- Etusivu /
- Piha ja Puutarha (6110) /
- Istutus ja kasvatus (712) /
- Ruukut, kukkalaatikot ja kukkapöydät
Ruukut, kukkalaatikot ja kukkapöydät
Kukkaruukut koteja ja puutarhoja kaunistamaan
Kukkien istutus ja kasvatus on monen harrastus ja intohimo. Pelkkä innostus ei kuitenkaan auta asiassa, jos haluaa saada aikaan jotain kaunista. Kukkien istutuksessa tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja tarvittavia välineitä. Kukkaruukut ja kukkien siemenet löydät meiltä. Luovuus, into ja uteliaisuus löytyvät sen sijaan jokaisesta itsestään. Tutustu siis tuotevalikoimaamme ja päästä sitten luovuutesi valloilleen!Tue luovuuttasi tyylikkäillä ruukuilla
Kodista, pihasta ja puutarhasta tulee entistä erityisempi, kun siellä näkyy oma luovuus ja kädenjälki. Mikä olisikaan mukavampaa kuin toteuttaa luovuuttaan kukkia kasvattamalla? Omaksi ilokseen voi kasvattaa myös monenlaisia hyötykasveja, jos omalla tontilla ja puutarhassa on riittävästi tilaa. Kaikenlaisiin piha- ja puutarhatöihin löytyy tarvittavat tuotteet meiltä.
Kasvien istutukseen ja kasvatukseen valikoimassamme on laaja kattaus mitä moninaisempia ruukkuja. Löydät kukkaruukut ulos sekä sisälle. Myös kokoja on runsaasti. Vaihtoehdoissa on muun muassa isot kukkaruukut pihalle, isot kukkaruukut ulos ja korkeat kukkaruukut. Pienempiä kukkaruukkuja löytyy myös runsaasti sekä erilaisia suojaruukkuja.
Uppoudu siis harrastukseesi ja tartu toimeen. Kesällä ja keväällä on ihanaa istuttaa ja kasvattaa erilaisia yrttejä, kasveja ja kukkia pihalla ja puutarhassa, mutta myös sisätiloissa. Millaiset kukkaruukut miellyttävät sinun silmääsi?
Jos et itse ole niin kovin innostunut kukkien istutuksesta ja kasvatuksesta, kannattaa kuitenkin muistaa, että tyylikkäät kukkaruukut ovat myös mainioita lahjoja. Onko sinulla kukkien kasvatusta ja puutarhanhoitoa harrastavaa ystävää, joka voisi sellaisesta ilahtua?
Kukkaruukut helposti netistä
Voit hankkia kukkaruukut helposti meiltä. Verkkokaupassa ostosten tekeminen on nopeaa ja sujuvaa. Erilaisia malleja ja värejä on runsaasti. Löydät valikoimasta muun muassa kukkaruukut seinälle sekä korkeat kukkaruukut. Kukkaruukku jaloilla on myös yksi suosituimmista ruukuista.
Ruukut on valmistettu eri materiaaleista. Meiltä löydät esimerkiksi puiset kukkaruukut, muoviset kukkaruukut, keraamiset ruukut sekä saviruukut. Erilaisia tyylejä ja malleja on ruukuissa niin paljon, että jokainen löytää varmasti itseään ilahduttavat kukkaruukut kotiinsa.
Kukkaruukkujen lisäksi meiltä löytyy kattavasti kaikki muutkin tarvikkeet vihannesten ja kasvien istutukseen ja kasvatukseen, esimerkiksi siemenet sekä puutarhalannoitteet ja kasviravinteet. Tervetuloa tutustumaan ja valitsemaan itsellesi tarpeelliset tuotteet!
Kukkaruukut koteja ja puutarhoja kaunistamaan
Kukkien istutus ja kasvatus on monen harrastus ja intohimo. Pelkkä innostus ei kuitenkaan auta asiassa, jos haluaa saada aikaan jotain kaunista. Kukkien istutuksessa tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja tarvittavia välineitä. Kukkaruukut ja kukkien siemenet löydät meiltä. Luovuus, into ja uteliaisuus löytyvät sen sijaan jokaisesta itsestään. Tutustu siis tuotevalikoimaamme ja päästä sitten luovuutesi valloilleen!Tue luovuuttasi tyylikkäillä ruukuilla
Kodista, pihasta ja puutarhasta tulee entistä erityisempi, kun siellä näkyy oma luovuus ja kädenjälki. Mikä olisikaan mukavampaa kuin toteuttaa luovuuttaan kukkia kasvattamalla? Omaksi ilokseen voi kasvattaa myös monenlaisia hyötykasveja, jos omalla tontilla ja puutarhassa on riittävästi tilaa. Kaikenlaisiin piha- ja puutarhatöihin löytyy tarvittavat tuotteet meiltä.
Kasvien istutukseen ja kasvatukseen valikoimassamme on laaja kattaus mitä moninaisempia ruukkuja. Löydät kukkaruukut ulos sekä sisälle. Myös kokoja on runsaasti. Vaihtoehdoissa on muun muassa isot kukkaruukut pihalle, isot kukkaruukut ulos ja korkeat kukkaruukut. Pienempiä kukkaruukkuja löytyy myös runsaasti sekä erilaisia suojaruukkuja.
Uppoudu siis harrastukseesi ja tartu toimeen. Kesällä ja keväällä on ihanaa istuttaa ja kasvattaa erilaisia yrttejä, kasveja ja kukkia pihalla ja puutarhassa, mutta myös sisätiloissa. Millaiset kukkaruukut miellyttävät sinun silmääsi?
Jos et itse ole niin kovin innostunut kukkien istutuksesta ja kasvatuksesta, kannattaa kuitenkin muistaa, että tyylikkäät kukkaruukut ovat myös mainioita lahjoja. Onko sinulla kukkien kasvatusta ja puutarhanhoitoa harrastavaa ystävää, joka voisi sellaisesta ilahtua?
Kukkaruukut helposti netistä
Voit hankkia kukkaruukut helposti meiltä. Verkkokaupassa ostosten tekeminen on nopeaa ja sujuvaa. Erilaisia malleja ja värejä on runsaasti. Löydät valikoimasta muun muassa kukkaruukut seinälle sekä korkeat kukkaruukut. Kukkaruukku jaloilla on myös yksi suosituimmista ruukuista.
Ruukut on valmistettu eri materiaaleista. Meiltä löydät esimerkiksi puiset kukkaruukut, muoviset kukkaruukut, keraamiset ruukut sekä saviruukut. Erilaisia tyylejä ja malleja on ruukuissa niin paljon, että jokainen löytää varmasti itseään ilahduttavat kukkaruukut kotiinsa.
Kukkaruukkujen lisäksi meiltä löytyy kattavasti kaikki muutkin tarvikkeet vihannesten ja kasvien istutukseen ja kasvatukseen, esimerkiksi siemenet sekä puutarhalannoitteet ja kasviravinteet. Tervetuloa tutustumaan ja valitsemaan itsellesi tarpeelliset tuotteet!
