- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10822) /
- Taide ja askartelu
Taide ja askartelu
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
-
[ { "catentry_id" : "163599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163591001", "partNumber" : "101558619", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019564/j-k-primeco-40-kpl-a6-trendilajitelma-kartonki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019564/j-k-primeco-40-kpl-a6-trendilajitelma-kartonki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019564/j-k-primeco-40-kpl-a6-trendilajitelma-kartonki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019564/jk-primeco-40-pcs-a6-trend-assortment-cardboard.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019564/j-k-primeco-40-kpl-a6-trendilajitelma-kartonki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019564/j-k-primeco-40-kpl-a6-trendilajitelma-kartonki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019564/jk-primeco-40-pcs-a6-trend-assortment-cardboard.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "163348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163336001", "partNumber" : "101645806", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019694/j-k-primeco-glitterkukkatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019694/j-k-primeco-glitterkukkatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019694/j-k-primeco-glitterkukkatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019694/rhinestone-sticker-flower-color-assortment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019694/j-k-primeco-glitterkukkatarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019694/j-k-primeco-glitterkukkatarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019694/rhinestone-sticker-flower-color-assortment.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "224754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101747417", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715159536/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715159536/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715159536/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, { "catentry_id" : "877211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "102826183", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Taivaansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179305/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179305/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179305/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179305/dubbelt-kort-rose-10st.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179305/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179305/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179305/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179305/dubbelt-kort-rose-10st.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179305/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "877212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "102826187", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179312/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179312/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179312/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179312/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179312/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179312/dubbelt-kort-rose-10st.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179312/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179312/dubbelt-kort-rose-10st.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179312/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096749", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179091/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179091/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179091/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179091/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179091/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179091/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179091/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096750", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179008/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179008/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179008/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179008/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179008/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179008/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179008/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096751", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179107/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179107/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179107/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179107/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179107/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179107/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179107/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096746", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179060/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179060/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179060/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179060/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179060/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179060/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179060/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096747", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179077/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179077/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179077/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179077/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179077/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179077/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179077/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101096748", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179084/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179084/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179084/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179084/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179084/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179084/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179084/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101097007", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179114/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179114/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179114/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179114/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179114/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179114/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179114/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101110347", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179022/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179022/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179022/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179022/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179022/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179022/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179022/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101151881", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179053/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179053/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179053/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179053/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179053/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179053/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179053/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101228638", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanruskea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179206/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179206/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179206/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179206/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179206/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179206/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179206/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101260880", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Yönsininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179220/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179220/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179220/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179220/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179220/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179220/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179220/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101302779", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179046/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179046/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179046/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179046/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179046/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179046/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179046/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101307621", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179237/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179237/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179237/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179237/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179237/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179237/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179237/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163295501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101481266", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179190/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179190/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179190/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179190/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179190/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179190/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179190/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "100222162", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179039/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179039/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179039/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179039/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179039/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179039/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179039/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101558135", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179244/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179244/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179244/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179244/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179244/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179244/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179244/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101570522", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas lime":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179251/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179251/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179251/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179251/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179251/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179251/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179251/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } }, { "catentry_id" : "163297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "101620960", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715079261/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715079261/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715079261/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715079261/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715079261/folded-card-rose-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715079261/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715079261/folded-card-rose-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "163713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163288001", "partNumber" : "100727089", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha rosa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179183/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179183/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179183/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179183/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715179183/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179183/folded-card-rose-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715179183/j-k-primeco-10-kpl-a6-2-osainen-aukoton-korttipohja.jpg" } } ]
J.K. Primeco 10 kpl A6 2-osainen aukoton korttipohja
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1,90 €-1,99 € -
[ { "catentry_id" : "160927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160913001", "partNumber" : "101527605", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas/hopea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019625/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019625/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019625/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019625/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019625/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019625/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019625/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" } }, { "catentry_id" : "160928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160913001", "partNumber" : "101527609", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Kukat/helmet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019595/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019595/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019595/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019595/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019595/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019595/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019595/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" } }, { "catentry_id" : "160930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160913001", "partNumber" : "101527607", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä/turkoosi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019618/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019618/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019618/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019618/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019618/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019618/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019618/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" } }, { "catentry_id" : "160931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160913001", "partNumber" : "101527606", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki/lila":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019601/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019601/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019601/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019601/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715019601/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019601/rhinestone-sticker-assortment-clear-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715019601/j-k-primeco-glittertarralajitelma.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "242282001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "161330001", "partNumber" : "101767446", "unitPrice" : "1,20 €", "unitPriceRaw" : "1.2", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715097579/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715097579/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715097579/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715097579/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715097579/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715097579/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715097579/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "161347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161330001", "partNumber" : "101151963", "unitPrice" : "1,30 €", "unitPriceRaw" : "1.3", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093069/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093069/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093069/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093069/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093069/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093069/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093069/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "161348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161330001", "partNumber" : "101151964", "unitPrice" : "1,30 €", "unitPriceRaw" : "1.3", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093076/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093076/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093076/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093076/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715093076/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093076/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715093076/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" } }, { "catentry_id" : "163319001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "161330001", "partNumber" : "101420505", "unitPrice" : "1,20 €", "unitPriceRaw" : "1.2", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096725/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096725/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096725/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096725/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096725/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096725/peel-off-sticker-kiitos-silver.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096725/j-k-primeco-kiitos-aariviivatarra.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "161490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161452001", "partNumber" : "101399393", "unitPrice" : "1,30 €", "unitPriceRaw" : "1.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096695/j-k-primeco-kirjaimet-musta-aariviivatarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096695/j-k-primeco-kirjaimet-musta-aariviivatarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096695/j-k-primeco-kirjaimet-musta-aariviivatarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096695/peel-off-sticker-letters-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715096695/j-k-primeco-kirjaimet-musta-aariviivatarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096695/j-k-primeco-kirjaimet-musta-aariviivatarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715096695/peel-off-sticker-letters-black.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "140648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371846", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140649001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371856", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140650001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371857", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_R":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140651001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371848", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_H":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140651501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371858", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140654001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371859", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_T":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140654501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371850", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_J":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140655001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371860", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_U":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140656001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371851", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_K":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371843", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_A":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371861", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_V":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/letter-pendant-15mm-2st-nickell-free.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/letter-pendant-15mm-2st-nickell-free.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" } }, { "catentry_id" : "140658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371852", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140660001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371853", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140660501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371845", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_E":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140662501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371854", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" }, { "catentry_id" : "140665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140639001", "partNumber" : "101371855", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Malli_|_O":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659063953/farnia-15-mm-hopea-kirjainriipus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "128068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "128059001", "partNumber" : "100221602", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643063907/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643063907/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643063907/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643063907/twist-in-barrel-clasp-4x9mm-2st-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643063907/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643063907/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643063907/twist-in-barrel-clasp-4x9mm-2st-bag.jpg" } }, { "catentry_id" : "128069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128059001", "partNumber" : "100221603", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643061477/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643061477/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643061477/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643061477/twist-in-barrel-clasp-4x9mm-2st-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011643061477/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643061477/knorr-prandell-kierrelukko-2-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011643061477/twist-in-barrel-clasp-4x9mm-2st-bag.jpg" } } ]
Knorr Prandell kierrelukko 2 kpl
★★★★★Kierrelukko 4 x 9 mm, 2 kpl / pkt, nikkeli vapa, hopeanvärinen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:2,90 €-2,99 € -
[ { "catentry_id" : "97015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "97002501", "partNumber" : "101371949", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659086365/3-kpl-platina-sormuspohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659086365/3-kpl-platina-sormuspohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659086365/3-kpl-platina-sormuspohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659086365/ring-whit-perforated-plate-3st-bag-nickel-free.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659086365/3-kpl-platina-sormuspohja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659086365/ring-whit-perforated-plate-3st-bag-nickel-free.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659086365/3-kpl-platina-sormuspohja.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "127072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100078001", "partNumber" : "101342391", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sekoitus":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659064790/kannykkalenkki-6-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659064790/kannykkalenkki-6-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659064790/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659064790/string-and-hanger.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659064790/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659064790/string-and-hanger.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659064790/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" } }, { "catentry_id" : "100107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100078001", "partNumber" : "101342390", "unitPrice" : "2,30 €", "unitPriceRaw" : "2.3", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659057778/kannykkalenkki-6-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659057778/kannykkalenkki-6-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659057778/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659057778/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659057778/string-and-hanger.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659057778/string-and-hanger.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659057778/kannykkalenkki-6-kpl.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1438319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438295001", "partNumber" : "103469330", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-maalauspohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-maalauspohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-maalauspohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-maalauspohja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-malarfot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-painting-base.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-malarfot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-maalauspohja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235479/pinko-ekoline-20x20cm-painting-base.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "863456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "862117501", "partNumber" : "102810651", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-kpl-50x70cm-maalauspohja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-kpl-50x70cm-maalauspohja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-kpl-50x70cm-maalauspohja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-st-50x70cm-malarduk-med-kilramen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-kpl-50x70cm-maalauspohja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-pcs-50x70cm-stretched-canvas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-pcs-50x70cm-stretched-canvas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-st-50x70cm-malarduk-med-kilramen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005695655/hanart-pinko-6-kpl-50x70cm-maalauspohja.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 519 kpl
- Askartelulangat 39 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 277 kpl
- Askartelutyövälineet 75 kpl
- Askartelumateriaalit 993 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 62 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 90 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 107 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 126 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 23 kpl
- Miniatyyrit 49 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 127 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 18 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 136 kpl
- Koruketjut 15 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 26 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 13 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 127 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl