Sääasemat säiden seuraamiseen
Sääasema sopii jokaiseen kotiin ja toimistoon mainiosti, sillä eikö meistä suomalaisista ole sanottu, että me juttelemme kaikkein mieluiten säästä. Sään seuraaminen ja tarkkaileminen on toki ollut jo historiassa osa elämäämme, sillä luonto ja sään vaihtelut ovat määrittäneet monella tapaa elämäämme. Siinä missä isovanhempamme pitivät sääpäiväkirjaa, me voimme keskittyä sääaseman tarkkailemiseen.
Sääasema kotiin hyödyksi ja huvin vuoksiSääasema kertoo muun muassa sellaisia tärkeitä tietoja kuten ulko- ja sisäilman lämpötilan, ilman kosteuden, tuulen nopeuden, ilmansuunnan sekä sateen määrän. Sääaseman ansiosta on helppoa seurata, milloin on syytä varautua ja laittaa
lämmittimet kotona tai työpaikalla päälle.
Useissa sääasemamalleissa on myös muita toimintoja kuten hälytystoiminto. Sen avulla asema ilmoittaa esimerkiksi tuulen yltymisestä tai ilman lämpötilan menemisestä pakkasen puolelle. Sääasema tuulimittarilla havainnoi tuulen nopeutta, suuntaa ja muutoksia. Sellaiset tiedot ovat oleellisia varsinkin vesillä liikkujille. Tuulen nopeutta on hyvä seurata myös esimerkiksi rakennusurakoitsijan tai katolle kiipeävän työmiehen.
Sääaseman avulla säiden seuraaminen voi olla myös hyvää hupia. Säätiloihin on olemassa monenlaisia uskomuksia ja ennustuksia, ja jos aikaa riittää, niitä on mielenkiintoista tutkailla ja seurailla. Voi sitten vaikka yllättää kavereitaan ennustamalla seuraavan talven lumisuutta tai tulevan juhannuksen säätä, että saadaanko lämpöä vai sataako räntää. Joskushan ennustukset saattavat osua hyvinkin oikeaan.
Lämpömittarit sisälle ja ulosSääaseman monipuolisten tietojen seuraaminen on helppoa sen suuren näytön ansiosta. Aseman näytöltä näkyvät yleensä samaan aikaan niin lämpötilat kuin myös ilmankosteus ja tuulen nopeuskin. Eli yhdellä silmäyksellä saa tietää niin sanotusti koko sään kokonaistilanteen. Pelkkä lämpötila kun ei aina kerro, miten ulos lähtiessä kannattaisi pukeutua.
Mikäli kuitenkin kokee, ettei omaan elämiseen tarvitse niin tarkkaa sään seurantaa, voi hankkia kotiin pelkän
lämpömittarin. Perinteisen lämpömittarin lisäksi on olemassa koko joukko erilaisia digitaalisia ja langattomiakin lämpömittareita, jotka kertovat hyvin tarkasti sekä sisätilan että ulkona olevan lämpötilan.
Sään seuraamiseen ja säästä keskustelemiseen löydät kaiken tarvittavan Kärkkäisen verkkokaupasta. Mekin juttelemme mielellämme säästä! Säässä on aina jotakin, jota kommentoida.