- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12835) /
- Työturvallisuus (3244) /
- Työvaatteet (1261) /
- Työhaalarit
Työhaalarit
Työhaalari – suojaa sekä lämmittää
Työhaalari on paras suoja likaa sekä kylmyyttä vastaan. Olitpa tekemäsää tallitöitä hevosten keskellä tai puhdistamassa tukkiutunutta viemäriä, tuskin tahdot sotkea itseäsi ympärillä oleviin tuotoksiin. Kunnollinen työhaalari toimii suojapukuna siellä, missä rapa roiskuu tai kylmyys ympäröi.Työhaalareita on kahta eri tyyliä: umpihaalaria sekä avohaalaria. Avohaalari sopii erinomaisesti sisätyöskentelyyn, sillä liivimäinen yläosa jättää kädet paljaiksi. Tämä tyyli sopii myös kesällä käytettäväksi, kun lämpötila on korkea, ja koko kehon suojaa tarvitaan kuitenkin. Kärkkäiseltä löytyvät hyvin edustettuina molemmat mallit Prihan sekä L.Bradorin valmistamina.
Likaa hylkivä työhaalari on siisti valinta työmaalla
Pöly, öljyt, raparoiskeet sekä erilaiset massausaineet voivat olla hyvin tiukasti kankaaseen kiinnittyviä aineita, joiden poistamisessa joutuu usein käyttämään erilaisia kikkoja sekä erikoispesuaineita. Työhaalareiden materiaaliksi valitaan aina likaa hylkivää kangasta, jotta työasu pysyisi siistin näköisenä mahdollisimman pitkään.
Esimerkiksi Prihan valmistamat työhaalarit valmistetaan aina likaa, öljyä sekä vettä hylkivästä materiaalista, joka on polyesterin sekä puuvillan sekoitetta. Luonnonkuitu antaa kankaan pinnalle miellyttävän tunteen sekä edistää hengittävyyttä. Hyvin puhtaana pysyvästä pinnasta huolimatta työhaalari kaipaa kuitenkin joskus pesua. Noudattamalla haalarille annettuja pesuohjeita se säilyy käyttökelpoisena ja raikkaan värisenä pitkään!
Työhaalareiden huomioväritys on turvallisuusseikka
Työhaalareissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljo räikeitä huomiovärityksiä, jotta ne olisivat helposti erotettavissa maastossa sekä työmailla. Kirkkaat värit sekä runsaat heijastuspinnat takaavat sen, että haalarin käyttäjä ei jää pimentoon hämärässäkään. Useissa työpaikoissa huomiovaatteiden käyttö onkin pakollinen työvaatetus.
Turvallisen värityksen omaavat työhaalarit eivät toki ole ainoita turvallisuusseikkoja työmailla, sillä myös turvavaljaat, turvakengät sekä kypärät tuovat lisää turvallisuutta työntekijälle. Turvavärit työhaalarissa tuo turvaa myös esimerkiksi metsästäjälle, joka tarvitsee lisälämpöä passissa istumiseen. Huomio talvihaalari on oiva apu niin koneurakoitsijalle kuin metsämiehellekin.
Moni lapsi mielii isompien esimerkin mukaan myös niihin likaisempiin töihin, joten moni valmistaja tarjoaa työhaalareita myös lasten kokotaulukolla. Tämä on mukava seikka esimerkiksi maatilalla asuville, sillä lasten vaatteet säilyvät työhaalarin alla hyvin puhtaana!
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät työhaalarit niin talven paukkupakkasille kuin kesäisempiin ilmoihin. Talvihaalarit sekä avohaalarit ovat suojaavimpia työvaatteita, joten niitä todella kannattaa käyttää, jotta säästyy turhalta vaatteiden likaamiselta!
