- Etusivu /
- Pukeutuminen (20049) /
- Korut (4372) /
- Sormukset
Sormukset
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "294408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839962", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "294408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839970", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839976", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839991", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839993", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101839996", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840019", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840029", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840059", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840071", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840073", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840077", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840080", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840102", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840119", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294392501", "partNumber" : "101840134", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052169/3d-carbon-cr200-3-hiilikuitusormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "293973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839958", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "293976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839966", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839974", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101839989", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840002", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840015", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840027", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840063", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840083", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840084", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840092", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840094", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840097", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840121", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927001", "partNumber" : "101840214", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052121/3d-carbon-cr300-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "293974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839960", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-carbon-fiber-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "293977501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839972", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839981", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101839984", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840005", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840014", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840020", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840044", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840067", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840070", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840082", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840087", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840088", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840090", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840106", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293928001", "partNumber" : "101840160", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052145/3d-carbon-cr200-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "293975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839961", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-carbon-fiber-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "293976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839964", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839973", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839978", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101839983", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840006", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840010", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840024", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840025", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840049", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840056", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "293996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840057", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840076", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840103", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840108", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" }, { "catentry_id" : "294010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "293927501", "partNumber" : "101840120", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004052152/3d-carbon-cr230-5-hiilikuitusormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1139156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139101501", "partNumber" : "103264269", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/enchanting-l52237700-hilla-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/fortrollande-l52237700-hilla-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/fortrollande-l52237700-hilla-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/enchanting-l52237700-hilla-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139101501", "partNumber" : "103264271", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224319/lumoava-l52237700-hilla-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52237700 Hilla sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,20 €Säästä20%Norm. 149,00 €149,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "694027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535676", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535678", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535666", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535668", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535670", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535686", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535672", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535684", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535664", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535674", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535658", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535660", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535682", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535680", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966001", "partNumber" : "102535662", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005256559/ilkka-marttiini-agas-8mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 8mm kiillotettu taottu tynnyrisormus
★★★★★Agás-terässormus on Rovaniemellä perinteistä sepäntyötä kunnioittaen käsin taottu uniikki koru
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 € -
[ { "catentry_id" : "1323493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323444001", "partNumber" : "103344044", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/fortrollande-l52249100180-bohemisk-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/enchanting-l52249100180-bohemian-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/fortrollande-l52249100180-bohemisk-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/enchanting-l52249100180-bohemian-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "1323493501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323444001", "partNumber" : "103344046", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225743/lumoava-l52249100180-bohemian-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52249100180 Bohemian sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 111,20 €Säästä20%Norm. 139,00 €139,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1323488001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344016", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/fortrollande-l52248400-momentring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/enchanting-l52248400-moment-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/fortrollande-l52248400-momentring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/enchanting-l52248400-moment-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1323488501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344026", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344028", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323489501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344030", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344032", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344018", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344020", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344022", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323492001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344024", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344042", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_24,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323494501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344034", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344036", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323495501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344038", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1323496001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1323443501", "partNumber" : "103344040", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225545/lumoava-l52248400-momentti-sormus.jpg" } ]
Lumoava L52248400 Momentti sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 111,20 €Säästä20%Norm. 139,00 €139,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "857677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100503", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100504", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100516", "unitPrice" : "202,00 €", "unitPriceRaw" : "202.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100517", "unitPrice" : "202,00 €", "unitPriceRaw" : "202.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100506", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100518", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100507", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100519", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" }, { "catentry_id" : "857685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "857654001", "partNumber" : "101100509", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002882249/top-gold-palladium-5mm-kihlasormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1007639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007623501", "partNumber" : "103122977", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1007643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007623501", "partNumber" : "103122979", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "1007644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007623501", "partNumber" : "103122965", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/fortrollande-oiva-l52221600210-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/enchanting-oiva-l52221600210-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/fortrollande-oiva-l52221600210-ring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/enchanting-oiva-l52221600210-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007623501", "partNumber" : "103122963", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017221349/lumoava-oiva-l52221600210-sormus.jpg" } ]
Lumoava Oiva L52221600210 sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 103,20 €Säästä20%Norm. 129,00 €129,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "693980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535610", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535592", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-polished-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "694034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535618", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535608", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535596", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535614", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535616", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535602", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535612", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535620", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535606", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535600", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535594", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535598", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693967001", "partNumber" : "102535604", "unitPrice" : "144,00 €", "unitPriceRaw" : "144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255958/ilkka-marttiini-agas-6-5mm-kiillotettu-taottu-tynnyrisormus.jpg" } ]
Ilkka Marttiini Agás 6,5mm kiillotettu taottu tynnyrisormus
★★★★★Agás-terässormus on Rovaniemellä perinteistä sepäntyötä kunnioittaen käsin taottu uniikki koru
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 144,00 € -
[ { "catentry_id" : "694008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535570", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535590", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535582", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535566", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535572", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535586", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535574", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535576", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535580", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535564", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535584", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535568", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535578", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535588", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "694065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693966501", "partNumber" : "102535562", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matte-forged-barrel-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005255651/ilkka-marttiini-agas-8mm-matta-taottu-tynnyrisormus.jpg" } } ]
Ilkka Marttiini Agás 8mm matta taottu tynnyrisormus
★★★★★Agás-terässormus on Rovaniemellä perinteistä sepäntyötä kunnioittaen käsin taottu uniikki koru
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 €
Takaisin