-
[ { "catentry_id" : "126557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "126543501", "partNumber" : "100029895", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Koko, cm_|_11,5":"1" , "Väri_|_Marmori":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760463129/orthex-pamela-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760463129/orthex-pamela-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760463129/orthex-pamela-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760463129/orthex-pamela-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "126557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "126543501", "partNumber" : "100029896", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" , "Väri_|_Marmori":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760464126/orthex-pamela-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760464126/orthex-pamela-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760464126/orthex-pamela-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760464126/orthex-pamela-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "126558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "126543501", "partNumber" : "100029897", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Marmori":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760465123/orthex-pamela-pot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "314590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326018001", "partNumber" : "101606789", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764736557/orthex-parvekelaatikko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764736557/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764736557/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764736557/orthex-parvekelaatikko.jpg" } }, { "catentry_id" : "326026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326018001", "partNumber" : "101777001", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764746556/orthex-parvekelaatikko.jpg" } }, { "catentry_id" : "465703001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "326018001", "partNumber" : "100650038", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg" } }, { "catentry_id" : "516623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326018001", "partNumber" : "100029908", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-recy-window-box-55-cm-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760474101/orthex-parvekelaatikko.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "692273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551595", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" , "Väri_|_Harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" } }, { "catentry_id" : "692273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551603", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"1" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551601", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25":"1" , "Väri_|_Harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551599", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"1" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551597", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "102551605", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"1" , "Väri_|_Harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764807677/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "78161501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101281067", "unitPrice" : "6,70 €", "unitPriceRaw" : "6.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "78162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101281064", "unitPrice" : "5,20 €", "unitPriceRaw" : "5.2", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "78163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101468335", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "78163501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101468337", "unitPrice" : "25,50 €", "unitPriceRaw" : "25.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "78164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101468336", "unitPrice" : "16,50 €", "unitPriceRaw" : "16.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691387", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25":"1" , "Väri_|_Musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "182796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691388", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691389", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"1" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691390", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691391", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" } }, { "catentry_id" : "182798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691392", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" , "Väri_|_Musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691393", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"1" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691394", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760483653/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691395", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "182800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101691397", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "314589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101281063", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760481109/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760481109/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760481109/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760481109/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" } }, { "catentry_id" : "314589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101281066", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764800104/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760482106/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760482106/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760482106/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760482106/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" } }, { "catentry_id" : "314876001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101873223", "unitPrice" : "16,50 €", "unitPriceRaw" : "16.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-paulina-recycled-pot-40-cm-grey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "314876501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101873224", "unitPrice" : "5,20 €", "unitPriceRaw" : "5.2", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "314877501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "78130001", "partNumber" : "101873226", "unitPrice" : "25,50 €", "unitPriceRaw" : "25.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"1" , "Väri_|_Antrasiitti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411764856446/orthex-pauliina-sailioruukku.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1040275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165090", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-coaster-gray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-underlagg-gra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-coaster-gray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-underlagg-gra.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165094", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165098", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Koko, cm_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165100", "unitPrice" : "1,20 €", "unitPriceRaw" : "1.2", "Attributes" : { "Koko, cm_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165102", "unitPrice" : "0,80 €", "unitPriceRaw" : "0.8", "Attributes" : { "Koko, cm_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165110", "unitPrice" : "1,60 €", "unitPriceRaw" : "1.6", "Attributes" : { "Koko, cm_|_24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262501", "partNumber" : "103165114", "unitPrice" : "0,90 €", "unitPriceRaw" : "0.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-28-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100374/orthex-recycled-cultivate-alusvati-harmaa.jpg" } ]
Orthex Recycled Cultivate alusvati harmaa
★★★★★ ★★★★★Syvä alusvati korkealla reunalla. Suojaa ikkunalautaa ja lattiaa ruukun kosteudelta. Helppo liikutella ja kestää talvella jopa ulkokäyttöä. Valmistettu kierrätetystä muovista.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:0,80 €-2,20 € -
[ { "catentry_id" : "1040345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165084", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-planting-pot-gray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-planteringskruka-gra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-planting-pot-gray.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-planteringskruka-gra.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040346001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165086", "unitPrice" : "2,30 €", "unitPriceRaw" : "2.3", "Attributes" : { "Koko, cm_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040346501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165092", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_27":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165096", "unitPrice" : "1,40 €", "unitPriceRaw" : "1.4", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165104", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040348001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165106", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040262502", "partNumber" : "103165108", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-27-cm-harmaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332462100329/orthex-recycled-cultivate-istutusruukku-harmaa.jpg" } ]
Orthex Recycled Cultivate istutusruukku harmaa
★★★★★ ★★★★★Klassinen istutusruukku tyhjennysaukoilla. Helppo liikutella, pitää hyvin kosteutta ja kestää talvella jopa ulkokäyttöä. Ruukunpohjan tyhjennysaukkojen ansiosta ylimääräinen vesi valuu pois. Pienet korokkeet edesauttavat ilmankiertoa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1,00 €-3,90 € -
[ { "catentry_id" : "840618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840616001", "partNumber" : "100031857", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542972073/orthex-terassilaatikon-galvanoidut-tukiraudat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542972073/orthex-terassilaatikon-galvanoidut-tukiraudat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542972073/orthex-terassilaatikon-galvanoidut-tukiraudat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542972073/orthex-terassilaatikon-galvanoidut-tukiraudat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542972073/galvanized-support-irons-for-orthex-terrace-box.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542972073/orthex-terassilaatikon-galvanoidut-tukiraudat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542972073/galvanized-support-irons-for-orthex-terrace-box.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "414048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071623001", "partNumber" : "100031844", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640095/orthex-terassilaatikon-mustat-tukiraudat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640095/orthex-terassilaatikon-mustat-tukiraudat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640095/orthex-terassilaatikon-mustat-tukiraudat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640095/orthex-terassilaatikon-mustat-tukiraudat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640095/the-white-support-irons-of-the-orthex-terrace-box.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640095/the-white-support-irons-of-the-orthex-terrace-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640095/orthex-terassilaatikon-mustat-tukiraudat.jpg" } } ]Väri:Musta
-
[ { "catentry_id" : "414049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414046501", "partNumber" : "100031845", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640019/orthex-terassilaatikon-valkoiset-tukiraudat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640019/orthex-terassilaatikon-valkoiset-tukiraudat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640019/orthex-terassilaatikon-valkoiset-tukiraudat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640019/the-white-support-irons-of-the-orthex-terrace-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310542640019/orthex-terassilaatikon-valkoiset-tukiraudat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640019/the-white-support-irons-of-the-orthex-terrace-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310542640019/orthex-terassilaatikon-valkoiset-tukiraudat.jpg" } } ]Väri:Valkoinen
-
[ { "catentry_id" : "60929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "60905501", "partNumber" : "100579072", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-teras-musta-amppelikannatin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-teras-musta-amppelikannatin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-teras-musta-amppelikannatin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-steel-black-traffic-light-holder.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-teras-musta-amppelikannatin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-steel-black-traffic-light-holder.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675064696/pisla-200-x-270-mm-teras-musta-amppelikannatin.jpg" } } ]
Pisla 200 x 270 mm teräs/musta amppelikannatin
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 € -
[ { "catentry_id" : "927760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927759501", "partNumber" : "103001018", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-ampel-and-lantern-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413285187/tarmo-narvik-ampel-and-lantern-hook.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "927761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927760001", "partNumber" : "103001016", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-ampel-and-lantern-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-ampel-and-lantern-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411163975/tarmo-como-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "911804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911804001", "partNumber" : "101594896", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-ampel-and-lantern-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-ampel-and-lantern-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412646620/tarmo-lehdet-amppeli-ja-lyhtykoukku.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruukut 216 kpl
- Istutuskorit 18 kpl
- Kukkalaatikot ja istutuslaatikot 20 kpl
- Parvekelaatikot 9 kpl
- Kukkapöydät ja kukkatasot 51 kpl
- Ruukkutelineet 4 kpl
- Ruukkujen alustat 4 kpl
- Ruukkujen aluslautaset 15 kpl
- Amppeli ja ruukkutarvikkeet 38 kpl
- Kasvualtaat ja kukkapesät 2 kpl
- Hautamaljakot 2 kpl
- Kasviterraariot 2 kpl