- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10822) /
- Taide ja askartelu
Taide ja askartelu
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
-
[ { "catentry_id" : "1266696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266692501", "partNumber" : "103310421", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sydanlanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sydanlanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sydanlanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sydanlanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-cord.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sladd.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sydanlanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-sladd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854327039/creativ-company-3m-3x9-cord.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1045229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182699", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593274/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182723", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Helmiäinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593243/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045233001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182733", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593458/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182753", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalea pinkki":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593397/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182801", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleankeltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593335/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182819", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593489/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182845", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593540/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182881", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Puuteri":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593304/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182899", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593427/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103182941", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Persikka":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593366/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103183013", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854593519/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1069819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103217445", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442500/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1069820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103217447", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167438282/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1069821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103217451", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Huurrettu musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442401/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1069822501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103217461", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441909/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369679", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442104/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369681", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442241/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369683", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pronssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442326/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369685", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442340/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369789", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkkaan keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441923/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369691", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turkoosi":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441985/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369791", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442005/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330468001", "partNumber" : "103369693", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Norsunluu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167442524/creativ-company-3mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009179501", "partNumber" : "103131343", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854423045_1/creativ-company-4-kpl-20x30cm-kutistemuoviarkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854423045_1/creativ-company-4-kpl-20x30cm-kutistemuoviarkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854423045_1/creativ-company-4-kpl-20x30cm-kutistemuoviarkki.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "995761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "995389001", "partNumber" : "103121621", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167856260_1/creativ-company-4-kpl-40-50mm-avaimenpera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167856260_1/creativ-company-4-kpl-40-50mm-avaimenpera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167856260_1/creativ-company-4-kpl-40-50mm-avaimenpera.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1051068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051059001", "partNumber" : "103183044", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167455920_1/creativ-company-4-kpl-hopeanvarinen-karabiinilukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167455920_1/creativ-company-4-kpl-hopeanvarinen-karabiinilukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167455920_1/creativ-company-4-kpl-hopeanvarinen-karabiinilukko.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1067175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067130001", "partNumber" : "103210735", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372374_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372374_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854372374_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg" } ]
Creativ Company 4 kpl läpikuultava lasi- ja posliinitussi
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50 € -
[ { "catentry_id" : "1067169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067125001", "partNumber" : "103210589", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372398_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372398_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854372398_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg" } ]
Creativ Company 4 kpl läpikuultava lasi- ja posliinitussi
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50 € -
[ { "catentry_id" : "1067166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067120501", "partNumber" : "103210551", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372411_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854372411_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854372411_1/creativ-company-4-kpl-lapikuultava-lasi--ja-posliinitussi.jpg" } ]
Creativ Company 4 kpl läpikuultava lasi- ja posliinitussi
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50 € -
[ { "catentry_id" : "995756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "995384501", "partNumber" : "103121578", "unitPrice" : "0,60 €", "unitPriceRaw" : "0.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167048597_1/creativ-company-40x50mm-avaimenpera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167048597_1/creativ-company-40x50mm-avaimenpera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167048597_1/creativ-company-40x50mm-avaimenpera.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1066473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210475", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701171/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701171/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701171/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701171/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701171/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701171/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701171/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701171/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701171/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210521", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700976/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700976/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700976/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700976/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700976/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700976/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700976/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700976/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700976/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066475501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210543", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701058/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701058/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701058/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701058/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701058/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701058/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701058/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701058/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701058/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210545", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700853/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700853/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700853/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700853/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700853/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700853/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700853/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700853/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700853/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210547", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701096/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701096/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701096/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701096/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701096/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701096/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701096/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701096/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701096/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210585", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turkoosi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700938/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700938/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700938/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700938/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700938/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700938/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700938/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700938/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700938/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210621", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701133/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701133/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701133/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701133/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701133/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701133/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701133/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701133/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701133/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210629", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701010/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701010/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701010/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701010/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701010/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167701010/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701010/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701010/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167701010/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210641", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700778/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700778/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700778/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700778/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700778/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700778/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700778/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700778/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700778/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210707", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700891/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700891/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700891/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700891/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700891/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700891/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700891/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700891/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700891/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210739", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854072212/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854072212/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854072212/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854072212/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854072212/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854072212/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854072212/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854072212/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854072212/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210759", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700815/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700815/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700815/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700815/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700815/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700815/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700815/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700815/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700815/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066467501", "partNumber" : "103210813", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700730/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700730/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700730/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700730/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700730/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167700730/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700730/craft-felt-orange-42x60-cm-thickness-3-mm-1-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700730/creativ-company-42-x-60-cm-3mm-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167700730/hobbyfilt-orange-42x60-cm-tjocklek-3-mm-1-ark.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1066473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210509", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167111017/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167111017/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167111017/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167111017/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167111017/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167111017/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167111017/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167111017/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167111017/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210525", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110911/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110911/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110911/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110911/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110911/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110911/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110911/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110911/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110911/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066475001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210539", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turkoosi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110997/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110997/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110997/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110997/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110997/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110997/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110997/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110997/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110997/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210549", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110768/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110768/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110768/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110768/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110768/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110768/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110768/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110768/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110768/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210569", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110713/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110713/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110713/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110713/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110713/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110713/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110713/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110713/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110713/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210601", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110560/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110560/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110560/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110560/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110560/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110560/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110560/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110560/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110560/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066479001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210603", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104965/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104965/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104965/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104965/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104965/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104965/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104965/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104965/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104965/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210605", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Puuteri":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174340/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174340/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174340/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174340/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174340/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174340/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174340/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174340/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174340/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210607", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110829/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110829/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110829/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110829/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110829/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110829/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110829/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110829/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110829/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210613", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvioletti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174364/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174364/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174364/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174364/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174364/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167174364/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174364/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174364/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167174364/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210627", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104941/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104941/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104941/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104941/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104941/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167104941/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104941/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104941/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167104941/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210645", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirsikka":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110652/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110652/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110652/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110652/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110652/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110652/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110652/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110652/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110652/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210661", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110805/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110805/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110805/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110805/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110805/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110805/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110805/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110805/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110805/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210713", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110676/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110676/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110676/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110676/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110676/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110676/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110676/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110676/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110676/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210721", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110843/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110843/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110843/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110843/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110843/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110843/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110843/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110843/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110843/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210771", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110881/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110881/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110881/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110881/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110881/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110881/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110881/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110881/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110881/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210781", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110782/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110782/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110782/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110782/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110782/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110782/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110782/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110782/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110782/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066468001", "partNumber" : "103210797", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110591/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110591/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110591/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110591/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110591/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167110591/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110591/hobbyfilt-ljuslila-b-45-cm-tjocklek-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-rl-.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110591/craft-felt-light-lilac-w-45-cm-thickness-1-5-mm-180-200-g-5-m-1-roll.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167110591/creativ-company-45-cm-x-5-m-askarteluhuopa.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1069823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330469001", "partNumber" : "103217459", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_Läpinäkyvä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhelmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167441343/creativ-company-4mm-rocaille-siemenhjalm.jpg" } } ]Väri:Läpinäkyvä
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 519 kpl
- Askartelulangat 39 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 277 kpl
- Askartelutyövälineet 75 kpl
- Askartelumateriaalit 993 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 62 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 90 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 107 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 126 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 23 kpl
- Miniatyyrit 49 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 127 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 18 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 136 kpl
- Koruketjut 15 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 26 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 13 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 127 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl