- Etusivu /
- Pukeutuminen (20049) /
- Korut (4372) /
- Sormukset
Sormukset
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "707231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586553", "unitPrice" : "604,00 €", "unitPriceRaw" : "604.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586537", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586545", "unitPrice" : "544,00 €", "unitPriceRaw" : "544.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586565", "unitPrice" : "709,00 €", "unitPriceRaw" : "709.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586555", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586559", "unitPrice" : "654,00 €", "unitPriceRaw" : "654.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586549", "unitPrice" : "574,00 €", "unitPriceRaw" : "574.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586539", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586569", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586557", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586547", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586543", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586541", "unitPrice" : "514,00 €", "unitPriceRaw" : "514.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586571", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586551", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586563", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586561", "unitPrice" : "674,00 €", "unitPriceRaw" : "674.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586535", "unitPrice" : "474,00 €", "unitPriceRaw" : "474.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/enchanting-hope-l72210200000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/enchanting-hope-l72210200000-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "707316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183001", "partNumber" : "102586567", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201884/lumoava-toivo-l72210200000-sormus.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840433", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zircon---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840457", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840479", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294349501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840486", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840510", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840518", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840520", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840529", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840549", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840551", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840565", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840571", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840580", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840583", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241501", "partNumber" : "101840603", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-20-mm-zirkoni-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056679/3d-carbon-tc4-6-1x-2-0-mm-zirkoni---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC4-6 1x 2.0 mm zirkoni - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 489,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "299026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845787", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845794", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845808", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845836", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "299033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845842", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845846", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845865", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845872", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845883", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845885", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845886", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845894", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845897", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845905", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845935", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940001", "partNumber" : "101845965", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004077902/3d-gold-630-3-punakultainen-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "299024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845770", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845804", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845861", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845873", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845889", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845912", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845920", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845923", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845953", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845956", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "299070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845970", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845973", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845974", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845980", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101845997", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298940501", "partNumber" : "101846044", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004079104/3d-gold-630-3-valkokultainen-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "299022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845729", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845736", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845737", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845779", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845785", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845803", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845827", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845828", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845851", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845860", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845867", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845878", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845904", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845910", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845913", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298939501", "partNumber" : "101845930", "unitPrice" : "354,00 €", "unitPriceRaw" : "354.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-yellow-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004078848/3d-gold-630-3-keltakultainen-sormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648593", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648692", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648706", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648707", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648721", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648724", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151868001", "partNumber" : "101648727", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588126/bellina-3400-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648605", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648685", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648687", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648690", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648698", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648717", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648722", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648723", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771001", "partNumber" : "101648725", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003588058/bellina-3186-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648509", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648524", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648533", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648539", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648555", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648596", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648629", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648663", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151844501", "partNumber" : "101648684", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587174/bellina-3474-1-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648145", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648197", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648202", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648233", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648241", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648274", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648280", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648311", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151418501", "partNumber" : "101648337", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582346/bellina-3403-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840323", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840335", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840341", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294325501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840366", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840381", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840383", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840407", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840426", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840434", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840435", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840444", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294341501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840454", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294342001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840455", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840470", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840496", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294239501", "partNumber" : "101840550", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004055573/3d-carbon-tc2-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC2-6 1x 0.03 ct timantti - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 509,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "151545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648229", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648248", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648254", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648266", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648291", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648292", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648331", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648350", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151422001", "partNumber" : "101648364", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583183/bellina-3408-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707319001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587112", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587086", "unitPrice" : "604,00 €", "unitPriceRaw" : "604.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587076", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/enchanting-hope-l82210200000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/enchanting-hope-l82210200000-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "707333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587090", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587096", "unitPrice" : "694,00 €", "unitPriceRaw" : "694.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587110", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587106", "unitPrice" : "794,00 €", "unitPriceRaw" : "794.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587084", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587082", "unitPrice" : "574,00 €", "unitPriceRaw" : "574.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587100", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587088", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587094", "unitPrice" : "674,00 €", "unitPriceRaw" : "674.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587102", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587080", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587108", "unitPrice" : "814,00 €", "unitPriceRaw" : "814.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587104", "unitPrice" : "774,00 €", "unitPriceRaw" : "774.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587092", "unitPrice" : "654,00 €", "unitPriceRaw" : "654.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587078", "unitPrice" : "544,00 €", "unitPriceRaw" : "544.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707189001", "partNumber" : "102587098", "unitPrice" : "709,00 €", "unitPriceRaw" : "709.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203932/lumoava-toivo-l82210200000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "221617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197198", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197199", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4mm-white-gold-engagement-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "221620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197200", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197203", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197205", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197194", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197195", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197196", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "221637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197197", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222508001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197191", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222515001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197206", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222523501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197204", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197201", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "222527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "221613001", "partNumber" : "101197202", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus-flakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002980969/bellina-3524-4-mm-valkokultainen-kihlasormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648540", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648549", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648550", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648563", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648575", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648638", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648674", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648709", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770001", "partNumber" : "101648711", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586641/bellina-3478-1-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648372", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648418", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648443", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648449", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648478", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648483", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648492", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648505", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429501", "partNumber" : "101648523", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584616/bellina-3460-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587024", "unitPrice" : "824,00 €", "unitPriceRaw" : "824.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587006", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587000", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102586989", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/enchanting-silo-l72217800000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/enchanting-silo-l72217800000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707326501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587004", "unitPrice" : "644,00 €", "unitPriceRaw" : "644.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587014", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587020", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587028", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587022", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102586998", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587012", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587032", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587010", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587026", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587018", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587030", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102586993", "unitPrice" : "574,00 €", "unitPriceRaw" : "574.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587002", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707188001", "partNumber" : "102587016", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203550/lumoava-silo-l72217800000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648554", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648567", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648590", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648597", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648632", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648652", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648710", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151770501", "partNumber" : "101648720", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587983/bellina-3454-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151458501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648055", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-row-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-row-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648082", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648087", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648106", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648108", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648115", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648171", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648180", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407001", "partNumber" : "101648192", "unitPrice" : "579,00 €", "unitPriceRaw" : "579.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581448/bellina-3184-rivitimanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586643", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586619", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586647", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586637", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586629", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586651", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586641", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586623", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586633", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586645", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586649", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586635", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586621", "unitPrice" : "644,00 €", "unitPriceRaw" : "644.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586625", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586627", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586615", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/enchanting-path-l72211000000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/enchanting-path-l72211000000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586639", "unitPrice" : "824,00 €", "unitPriceRaw" : "824.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586617", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707183501", "partNumber" : "102586631", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202072/lumoava-polku-l72211000000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586838", "unitPrice" : "684,00 €", "unitPriceRaw" : "684.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586861", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586829", "unitPrice" : "614,00 €", "unitPriceRaw" : "614.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586865", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586833", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586835", "unitPrice" : "664,00 €", "unitPriceRaw" : "664.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586855", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586851", "unitPrice" : "744,00 €", "unitPriceRaw" : "744.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586843", "unitPrice" : "704,00 €", "unitPriceRaw" : "704.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586827", "unitPrice" : "594,00 €", "unitPriceRaw" : "594.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/enchanting-raita-l72217300000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/enchanting-raita-l72217300000-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "707280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586869", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586863", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586867", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586859", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586846", "unitPrice" : "724,00 €", "unitPriceRaw" : "724.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586857", "unitPrice" : "809,00 €", "unitPriceRaw" : "809.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586853", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586871", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187001", "partNumber" : "102586831", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203048/lumoava-raita-l72217300000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648654", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648679", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648681", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648697", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648704", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648713", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648715", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648718", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151772001", "partNumber" : "101648728", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587693/bellina-3600-1-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648242", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648263", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648272", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648296", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648327", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648334", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648338", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648351", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151424001", "partNumber" : "101648459", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583312/bellina-3441-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587486", "unitPrice" : "784,00 €", "unitPriceRaw" : "784.