- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12912) /
- Työturvallisuus
Työturvallisuus
Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi
Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.
Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.
Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.
Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.
Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.
Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.
Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi
Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.
Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.
Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.
Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.
Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.
Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.
-
[ { "catentry_id" : "1031395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168070", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vattentata-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-waterproof-winter-work-gloves.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-waterproof-winter-work-gloves.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vattentata-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031395501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168072", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031397501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168080", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031398501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168084", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" } ]
Timco WorkWear W160 vedenpitävät talvityökäsineet
★★★★★Vuorillinen työkäsine viileisiin ja kylmiin olosuhteisiin. Laadukkaasti viimeistelty käsine, jolla erinomaiset vedenkestävyysominaisuudet. Soveltuu etenkin kosteissa olosuhteissa työskentelyyn.
Väljää kokoa, valitse normaalia pienempi koko.Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,98 € /pariSäästä50%Norm. 7,95 €7,95 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "803198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803190501", "partNumber" : "102715755", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661512232_1/stihl-ap-vyolaukkukotelo-liitantajohdolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661512232_1/stihl-ap-vyolaukkukotelo-liitantajohdolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661512232_1/stihl-ap-vyolaukkukotelo-liitantajohdolla.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "648019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648016001", "partNumber" : "102447197", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-kyparakiinnitys-kuulonsuojain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-kyparakiinnitys-kuulonsuojain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-kyparakiinnitys-kuulonsuojain.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-helmet-attachment-with-hearing-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-kyparakiinnitys-kuulonsuojain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-kyparakiinnitys-kuulonsuojain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318640069787/peltor-ws-alert-xpi-headset-bluetooth-helmet-attachment-with-hearing-protection.jpg" } } ]
Peltor WS Alert XPI Headset Bluetooth kypäräkiinnitys kuulonsuojain
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00 € -
[ { "catentry_id" : "941084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038834", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "941084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038862", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L Pitkä":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038854", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL Lyhyt":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038838", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038858", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S Pitkä":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038846", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS Lyhyt":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038860", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M Pitkä":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038842", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038864", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL Pitkä":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038844", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038850", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M Lyhyt":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038840", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038852", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L Lyhyt":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038836", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038848", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S Lyhyt":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941024501", "partNumber" : "103038856", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS Pitkä":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-winter-work-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515316448/snickers-6580-flexiwork-goretex-37-5-talvityohousut.jpg" } ]
Snickers 6580 Flexiwork GoreTex 37.5 talvityöhousut
★★★★★Lämpimät GORE-TEX-työhousut, jotka pitävät sinut lämpimänä ja kuivana märissä ja kylmissä olosuhteissa. Kestävissä housuissa on irrotettava toiminnallinen 37.5®-toppaus, jolla on helppo varautua muuttuviin sääolosuhteisiin.
Fit: N...Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "941082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039042", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D120":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039052", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C148":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039012", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039032", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D100":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039020", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039046", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D128":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039048", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C144":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039004", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-winter-work-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-winter-work-trousers.jpg" } }, { "catentry_id" : "941093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039022", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039036", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D108":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039054", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C150":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039028", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D92":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039068", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C164":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039030", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D96":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039006", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039066", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C162":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039014", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039024", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039016", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039044", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D124":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039056", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C152":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039026", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D88":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039064", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C160":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039060", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C156":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039034", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D104":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039050", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C146":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941117001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039018", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039040", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D116":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039058", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C154":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039062", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_C158":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039010", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039038", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_D112":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "941126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "941023501", "partNumber" : "103039008", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515336095/snickers-6663-protecwork-lk2-huomiotalvityohousut.jpg" } ]
Snickers 6663 Protecwork lk2 huomiotalvityöhousut
★★★★★Suojaavat huomiotoppahousut vaarallisiin työympäristöihin. Housut on valmistettu pehmeästä materiaalista, ja niissä yhdistyvät joustavuus, kestävyys ja käyttömukavuus.
Fit: NormaaliTuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "1435739001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438047", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438049", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435740001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438043", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435740501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438045", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438039", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438041", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435742001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438037", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438063", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438065", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438059", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438061", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438055", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438057", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438051", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438053", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_3135/Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608567/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438075", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438071", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438073", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438067", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1435750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438069", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_9596/Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608635/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1410984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435699501", "partNumber" : "103438035", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_0404/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499/snickers-1801-allroundwork-vedenkestava-topattu-parkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515608499.jpg" } } ]
Snickers 1801 AllroundWork vedenkestävä topattu parkatakki
★★★★★Vedenpitävä ja topattu parkatakki, jossa on teipatut saumat. Tarjoaa mukavuutta kylmissä ja märissä olosuhteissa. Heijastavat yksityiskohdat, irrotettava huppu ja tasku mobiililaitteille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00 € -
[ { "catentry_id" : "802823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714699", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714741", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714837", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714839", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714853", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714893", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802797001", "partNumber" : "102714901", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Advance X-Flex vyötäröhousut
★★★★★ ★★★★★Yhdistetyt työhousut sekä viiltosuojahousut erittäin kevyestä ja hengittävästä AVERTIC™ pro lite -viiltosuojakankaasta
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00 € -
[ { "catentry_id" : "802835001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714789", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714797", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714799", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714857", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802843001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714875", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714903", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802800001", "partNumber" : "102714939", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "939892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037980", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C158":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037968", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C146":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037952", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D104":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037942", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037986", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C164":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037940", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037928", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037982", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C160":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037964", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D128":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "939973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037932", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037922", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-work-pants-with-thigh-reinforcements.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-work-pants-with-thigh-reinforcements.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" } }, { "catentry_id" : "940017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037970", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C148":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037950", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D100":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037974", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C152":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037978", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C156":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037938", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037984", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C162":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037976", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C154":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037926", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037966", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C144":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037944", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D88":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037958", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D116":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037946", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D92":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037930", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037960", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D120":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037948", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D96":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037924", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037934", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037972", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_C150":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940247001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037954", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D108":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037956", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D112":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037962", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_D124":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" }, { "catentry_id" : "940275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "939876501", "partNumber" : "103037936", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515297587/snickers-6365-protecwork-lk1-tyohousut-reisivahvikkeilla.jpg" } ]
Snickers 6365 Protecwork lk1 työhousut reisivahvikkeilla
★★★★★Kulutusta kestävät työhousut, jotka suojaavat kuumuudelta ja tulelta sekä valokaaren vaaroilta. Kestävä ja taipuisa materiaali, muotoon ommellut lahkeet varmistavat hyvän istuvuuden, käyttömukavuuden ja liikkumisen vapauden.
Fit: NormaaliTuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "1076713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076695001", "partNumber" : "103215682", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-s-m-valjaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-s-m-valjaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-s-m-valjaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-sm-sele.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-s-m-valjaat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-sm-harness.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-s-m-valjaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-sm-sele.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4028545132433/edelrid-vertic-triple-lock-sm-harness.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "76431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76362001", "partNumber" : "101462819", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-kuuleva-radiokuulonsuojain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-kuuleva-radiokuulonsuojain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-kuuleva-radiokuulonsuojain.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-audible-radio-hearing-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-kuuleva-radiokuulonsuojain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-audible-radio-hearing-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272240533/zekler-412rd-kuuleva-radiokuulonsuojain.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "894785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "894776501", "partNumber" : "102926714", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-kuuleva-kuulonsuojain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-kuuleva-kuulonsuojain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-kuuleva-kuulonsuojain.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-kuuleva-kuulonsuojain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-hearing-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-hearing-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391441002481/hellberg-xstream-ld-bluetooth-kuuleva-kuulonsuojain.jpg" } } ]
Hellberg Xstream LD Bluetooth kuuleva kuulonsuojain
★★★★★ ★★★★★Bluetoothin kautta puhelimeesi langatonta musiikin suoratoistoa ja puheluita varten. Kuulosi on suojattu samalla, kun nautit suosikkimusiikistasi erinomaisella äänenlaadulla, ja sisäänrakennetun puhemikrofonin avulla voit soittaa puheluita.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00 €Säästä27%Norm. 199,00 €149,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa