Sopivat siimat kalastukseen
Siiman merkitystä kalastuksessa ei voi kylliksi korostaa. Siiman pitää tuntua hyvältä ja kestävältä, sillä siitä riippuu se, saadaanko onkeen tarttunut vonkale lopulta vedettyä maihin. Siima voi olla muovista valmistettu monofiilisiima tai mikrokuidusta tehty, punottu siima eli kuitusiima. Erilaisilla valmistusmateriaaleilla ja rakenteilla säädetään siiman ominaisuuksia. Näin ne optimoidaan eri kalalajeille ja kalastuspaikoille.Kalastussiima valitaan käyttötarkoituksen mukaan
Siimat lajitellaan kolmeen ryhmään: talvikalastus, merikalastus ja makeanvedenkalastus. Erilaisilla siimoilla on erilanen käyttötarkoitus. On pakkasenkestävää, värillistä, venyvää, kevyttä ja painavaa. Esimerkiksi pilkkisiima on aina värillinen, jotta sen erottaisi paremmin valkoisesta hangesta. Siima kuluu käytössä. Aurinko, solmut ja niiden setviminen, taistelut kalojen kanssa ja muut rasitukset kuluttavat siimaa. Kalastajan tehtävänä on tarkastaa siiman kunto aika-ajoin ja vaihtaa se tarvittaessa uuteen.
Monofiilisiimat ovat suosituimmat kalastussiimat
Muovivalmisteiset monofiilisiimat ovat huokeita ja suosittuja siimoja. Monofiilisiima onkin erinomainen perussiima muun muassa uistelussa, onkimisessa sekä pilkillä. Monofiilisiimat ovat helppoja solmia, joustavia ja ne kestävät hyvin myös hankausta. Taipuisuus, jäykkyys ja joustavuus vaihtelevat. Sen huonona puolena voidaan pitää venyvyyttä, joka vähentää tuntuma heitettävään vieheeseen. Esimerkiksi jigikalastuksessa tai hauen pyynnissä monofiili ei ole edukseen.
Kuitusiimat ovat ohuita ja lujia
Kuitusiimojen valmistusmateriaaleina käytetään spectra-, dyneema- tai dacronkuituja. Kuitusiima on tavallisesti punottu vähän samaan tapaan kuin köydet. Kuitusiiman parhaita puolia on sen vetolujuus ja siiman ohuus. Tämän vuoksi kuitusiimaa suosivat erityisesti heittokalastajat, sillä heittämällä kuitusiima lentää pitkälle. Kuitusiimojen vahvuuksia venymättömyys ja heikkous sen huono hankauksen ja pakkasen kestävyys. Kuitusiimat ovat myös aika arvokkaita monofiilisiimoihin verrattuna. Mitä teknisempi siima, sitä kalliimpi se myös on.
Perhosiimat kuuluvat perhokalastukseen
Perhosiimat ja perukesiimat taas ovat oma lukunsa. Perhosiimat ovat painavia, jolloin kevyen perhon uittaminen onnistuu helpommin. Kun siima kuormittaa perhovapaa oikein, onnistuu heittokin. Perhosiimat eivät ole tasapaksuja, vaan siiman päässä on muutama metri ensin paksumpaa siimaa, jonka jälkeen alkaa ohuempi ja tasainen siimaosuus. Näin siimaa on helppo heittää. Perhosiimat jaetaan eri kategorioihin sekä eri kalalajeille sopiviin siimoihin.
Sopivat siimat kalastukseen
Siiman merkitystä kalastuksessa ei voi kylliksi korostaa. Siiman pitää tuntua hyvältä ja kestävältä, sillä siitä riippuu se, saadaanko onkeen tarttunut vonkale lopulta vedettyä maihin. Siima voi olla muovista valmistettu monofiilisiima tai mikrokuidusta tehty, punottu siima eli kuitusiima. Erilaisilla valmistusmateriaaleilla ja rakenteilla säädetään siiman ominaisuuksia. Näin ne optimoidaan eri kalalajeille ja kalastuspaikoille.Kalastussiima valitaan käyttötarkoituksen mukaan
Siimat lajitellaan kolmeen ryhmään: talvikalastus, merikalastus ja makeanvedenkalastus. Erilaisilla siimoilla on erilanen käyttötarkoitus. On pakkasenkestävää, värillistä, venyvää, kevyttä ja painavaa. Esimerkiksi pilkkisiima on aina värillinen, jotta sen erottaisi paremmin valkoisesta hangesta. Siima kuluu käytössä. Aurinko, solmut ja niiden setviminen, taistelut kalojen kanssa ja muut rasitukset kuluttavat siimaa. Kalastajan tehtävänä on tarkastaa siiman kunto aika-ajoin ja vaihtaa se tarvittaessa uuteen.
Monofiilisiimat ovat suosituimmat kalastussiimat
Muovivalmisteiset monofiilisiimat ovat huokeita ja suosittuja siimoja. Monofiilisiima onkin erinomainen perussiima muun muassa uistelussa, onkimisessa sekä pilkillä. Monofiilisiimat ovat helppoja solmia, joustavia ja ne kestävät hyvin myös hankausta. Taipuisuus, jäykkyys ja joustavuus vaihtelevat. Sen huonona puolena voidaan pitää venyvyyttä, joka vähentää tuntuma heitettävään vieheeseen. Esimerkiksi jigikalastuksessa tai hauen pyynnissä monofiili ei ole edukseen.
Kuitusiimat ovat ohuita ja lujia
Kuitusiimojen valmistusmateriaaleina käytetään spectra-, dyneema- tai dacronkuituja. Kuitusiima on tavallisesti punottu vähän samaan tapaan kuin köydet. Kuitusiiman parhaita puolia on sen vetolujuus ja siiman ohuus. Tämän vuoksi kuitusiimaa suosivat erityisesti heittokalastajat, sillä heittämällä kuitusiima lentää pitkälle. Kuitusiimojen vahvuuksia venymättömyys ja heikkous sen huono hankauksen ja pakkasen kestävyys. Kuitusiimat ovat myös aika arvokkaita monofiilisiimoihin verrattuna. Mitä teknisempi siima, sitä kalliimpi se myös on.
Perhosiimat kuuluvat perhokalastukseen
Perhosiimat ja perukesiimat taas ovat oma lukunsa. Perhosiimat ovat painavia, jolloin kevyen perhon uittaminen onnistuu helpommin. Kun siima kuormittaa perhovapaa oikein, onnistuu heittokin. Perhosiimat eivät ole tasapaksuja, vaan siiman päässä on muutama metri ensin paksumpaa siimaa, jonka jälkeen alkaa ohuempi ja tasainen siimaosuus. Näin siimaa on helppo heittää. Perhosiimat jaetaan eri kategorioihin sekä eri kalalajeille sopiviin siimoihin.
-
[ { "catentry_id" : "458339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161506", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "458344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161526", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "458345001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161528", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "458350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161550", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "458352001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161558", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "458363001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458300501", "partNumber" : "102161602", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632297070/berkley-x9-low-vis-green-150-m-kuitusiima.jpg" } ]
Berkley X9 Low Vis Green 150 m kuitusiima
★★★★★ ★★★★★Berkley® X9 Braid on perinteisesti punottu yhdeksästä 100% PE-kuiduista. Hiljainen, pehmeä, pitkäheittoinen ja erittäin vahva.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 € -
[ { "catentry_id" : "45261501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257850", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45264501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257851", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257852", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257853", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257854", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257855", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38543501", "partNumber" : "101257856", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.33":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-neonvihrea-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "45260501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257841", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45263001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257842", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45265501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257843", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257844", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45269501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257845", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45270501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257846", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257847", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.33":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664425/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "45273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38549501", "partNumber" : "101257848", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-dark-green-fiber-line.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-tummanvihrea-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/24777664470/sufix-832-120-m-dark-green-fiber-line.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1067415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067403501", "partNumber" : "103199804", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.148":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735620/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067403501", "partNumber" : "103199826", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.128":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735583/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1065406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199546", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.235":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735781/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199566", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.185":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735705/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199668", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.205":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735743/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199692", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,165":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735668/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199738", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.285":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735828/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065396001", "partNumber" : "103199869", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiberlinje.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/024777735569/sufix-91-braid-neon-chartreuse-150-m-fiber-line.jpg" } } ]
Sufix 91 Braid Neon Chartreuse 150 m kuitusiima
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 € -
[ { "catentry_id" : "231704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231696001", "partNumber" : "101308843", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Siiman vetolujuus, kg_|_15.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-juoksusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-juoksusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-juoksusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-running-line.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-juoksusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-juoksusiima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4542870500946/vision-catapult-flat-shooter-100-m-running-line.jpg" } } ]Siiman vetolujuus, kg:15.9
-
[ { "catentry_id" : "1020890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020865501", "partNumber" : "103152431", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.06":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020865501", "partNumber" : "103152447", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1020892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020865501", "partNumber" : "103152451", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1020894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020865501", "partNumber" : "103152461", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1020894501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020865501", "partNumber" : "103152467", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178619292/daiwa-j-braid-ice-special-x8e-50-m-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1097785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209767", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/t-force-competition-pro-50m-breaststroke.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/t-force-competition-pro-50m-brostsim.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/t-force-competition-pro-50m-breaststroke.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/t-force-competition-pro-50m-brostsim.jpg" } }, { "catentry_id" : "1097786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209775", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209777", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209845", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.148":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209893", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209897", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209901", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209931", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" }, { "catentry_id" : "1097789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097785001", "partNumber" : "103209965", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054393164254/trabucco-t-force-competition-pro-50-m-siima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "563487001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147699", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "563487501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147701", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "563488501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147731", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "563490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147763", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "563491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147785", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "563492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102147811", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "607202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102152636", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "607203001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102367230", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "985359501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607200001", "partNumber" : "102152634", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178579534/daiwa-j-braid-grand-x8-135m-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "831062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102424861", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "831063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102424895", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "831063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102424899", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "831065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102424991", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "831066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102424997", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.26":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "831067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102425101", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "831068001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102425107", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "840051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102431298", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "845186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102787617", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.08":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "845187001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831034001", "partNumber" : "102787673", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.06":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933585/spintube-8-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1304984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330343", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1304985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330345", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,14":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1304985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330347", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.12":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330353", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1304987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330357", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0,2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1304987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933501", "partNumber" : "103330359", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4048855394253/climax-ibraid-135m-kuitusiima.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1011085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103134946", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.239":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103134966", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.169":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocean-ex-fluoro-leader-50-m-monophyletic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocean-ex-fluoro-leader-50-m-monofyletisk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocean-ex-fluoro-leader-50-m-monofyletisk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocean-ex-fluoro-leader-50-m-monophyletic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1011087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103134982", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.293":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103134998", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.916":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135010", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.577":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135052", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.265":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135062", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.406":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135074", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.377":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135094", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.336":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135096", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.713":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135100", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_1.05":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135104", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.787":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135112", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.476":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135114", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.628":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1011102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011083001", "partNumber" : "103135124", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.204":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0022255264853/shimano-line-ocea-ex-fluoro-leader-50-m-monofiilisiima.jpg" } ]
Shimano Line Ocea EX Fluoro Leader 50 m monofiilisiima
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:8,90 €-36,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 125 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 39 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 56 kpl
- Kalastuskoukut 238 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 10 kpl
- Kalastustelineet 28 kpl
- Puntarit ja mitat 19 kpl
- Kalanhoukutinvalot 7 kpl