- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10947) /
- Taide ja askartelu (4623) /
- Taidemaalaus
Taidemaalaus
Tee taidetta oman inspiraatiosi mukaan
Taide- ja askartelutarvikkeet mahdollistavat sen, että meistä jokainen voi olla oman elämänsä taiteilija. Taiteen harrastaminen ei vaadi automaattisesti hyvää piirustustaitoa, vaan taiteessa värit, muodot sekä kokonaisuuden hahmottaminen merkitsevät enemmän. Jokainen taideteos on tekijälleen arvokas.Taide- ja askartelutarvikkeet herättävät helposti halun kokeilla omia siipiä taidemaalarina tai taiteilijana. Kärkkäisen verkkokaupasta taiteilijalle sekä askartelijalle löytyy kattava valikoima erilaisia tuotteita, joiden avulla oman sisäisen taiteilijan voi vapauttaa. Englantilainen Winsor & Newton jatkaa historiallista työtään taidetarvikkeiden valmistamisessa ja tarjoaa nykypäivänäkin laadukkaat tuotteet meidän jokaisen saataville.
Taidetarvikkeet aloittelijalle
Maalaustaiteesta voi innostua missä iässä tahansa – eri taidepiirit sekä harrastekerhot keräävätkin suomalaisia innostumaan taideharrastuksesta ympäri maata. Taidekerhoissa perehdytään värien sekä eri maalaustapojen maailmaan. Monelle oman taiteen tuottaminen onkin paras rentoutumiskeino kiireisen arjen keskellä – maalaustelineen edessä arjen huolet, työt sekä kiire unohtuvat.
Aloitteleva taiteilija tai harrastaja ei tarvitse alkuun runsasta maalaustarvikemäärää. Laadukkaat siveltimet, maalauspohjat sekä värit riittävät alkuunsa. Eri maalityyppejä kannattaa kokeilla omien mieltymyksien mukaan – pitääkö enempi akvarelli- akryyli- vai öljyväreistä. Aloituspakkaukset niin öljyväreistä kuin akryyliväreistäkin ovat edullisia aloittelijan pakkauksia.
Usein lapsen ensimmäiset taiteilijan värit ovat vesivärit, mutta jo hiukan isompana häntä kannattaa innostaa kokeilemaan eri tyyppisiä värejä. Akryylivärit saavat varmasti kannatusta lasten taideharrastuksessa!
Maalausteline tuo työskentelyergonomiaa
Mikäli maalausharrastus on vienyt mennessään, on hyvä panostaa hyvään työskentelyasentoon. Maalatessa tai piirtäessä hartiat joutuvat kovalle koetukselle, jos kehon asento on väärä. Esimerkiksi pöydän ääressä pidempään istuminen rasittaa selkää sekä hartioita. Tukeva maalausteline on erinomainen apu oikean maalausasennon löytymiseen.
Maalaustelineitä on kahta eri tyyppiä – pöydällä pidettävää sekä lattiamallia. Iso maalausteline on tarkoitettu suuremmille canvaspohjille sekä sitä voi käyttää myös taulujen pidikkeenä sisustuksessa. Maalausteline on helppo kasata pois käytön jälkeen ja se taittuu yllättävän pieneen tilaan säilytyksessä.
Pääsääntöisesti maalaustelineet ovat puurakenteisia, mutta kevytrakenteisia alumiinisia maalaustelineitä on myös tarjolla. Pieneen tilaan menevä alumiininen maalausteline on helppo ottaa ulos mukaan, mikäli tahtoo piirtää tai maalata maisemakuvia paikan päällä.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät taide- ja askartelutarvikkeet niin harrastelijalle kuin aktiivisesti taiteilevallekin. Monipuolinen valikoima takaa sen, että jokainen taiteilusta kiinnostunut löytää itselleen paljon uusia tuotteita edistämään tätä mukavaa ajanvietettä!
Tee taidetta oman inspiraatiosi mukaan
Taide- ja askartelutarvikkeet mahdollistavat sen, että meistä jokainen voi olla oman elämänsä taiteilija. Taiteen harrastaminen ei vaadi automaattisesti hyvää piirustustaitoa, vaan taiteessa värit, muodot sekä kokonaisuuden hahmottaminen merkitsevät enemmän. Jokainen taideteos on tekijälleen arvokas.Taide- ja askartelutarvikkeet herättävät helposti halun kokeilla omia siipiä taidemaalarina tai taiteilijana. Kärkkäisen verkkokaupasta taiteilijalle sekä askartelijalle löytyy kattava valikoima erilaisia tuotteita, joiden avulla oman sisäisen taiteilijan voi vapauttaa. Englantilainen Winsor & Newton jatkaa historiallista työtään taidetarvikkeiden valmistamisessa ja tarjoaa nykypäivänäkin laadukkaat tuotteet meidän jokaisen saataville.
Taidetarvikkeet aloittelijalle
Maalaustaiteesta voi innostua missä iässä tahansa – eri taidepiirit sekä harrastekerhot keräävätkin suomalaisia innostumaan taideharrastuksesta ympäri maata. Taidekerhoissa perehdytään värien sekä eri maalaustapojen maailmaan. Monelle oman taiteen tuottaminen onkin paras rentoutumiskeino kiireisen arjen keskellä – maalaustelineen edessä arjen huolet, työt sekä kiire unohtuvat.
Aloitteleva taiteilija tai harrastaja ei tarvitse alkuun runsasta maalaustarvikemäärää. Laadukkaat siveltimet, maalauspohjat sekä värit riittävät alkuunsa. Eri maalityyppejä kannattaa kokeilla omien mieltymyksien mukaan – pitääkö enempi akvarelli- akryyli- vai öljyväreistä. Aloituspakkaukset niin öljyväreistä kuin akryyliväreistäkin ovat edullisia aloittelijan pakkauksia.
Usein lapsen ensimmäiset taiteilijan värit ovat vesivärit, mutta jo hiukan isompana häntä kannattaa innostaa kokeilemaan eri tyyppisiä värejä. Akryylivärit saavat varmasti kannatusta lasten taideharrastuksessa!
Maalausteline tuo työskentelyergonomiaa
Mikäli maalausharrastus on vienyt mennessään, on hyvä panostaa hyvään työskentelyasentoon. Maalatessa tai piirtäessä hartiat joutuvat kovalle koetukselle, jos kehon asento on väärä. Esimerkiksi pöydän ääressä pidempään istuminen rasittaa selkää sekä hartioita. Tukeva maalausteline on erinomainen apu oikean maalausasennon löytymiseen.
Maalaustelineitä on kahta eri tyyppiä – pöydällä pidettävää sekä lattiamallia. Iso maalausteline on tarkoitettu suuremmille canvaspohjille sekä sitä voi käyttää myös taulujen pidikkeenä sisustuksessa. Maalausteline on helppo kasata pois käytön jälkeen ja se taittuu yllättävän pieneen tilaan säilytyksessä.
Pääsääntöisesti maalaustelineet ovat puurakenteisia, mutta kevytrakenteisia alumiinisia maalaustelineitä on myös tarjolla. Pieneen tilaan menevä alumiininen maalausteline on helppo ottaa ulos mukaan, mikäli tahtoo piirtää tai maalata maisemakuvia paikan päällä.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät taide- ja askartelutarvikkeet niin harrastelijalle kuin aktiivisesti taiteilevallekin. Monipuolinen valikoima takaa sen, että jokainen taiteilusta kiinnostunut löytää itselleen paljon uusia tuotteita edistämään tätä mukavaa ajanvietettä!
-
[ { "catentry_id" : "482573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482568501", "partNumber" : "101859453", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-calliagraphy-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-calliagraphy-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "494324501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494309501", "partNumber" : "101923866", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_1/4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081359/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081359/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081359/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081359/dr-graduate-angle-shader-synthetic-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081359/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081359/dr-graduate-angle-shader-synthetic-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081359/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" } }, { "catentry_id" : "494328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494309501", "partNumber" : "101923868", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_1/2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081366/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081366/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081366/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081366/dr-graduate-angle-shader-synthetic-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081366/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081366/dr-graduate-angle-shader-synthetic-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081366/daler-rowney-graduate-angle-shader-viisto-keinokuitusivellin.jpg" } } ]
Daler-Rowney Graduate Angle Shader viisto keinokuitusivellin
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "494238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494219501", "partNumber" : "101923948", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081786/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081786/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081786/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081786/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081786/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081786/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081786/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" } }, { "catentry_id" : "494239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494219501", "partNumber" : "101923944", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081762/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081762/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081762/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081762/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081762/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081762/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081762/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" } }, { "catentry_id" : "494247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494219501", "partNumber" : "101923946", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081779/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081779/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081779/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081779/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011386081779/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081779/daler-rowney-graduate-bristle-round-pyorea-sianharjasivellin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011386081779/dr-graduate-hog-bristle-filbert-hoghair-brush.jpg" } } ]
Daler-Rowney Graduate Bristle Round pyöreä sianharjasivellin
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "230745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "230730501", "partNumber" : "101334695", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-osainen-keinokuitu-lyhytvarsi-sivellinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-osainen-keinokuitu-lyhytvarsi-sivellinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-osainen-keinokuitu-lyhytvarsi-sivellinlajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-osainen-keinokuitu-lyhytvarsi-sivellinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-piece-synthetic-fiber-short-handled-brush-assortment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-piece-synthetic-fiber-short-handled-brush-assortment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648101074/lefranc-bourgeois-louvre-6-osainen-keinokuitu-lyhytvarsi-sivellinlajitelma.jpg" } } ]
Lefranc & Bourgeois Louvre 6-osainen keinokuitu lyhytvarsi sivellinlajitelma
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,99 € -
[ { "catentry_id" : "230426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "230422501", "partNumber" : "101560427", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Koko_|_A4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-cartoon-paper-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-cartoon-paper-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872002/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" } }, { "catentry_id" : "230427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "230422501", "partNumber" : "101560428", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_A3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-cartoon-paper-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-sarjakuvapaperilehtio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3148953872019/canson-manga-illustration-250g-m-cartoon-paper-pad.jpg" } } ]
Canson Manga Illustration 250g/m² sarjakuvapaperilehtiö
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:7,99 €-14,99 € -
[ { "catentry_id" : "166196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "166192501", "partNumber" : "101373534", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75ml-maalausaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75ml-maalausaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75ml-maalausaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75ml-maalausaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75ml-maalausaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/884955014400/winsor-newton-painting-medium-75-ml.jpg" } } ]
Winsor & Newton Painting Medium 75ml maalausaine
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 € -
[ { "catentry_id" : "236822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "236817501", "partNumber" : "100222969", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-mies-mallinukke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-mies-mallinukke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-mies-mallinukke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-female-mannequin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-mies-mallinukke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-mies-mallinukke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013648061583/lefranc-bourgeois-30-cm-female-mannequin.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "527175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278214", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_316 Venetian Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347796/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278216", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_384 Reflex Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348083/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278218", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_274 Nickel Titanium Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347666/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278220", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_577 Perm. Red Violet Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347833/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278222", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_243 Greenish Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347673/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278224", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_282 Naples Yellow Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347642/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278226", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_564 Brilliant Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342906/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278228", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_819 Pearl Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395247/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278230", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_621 Olive Green Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347987/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278232", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_369 Primary Magenta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342852/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278234", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_512 Cobalt Blue Ultramarine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347888/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278236", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_267 Azo Yellow Lemon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342791/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278238", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_551 Sky Blue Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347925/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278240", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_223 Naples Yellow Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342760/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278242", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_311 Vermilion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342821/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278244", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_268 Azo Yellow Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347680/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278246", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_557 Greenish Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347949/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278248", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_104 Zinc White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347604/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278250", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_507 Ultramarine Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347857/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278252", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_568 Permanent Blue Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342920/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278254", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_317 Transparent Red Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347758/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278256", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_702 Lamp Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348052/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278258", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_623 Sap Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342975/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278260", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_820 Pearl Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395254/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278262", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_567 Permanent Red Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342913/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278264", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_803 Deep Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348120/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278266", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_275 Primary Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342814/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278268", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_710 Neutral Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348045/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278270", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_385 Quinacridone Rose Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347826/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278272", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_615 Emerald Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347970/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278274", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_270 Azo Yellow Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347703/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278276", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_570 Phthalo Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347895/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278278", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_811 Bronze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348144/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527192001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278280", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_802 Light Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348113/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278282", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_289 Titanium Buff Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347611/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278284", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_619 Permanent Green Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342968/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278286", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_618 Permanent Green Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342951/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278288", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_292 Naples Yellow Red Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347659/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278290", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_718 Warm Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348038/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278292", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_517 Kings Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347918/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278294", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_290 Titanium Buff Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347628/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278296", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_821 Pearl Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395261/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278298", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_605 Brillian Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347963/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278300", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_519 Ultramarine Violet Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347864/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278302", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_566 Prussian Blue Phthalo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347932/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278304", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_344 Caput Mortuum Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347840/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278306", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_399 Naphtol Red Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347765/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278308", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_815 Pewter":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348151/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278310", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_227 Yellow Ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342784/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278312", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_222 Naples Yellow Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347635/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278314", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_234 Raw Sienna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348014/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278316", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_366 Quinacridone Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347789/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278318", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_408 Raw Umber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395193/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278320", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_822 Pearl Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395278/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278322", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_361 Light Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347819/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278324", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_269 Azo Yellow Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342807/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278326", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_224 Naples Yellow Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342777/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278328", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_411 Burnt Sienna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342876/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278330", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_672 Reflex Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348090/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278332", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_735 Oxide Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342982/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278334", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_256 Reflex Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348069/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278336", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_817 Pearl White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395223/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278338", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_562 Greyish Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347871/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278340", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_396 Naphtol Red Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347741/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278342", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_276 Azo Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347727/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278344", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_572 Primary Cyan":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342937/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278346", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_622 Olive Green Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347994/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278348", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_330 Persian Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347802/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278350", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_582 Manganese Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347901/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278352", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_840 Graphite":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395285/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278354", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_105 Titanium White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342753/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278356", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_272 Transparent Yellow Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347697/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278358", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_800 Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348106/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278360", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_253 Gold Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347710/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527212501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278362", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_318 Carmine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342845/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278364", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_231 Gold Ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348007/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278366", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_675 Phthalo Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395216/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278368", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_315 Pyrrole Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342838/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278370", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_708 Paynes Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395209/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278372", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_818 Pearl Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079395230/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278374", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_504 Ultramarine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342883/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278376", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_617 Yellowish Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342944/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278378", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_661 Turquoise Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347956/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278380", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_348 Permanent Red Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347772/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278382", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_522 Turquoise Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342890/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278384", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_403 Vandyke Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348021/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278386", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_409 Burnt Umber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079342869/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "527219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278388", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_398 Naphtol Red Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079347734/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278390", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_805 Copper":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348137/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "527220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527163001", "partNumber" : "102278392", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Väri_|_257 Reflex Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-20-ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079348076/amsterdam-acrylic-paint-tube.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "571606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353090", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_562 Greyish Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299033/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299033/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299033/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299033/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299033/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299033/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299033/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353094", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_398 Naphthol Red Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264550/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264550/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264550/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264550/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264550/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264550/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264550/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353104", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_567 Permanent Red Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264604/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264604/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264604/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264604/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264604/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264604/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264604/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353124", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_403 Vandyke Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299019/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299019/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299019/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299019/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299019/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299019/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299019/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353134", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_227 Yellow Ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264475/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264475/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264475/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264475/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264475/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264475/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264475/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353136", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_504 Ultramarine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264581/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264581/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264581/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264581/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264581/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264581/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264581/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353144", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_275 Primary Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264505/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264505/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264505/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264505/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264505/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264505/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264505/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353150", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_396 Naphthol Red Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264543/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264543/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264543/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264543/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264543/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264543/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264543/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353154", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_570 Phthalo Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264635/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264635/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264635/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264635/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264635/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264635/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264635/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353162", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_616 Viridian":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299064/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299064/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299064/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299064/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299064/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299064/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299064/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353166", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_512 Cobalt Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299026/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299026/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299026/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299026/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299026/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299026/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299026/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353168", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_290 Titanium Buff Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298999/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298999/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298999/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298999/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298999/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298999/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298999/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353212", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_615 Emerald Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299057/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299057/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299057/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299057/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299057/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299057/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299057/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353220", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_564 Brilliant Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264611/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264611/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264611/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264611/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264611/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264611/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264611/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353236", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_411 Burnt Sienna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264574/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264574/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264574/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264574/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264574/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264574/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264574/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353260", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_618 Permanent Green Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264666/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264666/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264666/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264666/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264666/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264666/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264666/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353264", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_409 Burnt Umber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264567/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264567/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264567/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264567/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264567/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264567/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264567/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571615001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353270", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_223 Naples Yellow Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264468/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264468/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264468/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264468/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264468/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264468/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264468/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353272", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_568 Permanent Blue Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264628/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264628/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264628/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264628/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264628/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264628/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264628/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353286", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_318 Carmine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264529/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264529/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264529/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264529/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264529/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264529/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264529/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353288", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_276 Azo Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264512/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264512/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264512/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264512/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264512/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264512/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264512/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353290", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_267 Azo Yellow Lemon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264482/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264482/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264482/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264482/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264482/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264482/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264482/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353296", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_270 Azo Yellow Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264499/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264499/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264499/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264499/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264499/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264499/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264499/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353316", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_577 Permanent Red Violet Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299040/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299040/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299040/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299040/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299040/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299040/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299040/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353346", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_572 Primary Cyan":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264642/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264642/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264642/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264642/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264642/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264642/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264642/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353354", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_617 Yellowish Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264659/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264659/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264659/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264659/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264659/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264659/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264659/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353376", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_623 Sap Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299071/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299071/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299071/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299071/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299071/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299071/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299071/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353378", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_619 Permanent Green Deep":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264673/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264673/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264673/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264673/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264673/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264673/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264673/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353380", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_234 Raw Sienna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298975/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298975/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298975/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298975/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298975/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298975/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298975/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353394", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_701 Ivory Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299088/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299088/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299088/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299088/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299088/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299088/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299088/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353398", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_243 Greenish Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298982/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298982/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298982/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298982/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079298982/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298982/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079298982/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353400", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_369 Primary Magenta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264536/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264536/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264536/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264536/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264536/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264536/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264536/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353410", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_105 Titanium White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264451/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264451/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264451/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264451/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264451/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264451/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264451/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353434", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_801 Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299118/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299118/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299118/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299118/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299118/acrylic-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299118/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299118/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353444", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_661 Turquoise Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264932/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264932/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264932/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264932/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079264932/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264932/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079264932/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353446", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_292 Naples Yellow Red Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299002/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299002/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299002/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299002/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299002/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299002/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299002/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353480", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_800 Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299101/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299101/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299101/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299101/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299101/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299101/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299101/acrylic-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571595501", "partNumber" : "102353508", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_710 Neutral Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299095/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299095/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299095/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299095/acrylic-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079299095/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299095/talens-art-creation-75ml-akryylivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079299095/acrylic-colour-tube.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "402402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078839", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Phtalocyanine blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004097/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004097/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004097/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004097/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004097/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004097/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004097/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078841", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004035/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004035/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004035/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004035/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004035/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004035/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004035/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078843", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Magenta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003847/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003847/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003847/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003847/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003847/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003847/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003847/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078845", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Naples yellow hue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003977/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003977/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003977/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003977/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003977/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003977/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003977/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078847", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004370/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004370/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004370/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004370/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004370/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004370/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004370/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078849", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt sienna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003533/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003533/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003533/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003533/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003533/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003533/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003533/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078851", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Raw umber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004288/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004288/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004288/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004288/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004288/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004288/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004288/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078853", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003816/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003816/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003816/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003816/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003816/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003816/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003816/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078855", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lemon yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003793/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003793/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003793/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003793/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003793/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003793/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003793/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078869", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004394/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004394/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004394/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004394/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004394/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004394/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004394/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078871", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cobalt blue hue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003632/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003632/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003632/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003632/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003632/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003632/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003632/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078873", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dioxazine violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003656/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003656/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003656/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003656/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003656/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003656/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003656/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078875", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vermilion red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004332/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004332/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004332/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004332/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004332/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004332/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004332/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078877", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Carmine red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003595/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003595/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003595/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003595/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003595/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003595/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003595/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078879", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Chrom. oxide green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003717/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003717/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003717/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003717/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003717/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003717/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003717/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078881", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sahara yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004424/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004424/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004424/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004424/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004424/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004424/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004424/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078883", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt umber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003564/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003564/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003564/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003564/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003564/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003564/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003564/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078885", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003687/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003687/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003687/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003687/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003687/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003687/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003687/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078887", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Viridian":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004707/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004707/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004707/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004707/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004707/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004707/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004707/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078889", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004493/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004493/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004493/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004493/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004493/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004493/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004493/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078895", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Paynes grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004073/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004073/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004073/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004073/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004073/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004073/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004073/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078899", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mid-green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003922/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003922/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003922/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003922/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003922/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003922/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003922/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078901", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004738/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004738/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004738/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004738/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004738/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004738/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004738/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078903", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mars black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003878/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003878/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003878/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003878/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003878/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003878/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003878/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078905", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pink ochre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004127/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004127/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004127/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004127/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004127/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004127/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004127/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078909", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Titanium white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004547/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004547/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004547/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004547/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004547/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004547/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004547/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078913", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Alizarin carmine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003458/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003458/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003458/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003458/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643003458/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003458/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643003458/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078917", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cyan primary blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004158/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004158/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004158/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004158/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004158/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004158/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004158/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "402416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078919", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ultramarine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004608/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004608/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004608/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004608/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004608/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004608/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004608/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "402417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402373501", "partNumber" : "102078921", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Primary yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004219/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004219/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004219/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004219/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3013643004219/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004219/l-b-fine-acrylic-80ml-akryylivarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3013643004219/lefranc-bourgeois-fine-acrylic-80ml.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "571407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353084", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_409 Burnt Umber":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365325/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365325/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365325/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365325/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365325/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365325/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365325/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353098", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_318 Carmine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365264/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365264/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365264/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365264/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365264/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365264/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365264/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353118", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_362 Deep Rose":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365295/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365295/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365295/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365295/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365295/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365295/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365295/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353126", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_530 Sevres Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365370/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365370/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365370/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365370/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365370/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365370/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365370/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353158", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_234 Raw Sienna":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365233/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365233/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365233/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365233/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365233/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365233/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365233/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353164", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_104 Zinc White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365189/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365189/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365189/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365189/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365189/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365189/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365189/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353174", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_601 Light Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365417/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365417/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365417/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365417/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365417/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365417/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365417/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353178", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_708 Paynes Grey":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365509/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365509/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365509/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365509/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365509/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365509/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365509/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353180", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_718 Warm Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365523/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365523/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365523/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365523/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365523/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365523/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365523/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353186", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_662 Permanent Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365479/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365479/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365479/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365479/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365479/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365479/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365479/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353190", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_339 Light Oxide Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365288/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365288/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365288/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365288/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365288/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365288/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365288/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353200", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_717 Cold Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365516/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365516/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365516/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365516/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365516/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365516/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365516/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353204", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_512 Cobalt Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365363/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365363/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365363/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365363/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365363/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365363/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365363/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353206", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_202 Deep Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365202/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365202/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365202/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365202/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365202/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365202/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365202/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353216", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_205 Lemon Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365219/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365219/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365219/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365219/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365219/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365219/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365219/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353218", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_411 Burnt Sienna":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365332/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365332/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365332/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365332/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365332/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365332/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365332/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353226", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_620 Olive Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365455/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365455/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365455/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365455/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365455/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365455/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365455/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353240", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_200 Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365196/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365196/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365196/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365196/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365196/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365196/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365196/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353246", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_570 Phthalo Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365400/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365400/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365400/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365400/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365400/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365400/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365400/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353256", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_616 Viridian":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365431/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365431/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365431/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365431/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365431/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365431/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365431/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353262", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_334 Scarlet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365271/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365271/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365271/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365271/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365271/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365271/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365271/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353274", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_311 Vermilion":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365257/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365257/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365257/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365257/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365257/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365257/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365257/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353280", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_408 Raw Umber":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365318/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365318/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365318/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365318/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365318/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365318/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365318/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353292", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_701 Ivory Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365486/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365486/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365486/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365486/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365486/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365486/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365486/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353294", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_615 Emerald Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365424/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365424/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365424/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365424/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365424/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365424/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365424/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353308", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_565 Phthalo Turquoise Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365387/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365387/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365387/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365387/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365387/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365387/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365387/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571453501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353320", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_536 Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365394/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365394/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365394/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365394/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365394/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365394/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365394/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353324", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_227 Yellow Ochre":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365226/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365226/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365226/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365226/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365226/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365226/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365226/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353332", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_504 Ultramarine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365349/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365349/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365349/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365349/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365349/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365349/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365349/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353344", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_702 Lamp Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365493/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365493/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365493/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365493/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365493/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365493/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365493/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353348", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_617 Yellowish Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365448/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365448/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365448/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365448/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365448/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365448/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365448/oil-colour-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "571460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353350", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_105 Titanium White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365172/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365172/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365172/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365172/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365172/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365172/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365172/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353360", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_508 Prussian Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365356/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365356/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365356/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365356/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365356/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365356/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365356/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353370", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_224 Naples Yellow Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365301/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365301/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365301/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365301/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365301/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365301/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365301/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353382", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_235 Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365240/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365240/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365240/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365240/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365240/oil-colour-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365240/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365240/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "571472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "571348501", "partNumber" : "102353420", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Väri_|_637 Bluish Green Deep":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365462/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365462/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365462/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365462/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079365462/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365462/oil-colour-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079365462/talens-art-creation-40ml-oljyvari.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "164950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232191", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Zinc White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711714/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232148", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cerulean Blue Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711400/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164951501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232159", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Permanent Geranium Lake":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910681/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164952001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232179", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vandyke Brown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711660/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232169", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oxide of Chromium":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711554/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164953001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232189", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Yellow Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910407/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910407/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910407/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910407/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232150", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Chrome Yellow Hue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910452/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164954001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232160", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Indian Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711486/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232180", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vermilion Hue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711677/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164955001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232170", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Paynes Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711561/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164955501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232190", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Flake White Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376911152/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164956001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232151", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Chrome Green Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910292/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164956501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232161", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ivory black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711493/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232181", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Viridian Hue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711691/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232171", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Prussian Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711608/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232162", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lamb black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711509/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232152", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cobalt Blue Hue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711424/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164959001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232192", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Yellow Pale Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711387/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232182", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow Ochre":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711707/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232163", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lemon Yellow Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711516/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164960501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232172", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Raw Umber":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711622/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164961001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232153", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cobalt Violet Hue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711431/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232183", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Yellow Deep Hue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711363/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232193", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Yellow Hue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711349/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232164", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711523/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164963001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232154", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Permanent Crimson Lake":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910735/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164963501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232173", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Raw Sienna":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711615/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164964001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232184", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dioxazine Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711448/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232165", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Magenta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711530/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164965001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232155", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Emerald Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910247/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164965501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232174", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sap Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711639/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164966001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232185", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Permanent Green Light":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711578/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164966501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232147", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Permanent Alizarin Crimson":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376909999/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232166", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Naples Yellow Hue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711547/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232156", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt Sienna":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711257/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232175", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarlet Lake":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376910575/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164968501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232186", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Permanent Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711585/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232167", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt Umbe":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711264/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232157", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Flesh Tint":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711462/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232176", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Terre Verte":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711646/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232187", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Red Hue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711301/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232168", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Phthalo Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711592/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164971501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232158", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_French Ultramarine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711479/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164972001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232177", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Orange Hue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711295/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "164972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232188", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cadmium Red Deep Hue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711318/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "164973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232178", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Titanium White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376711653/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } }, { "catentry_id" : "166402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164948001", "partNumber" : "100232673", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Mixing White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37-ml-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/094376915044/winsor-newton-winton-37ml-oljyvari.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 576 kpl
- Askartelulangat 40 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 275 kpl
- Askartelutyövälineet 87 kpl
- Askartelumateriaalit 1003 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 63 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 89 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 101 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 124 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 24 kpl
- Miniatyyrit 48 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 142 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 16 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 140 kpl
- Koruketjut 14 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 27 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 12 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 124 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl