Sopivat siimat kalastukseen
Siiman merkitystä kalastuksessa ei voi kylliksi korostaa. Siiman pitää tuntua hyvältä ja kestävältä, sillä siitä riippuu se, saadaanko onkeen tarttunut vonkale lopulta vedettyä maihin. Siima voi olla muovista valmistettu monofiilisiima tai mikrokuidusta tehty, punottu siima eli kuitusiima. Erilaisilla valmistusmateriaaleilla ja rakenteilla säädetään siiman ominaisuuksia. Näin ne optimoidaan eri kalalajeille ja kalastuspaikoille.Kalastussiima valitaan käyttötarkoituksen mukaan
Siimat lajitellaan kolmeen ryhmään: talvikalastus, merikalastus ja makeanvedenkalastus. Erilaisilla siimoilla on erilanen käyttötarkoitus. On pakkasenkestävää, värillistä, venyvää, kevyttä ja painavaa. Esimerkiksi pilkkisiima on aina värillinen, jotta sen erottaisi paremmin valkoisesta hangesta. Siima kuluu käytössä. Aurinko, solmut ja niiden setviminen, taistelut kalojen kanssa ja muut rasitukset kuluttavat siimaa. Kalastajan tehtävänä on tarkastaa siiman kunto aika-ajoin ja vaihtaa se tarvittaessa uuteen.
Monofiilisiimat ovat suosituimmat kalastussiimat
Muovivalmisteiset monofiilisiimat ovat huokeita ja suosittuja siimoja. Monofiilisiima onkin erinomainen perussiima muun muassa uistelussa, onkimisessa sekä pilkillä. Monofiilisiimat ovat helppoja solmia, joustavia ja ne kestävät hyvin myös hankausta. Taipuisuus, jäykkyys ja joustavuus vaihtelevat. Sen huonona puolena voidaan pitää venyvyyttä, joka vähentää tuntuma heitettävään vieheeseen. Esimerkiksi jigikalastuksessa tai hauen pyynnissä monofiili ei ole edukseen.
Kuitusiimat ovat ohuita ja lujia
Kuitusiimojen valmistusmateriaaleina käytetään spectra-, dyneema- tai dacronkuituja. Kuitusiima on tavallisesti punottu vähän samaan tapaan kuin köydet. Kuitusiiman parhaita puolia on sen vetolujuus ja siiman ohuus. Tämän vuoksi kuitusiimaa suosivat erityisesti heittokalastajat, sillä heittämällä kuitusiima lentää pitkälle. Kuitusiimojen vahvuuksia venymättömyys ja heikkous sen huono hankauksen ja pakkasen kestävyys. Kuitusiimat ovat myös aika arvokkaita monofiilisiimoihin verrattuna. Mitä teknisempi siima, sitä kalliimpi se myös on.
Perhosiimat kuuluvat perhokalastukseen
Perhosiimat ja perukesiimat taas ovat oma lukunsa. Perhosiimat ovat painavia, jolloin kevyen perhon uittaminen onnistuu helpommin. Kun siima kuormittaa perhovapaa oikein, onnistuu heittokin. Perhosiimat eivät ole tasapaksuja, vaan siiman päässä on muutama metri ensin paksumpaa siimaa, jonka jälkeen alkaa ohuempi ja tasainen siimaosuus. Näin siimaa on helppo heittää. Perhosiimat jaetaan eri kategorioihin sekä eri kalalajeille sopiviin siimoihin.
Sopivat siimat kalastukseen
Siiman merkitystä kalastuksessa ei voi kylliksi korostaa. Siiman pitää tuntua hyvältä ja kestävältä, sillä siitä riippuu se, saadaanko onkeen tarttunut vonkale lopulta vedettyä maihin. Siima voi olla muovista valmistettu monofiilisiima tai mikrokuidusta tehty, punottu siima eli kuitusiima. Erilaisilla valmistusmateriaaleilla ja rakenteilla säädetään siiman ominaisuuksia. Näin ne optimoidaan eri kalalajeille ja kalastuspaikoille.Kalastussiima valitaan käyttötarkoituksen mukaan
Siimat lajitellaan kolmeen ryhmään: talvikalastus, merikalastus ja makeanvedenkalastus. Erilaisilla siimoilla on erilanen käyttötarkoitus. On pakkasenkestävää, värillistä, venyvää, kevyttä ja painavaa. Esimerkiksi pilkkisiima on aina värillinen, jotta sen erottaisi paremmin valkoisesta hangesta. Siima kuluu käytössä. Aurinko, solmut ja niiden setviminen, taistelut kalojen kanssa ja muut rasitukset kuluttavat siimaa. Kalastajan tehtävänä on tarkastaa siiman kunto aika-ajoin ja vaihtaa se tarvittaessa uuteen.
Monofiilisiimat ovat suosituimmat kalastussiimat
Muovivalmisteiset monofiilisiimat ovat huokeita ja suosittuja siimoja. Monofiilisiima onkin erinomainen perussiima muun muassa uistelussa, onkimisessa sekä pilkillä. Monofiilisiimat ovat helppoja solmia, joustavia ja ne kestävät hyvin myös hankausta. Taipuisuus, jäykkyys ja joustavuus vaihtelevat. Sen huonona puolena voidaan pitää venyvyyttä, joka vähentää tuntuma heitettävään vieheeseen. Esimerkiksi jigikalastuksessa tai hauen pyynnissä monofiili ei ole edukseen.
Kuitusiimat ovat ohuita ja lujia
Kuitusiimojen valmistusmateriaaleina käytetään spectra-, dyneema- tai dacronkuituja. Kuitusiima on tavallisesti punottu vähän samaan tapaan kuin köydet. Kuitusiiman parhaita puolia on sen vetolujuus ja siiman ohuus. Tämän vuoksi kuitusiimaa suosivat erityisesti heittokalastajat, sillä heittämällä kuitusiima lentää pitkälle. Kuitusiimojen vahvuuksia venymättömyys ja heikkous sen huono hankauksen ja pakkasen kestävyys. Kuitusiimat ovat myös aika arvokkaita monofiilisiimoihin verrattuna. Mitä teknisempi siima, sitä kalliimpi se myös on.
Perhosiimat kuuluvat perhokalastukseen
Perhosiimat ja perukesiimat taas ovat oma lukunsa. Perhosiimat ovat painavia, jolloin kevyen perhon uittaminen onnistuu helpommin. Kun siima kuormittaa perhovapaa oikein, onnistuu heittokin. Perhosiimat eivät ole tasapaksuja, vaan siiman päässä on muutama metri ensin paksumpaa siimaa, jonka jälkeen alkaa ohuempi ja tasainen siimaosuus. Näin siimaa on helppo heittää. Perhosiimat jaetaan eri kategorioihin sekä eri kalalajeille sopiviin siimoihin.
-
[ { "catentry_id" : "279969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "279951501", "partNumber" : "101021838", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vetolujuus, kg_|_16.3":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-pohjasiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-pohjasiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-pohjasiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-bottom-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-pohjasiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-bottom-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512808552/vision-dacspun-200-m-0-3-mm-pohjasiima.jpg" } } ]Siiman vetolujuus, kg:16.3
-
[ { "catentry_id" : "87102501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100491928", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_5":"3" , "Siiman tyyppi_|_Intermediate":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-fly-line.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647411/vision-attack-wf-fly-line.jpg" } }, { "catentry_id" : "87103001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100492124", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Intermediate":"6" , "Luokka_|_7":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-fly-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647435/vision-attack-wf-fly-line.jpg" } }, { "catentry_id" : "87104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100710026", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_8":"3" , "Siiman tyyppi_|_Intermediate":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198961", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"4" , "Luokka_|_4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-fly-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-fly-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "137743001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198962", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_5":"5" , "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198963", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_6":"4" , "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137744001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198964", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"3" , "Luokka_|_7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198965", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"4" , "Luokka_|_8":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137745001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198966", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"5" , "Luokka_|_9":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137745501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100198960", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Kelluva":"2" , "Luokka_|_11":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137746001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100492125", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_6":"5" , "Siiman tyyppi_|_Uppoava":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-fly-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-fly-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372647473/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "137746501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100492123", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Luokka_|_6":"3" , "Siiman tyyppi_|_Intermediate":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "100492126", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Uppoava":"5" , "Luokka_|_7":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" }, { "catentry_id" : "137748001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "87097501", "partNumber" : "101058519", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Siiman tyyppi_|_Uppoava":"4" , "Luokka_|_8":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043372648685/vision-attack-wf-perhosiima.jpg" } ]Siiman tyyppi:
-
[ { "catentry_id" : "1072822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072766501", "partNumber" : "103199746", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.235":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777718579.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072766501", "partNumber" : "103199772", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.285":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777718579/sufix-x8-coastal-camo-300-m-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1188882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209801", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50m-0-25mm-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50m-0-25mm-siima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1188882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209809", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209811", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209819", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209849", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209865", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209919", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1188888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1188863501", "partNumber" : "103209941", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393020567/trabucco-tf-xps-winter-ice-50-m-siima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1068777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209799", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150m-0-30mm-siima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150m-0-30mm-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209825", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1068784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209863", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1068787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209889", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1068789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209911", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1068795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103209978", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1068799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068759001", "partNumber" : "103210008", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393019165/trabucco-s-force-match-sink-150-m-siima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1299228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332429", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345382/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345382/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345382/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345382/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345382.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345382/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345382.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332437", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345429/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345429/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345429/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345429.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345429/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345429.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345429/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332439", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345412/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345412/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345412/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345412.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345412/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345412.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345412/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332441", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345405/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345405/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345405/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345405.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345405/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345405/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345405.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332443", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345399/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345399/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345399/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345399/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345399.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345399.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345399/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332447", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.39":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345450/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345450/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345450/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345450/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345450.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345450/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345450.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332449", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.33":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345443/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345443/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345443/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345443.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345443/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345443/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345443.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299002501", "partNumber" : "103332451", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,29":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345436/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345436/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345436/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345436/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632345436.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345436.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632345436/berkley-sick-braid-black-8x-150-m-kuitusiima.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "222352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723415", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "222352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723425", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "222353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723469", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "222354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723475", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994.jpg" } }, { "catentry_id" : "222354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723492", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "222355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "101723496", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1336120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "103378500", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1336121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222288001", "partNumber" : "103378522", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777698994/sufix-matrix-pro-135-m-vihrea-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "718223501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102539908", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,2":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540012", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718225501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540060", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540126", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540144", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540152", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,13":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540300", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "680230501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "680206501", "partNumber" : "102487752", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_12KG":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg" } }, { "catentry_id" : "680260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680206501", "partNumber" : "102488000", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_18KG":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055350268810/fox-rage-predator-49-strand-steel.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "898318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898317501", "partNumber" : "102787573", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "981457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898317501", "partNumber" : "102498580", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939792/spintube-8-300-m-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1310534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322521", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647798/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647798/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647798/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647798.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647798/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647798.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647798/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322523", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647804/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647804/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647804/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647804.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647804/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647804.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647804/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322525", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.36":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647835/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647835/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647835/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647835.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647835/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647835.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647835/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322527", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.41":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647842/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647842/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647842/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647842/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647842.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647842/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647842.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322529", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.23":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647811/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647811/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647811/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647811/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647811.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647811/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647811.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310467001", "partNumber" : "103322531", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647828/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647828/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647828/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647828/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22021647828.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647828/spiderwire-durabraid-135-m-moss-green-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22021647828.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1310516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322449", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.45":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744890/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744890/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744890/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744890/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744890.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744890/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744890.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322451", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744906/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744906/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744906/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744906/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744906.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744906.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744906/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322457", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.68":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744937/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744937/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744937/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744937/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744937.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744937/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744937.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322459", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.77":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744944/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744944/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744944/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744944/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744944.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744944/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744944.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322461", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.55":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744913/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744913/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744913/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744913.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744913/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744913/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744913.jpg" } }, { "catentry_id" : "1310519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310480501", "partNumber" : "103322463", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744920/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744920/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744920/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744920/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301744920.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744920.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301744920/savage-gear-super-hard-fluorocarbon-50-m-perukesiima.jpg" } } ]
Savage Gear Super Hard Fluorocarbon 50 m perukesiima
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-29,00 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 125 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 39 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 56 kpl
- Kalastuskoukut 238 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 10 kpl
- Kalastustelineet 28 kpl
- Puntarit ja mitat 19 kpl
- Kalanhoukutinvalot 7 kpl