- Etusivu /
- Pukeutuminen (20049) /
- Korut (4372) /
- Sormukset
Sormukset
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sormus sinetöi rakkauden
Korut kertovat tarinaa käyttäjästään. Eri kulttuureissa ne symboloivat eri asioita, ja kaikilla voi olla niille myös aivan omia, henkilökohtaisia merkityksiä. Ehkä yleisin symbolinen koru on sormus, jolla sinetöidään kahden ihmisen lupaus rakastaa toisiaan.Sormuksen valitseminen
Kun luvataan rakastaa toista loppuelämän ajan, eli kihlaudutaan, vaihdetaan sen merkiksi sormuksia. Kihlasormuksen valitseminen on ihanaa, mutta myös haastavaa. Sormusta käytetään yleensä joka päivä ja sen on toimittava monenlaisessa tilanteessa, eli helppous on hyväksi. Toisaalta sormuksen tulee myös miellyttää kantajaansa niin hyvin, ettei siihen heti kyllästy. Sormuksen valitsemista voi siis lähestyä monelta kantilta, tärkeintä on, että on itse valintaan tyytyväinen.
Kihlasormuksen lisäksi valitaan myös vihkisormus, jonka sulhanen antaa morsiamelle vihkiseremonian yhteydessä. Perinteisesti vihkisormus on vain naisella, ja jotkut päätyvät käyttämään vihkiseremoniassakin kihlasormusta. Tämä on jokaisen parin päätettävissä oleva asia. Jos haluaa valita sekä kihlasormuksen, että vihkisormuksen, kahden yhteensopivan sormuksen löytäminen on lisähaaste. Yleensä yhdistetään hieman yksinkertaisempi ja näyttävämpi sormus, tai sitten kaksi melko samanlaista. Tässäkin on mahdollista tehdä omasta persoonasta ja liitosta kertovia valintoja, jotka tekevät sormuksista yhä enemmän käyttäjänsä tarinaa tukevia symboleita.
Timanttisormus vai jotain muuta?
Kärkkäisellä on valikoimissa tarjolla timanttisormuksia, hopeasormuksia, kultasormuksia ja terässormuksia. On leveämpiä ja näyttävämpiä sormuksia, joissa timantteja istutettuna kahdessa rivissä. On myös sirompia, kapeita sormuksia ja sormuksia moderniin makuun. Jokaisella sormusta etsivällä on omat toiveensa ja unelmansa, ja moniin niistä toiveista löytyy vastaus valikoimista.
Timanttisormus on yksi arvokkaimmista ja myös halutuimmista koruista. Eikä ihme, sillä sanotaanhan, että timantit on ikuisia, ja moni haluaa siksi liittonsa sinetiksi nimenomaan timanttisormuksen. Timanttisormuksen hinta muodostuu pitkälti timantin koon, eli karaattien mukaan. Timantin kokoon vaikuttaa myös hionta ja se laatu; huonosti hiottu timantti voi olla painoonsa nähden suuremman näköinen, mutta häviää loistavuudessa hyvin hiotulle timantille.
Sormukselle pitkää ikää
Kovassa käytössä myös sormus kuluu ja likaantuu. Sormuksen kunnosta voi pitää huolta puhdistamalla sitä; kotikonstiksi soveltuu mieto tiskiaineliuos. Herkimmät sormukset ja niiden puhdistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi, ettei aiheuta sormukselle hallaa. Ammattilainen voi samalla tarkistaa kivien kiinnityksen ja kiillottaa korun kuin uudeksi.
Sormukset ovat kauniita, niin esineinä kuin merkitykseltäänkin. Millainen on juuri sinun ja teidän tarinaanne kertova sormus? Oletko perinteinen, romantikko, minimalisti tai modernisti? Ja millaisia olette yhdessä? Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "297714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846453", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846476", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846497", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846504", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846523", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846538", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846546", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846550", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846583", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846587", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846599", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846600", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846613", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846617", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-red-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-red-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846630", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846689", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846447", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846524", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846532", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846539", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846554", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846564", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846576", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846582", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846591", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846601", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-white-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846602", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846608", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846626", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846627", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846633", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846663", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 633-5 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 116,00 €-1 354,00 € -
[ { "catentry_id" : "297707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846429", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846448", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846465", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846466", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846486", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846502", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846510", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846517", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846522", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846526", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846531", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846569", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846571", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846578", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846603", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846610", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 633-5 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 116,00 €-1 354,00 € -
[ { "catentry_id" : "298882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846412", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846461", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846469", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846483", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846494", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846501", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846514", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846518", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846525", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846529", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846536", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846567", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846572", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846585", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "298901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846606", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861501", "partNumber" : "101846677", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085396/3d-gold-633-4-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "298879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846362", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-yellow-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "298880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846382", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846383", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846386", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846407", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846435", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846438", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846439", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846444", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846446", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846450", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846482", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846493", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846508", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846512", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298860501", "partNumber" : "101846579", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083163/3d-gold-633-4-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "298879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846368", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846424", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-red-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "298883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846425", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846463", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846470", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846472", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846477", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846481", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846496", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846527", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846540", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846545", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846563", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846573", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846584", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298861001", "partNumber" : "101846619", "unitPrice" : "1 124,00 €", "unitPriceRaw" : "1124.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083781/3d-gold-633-4-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846324", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846346", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846385", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846387", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846391", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846398", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846409", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846418", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846437", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846459", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846464", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846492", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846500", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846503", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846513", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617001", "partNumber" : "101846534", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004084139/3d-gold-632-6-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-6 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 304,00 €-1 591,00 € -
[ { "catentry_id" : "297661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846304", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846311", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846321", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846325", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846338", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846356", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846393", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846394", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846403", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846408", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846417", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846423", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846427", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846471", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846474", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846552", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-red-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-red-gold-ring.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "297660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846302", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846318", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846332", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846353", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846358", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846369", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846374", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846400", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846401", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846411", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846431", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846441", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846452", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846457", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846521", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-5 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 107,00 €-1 346,00 € -
[ { "catentry_id" : "297655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846285", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846293", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-yellow-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846335", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846351", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846364", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846379", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846388", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846404", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846410", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846421", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846436", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846440", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846443", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846462", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846507", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846519", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-6 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 304,00 €-1 591,00 € -
[ { "catentry_id" : "297649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846264", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846306", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846315", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846323", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846331", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846333", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846339", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846343", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846357", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846377", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846396", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846402", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846420", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846426", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846434", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846490", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846225", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846237", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846239", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846242", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846262", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846266", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846287", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846309", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846317", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846326", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846337", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846350", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846373", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846392", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846416", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846430", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" } ]
Takaisin