Hyvät turvakengät pelastavat pitkän työpäivän

Koko päivä on vietetty jalkojen päällä, kengät hiostavat ja selkäkin tuntuu kipeältä. Tällaisten tunteiden ja pitkän työpäivän jälkeen ajatukset kääntyvät väkisin työkenkiin. On löydettävä mukavat ja ergonomiset ammattijalkineet. Työtehtävistä riippuen on valittava joko tavalliset työkengät tai turvakengät.

Työkengät ammattilaiselle
Ammattilainen tarvitsee hyvät työkengät. Ne ovat oleellinen osa työpukeutumista ja ennen kaikkea työhyvinvointia. Oikein valitut työjalkineet ehkäisevät jalkojen, selän ja niska- sekä hartiaseudun ongelmia.

Työkenkien ulkonäkökään ei ole merkityksetön. Onhan tunnettua, että kauneus ja esteettisyys lisäävät työssä viihtymistä. Esimerkiksi työjalkineet sairaalaan voi valita siten, että ne piristävät kuosillaan muuten yksiväristä työasua. Toisaalta omia vaatteita töissä käyttävä voi valita muodikkaat kengät myös työjalkineiden valikoimasta.

Työkenkiä valitessa onkin hyödyllistä pohtia, millaisissa tilanteissa niitä tulee käyttämään. Tarviiko työkengät hoitoalalle, työkengät keittiöön vai työkengät toimistoon? Myös jalkineen tyyppi kannattaa valita oikein ja miettiä, haluaako pistokkaat, sandaalit, saappaat tai jotain muuta.

Onnettomuuksilta suojaavat turvakengät
Eri ammateissa työkengiltä vaaditaan eri asioita. Tarvittaessa niiden täytyy olla vedenpitävät ja lämpimät, joustavat ja hengittävät. Niissä täytyy olla turvakärki, naulaanastumissuoja tai antistaattinen pohjarakenne. Tärkeää on kuitenkin aina, että hyvillä ammattijalkineilla ei liukastu, satuta nilkkoja tai saa selkää kipeäksi.

Turvakengät ovat oikea valinta silloin, kun tekee töitä erilaisilla työmailla tai muuten vaaranpaikkoja sisältävissä olosuhteissa. Turvallisuuden lisäksi niissä on otettu huomioon Suomen vaihtelevat sääolosuhteet. Turvasaappaat ja talviturvakengät on tarkoitettu talven pakkasiin, turvasandaalit ja muut kevyemmät turvakengät sopivat hyvin kesäsäihin tai sisätiloissa työskentelyyn.

Tämän hetken kenkävalikoimasta löytyvät erikseen miesten ja naisten turvakengät sekä erikseen eri ammattiryhmille sopivat kengät. Toisaalta yksi ja sama jalkinetyyppi sopii usealle eri ammattilaiselle, esimerkiksi metsurin turvasaappaat rakennustyömiehelle.

Jalkineet kaikkiin työtehtäviin
Kärkkäisen tuotevalikoimassa on tarjolla monipuolisesti jalkineita erilaisia työtehtäviä varten. Esimerkiksi Sievi ja Jalas valmistavat ammattitaitoisesti ergonomiset työ- ja turvakengät. Valmistusprosessissa on käytetty hyväksi uutta teknologiaa ja laadukkaita materiaaleja.

Jos sinulla ei ole aikaa kenkäostosten tekoon perinteisessä kivijalkamyymälässä, voit etsiä hyvät työkengät netistä. Kotisohvalla istuessasi voit vertailla erilaisia malleja ja pohtia, mitä juuri sinä työssäsi tarvitset.

Tuotteet: ( 505 - 516 / 687 )
Järjestä:
  • Nämä naisten Steelite vaellussaappaat on valmistettu nupukki pintanahasta. Vedenpitävä päällinen pitää jalat kuivina ja pehmustettu varsi tuntuu mukavalta koko työpäivän ajan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Turvajalkine, jossa on innovatiivinen pikalukittava vaijerinauhoitus, mikä nopeuttaa kenkien pukemista ja riisumista. Vaijerinauhoitus tukee hyvin erimuotoisia jalkoja Laadukas nahka ja keinonahka päällinen takaa hyvän kulutuskestävyyden .

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Soveltuu koviin ulkotöihin. Päällinen haljasnahkaa ja pohja PU/kumia. Erityisen kestävä teräksinen varvassuoja sekä välipohjan naulaanastumissuoja. Ulkopohja kestää 300°C HRO ja on SRC liukastumisen estävä. Leveä lesti suomalaiseen jalkaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Maiharimalli TPU-kärkivahvikkeella kestää iskuja ja on pitkäikäinen. Vuori hylkii kosteutta ja suojaa kylmältä sekä kuumalta. Pohjan joustopalat lisäävät korkeimman S3 tason turvajalkineen joustavuutta ja antavat erinomaisen tuen joka askel...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kevyt täysiverinen S3 tason vaelluskenkätyyppinen turvasaapas. Haljas - nupukkinahkainen ja vedenpitävä pinta. 100% Metalliton rakenne, jossa on lasikuituinen varvas sekä naulaanastumissuoja. Kestää kuumuutta 300°C

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Turvakenkä talviolosuhteisiin. Turkisvuorinen malli tarjoaa suojaa kylmältä ja komposiittiset suojat parantavat lämmöneristävyyttä. Turkisvuori on lämmin ja mukava. Kokonaan metalliton. Parannettu komposiittivarvassuoja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs metalliton mokkanahkainen turvakenkä. Elektronisten laitteiden suojaus sähköstaattisilta purkauksilta

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kenkämallisto, jossa on huomioitu hygieenisyys. Vedenpitävä pohja sekä hengittävä kenkäosa. Antibakteerinen, homesuojattu sekä myös vettähylkivä ja naarmusuojattu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Antistaattiset jalkineet, Minimalistisesti muotoiltu, kevyt sekä joustava kenkämalli.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kenkämallisto, jossa on huomioitu hygieenisyys. Vedenpitävä pohja sekä hengittävä kenkäosa. Antibakteerinen, homesuojattu sekä myös vettähylkivä ja naarmusuojattu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Antistaattiset jalkineet. Minimalistisesti muotoiltu, kevyt sekä joustava kenkämalli.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naisten jalkamalliin suunniteltu turvakengät antistaattisella pohjalla, jossa naulaanastumissuoja. Teräksinen varvassuoja suojaa varpaita. Pintamateriaalina mokkanahka sekä tekninen kangas.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
43
1 Pagination Pages Ellipsis 42 43 44 Pagination Pages Ellipsis 58