- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10822) /
- Taide ja askartelu
Taide ja askartelu
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
Askarteleminen rentouttaa ja vapauttaa luovuuden
Useimmilla lapsilla on luontainen innostus värikkäitä papereita ja askartelutarvikkeita kohtaan. Lapset värittävät ja askartelevat mielellään, mikä onkin todella hyvä asia, sillä se kehittää luovuutta ja hienomotoriikkaa. Myös aikuiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita askartelusta skräppäyksen ja DIY-projektien myötä.Toiset innostuvat nukkekodin rakentamisesta ja toiset tekevät mielellään kortteja ja koristeita. Myös esimerkiksi savityöt, kuivakukka-asetelmat, posliinin maalaus tai korujen tekeminen voivat olla jollekin sopivaa vastapainoa arjen ja työpaineiden keskelle.
Askarteluharrastus voi olla edullinen ja helppo keino päästä välillä arjen yläpuolelle ja antaa aivoille aikaa latautua. Oletko löytänyt oman sisäisen askartelijasi? Mikä on sinun juttusi askartelijana?
Askartelukartongin väri muuttuu sesongin myötä
Askartelutarvikkeet ja -välineet löytyvät helposti netistä. Verkkokaupastamme löydät askartelukartongit ja monenlaiset askartelutarvikkeet olipa kyseessä sitten jouluaskartelu tai keväinen pääsiäisaskartelu.
Vuodenajat vaihtuvat ja sesongit muuttuvat. Talviaskartelu vaatii paljon valkoista kun taas kevätaiheet vihreää ja keltaista. Keltainen sopii myös syysaskarteluihin. Millaisia värejä sinä käyttäisit Halloween-askarteluissa? Askartelupaperi voi olla valmiiksi kuviollista, jolloin siitä saa leikattua jännittäviä pintoja esimerkiksi kortteihin.
Pääsiäisaskartelu puolestaan tuo tarjontaan kirkkaiden värien lisäksi muita keväisempiä tarvikkeita. Kranssi- ja asetelmatarvikkeilla valmistuvat kauniit kuivakukka-asetelmat ja vaikka hääkoristeluiden sydänkoristeet.
Askarteluohjeita kaikenlaiseen askarteluun
Kun askarteluinnostus on herännyt ja askarteluvälineitä hankittu, saattaa joskus käydä niin, ettei oikein keksi, mitä sitä askartelisi. Onneksi netti on pullollaan hyviä ideoita ja ohjeita askartelijalle. On olemassa erilaisia diy-vinkkejä, korttiaskarteluohjeita ja muita askarteluideoita.
Esimerkiksi Marttojen pikkukokki.fi-sivuston kautta löytyy monenlaista tekemistä yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Toisinaan voi olla mukavaa istua iltaa isommallakin porukalla ja askarrella yhdessä.
Korttiaskartelut ovat yksi loistava tapa askarrella porukalla. Esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväkutsujen teko hoituu nopeasti, kun kutsuja voidaan tehdä ikään kuin liukuhihnalta. Tyyliteltyihin kutsuihin sopivat erilaiset helmet, tarrat ja sapluunat. Niiden avulla kortteihin tulee kimallusta ja juhlavuutta.
Askartelutarvikkeet netistä
Askarteleminen ei vaadi paljoa. Tarvitset vain jonkinlaisen korin tai kaapin tarvikkeille sekä pöydän, jonka ääressä askarrella. Askartelutarvikkeet ovat edullisia ja helposti tilattavissa verkkokaupastamme. Sieltä löytyvät niin valmiit askartelusetit kuin erilaiset yksittäiset tarvikkeetkin.
Toivottavasti löydät sisäisen taiteilijasi ja pääset nauttimaan lempiväreistäsi, muovailumassan tunnusta sormissasi ja upeista, valmiista töistäsi. Askarteleminen voi avata aivan uusia ovia elämässäsi. Klikkaa vain itsesi askartelun ihmeelliseen maailmaan.
-
[ { "catentry_id" : "972694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "972621001", "partNumber" : "103094228", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaperi-esposti-tarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaperi-esposti-tarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaperi-esposti-tarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaper-esposti-label.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaper-esposti-etikett.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaperi-esposti-tarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaper-esposti-etikett.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaper-esposti-label.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5022383201282/linnapaperi-esposti-tarra.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "972682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "972674501", "partNumber" : "103094544", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008705036900/linnapaperi-vario-tarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008705036900/linnapaperi-vario-tarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4008705036900/linnapaperi-vario-tarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4008705036900/urban-paper-vario-label.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4008705036900/urban-papper-vario-etikett.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4008705036900/linnapaperi-vario-tarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008705036900/urban-papper-vario-etikett.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008705036900/linnapaperi-vario-tarra.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008705036900/urban-paper-vario-label.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "842917001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749504", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque Petrole":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486611/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486611/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486611/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486611/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486611.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486611/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486611/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486611/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486611.jpg" } }, { "catentry_id" : "842918001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749550", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mix Matt Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372228/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372228/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372228/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372228.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372228/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372228/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372228/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372228/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372228.jpg" } }, { "catentry_id" : "842919001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749564", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mix Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372235/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372235/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372235/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372235/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372235/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877372235.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372235/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372235/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877372235.jpg" } }, { "catentry_id" : "842921001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749602", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Light Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486826/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486826/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486826/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486826/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486826/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486826.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486826.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486826/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486826/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842924001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749672", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Petrole":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486833/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486833/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486833/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486833/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486833.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486833/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486833.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486833/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486833/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "842924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749688", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Matt beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486888/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486888/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486888/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486888/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486888.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486888/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486888/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486888.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486888/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842925001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749714", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Beige/Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487151/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487151/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487151/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487151.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487151/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487151/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487151/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487151/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487151.jpg" } }, { "catentry_id" : "842926501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749736", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486819/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486819/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486819/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486819/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486819/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486819/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486819.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486819/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749768", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Dark Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486949/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486949/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486949/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486949/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486949/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486949.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486949/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486949/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486949.jpg" } }, { "catentry_id" : "842929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749804", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Lilac":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486932/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486932/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486932/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486932/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486932.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486932/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486932/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486932.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486932/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "842931001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749873", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Light Brown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486895/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486895/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486895/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486895/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486895/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486895.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486895/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486895.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486895/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842931501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749911", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486918/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486918/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486918/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486918/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486918.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486918/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486918/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486918/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486918.jpg" } }, { "catentry_id" : "842935001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749945", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487168/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487168/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487168/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487168/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487168.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487168/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487168/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487168.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487168/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "842988001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749416", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486956/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486956/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486956/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486956/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486956/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486956.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486956.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486956/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486956/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "842992001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749582", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486925/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486925/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486925.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486925/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486925.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486925/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842992501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749598", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486963/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486963/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486963/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486963.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486963/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486963/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486963.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486963/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486963/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "842994001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749696", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487144/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487144.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487144.jpg" } }, { "catentry_id" : "842999001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "842879001", "partNumber" : "102749909", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486901/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486901/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486901/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486901/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486901.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486901/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486901/rocailles-mix-4-5mm-mat-blue-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486901/glorex-4-5mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486901.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "127366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "685507501", "partNumber" : "101602340", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Citrin":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817802281/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" } }, { "catentry_id" : "415615001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "685507501", "partNumber" : "102087268", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Granite":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810320/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" } }, { "catentry_id" : "685644001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "685507501", "partNumber" : "102539022", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Glitter valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608818029/staedtler-fimo-effect-57g-askartelumassa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "693223501", "partNumber" : "102534510", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-puikkoliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-puikkoliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-puikkoliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-stick-glue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-puikkoliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-puikkoliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/03026981438875/elmers-pure-school-glue-20g-stick-glue.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411777501", "partNumber" : "103439147", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027620/j-k-primeco-a5-pinkki-tarrakirja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027620/j-k-primeco-a5-pinkki-tarrakirja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027620/j-k-primeco-a5-pinkki-tarrakirja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027620/j-k-primeco-a5-pinkki-tarrakirja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027620.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027620/j-k-primeco-a5-pinkki-tarrakirja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027620.