Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi

Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.

Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.

Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.

Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.

Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.

Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.

Tuotteet: ( 157 - 168 / 3 263 )
Järjestä:
  • Kestävä, suojaava ja erittäinmukava turvakenkä leveällä lestillä tekee kengästä sopivan useimmille käyttäjille.
    Lasikuituinen varvassuoja, komposiittinen naulaanastumissuoja.
    Erinomainen ympärivuotiseen käyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    299,00
    -
    315,00
    /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Työhousut Regular-istuvuudella vaarallisiin työolosuhteisiin. Housut tarjoavat turvallisuutta, työskentelymukavuutta, joustavuutta ja luotettavaa suojausta.
    Fit: Normaali

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 265,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Navy
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Boa® Fit System. Kuminen Vibram®-ulkopohja. GORE-TEX® -kalvo

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Solid Gear Vent 2 -turvakengät tarjoavat väsymättömän kävelykokemuksen: ETPU-välipohja vähentää painetta, kevyt MATRYX®-päällinen mukautuu täydellisesti, ja BOA® Fit System takaa helppouden pukemisessa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Haalari erittäin kovaan pakkaseen tai kylmätilatyöskentelyyn. Asu on lämmin, mutta silti mukava. Rinnan, selän ja lahkeiden ympärillä on heijastinnauha näkyvyyden parantamiseksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tummansininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Työhousut Regular-istuvuudella tarjoavat luotettavan suojauksen riskialttiissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Housut tarjoavat työskentelymukavuutta ja luotettavaa suojausta.
    Fit: Normaali

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Navy keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Hyvin tuulenpitävä lämpövuorattu lämmin vettä hylkivä talvityötakki vaativampaan käyttöön. Irroitettava huppu suojaa niskaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Veden- ja säänkestävä itseliimautuva infotekstitarra.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99
    Näytä vertailu
  • Yleiskäsine teollisuuteen, kodin nikkarointiin, maalareille, asennustehtäviin. Soveltuu myös elintarvikejalostuslaitoksiin, kahviloihin , kampaamokäyttöön ja ravintoloihin, koska materiaali hylkii rasvoja, eläinrasvoja sekä öljyjä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
14
1 Pagination Pages Ellipsis 13 14 15 Pagination Pages Ellipsis 272