilata ruukut netistä.
Ulkoruukut terassille ja puutarhaan
Kerrostaloasunnoissa vihreän keitaan voi rakentaa sisätilojen lisäksi terassille tai parvekkeelle. Ulkoruukut mahdollistavat mitä erilaisempien istutusten ja kasvien istuttamisen ilahduttamaan näkymää. Kesäkukkien istuttaminen parvekkeelle tai terassille helpottuu, kun hankkii eri kasveille omat ruukkunsa tai istuttaa isompaan ruukkuun tai kukkalaatikkoon useammanlaisia kasveja.
Ulkoruukuissa voi kukkien lisäksi kasvattaa myös hyötykasveja, jotka tuottavat syötävää sitten ainakin läpi kesän jopa pitkälle syksyyn. Hyötykasvien kasvattaminen ja puutarhanhoito ylipäätään ovat monille tärkeä harrastus, joka auttaa palautumaan arjen muista tekemisistä.
Piharuukut sopivat loistavasti myös erilaisiin asetelmiin tai yksityiskohtiin suurellekin pihalle. Erilaisten ruukkujen avulla saa loihdittua monipuolisia kokonaisuuksia niin pihalle kuin kaikenlaisille terasseillekin.
-
[ { "catentry_id" : "848646001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789737", "unitPrice" : "82,89 €", "unitPriceRaw" : "82.89", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_tummanharmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848650501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789829", "unitPrice" : "50,97 €", "unitPriceRaw" : "50.97", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "848652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789857", "unitPrice" : "50,97 €", "unitPriceRaw" : "50.97", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746096/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746096/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746096/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746096/ecopots-antwerp-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "848652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789871", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789905", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "848656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789957", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789993", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "848660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102789995", "unitPrice" : "83,00 €", "unitPriceRaw" : "83.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848662001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790073", "unitPrice" : "82,89 €", "unitPriceRaw" : "82.89", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848664001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790107", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746065/ecopots-antwerp-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "848665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790181", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848666501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790203", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301936/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848669501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790279", "unitPrice" : "50,97 €", "unitPriceRaw" : "50.97", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "848670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790291", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942746034/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790477", "unitPrice" : "82,00 €", "unitPriceRaw" : "82.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300571/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "848677001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848586001", "partNumber" : "102790559", "unitPrice" : "82,89 €", "unitPriceRaw" : "82.89", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_terracotta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304265/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1297808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "103339377", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_taupe":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerpen-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerpen-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724303657/ecopots-antwerp-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848586001", "partNumber" : "103339379", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"4" , "Väri_|_valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerpen-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerpen-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724332381/ecopots-antwerp-pot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "539084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "539081001", "partNumber" : "102252162", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_24x24x10":"3" , "Väri_|_Terracotta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg" } }, { "catentry_id" : "539089001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "539081001", "partNumber" : "102252202", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30,5x30,5x12":"4" , "Väri_|_Terracotta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250489/stripe-amppeli.jpg" }, { "catentry_id" : "539090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "539081001", "partNumber" : "102252224", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_30,5x30,5x12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg" }, { "catentry_id" : "539091501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "539081001", "partNumber" : "102252230", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_24x24x10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014250441/stripe-amppeli.jpg" } } ]
Stripe amppeli
★★★★★ ★★★★★Puutarhaan ja parvekkeelle kukillesi kauniita ruukkuja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-21,90 €Koko, cm: -
[ { "catentry_id" : "850619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790617", "unitPrice" : "67,00 €", "unitPriceRaw" : "67.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "850620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790643", "unitPrice" : "67,00 €", "unitPriceRaw" : "67.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venice-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venice-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "850621501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790757", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304616/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "850622001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790765", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venice-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304623/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "850622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790767", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304630/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304630/ecopots-venice-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304630/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304630/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "850623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790771", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venice-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "850625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790791", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venice-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304609/ecopots-venice-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "850626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "102790801", "unitPrice" : "67,00 €", "unitPriceRaw" : "67.0", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"5" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724307075/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1297807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850586501", "partNumber" : "103339327", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"4" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venedig-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venedig-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314363/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297807501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "850586501", "partNumber" : "103339329", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venetsia-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venedig-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venedig-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venice-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724314356/ecopots-venetsia-ruukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1000640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997284001", "partNumber" : "103121594", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Latte":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245287/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997284001", "partNumber" : "103121634", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245324/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997284001", "partNumber" : "103121662", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eko-47cm-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416245317/4living-roma-line-eco-47cm-pot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "849977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790247", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg" } }, { "catentry_id" : "849978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790261", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790265", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" , "Väri_|_tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790301", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"5" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790303", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790313", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_terracotta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790325", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849981501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790329", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_taupe":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "849982501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790401", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849983001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790409", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790421", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"5" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849984501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790425", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301431/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849985001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790429", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg" } }, { "catentry_id" : "849985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790447", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790455", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg" } }, { "catentry_id" : "849986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790459", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_taupe":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740773.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740773/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790467", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790485", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790493", "unitPrice" : "90,40 €", "unitPriceRaw" : "90.4", "Attributes" : { "Koko_|_50":"2" , "Väri_|_tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740674.