- Etusivu /
- Pukeutuminen (20049) /
- Korut (4372) /
- Sormukset
Sormukset
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "1323493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323444001", "partNumber" : "103344044", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/enchanting-l52249100180-bohemian-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/fortrollande-l52249100180-bohemisk-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/fortrollande-l52249100180-bohemisk-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/enchanting-l52249100180-bohemian-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1323493501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323444001", "partNumber" : "103344046", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52249100180 Bohemian sormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 111,20 €-20%Norm. 139,00 €139,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1323488001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344016", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/enchanting-l52248400-moment-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/fortrollande-l52248400-momentring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/enchanting-l52248400-moment-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/fortrollande-l52248400-momentring.jpg" } }, { "catentry_id" : "1323488501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344026", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344028", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323489501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344030", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344032", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344018", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344020", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344022", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323492001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344024", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344042", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_24,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323494501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344034", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344036", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323495501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344038", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323496001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344040", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52248400 Momentti sormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 111,20 €-20%Norm. 139,00 €139,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1139156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139101501", "partNumber" : "103264269", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/enchanting-l52237700-hilla-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/fortrollande-l52237700-hilla-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/fortrollande-l52237700-hilla-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/enchanting-l52237700-hilla-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139101501", "partNumber" : "103264271", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52237700 Hilla sormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,20 €-20%Norm. 149,00 €149,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "693978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535536", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535546", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535532", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "693996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535540", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535550", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535534", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535542", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535552", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535538", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535548", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535544", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535560", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535558", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535554", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965501", "partNumber" : "102535556", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255354/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 5mm matta taottu tynnyrisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:129,00 €-134,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "699334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535507", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535526", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535490", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535522", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535500", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535494", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535514", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535528", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535524", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535516", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535530", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535486", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "699340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535519", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "699341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "699321001", "partNumber" : "102535504", "unitPrice" : "134,00 €", "unitPriceRaw" : "134.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255057/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535570", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535590", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535582", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535566", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535572", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535586", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535574", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535576", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535580", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535564", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535584", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535568", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535578", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535588", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535562", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535630", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535650", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535622", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535638", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535642", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535626", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535646", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535636", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535634", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535632", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535640", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535624", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535644", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535648", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967501", "partNumber" : "102535628", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256252/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 5mm kiillotettu taottu tynnyrisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "293982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101839987", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101839995", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840017", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840021", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840022", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840026", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840050", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840055", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840060", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840072", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840074", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840081", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840085", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840110", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840126", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928501", "partNumber" : "101840145", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052237/3d-carbon-cr400-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "293975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839961", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "293976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839964", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839973", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839978", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839983", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840006", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840010", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840024", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840025", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840049", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840056", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840057", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840076", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840103", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840108", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840120", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839962", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839970", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839976", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839991", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839993", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839996", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840019", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840029", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840059", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840071", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840073", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840077", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840080", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840102", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840119", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840134", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "293973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839958", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "293976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839966", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839974", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839989", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840002", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840015", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840027", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840063", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840083", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840084", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840092", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840094", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840097", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840121", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840214", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "293974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839960", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "293977501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839972", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839981", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839984", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840005", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840014", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840020", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840044", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840067", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840070", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840082", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840087", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840088", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840090", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840106", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840160", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535610", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535592", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535618", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535608", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535596", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535614", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535616", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535602", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535612", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535620", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535606", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535600", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535594", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535598", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535604", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 6,5mm kiillotettu taottu tynnyrisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 144,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535676", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535678", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535666", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535668", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535670", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535686", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535672", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535684", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535664", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535674", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535658", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535660", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535682", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535680", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535662", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 8mm kiillotettu taottu tynnyrisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "691542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "691530001", "partNumber" : "102516191", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200689/lumoava-toivo-l52210100210-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200689/lumoava-toivo-l52210100210-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200689/lumoava-toivo-l52210100210-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200689/lumoava-toivo-l52210100210-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200689/enchanting-hope-l52210100210-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200689/enchanting-hope-l52210100210-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200689/lumoava-toivo-l52210100210-sormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "293973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101839956", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "293974001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101839959", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101839986", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840009", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840012", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840013", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840045", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840051", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840069", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840079", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840100", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840112", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840114", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840123", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840140", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293926501", "partNumber" : "101840153", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052107/3d-carbon-cr400-7-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "857677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100503", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100504", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100516", "unitPrice" : "202,00 €", "unitPriceRaw" : "202.