Työturvallisuus

Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi

Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.

Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.

Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.

Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.

Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.

Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.

Tuotteet: ( 217 - 228 / 3 248 )
Järjestä:
  • Boa® Fit System. Kuminen Vibram®-ulkopohja. GORE-TEX® -kalvo

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Neljällä lämpöelementillä varustettu akkukäyttöinen aluspaita. Mukana BL1055B akku

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
    Väri:
    Musta

  • Lämpötakki HI-VIS, ISO20471, luokka 3. LXT akuille. Koko L. 5 lämpöelementtiä, 5 lämpöasetusta

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Paras Sherpa-vuori antaa huippu lämmön ja on mukava.Huppu antaa lisäsuojaa huonossa ilmassa.6 tilavaa taskua.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lämmin huomiotakki on suunniteltu kaikenlaisiin töihin kylmissä ja märissä talviolosuhteissa. EN 20471 -standardin mukainen luokan 3 sertifiointi takaa optimaalisen näkyvyyden ja paremman turvallisuuden.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Sievi uutuus! Nilkkuri BOA-kiinnitysmekanismilla, alumiinikärki, teräksinen naulasuoja, memory foam –nilkkasuoja, akillesjännettä suojaava törmäyssuoja. Hengittävä SieviAir-pohja ja FlexEnergy-joustoelementti. Normaali lestin tilavuus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 235,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Vaelluskenkämäinen ja vankka turvasaapas (taso 2) moottorisahatöihin. GORE-TEX-kalvo (=täysi vedenpitävyys). Erinoimainen pito märissä ja liukkaissa olosuhteissa. Jalkineessa teräksinen varvassuoja ja pehmeä tekstiilinen naulaanastumissuoja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Huomiotyöhousut Regular-istuvuudella suojaavat sertifioidusti valokaarelta. Työhousut suojaavat luonnostaan kuumuudelta ja tulelta, ja niillä on antistaattisia ominaisuuksia. Malli on hyväksytty myös hitsaukseen ja liittämisprosesseihin, luokka 2.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen navy
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lämmin ja tuulenpitävä pipo, jonka eristävä fleecevuori pitää käyttäjänsä lämpimänä ja suojattuna kylminä ja tuulisina työpäivinä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Edullinen turvamaihari Mesh-vuorella ympärivuotiseen käyttöön. Metallinen turvakärki ja tilava lesti.
    Vettähylkivä päällinen pitää jalat kuivana.
    Sopii ulkoiluun, työhön ja yleiskäyttöön.
    Uusittu vetoketju helpottaa puke...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 /pari
    Säästä27%
    Norm.  45,00 €
    45,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miellyttävät PU-vaahdosta valmistetut korvatulpat 35 dB meluvaimennuksella. Pakattu helposti ja hygieenisesti mukana kuljetettavaan pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    Näytä vertailu
19
1 Pagination Pages Ellipsis 18 19 20 Pagination Pages Ellipsis 271