- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10822) /
- Taide ja askartelu
Taide ja askartelu
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
-
[ { "catentry_id" : "1074770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074749001", "partNumber" : "103217803", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751963833_1/marabu-kids-vaahtomuovileimasimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751963833_1/marabu-kids-vaahtomuovileimasimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751963833_1/marabu-kids-vaahtomuovileimasimet.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1074768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074748501", "partNumber" : "103217783", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126845/daler-rowney-adigraf-block-printing-medium-225ml-oljyvarille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126845/daler-rowney-adigraf-block-printing-medium-225ml-oljyvarille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126845/daler-rowney-adigraf-block-printing-medium-225ml-oljyvarille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126845/daler-rowney-adigraf-block-printing-medium-225ml-oljyvarille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126845/dr-adigraf-block-printing-medium-225-ml-oljyvarille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126845/daler-rowney-adigraf-block-printing-medium-225ml-oljyvarille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126845/dr-adigraf-block-printing-medium-225-ml-oljyvarille.jpg" } } ]
Daler-Rowney Adigraf Block Printing Medium 225ml öljyvärille
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 € -
[ { "catentry_id" : "1074768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074748001", "partNumber" : "103217789", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126838/daler-rowney-adigraf-drier-medium-kuivumista-nopeuttava-maalausaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126838/daler-rowney-adigraf-drier-medium-kuivumista-nopeuttava-maalausaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126838/daler-rowney-adigraf-drier-medium-kuivumista-nopeuttava-maalausaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126838.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126838/daler-rowney-adigraf-drier-medium-kuivumista-nopeuttava-maalausaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126838.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126838/daler-rowney-adigraf-drier-medium-kuivumista-nopeuttava-maalausaine.jpg" } } ]
Daler-Rowney Adigraf Drier Medium kuivumista nopeuttava maalausaine
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 € -
[ { "catentry_id" : "1074769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747501", "partNumber" : "103217791", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960900_1/marabu-kids-little-artist-6x36-ml-varilajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960900_1/marabu-kids-little-artist-6x36-ml-varilajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960900_1/marabu-kids-little-artist-6x36-ml-varilajitelma.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1074763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217749", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960467/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960467/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960467/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960467/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960467.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960467.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960467/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217781", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960641/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960641/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960641/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960641/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960641.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960641.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960641/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217793", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960542/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960542/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960542/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960542.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960542/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960542/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960542.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217799", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960580/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960580/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960580/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960580.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960580/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960580.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960580/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217807", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960481/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960481/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960481/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960481/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960481.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960481/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960481.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074773501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217816", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusubeige":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960436/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960436/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960436/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960436.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960436/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960436/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960436.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217820", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960665/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960665/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960665/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960665/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960665.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960665/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960665.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217832", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960702/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960702/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960702/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960702/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960702.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960702/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960702.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217862", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960726/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960726/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960726/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960726.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960726/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960726/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960726.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217864", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960504/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960504/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960504/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960504/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960504.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960504/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960504.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217876", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960627/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960627/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960627/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960627/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960627.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960627.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960627/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217890", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960689/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960689/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960689/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960689.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960689/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960689/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960689.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217908", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960603/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960603/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960603/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960603/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960603/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074747001", "partNumber" : "103217924", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960528/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960528/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960528/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960528/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960528.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960528/marabu-kids-little-artist-75-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960528.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1074766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746501", "partNumber" : "103217773", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751963512_1/marabu-kids-paletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751963512_1/marabu-kids-paletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751963512_1/marabu-kids-paletti.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1074762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217741", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fluor pink":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126609/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126609/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126609/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126609/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126609/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126609/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126609/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126609/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126609/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217759", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fluor blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126463/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126463/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126463/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126463/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126463/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126463/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126463/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126463/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126463/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217767", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fluor yellow":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126586/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126586/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126586/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126586/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126586/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126586/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126586/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126586/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126586/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217777", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fluor red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126593/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126593/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126593/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126593/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126593/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126593/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126593/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126593/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126593/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217779", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt sienna":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126517/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126517/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126517/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126517/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126517/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126517/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126517/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126517/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126517/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217805", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126555/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126555/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126555/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126555/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126555/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126555/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126555/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126555/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126555/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217809", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Raw