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740674/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790503", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "849989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790513", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"5" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "849990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790535", "unitPrice" : "61,46 €", "unitPriceRaw" : "61.46", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"5" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724301325.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724301325/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790541", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"5" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304289.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304289/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "849991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "102790557", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5411942740537/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1297825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849875501", "partNumber" : "103339479", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"4" , "Väri_|_valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724331094/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724331094/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724331094/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724331094/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724331094.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724331094/ecopots-rotterdam-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724331094.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1370395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1370350501", "partNumber" : "103346507", "unitPrice" : "52,50 €", "unitPriceRaw" : "52.5", "Attributes" : { "Tuotteen väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904500597/elho-loft-urban-50-cm-kruka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1370396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1370350501", "partNumber" : "103346513", "unitPrice" : "52,50 €", "unitPriceRaw" : "52.5", "Attributes" : { "Tuotteen väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904283025/elho-loft-urban-50-cm-pot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "965629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1022120001", "partNumber" : "103087027", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_28x81":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg" }, { "catentry_id" : "965642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1022120001", "partNumber" : "103087093", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_28x66":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-pot-with-golden-stand.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-kruka-med-gyllene-stall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-pot-with-golden-stand.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-kruka-med-gyllene-stall.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861673029/mica-sverre-ruukku-kultaisella-jalustalla.jpg" } } ]
Mica Sverre ruukku kultaisella jalustalla
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:54,90 €-59,90 € -
[ { "catentry_id" : "804468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "804441001", "partNumber" : "102724637", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_39x39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "804477501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "804441001", "partNumber" : "102724673", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_32x32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "804478001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "804441001", "partNumber" : "102724675", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25x25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "804478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "804441001", "partNumber" : "102724679", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_48x48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-390-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-390-black.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718836951336/iqbana-round-musta-ruukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "850501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790581", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_siniharmaa":"3" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304692/ecopots-sankara-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "850501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790623", "unitPrice" : "55,99 €", "unitPriceRaw" : "55.99", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"4" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724315919/ecopots-sankara-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "850502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790631", "unitPrice" : "55,99 €", "unitPriceRaw" : "55.99", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724300915/ecopots-sankara-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "850504001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790677", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"4" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304715/ecopots-sankara-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "850505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790689", "unitPrice" : "55,99 €", "unitPriceRaw" : "55.99", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"4" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724304708/ecopots-sankara-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "850506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "850487501", "partNumber" : "102790759", "unitPrice" : "55,99 €", "unitPriceRaw" : "55.99", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"4" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724313359/ecopots-sankara-ruukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1383467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1383464501", "partNumber" : "103402338", "unitPrice" : "31,99 €", "unitPriceRaw" : "31.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_32x30":"1" , "Väri_|_Musta":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416096059022/valley-dia-32x30-cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416096059022/valley-dia-32x30-cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416096059022/valley-dia-32x30-cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416096059022/valley-dia-32x30-cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416096059022/pot-metal-dia-30cm-h-32cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416096059022/kruka-i-metall-30cm-h.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416096059022/pot-metal-dia-30cm-h-32cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416096059022/kruka-i-metall-30cm-h.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416096059022/valley-dia-32x30-cm-ruukku.jpg" } } ]Koko, cm:32x30Väri:Musta
-
[ { "catentry_id" : "1224056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224045501", "partNumber" : "103296039", "unitPrice" : "42,95 €", "unitPriceRaw" : "42.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720725916791/decoris-buddha-istutusastia-36-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720725916791/decoris-buddha-istutusastia-36-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720725916791/decoris-buddha-istutusastia-36-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720725916791/decorative-buddha-bust-36-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720725916791/dekorativ-buddha-byst-36-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720725916791/decoris-buddha-istutusastia-36-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720725916791/decoris-buddha-istutusastia-36-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720725916791/decorative-buddha-bust-36-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720725916791/dekorativ-buddha-byst-36-cm.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1297903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339335", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"2" , "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329527/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339337", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329404/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339339", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"4" , "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329466/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339341", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329497/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339343", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_taupe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329534/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339345", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329473/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339347", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329503/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339349", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329435/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339351", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"4" , "Koko_|_40":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329480/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339353", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko_|_40":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329510/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339355", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_valkoharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329442/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339357", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_terracotta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329565/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339361", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"4" , "Väri_|_valkoharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329459/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339363", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_terracotta":"4" , "Koko_|_40":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329572/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297890001", "partNumber" : "103339365", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko_|_40":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venice-2-0-pott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venetsia-2-0-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413724329541/ecopots-venice-2-0-pot.jpg" } } ]
Ecopots Venetsia 2.0 ruukku
★★★★★Venetsia 2.0 yhdistää kaiken, mitä Ecopots edustaa: erinomaisen toiminnallisuuden ja kauniin muotoilun. Venetsia 2.0 on itsekasteleva ruukku, jossa on integroitu vesivarasto ja joka käyttää kapillaari-ilmiötä kastellakseen kasvin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:24,90 €-69,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruukut 217 kpl
- Istutuskorit 18 kpl
- Kukkalaatikot ja istutuslaatikot 21 kpl
- Parvekelaatikot 9 kpl
- Kukkapöydät ja kukkatasot 52 kpl
- Ruukkutelineet 4 kpl
- Ruukkujen alustat 4 kpl
- Ruukkujen aluslautaset 15 kpl
- Amppeli ja ruukkutarvikkeet 38 kpl
- Kasvualtaat ja kukkapesät 2 kpl
- Hautamaljakot 2 kpl
- Kasviterraariot 2 kpl