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411776501", "partNumber" : "103439143", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027637/j-k-primeco-a5-sininen-tarrakirja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027637/j-k-primeco-a5-sininen-tarrakirja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027637/j-k-primeco-a5-sininen-tarrakirja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027637.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715027637/j-k-primeco-a5-sininen-tarrakirja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027637/j-k-primeco-a5-sininen-tarrakirja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715027637.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1370312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1370301001", "partNumber" : "103365383", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-pieni-muovipurkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-pieni-muovipurkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-pieni-muovipurkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-small-plastic-jar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-liten-plastburk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-pieni-muovipurkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-small-plastic-jar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-pieni-muovipurkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8721037101189/km-liten-plastburk.jpg" } } ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "241220001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "241206001", "partNumber" : "101767455", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Natur":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028276/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028276/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028276/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028276/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028276/paper-flower-white-30pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028276/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028276/paper-flower-white-30pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "241223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "241206001", "partNumber" : "101767482", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028207/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028207/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028207/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028207/paper-flower-white-30pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028207/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028207/paper-flower-white-30pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028207/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "241229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "241206001", "partNumber" : "101767502", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028191/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028191/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028191/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028191/paper-flower-white-30pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028191/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028191/paper-flower-white-30pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028191/j-k-primeco-30-kpl-paperikukka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "549746501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322762", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279183/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279183/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279183/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279183/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279183/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279183/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279183/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322764", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre dark red":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486710/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486710/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486710/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486710/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486710/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486710/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486710/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322766", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque light green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486598/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486598/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486598/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486598/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486598/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486598/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486598/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322776", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious egg- yellow":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278919/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278919/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278919/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278919/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278919/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278919/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278919/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322782", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278742/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278742/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278742/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278742/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278742/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278742/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278742/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549753501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322794", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279121/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279121/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279121/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279121/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279121/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279121/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279121/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322798", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Metallic silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486574/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486574/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486574/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486574/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486574/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486574/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486574/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549755501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322808", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious grey matt":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279510/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279510/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279510/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279510/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279510/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279510/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279510/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549756501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322812", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre deep lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278773/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278773/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278773/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278773/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278773/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278773/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278773/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322814", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre light blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486666/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486666/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486666/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486666/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486666/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486666/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486666/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549757501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322816", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre lime-green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279077/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279077/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279077/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279077/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279077/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279077/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279077/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322818", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mix pastel":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286440/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286440/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286440/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286440/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286440/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286440/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286440/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322824", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278605/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278605/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278605/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278605/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278605/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278605/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278605/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322826", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent deep lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278988/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278988/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278988/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278988/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278988/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278988/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278988/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322838", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque dark green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486581/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486581/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486581/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486581/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486581/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486581/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486581/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549761001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322840", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt light green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279138/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279138/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279138/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279138/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279138/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279138/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279138/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549762501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322850", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow crystal":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278100/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278100/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278100/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278100/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278100/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278100/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278100/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322856", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre middle blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486673/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486673/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486673/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486673/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486673/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486673/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486673/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322858", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Matt black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278094/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278094/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278094/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278094/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278094/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278094/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278094/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322860", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent lilac matt":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279442/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279442/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279442/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279442/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279442/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279442/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279442/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322868", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent matt":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279350/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279350/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279350/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279350/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279350/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279350/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279350/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549770501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322888", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279169/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279169/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279169/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279169/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279169/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279169/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279169/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322892", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent cristal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278636/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278636/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278636/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278636/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278636/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278636/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278636/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322894", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre topas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278735/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278735/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278735/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278735/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278735/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278735/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278735/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322906", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre yellow":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278766/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278766/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278766/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278766/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278766/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278766/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278766/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322912", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278759/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278759/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278759/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278759/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278759/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278759/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278759/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549774501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322916", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279053/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279053/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279053/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279053/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279053/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279053/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279053/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322918", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Matt white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279091/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279091/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279091/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279091/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279091/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279091/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279091/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322920", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre petrole":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486703/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486703/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486703/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486703/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486703/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486703/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486703/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322926", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Metallic gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877491004/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877491004/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877491004/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877491004/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877491004/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877491004/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877491004/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322930", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre saphir":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279039/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279039/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279039/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279039/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279039/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279039/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279039/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322934", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486628/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486628/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486628/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486628/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486628/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486628/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486628/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322938", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre grey":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278728/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278728/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278728/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278728/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278728/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278728/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278728/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322944", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486697/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486697/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486697/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486697/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486697/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486697/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486697/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322952", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre light pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279060/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279060/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279060/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279060/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279060/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279060/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279060/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549782501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322960", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre dark brown":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486659/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486659/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486659/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486659/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486659/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486659/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486659/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549785501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322978", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt color mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286525/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286525/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286525/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286525/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286525/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286525/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286525/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322984", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278629/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278629/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278629/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278629/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278629/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278629/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278629/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549787501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322990", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Marr light lilac":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279190/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279190/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279190/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279190/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279190/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279190/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279190/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549789501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102322998", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt deep blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279114/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279114/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279114/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279114/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279114/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279114/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279114/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549791501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323014", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279459/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279459/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279459/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279459/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279459/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279459/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279459/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323016", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Wax Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486789/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486789/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486789/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486789/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486789/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486789/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486789/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323018", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious coral":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278698/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278698/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278698/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278698/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278698/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278698/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278698/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549793501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323024", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286860/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286860/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286860/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286860/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286860/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286860/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286860/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323038", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious light lapis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278964/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278964/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278964/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278964/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278964/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278964/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278964/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323046", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mix metallic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286457/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286457/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286457/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286457/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286457/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286457/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286457/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323054", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487106/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487106/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487106/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487106/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487106/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487106/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487106/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323066", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Matt deep green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279145/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279145/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279145/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279145/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279145/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279145/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279145/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "549800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323080", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278896/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278896/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278896/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278896/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278896/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278896/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278896/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "549801001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102323082", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matt light blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279107/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279107/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279107/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279107/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279107/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279107/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279107/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749320", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Wax turquoise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486802/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486802/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486802/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486802/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486802/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486802.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486802.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486802/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486802/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749382", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278841/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278841/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278841/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278841/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278841.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278841/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278841/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278841.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278841/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749398", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486642/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486642/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486642/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486642/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486642/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486642.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486642.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486642/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486642/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749436", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mix silver lustre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286471/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286471/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286471/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286471.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286471/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286471/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286471.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286471/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286471/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749520", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Wax blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486765/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486765/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486765/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486765.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486765/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486765/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486765/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486765.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486765/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749536", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Wax yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486772/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486772/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486772/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486772/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486772.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486772/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486772/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486772/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486772.jpg" } }, { "catentry_id" : "821387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749572", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre beige brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487113/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487113/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487113/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487113/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487113/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487113.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487113/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487113.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487113/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749580", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent lapis":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279008/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279008/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279008/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279008/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279008/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279008.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279008.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279008/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279008/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749662", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278971/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278971/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278971/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278971/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278971/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278971.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278971/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278971/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278971.jpg" } }, { "catentry_id" : "821389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749670", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow clear":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486635/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486635/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486635/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486635/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486635.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486635/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486635/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486635/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749676", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278926/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278926/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278926/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278926/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278926/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278926.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278926/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278926.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278926/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749678", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matt lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486550/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486550/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486550/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486550/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486550/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486550.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486550/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486550/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486550.jpg" } }, { "catentry_id" : "821391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749680", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre deep green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486680/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486680/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486680/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486680.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486680/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486680/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486680/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486680.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486680/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "821391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749690", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279237/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279237/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279237/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279237/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279237/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279237.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279237/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279237/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279237.jpg" } }, { "catentry_id" : "821392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749742", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Wax lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486796/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486796/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486796/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486796/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486796.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486796/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486796/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486796/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486796.jpg" } }, { "catentry_id" : "821392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749796", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279305/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279305/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279305/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279305.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279305/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279305/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279305/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279305.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279305/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749810", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mix blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286815/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286815/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286815/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286815/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286815/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877286815.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286815.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286815/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877286815/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749812", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Metallic rost":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486567/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486567/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486567/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486567.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486567/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486567/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486567/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486567/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486567.jpg" } }, { "catentry_id" : "821394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749845", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow deep blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279299/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279299/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279299/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279299.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279299/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279299/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279299.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279299/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279299/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "821419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749925", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Opaque middle blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486604/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486604/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486604/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486604/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486604.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486604/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486604/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486604/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486604.jpg" } }, { "catentry_id" : "821419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "102749947", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent petrole":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486741/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486741/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486741/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486741/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486741.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486741/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486741/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486741/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486741.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217411", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279206/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279206/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279206/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279206/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279206/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279206.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279206/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279206/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279206.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217413", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Matt beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486543/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486543/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486543/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486543.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486543/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486543/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486543/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486543/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486543.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217415", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278711/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278711/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278711/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278711/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278711.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278711/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278711/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278711/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278711.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217417", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Luscious turquoise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278810/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278810/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278810/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278810/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278810/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877278810.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278810.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278810/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877278810/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217419", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Transparent light brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486727/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486727/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486727/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486727/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486727/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877486727.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486727.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486727/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877486727/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217421", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow light blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279275/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279275/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279275/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279275/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279275/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877279275.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279275.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279275/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877279275/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549721501", "partNumber" : "103217423", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Silver lustre pink violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487120/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487120/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487120/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487120/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487120/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877487120.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487120/rocailles-2-6mm-met-goldbrown-17g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487120.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877487120/glorex-2-6mm-valihelmi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "555755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555740001", "partNumber" : "102334752", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715040780_1/j-k-primeco-a6-juhlat-korttitoivotukset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715040780_1/j-k-primeco-a6-juhlat-korttitoivotukset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715040780_1/j-k-primeco-a6-juhlat-korttitoivotukset.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "444978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444953501", "partNumber" : "102133588", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Koko, cm_|_25cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877473376/metal-star-white-25-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/metal-star-white-25-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg" } }, { "catentry_id" : "946952501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "444953501", "partNumber" : "103071220", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko, cm_|_15cm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610877473376/glorex-tahti-metallirengas.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "321688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389682001", "partNumber" : "101746039", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511309961/carioca-deco-terracotta-500g-askartelusavi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511309961/carioca-deco-terracotta-500g-askartelusavi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511309961/carioca-deco-terracotta-500g-askartelusavi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511309961/carioca-deco-terracotta-500g-askartelusavi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511309961/carioca-deco-terracotta-500g-askartelusavi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "416039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "416009501", "partNumber" : "101974739", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026326/j-k-primeco-lyhenteet-tekstitarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026326/j-k-primeco-lyhenteet-tekstitarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026326/j-k-primeco-lyhenteet-tekstitarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026326/text-sticker-lyhenteet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026326/j-k-primeco-lyhenteet-tekstitarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026326/j-k-primeco-lyhenteet-tekstitarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026326/text-sticker-lyhenteet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "352219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351963001", "partNumber" : "101957561", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026487/j-k-primeco-elaimet-teematarranauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026487/j-k-primeco-elaimet-teematarranauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026487/j-k-primeco-elaimet-teematarranauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026487/j-k-primeco-elaimet-teematarranauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026487/j-k-primeco-elaimet-teematarranauha.jpg" } } ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "251367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251358001", "partNumber" : "101772188", "unitPrice" : "3,60 €", "unitPriceRaw" : "3.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065615/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065615/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065615/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065615/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065615/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065615/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065615/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" } }, { "catentry_id" : "251370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251358001", "partNumber" : "101772190", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065639/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065639/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065639/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065639/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065639/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065639/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065639/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "251371501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251358001", "partNumber" : "101772191", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065646/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065646/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065646/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065646/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065646/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065646/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065646/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" } }, { "catentry_id" : "251374001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251358001", "partNumber" : "101772189", "unitPrice" : "3,60 €", "unitPriceRaw" : "3.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065622/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065622/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065622/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065622/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065622/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065622/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065622/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" } }, { "catentry_id" : "251374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251358001", "partNumber" : "101772187", "unitPrice" : "3,60 €", "unitPriceRaw" : "3.6", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065608/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065608/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065608/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065608/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715065608/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065608/marble-paper-a4-light-blue-10pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715065608/j-k-primeco-a4-10-kpl-marmoripaperi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "174782001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "174762001", "partNumber" : "101680208", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810146/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" } }, { "catentry_id" : "174782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "174762001", "partNumber" : "101680206", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608809959/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" } }, { "catentry_id" : "174783501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "174762001", "partNumber" : "101680207", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-soft-clay.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006608810030/staedtler-fimo-effect-translucent-lapikuultava-askartelumassa.jpg" } } ]
Staedtler Fimo Effect Translucent läpikuultava askartelumassa
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:2,50 €-2,60 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "161067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "161049501", "partNumber" : "101450977", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_3575 Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035755/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035755/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035755/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035755/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035755/decorative-ribbon-assortment-pinkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035755/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035755/decorative-ribbon-assortment-pinkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "161073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161049501", "partNumber" : "101487202", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_3573 Pinkki":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035731/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035731/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035731/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035731/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715035731/decorative-ribbon-assortment-pinkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035731/decorative-ribbon-assortment-pinkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715035731/j-k-primeco-koristenauhalajitelma.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "174259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "174212501", "partNumber" : "101371923", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659082695/farnia-16-mm-1-8-mm-vaaleansininen-vauvanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659082695/farnia-16-mm-1-8-mm-vaaleansininen-vauvanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659082695/farnia-16-mm-1-8-mm-vaaleansininen-vauvanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659082695/farnia-16-mm-1-8-mm-vaaleansininen-vauvanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659082695/ribbon-baby-16mm-x-1-8m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659082695/farnia-16-mm-1-8-mm-vaaleansininen-vauvanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659082695/ribbon-baby-16mm-x-1-8m.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "140652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140645001", "partNumber" : "101371896", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Platina":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077530/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077530/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077530/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077530/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077530/square-clasps-7x10mm-4-st-pack-nickel-free.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077530/square-clasps-7x10mm-4-st-pack-nickel-free.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077530/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" } }, { "catentry_id" : "140653501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "140645001", "partNumber" : "101371897", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077547/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077547/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077547/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077547/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716659077547/square-clasps-7x10mm-4-st-pack-nickel-free.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077547/square-clasps-7x10mm-4-st-pack-nickel-free.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716659077547/farnia-7x10-mm-helmipidike.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "128816501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226323", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha roosa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670147/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" } }, { "catentry_id" : "128817001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226333", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670048/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" } }, { "catentry_id" : "128817501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "101340526", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670291/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" } }, { "catentry_id" : "128819501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226330", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670093/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" } }, { "catentry_id" : "128820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226334", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670116/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" } }, { "catentry_id" : "128821001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226335", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670178/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" } }, { "catentry_id" : "128821501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "128816001", "partNumber" : "100226326", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Aprikoosi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-wide-paper-string-5-4m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011670109/farnia-10cm-x-5-4m-levea-paperinaru.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489159501", "partNumber" : "102226492", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078325/j-k-primeco-valkoinen-pullo-kuviokortti-5-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078325/j-k-primeco-valkoinen-pullo-kuviokortti-5-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078325/j-k-primeco-valkoinen-pullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078325/folded-shape-card-bottle-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078325/j-k-primeco-valkoinen-pullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078325/j-k-primeco-valkoinen-pullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078325/folded-shape-card-bottle-5pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489158501", "partNumber" : "102226488", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028788/j-k-primeco-koynnos-korttitasku5-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028788/j-k-primeco-koynnos-korttitasku5-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028788/j-k-primeco-koynnos-korttitasku5-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028788/j-k-primeco-koynnos-korttitasku5-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028788/laser-cut-pocket-vine-pearlescent-champagne-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028788/laser-cut-pocket-vine-pearlescent-champagne-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028788/j-k-primeco-koynnos-korttitasku5-kpl.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489155501", "partNumber" : "102226484", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067060/j-k-primeco-a4-5-rustiikki-koristepaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067060/j-k-primeco-a4-5-rustiikki-koristepaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067060/j-k-primeco-a4-5-rustiikki-koristepaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067060/j-k-primeco-a4-5-rustiikki-koristepaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067060/decorative-card-a4-rustiikki-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067060/j-k-primeco-a4-5-rustiikki-koristepaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067060/decorative-card-a4-rustiikki-5pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489159001", "partNumber" : "102226486", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078332/j-k-primeco-valkoinen-tuttipullo-kuviokortti-5-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078332/j-k-primeco-valkoinen-tuttipullo-kuviokortti-5-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078332/j-k-primeco-valkoinen-tuttipullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078332/j-k-primeco-valkoinen-tuttipullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715078332/folded-shape-card-baby-bottle-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078332/folded-shape-card-baby-bottle-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715078332/j-k-primeco-valkoinen-tuttipullo-kuviokortti-5-kpl.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489158001", "partNumber" : "102226470", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026340_1/j-k-primeco-kulta-hopea-onnittelut-tekstitarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715026340_1/j-k-primeco-kulta-hopea-onnittelut-tekstitarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715026340_1/j-k-primeco-kulta-hopea-onnittelut-tekstitarra.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "489143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489121001", "partNumber" : "102226448", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024797/j-k-primeco-glitter-lehdet-helmitarranauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024797/j-k-primeco-glitter-lehdet-helmitarranauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024797/j-k-primeco-glitter-lehdet-helmitarranauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024797/j-k-primeco-glitter-lehdet-helmitarranauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024797/rhinestone-sticker-ribbon-leaves.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024797/j-k-primeco-glitter-lehdet-helmitarranauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024797/rhinestone-sticker-ribbon-leaves.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1073202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073180501", "partNumber" : "103224576", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167127384_1/creativ-company-20mm-kullanvarinen-korurengas.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1073201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073181001", "partNumber" : "103224574", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167927113_1/creativ-company-20mm-hopeanvarinen-korurengas.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1066425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210465", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305990/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305990/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305990/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305990/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305990/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305990/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305990/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305990/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305990/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210513", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306171/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306171/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306171/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306171/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306171/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306171/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306171/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306171/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306171/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210555", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305907/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305907/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305907/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305907/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305907/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305907/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305907/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305907/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305907/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210573", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306232/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306232/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306232/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306232/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306232/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306232/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306232/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306232/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306232/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210575", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306201/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306201/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306201/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306201/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306201/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306201/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306201/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306201/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306201/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210633", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306140/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306140/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306140/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306140/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306140/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306140/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306140/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306140/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306140/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210665", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306089/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306089/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306089/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306089/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306089/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306089/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306089/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306089/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306089/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210683", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306058/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306058/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306058/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306058/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306058/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306058/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306058/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306058/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306058/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210691", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306119/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306119/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306119/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306119/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306119/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306119/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306119/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306119/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306119/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210729", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305938/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305938/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305938/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305938/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305938/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305938/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305938/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305938/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305938/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210753", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305969/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305969/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305969/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305969/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305969/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854305969/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305969/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305969/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854305969/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418501", "partNumber" : "103210767", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306027/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306027/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306027/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306027/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306027/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854306027/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306027/glitter-glue-holographically-white-25-ml-1-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306027/creativ-company-25-ml-kimalleliima.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854306027/glitterlim-holografiskt-vit-25-ml-1-flaska.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "574479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "574400001", "partNumber" : "102355795", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045822/j-k-primeco-pompom-pallot-varisekoitus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045822/j-k-primeco-pompom-pallot-varisekoitus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045822/j-k-primeco-pompom-pallot-varisekoitus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045822/j-k-primeco-pompom-pallot-varisekoitus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045822/pom-poms-color-assortment-50pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045822/pom-poms-color-assortment-50pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045822/j-k-primeco-pompom-pallot-varisekoitus.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "574476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "574397001", "partNumber" : "102355779", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715022731/j-k-primeco-a4-5-flora-koristepaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715022731/j-k-primeco-a4-5-flora-koristepaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715022731/j-k-primeco-a4-5-flora-koristepaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715022731/j-k-primeco-a4-5-flora-koristepaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715022731/decorative-paper-a4-flora-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715022731/decorative-paper-a4-flora-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715022731/j-k-primeco-a4-5-flora-koristepaperi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "995759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "995390001", "partNumber" : "103121610", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167218402_1/creativ-company-miniatyyri-puutarhatyokalut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167218402_1/creativ-company-miniatyyri-puutarhatyokalut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167218402_1/creativ-company-miniatyyri-puutarhatyokalut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "995759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "995393001", "partNumber" : "103121598", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854405584_1/creativ-company-miniatyyri-huussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854405584_1/creativ-company-miniatyyri-huussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854405584_1/creativ-company-miniatyyri-huussi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754548001", "partNumber" : "102629318", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045815/j-k-primeco-pompom-pallot-punaiset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045815/j-k-primeco-pompom-pallot-punaiset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045815/j-k-primeco-pompom-pallot-punaiset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045815/pom-poms-red-50pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715045815/j-k-primeco-pompom-pallot-punaiset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045815/j-k-primeco-pompom-pallot-punaiset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715045815/pom-poms-red-50pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754444501", "partNumber" : "102629296", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067084/j-k-primeco-a4-5-lautaseina-valkoinen-designkartonki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067084/j-k-primeco-a4-5-lautaseina-valkoinen-designkartonki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067084/j-k-primeco-a4-5-lautaseina-valkoinen-designkartonki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067084/j-k-primeco-a4-5-lautaseina-valkoinen-designkartonki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067084/design-card-a4-board-wall-white-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067084/j-k-primeco-a4-5-lautaseina-valkoinen-designkartonki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067084/design-card-a4-board-wall-white-5pcs.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "789637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "789602501", "partNumber" : "102629310", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715037902/j-k-primeco-huurre-koristehavut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715037902/j-k-primeco-huurre-koristehavut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715037902/j-k-primeco-huurre-koristehavut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715037902/j-k-primeco-huurre-koristehavut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715037902/artificial-spruce-branches-3pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715037902/j-k-primeco-huurre-koristehavut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715037902/artificial-spruce-branches-3pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754475001", "partNumber" : "102629238", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028566/j-k-primeco-a6-ornamentti-koristekortti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028566/j-k-primeco-a6-ornamentti-koristekortti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028566/j-k-primeco-a6-ornamentti-koristekortti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028566/j-k-primeco-a6-ornamentti-koristekortti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028566/decorative-card-a6-ornament-black-5pc.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028566/decorative-card-a6-ornament-black-5pc.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028566/j-k-primeco-a6-ornamentti-koristekortti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773680001", "partNumber" : "102629218", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069323/j-k-primeco-a6-hyvaa-joulua-natur-koristereunus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069323/j-k-primeco-a6-hyvaa-joulua-natur-koristereunus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069323/j-k-primeco-a6-hyvaa-joulua-natur-koristereunus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069323/j-k-primeco-a6-hyvaa-joulua-natur-koristereunus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069323/decorative-edge-a6-jouluteksti-natur-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069323/j-k-primeco-a6-hyvaa-joulua-natur-koristereunus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069323/decorative-edge-a6-jouluteksti-natur-5pcs.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754542001", "partNumber" : "102629198", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024544/j-k-primeco-rain-drop-tarrahelmilajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024544/j-k-primeco-rain-drop-tarrahelmilajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024544/j-k-primeco-rain-drop-tarrahelmilajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024544/j-k-primeco-rain-drop-tarrahelmilajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024544/pearl-sticker-assortment-clear-rain-drop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024544/j-k-primeco-rain-drop-tarrahelmilajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024544/pearl-sticker-assortment-clear-rain-drop.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754593501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754546001", "partNumber" : "102629202", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715038435/j-k-primeco-mini-punainen-koristelyhty.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715038435/j-k-primeco-mini-punainen-koristelyhty.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715038435/j-k-primeco-mini-punainen-koristelyhty.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715038435/j-k-primeco-mini-punainen-koristelyhty.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715038435/miniature-lantern-red.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715038435/j-k-primeco-mini-punainen-koristelyhty.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715038435/miniature-lantern-red.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773673501", "partNumber" : "102629182", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069125/j-k-primeco-pitsi-valkoinen-ympyrakehys.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069125/j-k-primeco-pitsi-valkoinen-ympyrakehys.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069125/j-k-primeco-pitsi-valkoinen-ympyrakehys.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069125/circle-frame-lace-white-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069125/j-k-primeco-pitsi-valkoinen-ympyrakehys.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069125/j-k-primeco-pitsi-valkoinen-ympyrakehys.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069125/circle-frame-lace-white-5pcs.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754544001", "partNumber" : "102629172", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715043026/j-k-primeco-mini-pupu-koriste-elain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715043026/j-k-primeco-mini-pupu-koriste-elain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715043026/j-k-primeco-mini-pupu-koriste-elain.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715043026/j-k-primeco-mini-pupu-koriste-elain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715043026/decoration-animal-bunny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715043026/j-k-primeco-mini-pupu-koriste-elain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715043026/decoration-animal-bunny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754542501", "partNumber" : "102629166", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715029242/j-k-primeco-nelio-koristereunakortti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715029242/j-k-primeco-nelio-koristereunakortti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715029242/j-k-primeco-nelio-koristereunakortti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715029242/j-k-primeco-nelio-koristereunakortti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715029242/decorative-edge-card-square-white-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715029242/decorative-edge-card-square-white-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715029242/j-k-primeco-nelio-koristereunakortti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754466501", "partNumber" : "102629154", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024971/j-k-primeco-kuviot-kirkas-glittertarralajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024971/j-k-primeco-kuviot-kirkas-glittertarralajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024971/j-k-primeco-kuviot-kirkas-glittertarralajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024971/j-k-primeco-kuviot-kirkas-glittertarralajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715024971/rhinestone-sticker-motifs-clear.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024971/rhinestone-sticker-motifs-clear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715024971/j-k-primeco-kuviot-kirkas-glittertarralajitelma.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754466001", "partNumber" : "102629136", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028559/j-k-primeco-a6-pitsi-koristekortti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028559/j-k-primeco-a6-pitsi-koristekortti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028559/j-k-primeco-a6-pitsi-koristekortti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028559/j-k-primeco-a6-pitsi-koristekortti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715028559/decorative-card-a6-lace-white-5pc.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028559/decorative-card-a6-lace-white-5pc.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715028559/j-k-primeco-a6-pitsi-koristekortti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754468501", "partNumber" : "102629128", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715036462/j-k-primeco-kulta-kimallerusettitarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715036462/j-k-primeco-kulta-kimallerusettitarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715036462/j-k-primeco-kulta-kimallerusettitarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715036462/j-k-primeco-kulta-kimallerusettitarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715036462/glitter-bow-sticker-gold-8pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715036462/glitter-bow-sticker-gold-8pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715036462/j-k-primeco-kulta-kimallerusettitarra.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754544501", "partNumber" : "102629120", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715033959/j-k-primeco-pohjolan-elaimet-askartelukuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715033959/j-k-primeco-pohjolan-elaimet-askartelukuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715033959/j-k-primeco-pohjolan-elaimet-askartelukuvio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715033959/die-cut-narrow-north-animals.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715033959/j-k-primeco-pohjolan-elaimet-askartelukuvio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715033959/j-k-primeco-pohjolan-elaimet-askartelukuvio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715033959/die-cut-narrow-north-animals.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773669501", "partNumber" : "102629124", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069149/j-k-primeco-pitsi-natur-ympyrakehys.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069149/j-k-primeco-pitsi-natur-ympyrakehys.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069149/j-k-primeco-pitsi-natur-ympyrakehys.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069149/j-k-primeco-pitsi-natur-ympyrakehys.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715069149/circle-frame-lace-natur-5pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069149/circle-frame-lace-natur-5pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715069149/j-k-primeco-pitsi-natur-ympyrakehys.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1105523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1105512501", "partNumber" : "103251453", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067909/j-k-primeco-pinkkilajitelma-kreppipaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067909/j-k-primeco-pinkkilajitelma-kreppipaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067909/j-k-primeco-pinkkilajitelma-kreppipaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067909/jk-primeco-pink-crepe-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067909/j-k-primeco-pinkkilajitelma-kreppipaperi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067909/jk-primeco-rosa-crepepapper.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067909/jk-primeco-rosa-crepepapper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067909/jk-primeco-pink-crepe-paper.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067909/j-k-primeco-pinkkilajitelma-kreppipaperi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1105522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1105513501", "partNumber" : "103251451", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067916/j-k-primeco-kevatlajitelma-kreppipaperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067916/j-k-primeco-kevatlajitelma-kreppipaperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067916/j-k-primeco-kevatlajitelma-kreppipaperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067916/j-k-primeco-kevatlajitelma-kreppipaperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067916/jk-primeco-spring-assortment-crepe-paper.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417715067916/jk-primeco-varsortiment-krapppapper.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067916/jk-primeco-spring-assortment-crepe-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067916/jk-primeco-varsortiment-krapppapper.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417715067916/j-k-primeco-kevatlajitelma-kreppipaperi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1051067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051057001", "partNumber" : "103183038", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167460504_1/creativ-company-10m-1-0mm-littea-elastinen-korulanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167460504_1/creativ-company-10m-1-0mm-littea-elastinen-korulanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167460504_1/creativ-company-10m-1-0mm-littea-elastinen-korulanka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1045251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1045221001", "partNumber" : "103182969", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854349253_1/creativ-company-simpukka--korunosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854349253_1/creativ-company-simpukka--korunosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854349253_1/creativ-company-simpukka--korunosa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1051053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051031001", "partNumber" : "103182929", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167446904_1/creativ-company-hopeanvariset-vahahelmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167446904_1/creativ-company-hopeanvariset-vahahelmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167446904_1/creativ-company-hopeanvariset-vahahelmet.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1051051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051029001", "partNumber" : "103182911", "unitPrice" : "2,60 €", "unitPriceRaw" : "2.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167434529_1/creativ-company-hopeanvariset-50mm-korupiikit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167434529_1/creativ-company-hopeanvariset-50mm-korupiikit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167434529_1/creativ-company-hopeanvariset-50mm-korupiikit.jpg" } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 519 kpl
- Askartelulangat 39 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 277 kpl
- Askartelutyövälineet 75 kpl
- Askartelumateriaalit 993 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 62 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 90 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 107 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 126 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 23 kpl
- Miniatyyrit 49 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 127 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 18 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 136 kpl
- Koruketjut 15 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 26 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 13 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 127 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl