Työturvallisuus

Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi

Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.

Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.

Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.

Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.

Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.

Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.

Tuotteet: ( 277 - 288 / 3 246 )
Järjestä:
  • Huomiotyöhousut Regular-istuvuudella suojaavat sertifioidusti valokaarelta. Työhousut suojaavat luonnostaan kuumuudelta ja tulelta, ja niillä on antistaattisia ominaisuuksia. Malli on hyväksytty myös hitsaukseen ja liittämisprosesseihin, luokka 1.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Navy keltainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Mukava huppari suojaa sertifioidusti kuumuudelta, tulelta ja valokaarelta riskialttiissa olosuhteissa. Pehmeä kangas ja ergonomiset yksityiskohdat tarjoavat lisämukavuutta ja liikkumisen vapautta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Navy
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Topattu ja vettähylkivä monikäyttöinen liivi. Valmistettu erittäin kestävästä kankaasta, jossa on heijastavia yksityiskohtia turvallisuuden ja näkyvyyden takaamiseksi. Sopii yritysprofilointiin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 115,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kattotyöpakkaus 2-piste turvavaljassetti 15metrin Kengmantle köydellä ja siihen sopivalla liukutarraimella. Mukana karbiinihaka.
    Hyväksytty enimmäispaino 100kg.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
    Näytä vertailu
  • Bluetooth kuulosuojainradio paristoilla. Bluetoothin avulla yhdistät kuulonsuojaimet esimerkiksi puhelimeen, tietokoneeseen tai tablettiin. Mikrofoni tehokkaalla äänenvaimennuksella selkeään kommunikointiin myös vaativissa meluolosuhteissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 339,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Timco Workwear Stretch housut ovat erittäin suosittuja joustavuutensa ja käyttömukavuutensa ansiosta. Vyötärön paitajarru pitää paidan housuissa myös kyykyssä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tilavan lestin turvasaappaat suunniteltu erityisesti kuumiin työskentelyolosuhteisiin, peltisepäntöihin, hitsaustöihin sekä kaivosteollisuuteen. Alumiinin varvassuoja ja teräksinen naulaanastumissuoja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kotimaiset ammatti- ja turvajalkineet ovat laadukkaita ja suomalaiseen jalkaan suunniteltuja kenkiä. Sievi Spike GT Roller nastakengät ovat erittäin pitävät talvikengät vaikeissakin olosuhteissa. Spike GT Roller on turvallinen valinta liukkaille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Vedenpitävä talvitakki tarjoaa työskentelymukavuutta kylmässä ja märässä ympäristössä. Monikäyttöisessä työtakissa on 37.5®-teknologiaa, teipatut saumat ja irrotettava huppu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Soft Touch kosketusnäyttökäsine, kaikissa sormissa kosketusnäyttöominaisuus.
    Kämmenessä vettähylkivä, joustava pu-pinnoite.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
24
1 Pagination Pages Ellipsis 23 24 25 Pagination Pages Ellipsis 271