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100517", "unitPrice" : "202,00 €", "unitPriceRaw" : "202.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100506", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100518", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100507", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100519", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100509", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535198", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "693985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535214", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535208", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535236", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535202", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535212", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535220", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535244", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535216", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535206", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535222", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535239", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535200", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535210", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535234", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535218", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964001", "partNumber" : "102535204", "unitPrice" : "168,00 €", "unitPriceRaw" : "168.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253695/ilkka-marttiini-agas-3mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 3mm matta taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:168,00 €-208,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "445550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105481", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105477", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105478", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105480", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141170", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141168", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141174", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_25":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141176", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_26":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141172", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_24,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105476", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105479", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105475", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105482", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105483", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105484", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Lumoava Soturi 520400 sormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%172,00 €-183,20 €Norm. 215,00 - 229,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "416269001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102087193", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "416269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102087201", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "416270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102087209", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "416270501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102087197", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "416271501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102087205", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017189519/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "813137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102738408", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_24,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196708/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196708/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196708/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196708/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196708/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196708/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196708/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196708/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196708/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "813137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102738404", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196685/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196685/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196685/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196685/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196685/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196685/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196685/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196685/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196685/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "813138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102738406", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196692/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196692/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196692/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196692/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196692/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196692/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196692/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196692/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196692/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "813139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102738402", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196579/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196579/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196579/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196579/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196579/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196579/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196579/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196579/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196579/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "813139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416124001", "partNumber" : "102738400", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017197019/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017197019/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017197019/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017197019/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017197019/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017197019/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017197019/enchanting-1917-l522090-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017197019/lumoava-1917-l522090-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017197019/fortrollande-1917-l522090-ring.jpg" } } ]
Lumoava 1917 L522090 sormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 175,20 €-20%Norm. 219,00 €199,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535274", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535330", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535319", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535302", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535265", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535292", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535250", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "695752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535278", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535334", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535310", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535298", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535340", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535288", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535324", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535304", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535314", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "695756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695727501", "partNumber" : "102535254", "unitPrice" : "178,00 €", "unitPriceRaw" : "178.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254036/ilkka-marttiini-agas-3mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 3mm kiillotettu taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:178,00 €-208,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "693979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535090", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535088", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535082", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535094", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535066", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535070", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535064", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535062", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "694004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535068", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535086", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535092", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535084", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535072", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535078", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535074", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535080", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693962501", "partNumber" : "102535076", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252339/ilkka-marttiini-agas-5mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 5mm matta taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:179,00 €-208,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "294409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101839985", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101839990", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840003", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840004", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840007", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840018", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840023", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840039", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840041", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840054", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840065", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840089", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840091", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840107", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840122", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294393001", "partNumber" : "101840131", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052404/3d-carbon-cr200-10-hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535124", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535120", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535128", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535098", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535116", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535106", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535122", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535110", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535112", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535126", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535100", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535096", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "694584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535118", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535114", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535104", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535108", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694575001", "partNumber" : "102535102", "unitPrice" : "188,00 €", "unitPriceRaw" : "188.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005252674/ilkka-marttiini-agas-5mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 5mm kiillotettu taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:188,00 €-208,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1265349001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303544", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265349501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303546", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265350501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303542", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303555", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303558", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265352001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303548", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265352501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303551", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265353001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303564", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265354001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303560", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265354501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265325001", "partNumber" : "103303562", "unitPrice" : "190,00 €", "unitPriceRaw" : "190.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006223130/bosie-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "221619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197312", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "221621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197313", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197322", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221623001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197314", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197323", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197315", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197324", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197316", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197317", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197318", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197319", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197310", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197311", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197320", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221614501", "partNumber" : "101197321", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982093/bellina-3533-3-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535142", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535134", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535162", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535156", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535154", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535150", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535130", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "694009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535144", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535146", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535136", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535148", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535132", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535158", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535152", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535138", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535160", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963501", "partNumber" : "102535140", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253015/ilkka-marttiini-agas-7mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 7mm matta taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:199,00 €-208,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1265337001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303496", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265337501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303498", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265338501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303494", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303504", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303506", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265340001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303500", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303502", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265341001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303512", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303508", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1265342501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265324001", "partNumber" : "103303510", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006222652/bosie-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "879748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879746001", "partNumber" : "101379156", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-kastesormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-kastesormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-kastesormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-kastesormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438112013597/kt-81z-kastesormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101839957", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirconia---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirconia---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101839967", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101839992", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840011", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840028", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840030", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840034", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840052", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840058", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840061", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294268001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840066", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840078", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840099", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840101", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840111", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294234501", "partNumber" : "101840207", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-20-mm-zirkoni-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052114/3d-carbon-cr200-6-1x-2-0-mm-zirkoni---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535383", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535402", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535344", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matte-forged-flakka-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "693990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535368", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535350", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535393", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535357", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535406", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535372", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535378", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535348", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535352", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535346", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535404", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535398", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535362", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693963001", "partNumber" : "102535388", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254371/ilkka-marttiini-agas-10mm-matta-taottu-flakkasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693977501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535182", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535180", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535170", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535184", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535172", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535176", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535190", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535166", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535194", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535186", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535174", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535192", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535178", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535196", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535164", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "694028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535168", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693964501", "partNumber" : "102535188", "unitPrice" : "208,00 €", "unitPriceRaw" : "208.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005253350/ilkka-marttiini-agas-7mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 7mm kiillotettu taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 208,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "693978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535420", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535466", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535446", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535434", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535464", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "693990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535472", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535480", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535436", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535424", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535460", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535414", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535449", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535410", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-polished-forged-flakka-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535470", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694029501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535439", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535456", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693965001", "partNumber" : "102535476", "unitPrice" : "218,00 €", "unitPriceRaw" : "218.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005254715/ilkka-marttiini-agas-10mm-kiillotettu-taottu-flakkasormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 10mm kiillotettu taottu flakkasormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 218,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "151730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648660", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kylasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kylasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648667", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648673", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648680", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648696", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648702", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648708", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648712", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151439001", "partNumber" : "101648714", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587488/bellina-3556-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "222460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222446001", "partNumber" : "101197169", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222446001", "partNumber" : "101197170", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222446001", "partNumber" : "101197483", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222446001", "partNumber" : "101197484", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980655/bellina-3523-3-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "222462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197470", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197471", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197472", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197473", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kylasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kylasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "222467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197474", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197465", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197475", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197476", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197467", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197477", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197468", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197478", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197469", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197479", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445001", "partNumber" : "101197466", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-3mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002983694/bellina-3513-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "142641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101641364", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648642", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648643", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648668", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648675", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648691", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648703", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772501", "partNumber" : "101648729", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587563/bellina-3098-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "221686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197361", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "221687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197371", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197362", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197372", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197363", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221693001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197373", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197364", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197374", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221696001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197365", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197375", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197366", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197367", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197368", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221682001", "partNumber" : "101197370", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982581/bellina-3544-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "221687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197383", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197394", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221690501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197384", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197385", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197386", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197387", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197388", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197378", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197389", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197379", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221703001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197380", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "221704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197390", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197381", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197392", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197382", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681501", "partNumber" : "101197393", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982772/bellina-3535-5-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840490", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840531", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840534", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840558", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840569", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840574", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840586", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840593", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840602", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840615", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840617", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840622", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840623", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840624", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840627", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294026001", "partNumber" : "101840628", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057324/3d-carbon-tc7-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840477", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840503", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840517", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840522", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840537", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840544", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840567", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840570", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840578", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840585", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840597", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840599", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840607", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840612", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840614", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294025501", "partNumber" : "101840625", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057188/3d-carbon-tc7-5-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840436", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840449", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840484", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840507", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840519", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840526", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840527", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840539", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840546", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840556", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840576", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840595", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840598", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294383001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840601", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840605", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240501", "partNumber" : "101840609", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056709/3d-carbon-tc5-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294316501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840292", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840343", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840352", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294324501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840356", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840365", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840387", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840388", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840390", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840395", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840432", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840448", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840452", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294346001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840471", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840481", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294349001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840485", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294238501", "partNumber" : "101840500", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055375/3d-carbon-tc2-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "221684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197350", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