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587492", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587470", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/enchanting-silo-l82217800000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/enchanting-silo-l82217800000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587474", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587506", "unitPrice" : "1 034,00 €", "unitPriceRaw" : "1034.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587478", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587502", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587490", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587472", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587500", "unitPrice" : "954,00 €", "unitPriceRaw" : "954.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587484", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587476", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587480", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587496", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587488", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587504", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587482", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587494", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707195501", "partNumber" : "102587498", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205783/lumoava-silo-l82217800000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586747", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586751", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586725", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586735", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586729", "unitPrice" : "684,00 €", "unitPriceRaw" : "684.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586731", "unitPrice" : "704,00 €", "unitPriceRaw" : "704.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586743", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586759", "unitPrice" : "1 044,00 €", "unitPriceRaw" : "1044.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586733", "unitPrice" : "724,00 €", "unitPriceRaw" : "724.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586727", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586745", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586753", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586739", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586749", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586757", "unitPrice" : "1 014,00 €", "unitPriceRaw" : "1014.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586755", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586737", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586741", "unitPrice" : "814,00 €", "unitPriceRaw" : "814.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707318501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184501", "partNumber" : "102586723", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202591/enchanting-heart-l72213900000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/lumoava-hertta-l72213900000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202591/enchanting-heart-l72213900000-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648538", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648608", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648611", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648612", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648617", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648627", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648639", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648646", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151434501", "partNumber" : "101648695", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586276/bellina-3467-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648059", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648234", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648289", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648299", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648328", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648336", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648348", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648354", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151414001", "partNumber" : "101648356", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581486/bellina-3406-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840415", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "294345001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840468", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294346501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840476", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294348001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840482", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840502", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840506", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840512", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840525", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840543", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840548", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840552", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840557", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840584", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840587", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840590", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294240001", "partNumber" : "101840613", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-003-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056495/3d-carbon-tc4-6-1x-0-03-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC4-6 1x 0.03 ct timantti - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 639,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "151628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648397", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648406", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648450", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648470", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648494", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648496", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648520", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648532", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151433001", "partNumber" : "101648626", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584869/bellina-3461-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648373", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648374", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648439", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648457", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648468", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648480", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648481", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151427001", "partNumber" : "101648485", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584623/bellina-3456-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648074", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648077", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648093", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648131", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648141", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648147", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648178", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151411501", "partNumber" : "101648217", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581639/bellina-3292-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587164", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587184", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707310501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587168", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587188", "unitPrice" : "1 034,00 €", "unitPriceRaw" : "1034.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587192", "unitPrice" : "1 094,00 €", "unitPriceRaw" : "1094.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587178", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587172", "unitPrice" : "824,00 €", "unitPriceRaw" : "824.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587162", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587170", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707346001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587182", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587190", "unitPrice" : "1 064,00 €", "unitPriceRaw" : "1064.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587176", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587166", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587186", "unitPrice" : "1 004,00 €", "unitPriceRaw" : "1004.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587180", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587174", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587156", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/enchanting-path-l82211000000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/enchanting-path-l82211000000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587158", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190001", "partNumber" : "102587160", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204311/lumoava-polku-l82211000000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840451", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0-015-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0-015-ct-diamond---titanium---carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840462", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840524", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840538", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840540", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840554", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840561", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840568", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840582", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840589", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840592", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840600", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840604", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840616", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840619", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294241001", "partNumber" : "101840621", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-3x-0015-ct-timantti-titaani-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004056884/3d-carbon-tc5-6-7x-0-015-ct-timantti---titaani---hiilikuitusormus.jpg" } ]
3D Carbon TC5-6-7x 0.015 ct timantti - titaani - hiilikuitusormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 659,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "209980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732620", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732623", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732622", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732631", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"5" , "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732659", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732619", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732629", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"5" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732661", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732630", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732617", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732618", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732625", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732633", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732628", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732621", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_16":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732652", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732660", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732663", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732627", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_19":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732624", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732632", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732626", "unitPrice" : "660,00 €", "unitPriceRaw" : "660.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_18,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003796927/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732665", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732651", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732655", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732662", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732658", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732664", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "210025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732667", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732657", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732654", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732653", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732656", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912001", "partNumber" : "101732666", "unitPrice" : "760,00 €", "unitPriceRaw" : "760.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797320/festive-promise-433-007-victoria-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 433-007 Victoria timanttisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:660,00 €-760,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "707381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587366", "unitPrice" : "704,00 €", "unitPriceRaw" : "704.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587392", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587388", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587396", "unitPrice" : "1 079,00 €", "unitPriceRaw" : "1079.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587370", "unitPrice" : "744,00 €", "unitPriceRaw" : "744.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587382", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587374", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587386", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587378", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587390", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587394", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587364", "unitPrice" : "684,00 €", "unitPriceRaw" : "684.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587398", "unitPrice" : "1 109,00 €", "unitPriceRaw" : "1109.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587368", "unitPrice" : "724,00 €", "unitPriceRaw" : "724.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587384", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587362", "unitPrice" : "664,00 €", "unitPriceRaw" : "664.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/enchanting-raita-l82217300000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/enchanting-raita-l82217300000-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "707444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587372", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587376", "unitPrice" : "814,00 €", "unitPriceRaw" : "814.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707194501", "partNumber" : "102587380", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017205271/lumoava-raita-l82217300000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586687", "unitPrice" : "1 044,00 €", "unitPriceRaw" : "1044.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586683", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586663", "unitPrice" : "744,00 €", "unitPriceRaw" : "744.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586691", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586671", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586667", "unitPrice" : "784,00 €", "unitPriceRaw" : "784.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586677", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586657", "unitPrice" : "684,00 €", "unitPriceRaw" : "684.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586673", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586661", "unitPrice" : "724,00 €", "unitPriceRaw" : "724.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586689", "unitPrice" : "1 074,00 €", "unitPriceRaw" : "1074.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586675", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586655", "unitPrice" : "664,00 €", "unitPriceRaw" : "664.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/enchanting-path-l72211010000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/enchanting-path-l72211010000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586685", "unitPrice" : "1 014,00 €", "unitPriceRaw" : "1014.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586679", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586659", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586669", "unitPrice" : "809,00 €", "unitPriceRaw" : "809.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586681", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185001", "partNumber" : "102586665", "unitPrice" : "764,00 €", "unitPriceRaw" : "764.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202409/lumoava-polku-l72211010000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648499", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648514", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648537", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648546", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648558", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648579", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648620", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648633", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151435001", "partNumber" : "101648655", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003585880/bellina-3466-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648395", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584845/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648426", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648506", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648516", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648530", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648573", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648587", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151432501", "partNumber" : "101648601", "unitPrice" : "669,00 €", "unitPriceRaw" : "669.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003429030/bellina-3465-1-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648046", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648053", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648071", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648078", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648099", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648100", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648184", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101648209", "unitPrice" : "689,00 €", "unitPriceRaw" : "689.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581356/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "239450501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "151408001", "partNumber" : "101478281", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003315258/bellina-3288-timanttisormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648657", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648659", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648689", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648700", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-row-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648701", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648716", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648719", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648726", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151771501", "partNumber" : "101648730", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003587884/bellina-3187-rivitimanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648536", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648552", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648553", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648561", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648613", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648618", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648634", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648641", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151436501", "partNumber" : "101648650", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586252/bellina-3469-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648200", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648240", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648247", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648256", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648277", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648302", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648322", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648325", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151423501", "partNumber" : "101648359", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582896/bellina-3413-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648195", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648204", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648210", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648216", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648222", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648268", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648294", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648335", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151420001", "partNumber" : "101648365", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582841/bellina-3410-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648060", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-row-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648094", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648098", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648112", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648118", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648132", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648143", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648164", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151415501", "partNumber" : "101648182", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581493/bellina-3184-9-rivitimanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479355", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479356", "unitPrice" : "844,00 €", "unitPriceRaw" : "844.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479357", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479358", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479349", "unitPrice" : "704,00 €", "unitPriceRaw" : "704.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479359", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479350", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479360", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479361", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374639001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479351", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/the-enchanting-tahto-723300000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/the-enchanting-tahto-723300000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479352", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479353", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374645001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479354", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587212", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587232", "unitPrice" : "1 164,00 €", "unitPriceRaw" : "1164.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587198", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707325501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587226", "unitPrice" : "1 069,00 €", "unitPriceRaw" : "1069.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587230", "unitPrice" : "1 129,00 €", "unitPriceRaw" : "1129.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587204", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587216", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587210", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587224", "unitPrice" : "1 039,00 €", "unitPriceRaw" : "1039.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587196", "unitPrice" : "714,00 €", "unitPriceRaw" : "714.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/enchanting-path-l82211010000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/enchanting-path-l82211010000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587202", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587220", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587234", "unitPrice" : "1 194,00 €", "unitPriceRaw" : "1194.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587228", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587214", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587222", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587208", "unitPrice" : "824,00 €", "unitPriceRaw" : "824.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587200", "unitPrice" : "754,00 €", "unitPriceRaw" : "754.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707190501", "partNumber" : "102587218", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204632/lumoava-polku-l82211010000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648368", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648377", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648378", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648393", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648396", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648451", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648453", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648491", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151429001", "partNumber" : "101648497", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584579/bellina-3455-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648047", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648062", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648114", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648119", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648136", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648155", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648159", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648162", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151413501", "partNumber" : "101648166", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581363/bellina-3250-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "210850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734140", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "210858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734169", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734139", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734151", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_21,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734160", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734182", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734150", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734179", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "210883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734171", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734142", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734173", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734154", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734146", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734141", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734136", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734163", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734170", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734184", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734143", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_17,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734156", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734149", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_20,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734175", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734181", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734159", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734148", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734138", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734177", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734153", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"5" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "210906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734162", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734186", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734180", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734165", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734152", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734145", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"3" , "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734174", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734176", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734178", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734161", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734158", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734183", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734172", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734155", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734137", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734144", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"3" , "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734157", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734185", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003807036/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734167", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734147", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806640/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734164", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734166", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210954001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210683501", "partNumber" : "101734168", "unitPrice" : "730,00 €", "unitPriceRaw" : "730.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" , "Väri_|_Punakulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003806770/festive-new-style-489-005-figure-timanttisormus.jpg" } ]
Festive New Style 489-005 Figure timanttisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:730,00 €-790,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "151609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648358", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648387", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648394", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648429", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648433", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648444", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648495", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648510", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151430001", "partNumber" : "101648513", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003584470/bellina-3458-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648547", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648571", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648603", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648609", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648636", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648644", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648664", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648686", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151437501", "partNumber" : "101648693", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003586368/bellina-3501-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586701", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586695", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/enchanting-path-l72211030000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/enchanting-path-l72211030000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586707", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586711", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586715", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586699", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586713", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586703", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586719", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586697", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586717", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586709", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707185501", "partNumber" : "102586705", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017202270/lumoava-polku-l72211030000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648048", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-row-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648051", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648052", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648064", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648103", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648105", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648134", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648169", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151407501", "partNumber" : "101648205", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003581370/bellina-3188-rivitimanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586938", "unitPrice" : "1 249,00 €", "unitPriceRaw" : "1249.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586899", "unitPrice" : "939,00 €", "unitPriceRaw" : "939.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586881", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586909", "unitPrice" : "1 024,00 €", "unitPriceRaw" : "1024.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586940", "unitPrice" : "1 284,00 €", "unitPriceRaw" : "1284.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586921", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586897", "unitPrice" : "914,00 €", "unitPriceRaw" : "914.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586885", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586907", "unitPrice" : "994,00 €", "unitPriceRaw" : "994.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586905", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586926", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586875", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/enchanting-raita-l72217310000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/enchanting-raita-l72217310000-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "707342001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586895", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586883", "unitPrice" : "814,00 €", "unitPriceRaw" : "814.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707349501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586912", "unitPrice" : "1 054,00 €", "unitPriceRaw" : "1054.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586923", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586936", "unitPrice" : "1 214,00 €", "unitPriceRaw" : "1214.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586887", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707187501", "partNumber" : "102586934", "unitPrice" : "1 179,00 €", "unitPriceRaw" : "1179.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017203239/lumoava-raita-l72217310000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648201", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "151538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648214", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648243", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648261", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648264", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648284", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648320", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648329", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151417501", "partNumber" : "101648362", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003582902/bellina-3418-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "209990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732709", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732679", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732669", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732682", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"5" , "Koko_|_21":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732671", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_15,5":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732710", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732711", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732681", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732705", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732676", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732674", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732702", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732716", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"7" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732707", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732680", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"5" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732673", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732684", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732715", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732670", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" , "Väri_|_Keltakulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732677", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_18,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210029501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732683", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732713", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "210031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732712", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732704", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732706", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732672", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_16":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732703", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732718", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732675", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" , "Väri_|_Keltakulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732668", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732708", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732714", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732678", "unitPrice" : "780,00 €", "unitPriceRaw" : "780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"4" , "Koko_|_19":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797504/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209912501", "partNumber" : "101732717", "unitPrice" : "880,00 €", "unitPriceRaw" : "880.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003797818/festive-promise-435-011-victoria-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 435-011 Victoria timanttisormus
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:780,00 €-880,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "299778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845011", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845015", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845067", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845110", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845118", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845120", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845122", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845126", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299809501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845156", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845168", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845181", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845190", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845192", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845204", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845242", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299657501", "partNumber" : "101845254", "unitPrice" : "782,00 €", "unitPriceRaw" : "782.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-yellow-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004072082/3d-gold-103-4-yellow-white-gold-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479315", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479316", "unitPrice" : "869,00 €", "unitPriceRaw" : "869.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479317", "unitPrice" : "894,00 €", "unitPriceRaw" : "894.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479318", "unitPrice" : "914,00 €", "unitPriceRaw" : "914.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479319", "unitPrice" : "939,00 €", "unitPriceRaw" : "939.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479320", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479321", "unitPrice" : "994,00 €", "unitPriceRaw" : "994.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479310", "unitPrice" : "784,00 €", "unitPriceRaw" : "784.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479322", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479311", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479312", "unitPrice" : "809,00 €", "unitPriceRaw" : "809.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/enchanting-promise-723000000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/enchanting-promise-723000000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479313", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479314", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586599", "unitPrice" : "1 109,00 €", "unitPriceRaw" : "1109.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586579", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586593", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586601", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586605", "unitPrice" : "1 209,00 €", "unitPriceRaw" : "1209.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586595", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586583", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586577", "unitPrice" : "814,00 €", "unitPriceRaw" : "814.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586597", "unitPrice" : "1 079,00 €", "unitPriceRaw" : "1079.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586609", "unitPrice" : "1 279,00 €", "unitPriceRaw" : "1279.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586587", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586591", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586575", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/enchanting-hope-l72210210000-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/enchanting-hope-l72210210000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586581", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586589", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586585", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586611", "unitPrice" : "1 314,00 €", "unitPriceRaw" : "1314.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707301501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586603", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707184001", "partNumber" : "102586607", "unitPrice" : "1 244,00 €", "unitPriceRaw" : "1244.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017201860/lumoava-toivo-l72210210000-sormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648218", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "151547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648232", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648238", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648273", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648306", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648314", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648340", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648360", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "151616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "151421001", "partNumber" : "101648371", "unitPrice" : "789,00 €", "unitPriceRaw" : "789.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003583077/bellina-3422-timanttisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707348001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587284", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587290", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587294", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587268", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587298", "unitPrice" : "1 214,00 €", "unitPriceRaw" : "1214.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587288", "unitPrice" : "1 054,00 €", "unitPriceRaw" : "1054.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587272", "unitPrice" : "869,00 €", "unitPriceRaw" : "869.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587302", "unitPrice" : "1 284,00 €", "unitPriceRaw" : "1284.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587292", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587276", "unitPrice" : "919,00 €", "unitPriceRaw" : "919.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587266", "unitPrice" : "794,00 €", "unitPriceRaw" : "794.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/enchanting-heart-l82213900000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/enchanting-heart-l82213900000-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "707425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587296", "unitPrice" : "1 179,00 €", "unitPriceRaw" : "1179.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587280", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587286", "unitPrice" : "1 024,00 €", "unitPriceRaw" : "1024.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587300", "unitPrice" : "1 244,00 €", "unitPriceRaw" : "1244.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587282", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587274", "unitPrice" : "894,00 €", "unitPriceRaw" : "894.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587270", "unitPrice" : "844,00 €", "unitPriceRaw" : "844.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "707451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707191501", "partNumber" : "102587278", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017204823/lumoava-hertta-l82213900000-sormus.jpg" } ]★★★★★
Takaisin