- Etusivu /
- Piha ja Puutarha (6110) /
- Istutus ja kasvatus (712) /
- Ruukut, kukkalaatikot ja kukkapöydät
Ruukut, kukkalaatikot ja kukkapöydät
Kukkaruukut koteja ja puutarhoja kaunistamaan
Kukkien istutus ja kasvatus on monen harrastus ja intohimo. Pelkkä innostus ei kuitenkaan auta asiassa, jos haluaa saada aikaan jotain kaunista. Kukkien istutuksessa tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja tarvittavia välineitä. Kukkaruukut ja kukkien siemenet löydät meiltä. Luovuus, into ja uteliaisuus löytyvät sen sijaan jokaisesta itsestään. Tutustu siis tuotevalikoimaamme ja päästä sitten luovuutesi valloilleen!Tue luovuuttasi tyylikkäillä ruukuilla
Kodista, pihasta ja puutarhasta tulee entistä erityisempi, kun siellä näkyy oma luovuus ja kädenjälki. Mikä olisikaan mukavampaa kuin toteuttaa luovuuttaan kukkia kasvattamalla? Omaksi ilokseen voi kasvattaa myös monenlaisia hyötykasveja, jos omalla tontilla ja puutarhassa on riittävästi tilaa. Kaikenlaisiin piha- ja puutarhatöihin löytyy tarvittavat tuotteet meiltä.
Kasvien istutukseen ja kasvatukseen valikoimassamme on laaja kattaus mitä moninaisempia ruukkuja. Löydät kukkaruukut ulos sekä sisälle. Myös kokoja on runsaasti. Vaihtoehdoissa on muun muassa isot kukkaruukut pihalle, isot kukkaruukut ulos ja korkeat kukkaruukut. Pienempiä kukkaruukkuja löytyy myös runsaasti sekä erilaisia suojaruukkuja.
Uppoudu siis harrastukseesi ja tartu toimeen. Kesällä ja keväällä on ihanaa istuttaa ja kasvattaa erilaisia yrttejä, kasveja ja kukkia pihalla ja puutarhassa, mutta myös sisätiloissa. Millaiset kukkaruukut miellyttävät sinun silmääsi?
Jos et itse ole niin kovin innostunut kukkien istutuksesta ja kasvatuksesta, kannattaa kuitenkin muistaa, että tyylikkäät kukkaruukut ovat myös mainioita lahjoja. Onko sinulla kukkien kasvatusta ja puutarhanhoitoa harrastavaa ystävää, joka voisi sellaisesta ilahtua?
Kukkaruukut helposti netistä
Voit hankkia kukkaruukut helposti meiltä. Verkkokaupassa ostosten tekeminen on nopeaa ja sujuvaa. Erilaisia malleja ja värejä on runsaasti. Löydät valikoimasta muun muassa kukkaruukut seinälle sekä korkeat kukkaruukut. Kukkaruukku jaloilla on myös yksi suosituimmista ruukuista.
Ruukut on valmistettu eri materiaaleista. Meiltä löydät esimerkiksi puiset kukkaruukut, muoviset kukkaruukut, keraamiset ruukut sekä saviruukut. Erilaisia tyylejä ja malleja on ruukuissa niin paljon, että jokainen löytää varmasti itseään ilahduttavat kukkaruukut kotiinsa.
Kukkaruukkujen lisäksi meiltä löytyy kattavasti kaikki muutkin tarvikkeet vihannesten ja kasvien istutukseen ja kasvatukseen, esimerkiksi siemenet sekä puutarhalannoitteet ja kasviravinteet. Tervetuloa tutustumaan ja valitsemaan itsellesi tarpeelliset tuotteet!
Kukkaruukut koteja ja puutarhoja kaunistamaan
Kukkien istutus ja kasvatus on monen harrastus ja intohimo. Pelkkä innostus ei kuitenkaan auta asiassa, jos haluaa saada aikaan jotain kaunista. Kukkien istutuksessa tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja tarvittavia välineitä. Kukkaruukut ja kukkien siemenet löydät meiltä. Luovuus, into ja uteliaisuus löytyvät sen sijaan jokaisesta itsestään. Tutustu siis tuotevalikoimaamme ja päästä sitten luovuutesi valloilleen!Tue luovuuttasi tyylikkäillä ruukuilla
Kodista, pihasta ja puutarhasta tulee entistä erityisempi, kun siellä näkyy oma luovuus ja kädenjälki. Mikä olisikaan mukavampaa kuin toteuttaa luovuuttaan kukkia kasvattamalla? Omaksi ilokseen voi kasvattaa myös monenlaisia hyötykasveja, jos omalla tontilla ja puutarhassa on riittävästi tilaa. Kaikenlaisiin piha- ja puutarhatöihin löytyy tarvittavat tuotteet meiltä.
Kasvien istutukseen ja kasvatukseen valikoimassamme on laaja kattaus mitä moninaisempia ruukkuja. Löydät kukkaruukut ulos sekä sisälle. Myös kokoja on runsaasti. Vaihtoehdoissa on muun muassa isot kukkaruukut pihalle, isot kukkaruukut ulos ja korkeat kukkaruukut. Pienempiä kukkaruukkuja löytyy myös runsaasti sekä erilaisia suojaruukkuja.
Uppoudu siis harrastukseesi ja tartu toimeen. Kesällä ja keväällä on ihanaa istuttaa ja kasvattaa erilaisia yrttejä, kasveja ja kukkia pihalla ja puutarhassa, mutta myös sisätiloissa. Millaiset kukkaruukut miellyttävät sinun silmääsi?
Jos et itse ole niin kovin innostunut kukkien istutuksesta ja kasvatuksesta, kannattaa kuitenkin muistaa, että tyylikkäät kukkaruukut ovat myös mainioita lahjoja. Onko sinulla kukkien kasvatusta ja puutarhanhoitoa harrastavaa ystävää, joka voisi sellaisesta ilahtua?
Kukkaruukut helposti netistä
Voit hankkia kukkaruukut helposti meiltä. Verkkokaupassa ostosten tekeminen on nopeaa ja sujuvaa. Erilaisia malleja ja värejä on runsaasti. Löydät valikoimasta muun muassa kukkaruukut seinälle sekä korkeat kukkaruukut. Kukkaruukku jaloilla on myös yksi suosituimmista ruukuista.
Ruukut on valmistettu eri materiaaleista. Meiltä löydät esimerkiksi puiset kukkaruukut, muoviset kukkaruukut, keraamiset ruukut sekä saviruukut. Erilaisia tyylejä ja malleja on ruukuissa niin paljon, että jokainen löytää varmasti itseään ilahduttavat kukkaruukut kotiinsa.
Kukkaruukkujen lisäksi meiltä löytyy kattavasti kaikki muutkin tarvikkeet vihannesten ja kasvien istutukseen ja kasvatukseen, esimerkiksi siemenet sekä puutarhalannoitteet ja kasviravinteet. Tervetuloa tutustumaan ja valitsemaan itsellesi tarpeelliset tuotteet!
-
[ { "catentry_id" : "839709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839669501", "partNumber" : "102769544", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15x15x13,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orio-vaxtfiberkruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orio-plant-fiber-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orio-plant-fiber-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orio-vaxtfiberkruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016403/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "839710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839669501", "partNumber" : "102769565", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_19x19x16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orio-plant-fiber-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orio-vaxtfiberkruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orio-plant-fiber-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orio-vaxtfiberkruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362016410/mica-orion-kasvikuituruukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "839706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839670001", "partNumber" : "102769728", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_18x18x18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" }, { "catentry_id" : "839707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839670001", "partNumber" : "102769734", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16x16x16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" }, { "catentry_id" : "839709501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "839670001", "partNumber" : "102769736", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14x14x14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" }, { "catentry_id" : "839711001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "839670001", "partNumber" : "102769738", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_12x12x12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-svart-korg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-black-basket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-svart-korg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-black-basket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955262/house-of-seasons-rachel-musta-kori.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314049001", "partNumber" : "103354417", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15,5x15x5x14":"1" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338712/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314049001", "partNumber" : "103354449", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15,5x15,5x14":"1" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338729/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314049001", "partNumber" : "103354451", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15,5x15,5x14":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-protective-pot-riga-15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-suojaruukku-riika-15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416338736/4living-skyddskruka-riga-15-5-cm.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1370484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1370478001", "partNumber" : "103346573", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_50x17x3":"1" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-vihrea-aluslautanen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-vihrea-aluslautanen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-vihrea-aluslautanen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-vihrea-aluslautanen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-gron-coaster.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-green-coaster.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-green-coaster.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-vihrea-aluslautanen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904527389/elho-barcelona-50-cm-gron-coaster.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1370481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1370479001", "partNumber" : "103346545", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_50x17x3":"1" , "Väri_|_Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-harmaa-aluslautanen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-harmaa-aluslautanen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-harmaa-aluslautanen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-harmaa-aluslautanen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-gra-glasunderlagg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-gray-coaster.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-gra-glasunderlagg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-gray-coaster.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904121174/elho-barcelona-50-cm-harmaa-aluslautanen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1288822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1288777501", "partNumber" : "103304943", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_13x14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-gra-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-gray-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-gray-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-gra-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248378/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1288823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1288777501", "partNumber" : "103304945", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16x17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-gra-kruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-gray-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-gray-pot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-harmaa-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362248385/mica-sara-gra-kruka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1290927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290926501", "partNumber" : "103304843", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-ruukku-lajitelma-13x15-5-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-ruukku-lajitelma-13x15-5-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-ruukku-lajitelma-13x15-5-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-krukasortiment-13x15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-pot-assortment-13x15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-ruukku-lajitelma-13x15-5-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-pot-assortment-13x15-5-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-ruukku-lajitelma-13x15-5-cm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720362947196/mica-zaria-krukasortiment-13x15-5-cm.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1269350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1269345001", "partNumber" : "103293045", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14,6x12,6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-ruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-ruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-ruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-ruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-pot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-kruka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-kruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-ruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551984/km-dia-14-6x12-6cm-pot.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1215556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215544501", "partNumber" : "103292829", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-ruukku-lajitelma-19-5x17-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-ruukku-lajitelma-19-5x17-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-ruukku-lajitelma-19-5x17-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-19-5x17cm-krukasortiment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-19-5x17cm-pot-assortment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-ruukku-lajitelma-19-5x17-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-ruukku-lajitelma-19-5x17-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-19-5x17cm-krukasortiment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573551991/km-dia-19-5x17cm-pot-assortment.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "80331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445096001", "partNumber" : "300352389", "unitPrice" : "1,60 €", "unitPriceRaw" : "1.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412110244/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412110244/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412110244/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412110244/plastic-27cm-grave-vase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412110244/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412110244/plastic-27cm-grave-vase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412110244/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" } }, { "catentry_id" : "445155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445096001", "partNumber" : "102144031", "unitPrice" : "1,60 €", "unitPriceRaw" : "1.6", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412906496/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412906496/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412906496/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412906496/plastic-27cm-grave-vase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412906496/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412906496/plastic-27cm-grave-vase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412906496/muovinen-27cm-hautamaljakko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "895967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "895917501", "partNumber" : "102927020", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_27X28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243380950_1/home4you-wicker-27x28cm-kukkaruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243380950_1/home4you-wicker-27x28cm-kukkaruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741243380950_1/home4you-wicker-27x28cm-kukkaruukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "755970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "755947001", "partNumber" : "102652245", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14x14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-korgkruka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-basket-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-korgkruka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-basket-pot.jpg" } }, { "catentry_id" : "755972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "755947001", "partNumber" : "102652259", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_18x18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "755973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "755947001", "partNumber" : "102652273", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_16x16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" }, { "catentry_id" : "755978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "755947001", "partNumber" : "102652329", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_12x12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8718861955118/house-of-seasons-rachel-koriruukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092927501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548477", "unitPrice" : "4,00 €", "unitPriceRaw" : "4.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_29":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107321/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107321/elho-aluslautanen-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107321/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107321/elho-aluslautanen-musta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548469", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_14":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107086/elho-aluslautanen-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107086/elho-coaster-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107086/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107086/elho-aluslautanen-musta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092928501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548467", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_10":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107024/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107024/elho-aluslautanen-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107024/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107024/elho-aluslautanen-musta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548471", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_17":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107147/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107147/elho-aluslautanen-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107147/elho-aluslautanen-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107147/elho-coaster-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092929501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548475", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107260/elho-aluslautanen-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107260/elho-coaster-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107260/elho-aluslautanen-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107260/elho-coaster-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092930001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548473", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Koko, cm_|_22":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107208/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107208/elho-aluslautanen-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107208/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107208/elho-aluslautanen-musta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092930501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092927001", "partNumber" : "101548479", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Koko, cm_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-coaster-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711904107383/elho-aluslautanen-musta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "77981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1010817501", "partNumber" : "101542897", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_12 x 12 x 12":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-valkoinen-yrttiruukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-valkoinen-yrttiruukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-valkoinen-yrttiruukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-valkoinen-yrttiruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-white-herb-pot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-valkoinen-yrttiruukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411760535109/eden-12-x-12-cm-white-herb-pot.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "63120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100422050", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"5" , "Väri_|_Antiikkihopea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017317/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017317/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017317/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017317/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "63121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100422061", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Antiikkihopea":"6" , "Koko, cm_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017416/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017416/esvi-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017416/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017416/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "63124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100663014", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"3" , "Väri_|_Antiikkikupari":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017249/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017249/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017249/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017249/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "63124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100663016", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_40":"7" , "Väri_|_Antiikkikupari":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017447/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017447/esvi-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017447/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017447/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "63131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100422022", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"3" , "Väri_|_Antiikkihopea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017218/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "63131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "100663015", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"5" , "Väri_|_Antiikkikupari":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017348/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526154", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"4" , "Väri_|_Matta musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017263/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017263/esvi-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017263/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017263/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526158", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matta musta":"5" , "Koko, cm_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017461/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017461/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017461/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017461/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526156", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Väri_|_Matta musta":"4" , "Koko, cm_|_30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017362/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526151", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_20":"3" , "Väri_|_Matta valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017256/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017256/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017256/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017256/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526157", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matta valkoinen":"6" , "Koko, cm_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017454/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017454/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017454/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017454/esvi-ripustuskoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "70526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "63110501", "partNumber" : "101526155", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_30":"4" , "Väri_|_Matta valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-30-cm-antiikkihopea-ripustuskoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417036017355/esvi-ripustuskoukku.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruukut 216 kpl
- Istutuskorit 18 kpl
- Kukkalaatikot ja istutuslaatikot 20 kpl
- Parvekelaatikot 9 kpl
- Kukkapöydät ja kukkatasot 51 kpl
- Ruukkutelineet 4 kpl
- Ruukkujen alustat 4 kpl
- Ruukkujen aluslautaset 15 kpl
- Amppeli ja ruukkutarvikkeet 38 kpl
- Kasvualtaat ja kukkapesät 2 kpl
- Hautamaljakot 2 kpl
- Kasviterraariot 2 kpl