197351", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197352", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197344", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197353", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197345", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197354", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197346", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-yellow-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "221693501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197355", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197347", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197348", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197356", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197349", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197357", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197358", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222510501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221681001", "partNumber" : "101197359", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002982437/bellina-3534-4-mm-keltakultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840330", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840337", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840348", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840350", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840361", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840374", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840386", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840393", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840394", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840397", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840422", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840425", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840427", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840459", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840465", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397001", "partNumber" : "101840483", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055641/3d-carbon-tc12-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840326", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840334", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840336", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840344", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840349", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840354", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840369", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840389", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840396", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840398", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840401", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840402", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840423", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840438", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840478", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398001", "partNumber" : "101840487", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055504/3d-carbon-tc10-8-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840202", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840253", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840255", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840313", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840338", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840347", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840367", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840380", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840382", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840404", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840406", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840411", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840419", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840440", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840460", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294396001", "partNumber" : "101840553", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004054644/3d-carbon-tc10-4-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648501", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648508", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648528", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648565", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151853501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648583", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648592", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648604", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648615", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151845001", "partNumber" : "101648640", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586931/bellina-3474-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "222453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197175", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "222453501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197176", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197184", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197177", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197185", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222455501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197178", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222456001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197186", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197179", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197187", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980846/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "222457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197180", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222458001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197188", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222458501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197181", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222459501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197189", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197182", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197183", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222445501", "partNumber" : "101197174", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980723/bellina-3514-4mm-valkokulta-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840324", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840333", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840357", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840375", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840376", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840378", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840399", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840400", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840410", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840417", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840428", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840450", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840453", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840461", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840463", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294397501", "partNumber" : "101840474", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055580/3d-carbon-tc12-10-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839969", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-diamond---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-diamond---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839979", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839980", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839988", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839997", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101839999", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840000", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840001", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840016", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840040", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840046", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840075", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840086", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840096", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840104", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294235001", "partNumber" : "101840109", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-003-ct-timantti-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052244/3d-carbon-cr200-6-1x-0-03-ct-timantti---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon CR200-6 1x 0.03 ct timantti - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "294318501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840318", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840377", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840385", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840405", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840408", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840424", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840430", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840431", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840437", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840446", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840456", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840464", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840508", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840528", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840533", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239001", "partNumber" : "101840547", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055528/3d-carbon-tc2-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC2-6 1x 2.0 mm zirkoni - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 359,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "151667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648489", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648531", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648581", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648595", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648600", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648616", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648648", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648656", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434001", "partNumber" : "101648688", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585781/bellina-3466-1-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648534", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648543", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648548", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648585", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648607", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648622", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648651", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648661", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437001", "partNumber" : "101648682", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586238/bellina-3467-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648535", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648562", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648574", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648576", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648586", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648594", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648602", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648628", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436001", "partNumber" : "101648637", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586245/bellina-3479-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648344", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648390", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648391", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648398", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648408", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648430", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648456", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427501", "partNumber" : "101648479", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584333/bellina-3454-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648068", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648069", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648070", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648096", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648116", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648125", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648150", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151412501", "partNumber" : "101648310", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581578/bellina-3284-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840439", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840472", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840473", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840475", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840493", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840494", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840504", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840513", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840521", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840555", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840559", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294515001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840564", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840588", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840611", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840620", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294398501", "partNumber" : "101840626", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056747/3d-carbon-tc4-7-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840420", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840443", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840469", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840480", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840489", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840498", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840499", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840505", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840515", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840523", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840530", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840532", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840535", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840536", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840563", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293929001", "partNumber" : "101840594", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056549/3d-carbon-tc3-6-titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840466", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-1-5-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-1-5-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840488", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840491", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840495", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840497", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840541", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840542", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840545", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840560", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840573", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840575", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840581", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840596", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840606", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840608", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294242001", "partNumber" : "101840618", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-3x-15-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004057065/3d-carbon-tc5-6-7x-1-5-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC5-6-7x 1.5 mm zirkoni - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 469,00 €★★★★★
Takaisin