Työhaalari – suojaa sekä lämmittää
Työhaalari on paras suoja likaa sekä kylmyyttä vastaan. Olitpa tekemäsää tallitöitä hevosten keskellä tai puhdistamassa tukkiutunutta viemäriä, tuskin tahdot sotkea itseäsi ympärillä oleviin tuotoksiin. Kunnollinen työhaalari toimii suojapukuna siellä, missä rapa roiskuu tai kylmyys ympäröi.Työhaalareita on kahta eri tyyliä: umpihaalaria sekä avohaalaria. Avohaalari sopii erinomaisesti sisätyöskentelyyn, sillä liivimäinen yläosa jättää kädet paljaiksi. Tämä tyyli sopii myös kesällä käytettäväksi, kun lämpötila on korkea, ja koko kehon suojaa tarvitaan kuitenkin. Kärkkäiseltä löytyvät hyvin edustettuina molemmat mallit Prihan sekä L.Bradorin valmistamina.
Likaa hylkivä työhaalari on siisti valinta työmaalla
Pöly, öljyt, raparoiskeet sekä erilaiset massausaineet voivat olla hyvin tiukasti kankaaseen kiinnittyviä aineita, joiden poistamisessa joutuu usein käyttämään erilaisia kikkoja sekä erikoispesuaineita. Työhaalareiden materiaaliksi valitaan aina likaa hylkivää kangasta, jotta työasu pysyisi siistin näköisenä mahdollisimman pitkään.
Esimerkiksi Prihan valmistamat työhaalarit valmistetaan aina likaa, öljyä sekä vettä hylkivästä materiaalista, joka on polyesterin sekä puuvillan sekoitetta. Luonnonkuitu antaa kankaan pinnalle miellyttävän tunteen sekä edistää hengittävyyttä. Hyvin puhtaana pysyvästä pinnasta huolimatta työhaalari kaipaa kuitenkin joskus pesua. Noudattamalla haalarille annettuja pesuohjeita se säilyy käyttökelpoisena ja raikkaan värisenä pitkään!
Työhaalareiden huomioväritys on turvallisuusseikka
Työhaalareissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljo räikeitä huomiovärityksiä, jotta ne olisivat helposti erotettavissa maastossa sekä työmailla. Kirkkaat värit sekä runsaat heijastuspinnat takaavat sen, että haalarin käyttäjä ei jää pimentoon hämärässäkään. Useissa työpaikoissa huomiovaatteiden käyttö onkin pakollinen työvaatetus.
Turvallisen värityksen omaavat työhaalarit eivät toki ole ainoita turvallisuusseikkoja työmailla, sillä myös turvavaljaat, turvakengät sekä kypärät tuovat lisää turvallisuutta työntekijälle. Turvavärit työhaalarissa tuo turvaa myös esimerkiksi metsästäjälle, joka tarvitsee lisälämpöä passissa istumiseen. Huomio talvihaalari on oiva apu niin koneurakoitsijalle kuin metsämiehellekin.
Moni lapsi mielii isompien esimerkin mukaan myös niihin likaisempiin töihin, joten moni valmistaja tarjoaa työhaalareita myös lasten kokotaulukolla. Tämä on mukava seikka esimerkiksi maatilalla asuville, sillä lasten vaatteet säilyvät työhaalarin alla hyvin puhtaana!
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät työhaalarit niin talven paukkupakkasille kuin kesäisempiin ilmoihin. Talvihaalarit sekä avohaalarit ovat suojaavimpia työvaatteita, joten niitä todella kannattaa käyttää, jotta säästyy turhalta vaatteiden likaamiselta!
-
[ { "catentry_id" : "990850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990842501", "partNumber" : "103114753", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990842501", "partNumber" : "103114751", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-high-visibility-coveralls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-high-visibility-coveralls.jpg" } }, { "catentry_id" : "990858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990842501", "partNumber" : "103114759", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990842501", "partNumber" : "103114755", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990842501", "partNumber" : "103114757", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108178971/portwest-tx52-dijon-hi-vis-huomioavohaalarit.jpg" } ]
Portwest TX52 Dijon Hi-Vis huomioavohaalarit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 €Norm.84,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "116994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613473", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613470", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613474", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613469", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613467", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613471", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613466", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613468", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "116998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613465", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-black-blue-quilted-coverall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-black-blue-quilted-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "116998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "116926001", "partNumber" : "101613472", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326421708/priha-4217-polar-musta-sininen-tikkihaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "891753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904904", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904898", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904900", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904896", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904894", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-orange-hi-vis-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "891839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891733001", "partNumber" : "102904902", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315109/portwest-pw344-oranssi-hi-vis-avohaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788081501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694524", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694518", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694526", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694522", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694514", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-black-olive-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-black-olive-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "788084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694520", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694516", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694530", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694528", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079501", "partNumber" : "102694532", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Musta/oliivi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326405203/priha-4052-service-musta-oliivi-umpihaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114429", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114425", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114433", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114427", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114431", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990834001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990654501", "partNumber" : "103114435", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108109173/portwest-s816-orkney-talvihaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "933663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027224", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "933664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027242", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027244", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027262", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027226", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027264", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027228", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027230", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027248", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027246", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027266", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027232", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027236", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027258", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027250", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027240", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "933724501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027234", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150226/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027256", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027252", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Teräksenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150431/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "933758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027254", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "933770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "103027260", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150646/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989781", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989783", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989789", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989785", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989791", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "911270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989779", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "911271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "911261001", "partNumber" : "102989787", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515150011/snickers-6073-service-line-umpihaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "891826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904964", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904956", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-gray-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-gray-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "891833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904958", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904966", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904962", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "891838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891735501", "partNumber" : "102904960", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315468/portwest-pw346-zoom-harmaa-tyohaalarit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "269954001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269922001", "partNumber" : "101801212", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326415202/priha-4152-musta-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326415202/priha-4152-musta-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326415202/priha-4152-musta-talviavohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694882", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-yellow-attention-hanging-pocket-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-yellow-attention-hanging-pocket-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "788100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694884", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694886", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694890", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694888", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788106001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694900", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788107001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694894", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694892", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788108501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694896", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788081001", "partNumber" : "102694898", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Kelta/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326413109/priha-4131-lk-1-keltainen-huomio-riipputasku-avohaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "330494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902074", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902070", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902068", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-lumberjack-safety-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-lumberjack-safety-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "330496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902080", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902082", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902072", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902076", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902078", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "330500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "330058001", "partNumber" : "101902084", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8586017101760/nordforest-metsurin-turva-avohaalarit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114283", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "990714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114273", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990718001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114277", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114293", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114287", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114297", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114271", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "990741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114291", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114285", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114281", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114279", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114275", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-mountainous-winter-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180196/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114295", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649501", "partNumber" : "103114289", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305230/portwest-s489-vuorellinen-talviavohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114407", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114405", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114397", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-shell-leather-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-shell-leather-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114403", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114401", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990654001", "partNumber" : "103114399", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350520/portwest-s594-hi-vis-extreme-kuoriavohaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "731077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619304", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "731078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619306", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "731078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619310", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "731079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619312", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "731079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619314", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "731080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "731053501", "partNumber" : "102619316", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315406/portwest-pw346-avohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114225", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114245", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990717001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114231", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990720501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114223", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114251", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114265", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114249", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114255", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114243", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114241", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114263", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114229", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114235", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114253", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990742001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114259", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114227", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114233", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305209/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114239", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990754001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114269", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990757001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114247", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114257", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114267", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114237", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108331932/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990648001", "partNumber" : "103114261", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-contrastilappuhaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108305216/portwest-s488-kontrastilappuhaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990613501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114143", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990615001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114145", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114131", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114135", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990622501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114139", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114125", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114133", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990630501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114147", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990631501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114137", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990633001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114141", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253067/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114129", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990541001", "partNumber" : "103114127", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108253005/portwest-s388-hi-vis-avohaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114087", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114091", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114085", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057986/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057986/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057986/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057986/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "990601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114095", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114089", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114099", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114101", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114093", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114097", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114103", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L hoikka":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "990619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114105", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M hoikka":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114107", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL hoikka":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114109", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL hoikka":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990636501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990540501", "partNumber" : "103114111", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL hoikka":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyester-cotton-overalls.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108119585/portwest-rt42-hi-vis-ris-polyesteri-puuvilla-tyohaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990595001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114069", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114063", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114075", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990604001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114067", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114065", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114079", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114073", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114083", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114077", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114071", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114061", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368099/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990540001", "partNumber" : "103114081", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368150/portwest-pw244-pw3-hi-vis-avohaalarit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990593501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114027", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114047", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114051", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114035", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114025", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114045", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114029", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114039", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114055", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114033", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114059", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114053", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114037", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114049", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114043", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114057", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367979/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114031", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108368037/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990538501", "partNumber" : "103114041", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108367917/portwest-pw243-pw2-avohaalarit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113963", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113967", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113951", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113971", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113955", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113959", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-work-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-work-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113949", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113953", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113947", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-work-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-work-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113965", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113969", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113957", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262366/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990467001", "partNumber" : "103113961", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108262427/portwest-f813-iona-tyohaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694666", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694664", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694668", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694672", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694662", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-yellow-blue-attention-hanging-pocket-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-yellow-blue-attention-hanging-pocket-overalls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "788270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694678", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694674", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694676", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788274501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788223001", "partNumber" : "102694670", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408303/priha-4083-lk-2-kelta-sininen-huomio-riipputaskuavohaalari.jpg" } ]
Priha 4083 Lk.2 kelta/sininen huomio riipputaskuavohaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "101995501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589826", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "101996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589828", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "101999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589834", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589836", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589840", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589841", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589847", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589848", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg" } }, { "catentry_id" : "102012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589859", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "102020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101988501", "partNumber" : "101589875", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-black-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409805/priha-4098-musta-umpihaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113737", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113685", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "990369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113741", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990370001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113699", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113687", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113693", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113713", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113723", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113725", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113717", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113691", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113719", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113767", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990403001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113705", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113743", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113729", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990405001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113701", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113733", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990413001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113709", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "990413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113731", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990414501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113707", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113735", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113689", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990418501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113697", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113715", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113727", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113721", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113747", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113711", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294046/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990439501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113703", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108257447/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113695", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294060/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113739", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294121/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990447001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113745", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "990447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113753", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113755", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113761", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113751", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113759", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113749", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294206/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113765", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113763", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354001", "partNumber" : "103113757", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108294268/portwest-c814-iona-cotton-overall.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990761501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114603", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL hoikka":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114623", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114593", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114589", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990774001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114647", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114627", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114637", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108244119/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108244119/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108244119/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108244119/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114651", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114617", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990793001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114605", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL hoikka":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114587", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114597", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114657", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114645", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114615", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114625", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114595", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114643", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114591", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114641", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114583", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108244089/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108244089/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108244089/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108244089/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114585", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990816501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114655", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_M hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114621", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114613", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219056/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219056/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219056/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219056/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114653", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_L hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114599", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_L hoikka":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114649", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114619", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185870/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114639", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114601", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_M hoikka":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185832/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990840501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990651501", "partNumber" : "103114659", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-contrastiavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108185917/portwest-tx12-texo-kontrastiavohaalarit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168133", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "101351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168134", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "101366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168131", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "101367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168132", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990372501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113549", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990376501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113567", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990379001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113571", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990381501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113553", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990389001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113563", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990395001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113557", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113551", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990405501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113547", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990414001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113561", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "990420001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113569", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990431001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113555", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990435001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113565", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990441501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113573", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990443501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113575", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990448001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113559", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990456001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113545", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990440001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113771", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990446001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113783", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113775", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113773", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113779", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990453501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113769", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113777", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" } ]
Portwest C875 Burnley lappuhaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €Norm.29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "873569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815042", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815044", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815046", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-white-short-term-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-white-short-term-coverall.jpg" } }, { "catentry_id" : "873570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815048", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815050", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" } ]★★★★★
Takaisin