- Etusivu /
- Pukeutuminen (20049) /
- Korut (4372) /
- Sormukset
Sormukset
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "209454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731991", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731994", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731990", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "209463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732003", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731993", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731996", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101735493", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731992", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731985", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731995", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731988", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732034", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732023", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731998", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732032", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "209505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732037", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732026", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731986", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731987", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732022", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731997", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732029", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732025", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732021", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732028", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732036", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732024", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731989", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732033", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101731999", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003790789/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732035", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732027", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732031", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209396001", "partNumber" : "101732030", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003791175/festive-ensemble-402-024-ariel-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Ensemble 402-024 Ariel timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 240,00 €-1 390,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "210175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731816", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731827", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731817", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731820", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731826", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731819", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731828", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731822", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731818", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731821", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timantisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timantisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731825", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731823", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731829", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731813", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731814", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731824", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210222001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129501", "partNumber" : "101731815", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789592/festive-ensemble-400-040-venice-solitaire-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Ensemble 400-040 Venice Solitaire timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 290,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "209436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731721", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731730", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731723", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731733", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731729", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "209444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731735", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731725", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731722", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731732", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731734", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731731", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731724", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731761", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209452501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731770", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209456001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731737", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731727", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209458001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731763", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731755", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731769", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731726", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731760", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731736", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731771", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731762", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731765", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731758", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731728", "unitPrice" : "1 240,00 €", "unitPriceRaw" : "1240.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788748/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731759", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731757", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731764", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731768", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731767", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731756", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394501", "partNumber" : "101731766", "unitPrice" : "1 390,00 €", "unitPriceRaw" : "1390.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003789110/festive-venice-400-024-timanttisormus.jpg" } } ]
Festive Venice 400-024 timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 240,00 €-1 390,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "210141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731679", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731712", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731681", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731709", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731671", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731683", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731715", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731711", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731714", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731670", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731673", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731720", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731680", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731719", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731710", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731676", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731682", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731704", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731713", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731672", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731717", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731686", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731678", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731675", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731674", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731707", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731684", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731685", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731716", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210192001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731706", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731705", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731677", "unitPrice" : "1 690,00 €", "unitPriceRaw" : "1690.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788243/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731708", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210129001", "partNumber" : "101731718", "unitPrice" : "1 990,00 €", "unitPriceRaw" : "1990.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788625/festive-promise-364-027-sophia-triple-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 364-027 Sophia Triple timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 690,00 €-1 990,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "210141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731620", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731619", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731660", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731629", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731621", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731662", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731633", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731632", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731653", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731665", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731664", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731631", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731659", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731623", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731655", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731625", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731654", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731635", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731667", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731669", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731630", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731661", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "210172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731622", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731634", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731657", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731663", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731627", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731624", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731666", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731656", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731626", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731668", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731658", "unitPrice" : "2 490,00 €", "unitPriceRaw" : "2490.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003788069/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "210200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "210128501", "partNumber" : "101731628", "unitPrice" : "2 320,00 €", "unitPriceRaw" : "2320.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787659/festive-promise-355-045-sophia-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 355-045 Sophia timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:2 320,00 €-2 490,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "208900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731579", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731570", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731572", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731582", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "208915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731574", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731581", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731569", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731571", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731584", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731580", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731573", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731577", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731609", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "208942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731583", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731611", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731576", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731568", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731575", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731613", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731610", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731616", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208960501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731603", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731605", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731608", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731578", "unitPrice" : "1 230,00 €", "unitPriceRaw" : "1230.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787277/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731612", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731615", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731607", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208966501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731602", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731604", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731614", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731617", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731606", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208970001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208877501", "partNumber" : "101731618", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003787543/festive-promise-355-027-sophia-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 355-027 Sophia timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 230,00 €-1 360,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "209415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731459", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731468", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731500", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731490", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731489", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731461", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731470", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731503", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "209420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731505", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731491", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731458", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731460", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731499", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731493", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731464", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731504", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731466", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731501", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731465", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731496", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731455", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731469", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731502", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731463", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "209431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731492", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731462", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731471", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731495", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731506", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731494", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731457", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731467", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731456", "unitPrice" : "1 780,00 €", "unitPriceRaw" : "1780.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786195/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "209394001", "partNumber" : "101731497", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786584/festive-promise-351-045-sophia-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 351-045 Sophia timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 780,00 €-1 940,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "208894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731399", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "208895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731401", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731403", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731400", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731407", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731395", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731396", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731409", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731402", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731429", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731406", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731448", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731451", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "208903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731404", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731433", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731405", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731411", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731397", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731450", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731398", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731453", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731436", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731430", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731410", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731449", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731452", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731442", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731408", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785648/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731447", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731445", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731435", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731441", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731454", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208876501", "partNumber" : "101731446", "unitPrice" : "1 440,00 €", "unitPriceRaw" : "1440.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003786072/festive-promise-351-025-sophia-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 351-025 Sophia timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 280,00 €-1 440,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "209024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731334", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731368", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731344", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731339", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731372", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731330", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731336", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731373", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731393", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731391", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "209042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731377", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731341", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731335", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731385", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731387", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731338", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731367", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731389", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731331", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731345", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731329", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731376", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731369", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731343", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731381", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731340", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731337", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731394", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731333", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "209069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731380", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731366", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731332", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731342", "unitPrice" : "1 590,00 €", "unitPriceRaw" : "1590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785136/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "209074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208993001", "partNumber" : "101731384", "unitPrice" : "1 790,00 €", "unitPriceRaw" : "1790.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003785570/festive-promise-299-015-ariel-timanttisormus.jpg" } ]
Festive Promise 299-015 Ariel timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 590,00 €-1 790,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "208354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731231", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731233", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208372501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731228", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731230", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731234", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731264", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731229", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731276", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731232", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731227", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731267", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_17":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731266", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731238", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731265", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731262", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731274", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731236", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731271", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731235", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731240", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731268", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731243", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731242", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731277", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731270", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731239", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731261", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"6" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731273", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"6" , "Koko_|_20":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731275", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731269", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731237", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208452001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731272", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208453501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731241", "unitPrice" : "11 890,00 €", "unitPriceRaw" : "11890.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784078/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208324001", "partNumber" : "101731263", "unitPrice" : "11 990,00 €", "unitPriceRaw" : "11990.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784535/festive-the-one-204-100-classic-timanttisormus.jpg" } ]
Festive The One 204-100 Classic timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:11 890,00 €-11 990,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "208354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731175", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731171", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731220", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731176", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731215", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731211", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731184", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731182", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731191", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731178", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731181", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731225", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731179", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208383001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731217", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731219", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731210", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731174", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731214", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731222", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731216", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_17":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731224", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731177", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731172", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731221", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731192", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731183", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731226", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731188", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731212", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731223", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731173", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731180", "unitPrice" : "3 590,00 €", "unitPriceRaw" : "3590.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783606/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208433001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731218", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323501", "partNumber" : "101731213", "unitPrice" : "3 760,00 €", "unitPriceRaw" : "3760.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003784047/festive-the-one-128-050-classic-timanttisormus.jpg" } ]
Festive The One 128-050 Classic timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:3 590,00 €-3 760,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "208360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731126", "unitPrice" : "2 166,00 €", "unitPriceRaw" : "2166.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_17":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731120", "unitPrice" : "2 160,00 €", "unitPriceRaw" : "2160.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731123", "unitPrice" : "2 163,00 €", "unitPriceRaw" : "2163.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731159", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731131", "unitPrice" : "2 171,00 €", "unitPriceRaw" : "2171.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"2" , "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731160", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_17":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731156", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731135", "unitPrice" : "2 175,00 €", "unitPriceRaw" : "2175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731164", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731125", "unitPrice" : "2 165,00 €", "unitPriceRaw" : "2165.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731136", "unitPrice" : "2 176,00 €", "unitPriceRaw" : "2176.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731129", "unitPrice" : "2 169,00 €", "unitPriceRaw" : "2169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731133", "unitPrice" : "2 173,00 €", "unitPriceRaw" : "2173.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731170", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731122", "unitPrice" : "2 162,00 €", "unitPriceRaw" : "2162.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731158", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731166", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731162", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731121", "unitPrice" : "2 161,00 €", "unitPriceRaw" : "2161.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731154", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"5" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731168", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731130", "unitPrice" : "2 170,00 €", "unitPriceRaw" : "2170.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731161", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "208407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731169", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731127", "unitPrice" : "2 167,00 €", "unitPriceRaw" : "2167.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" , "Väri_|_Keltakulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731155", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" , "Väri_|_Valkokulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731167", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_20,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731134", "unitPrice" : "2 174,00 €", "unitPriceRaw" : "2174.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731163", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731124", "unitPrice" : "2 164,00 €", "unitPriceRaw" : "2164.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731132", "unitPrice" : "2 172,00 €", "unitPriceRaw" : "2172.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731128", "unitPrice" : "2 168,00 €", "unitPriceRaw" : "2168.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltakulta":"1" , "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783064/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731165", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" , "Väri_|_Valkokulta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "208439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208323001", "partNumber" : "101731157", "unitPrice" : "2 290,00 €", "unitPriceRaw" : "2290.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkokulta":"5" , "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003783460/festive-the-one-128-030-classic-timanttisormus.jpg" } ]
Festive The One 128-030 Classic timanttisormus
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:2 160,00 €-2 290,00 €Koko:
Takaisin