umber":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126524/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126524/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126524/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126524/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126524/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126524/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126524/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126524/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126524/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217812", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turquoise":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126470/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126470/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126470/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126470/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126470/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126470/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126470/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126470/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126470/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217824", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126500/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126500/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126500/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126500/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126500/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126500/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126500/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126500/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126500/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217826", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Magenta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126432/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126432/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126432/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126432/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126432/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126432/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126432/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126432/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126432/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217842", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126449/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126449/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126449/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126449/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126449/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126449/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126449/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126449/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126449/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217850", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126579/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126579/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126579/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126579/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126579/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126579/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126579/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126579/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126579/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217854", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Crimson":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126425/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126425/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126425/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126425/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126425/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126425/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126425/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126425/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126425/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217856", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Prussian blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126456/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126456/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126456/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126456/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126456/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126456/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126456/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126456/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126456/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217858", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Deep yellow":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126395/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126395/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126395/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126395/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126395/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126395/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126395/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126395/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126395/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217870", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Brilliant red":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126418/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126418/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126418/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126418/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126418/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126418/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126418/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126418/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126418/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217880", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126562/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126562/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126562/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126562/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126562/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126562/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126562/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126562/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126562/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217892", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126548/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126548/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126548/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126548/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126548/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126548/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126548/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126548/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126548/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217900", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126401/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126401/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126401/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126401/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126401/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126401/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126401/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126401/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126401/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217910", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126531/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126531/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126531/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126531/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126531/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126531/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126531/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126531/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126531/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217916", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Leaf green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126494/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126494/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126494/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126494/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126494/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126494/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126494/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126494/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126494/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217922", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Brilliant yellow":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126388/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126388/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126388/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126388/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126388/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126388/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126388/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126388/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126388/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217930", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Brilliant green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126487/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126487/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126487/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126487/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126487/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126487/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126487/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126487/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126487/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074746001", "partNumber" : "103217932", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Brilliant blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126616/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126616/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126616/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126616/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126616/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386126616/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126616/daler-rowney-adigraf-water-soluble-block-print-59ml-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126616/dr-adigraf-vattenlosligt-blocktryck-59-ml-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386126616/dr-adigraf-water-soluble-block-print-59-ml-linovari.jpg" } } ]
Daler-Rowney Adigraf Water Soluble Block print 59ml linoväri
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "1074763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074745501", "partNumber" : "103217745", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127552/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074745501", "partNumber" : "103217753", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127538/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074745501", "partNumber" : "103217755", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127521/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074745501", "partNumber" : "103217844", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127545/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074745501", "partNumber" : "103217914", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oil-based-linocolour.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljypohjainen-linovari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386127569/dr-adigraf-oil-block-printing-250-ml-oljebaserad-linofarg.jpg" } } ]
DR Adigraf Oil Block Printing 250 ml öljypohjainen linoväri
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:34,90 €-35,90 € -
[ { "catentry_id" : "1074641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217743", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960764/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217761", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960825/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217787", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960801/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217852", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960849/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217886", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960863/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1074643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074618501", "partNumber" : "103217898", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-sormivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-fingerfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751960740/marabu-kids-little-artist-500-ml-finger-paint.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1073201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073181001", "partNumber" : "103224574", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1073202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073180501", "partNumber" : "103224576", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1073186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073176501", "partNumber" : "103219224", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-leimasinsetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-leimasinsetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-leimasinsetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-stampel-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-stamp-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-leimasinsetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-stamp-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-leimasinsetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573817011/km-xmas-stampel-set.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 519 kpl
- Askartelulangat 39 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 277 kpl
- Askartelutyövälineet 75 kpl
- Askartelumateriaalit 993 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 62 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 90 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 107 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 126 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 23 kpl
- Miniatyyrit 49 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 127 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 18 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 136 kpl
- Koruketjut 15 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 26 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 13 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 127 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl