Työturvallisuus

Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi

Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.

Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.

Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.

Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.

Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.

Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.

Tuotteet: ( 121 - 132 / 3 263 )
Järjestä:
  • Mukavat kapealahkeiset stretch-työhousut sopivat hyvin sekä työhön että vapaa-aikaan. Stretch CORDURA polvivahvikkeet ja 4 suuntaan joustavat paneelit takana tarjoavat erinomaisen joustavuuden ja käyttömukavuuden.
    Fit: Kapea
    Lyhyt malli

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Mukavat kapealahkeiset stretch-työhousut sopivat hyvin sekä työhön että vapaa-aikaan. Stretch CORDURA polvivahvikkeet ja 4 suuntaan joustavat paneelit takana tarjoavat erinomaisen joustavuuden ja käyttömukavuuden.
    Fit: Kapea
    Pitkä malli

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • SoftShell -kangas tarjoaa poikkeuksellista joustavuutta ja toimivuutta vaativissa ympäristöissä. Kehittyneet materiaalit sekä esitaivutut lahkeet tekevät näistä riipputaskutyöhousuista poikkeuksellisen työvaatteen.
    Fit: Kapea

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    249,00
    -
    279,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
    Koko:44
    Näytä vertailu
  • Lääkintäkäyttöön luokiteltu kirurginen suu-nenäsuojus 50kpl pahvipakkauksessa.CE Standardi EN14683:2019+AC:2019
    Bakteerisuodatus (BFE) ≥ 98%, tyyppi IIR

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
    (0,08 / kpl)
    Näytä vertailu
  • Vedenpitävä ja lämmin huomioparkatakki pitää sinut lämpimänä, kuivana ja näkyvissä kylmissä ja märissä talviolosuhteissa. Joustokappaleet ja esitaivutetut hihat varmistavat liikkumisen vapauden ja työmukavuuden koko päiväksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Flex Pro Plus valjaat L-XL

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
    Näytä vertailu
  • Haalari soveltuu mm. hitsaukseen ja rälläköintiin materiaalinsa ansiosta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    Näytä vertailu
  • Täysjoustohousut tarjoaa ylivoimasta liikkuvuutta työntekoon. Tilavilla riipputaskuilla ja reisitaskulla täyttää vaativammankin käyttäjän tarpeet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,70
    Säästä70%
    Norm.  89,00 €
    89,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Harmaa
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 10 11 12 Pagination Pages Ellipsis 272