- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12835) /
- Työturvallisuus (3244) /
- Työvaatteet
Työvaatteet
Miesten ja naisten työvaatteet Kärkkäiseltä
Laadukkaat, moniin työtehtäviin sopivat työvaatteet lisäävät turvallisuutta ja tekevät sinut näkyväksi työmaalla. Hyvät työvaatteet pitävät huolen, että työ sujuu vaivattomasti kaikissa tilanteissa. Talvityövaatteet varmistavat lämpimät olot myös talvipakkasilla. Sadetyövaatteet pitävät kuivana koiran ilmallakin. Kesäkeleille sopivat huomioliivit ja työshortsit varmistavat näkyvyyden muun muassa tietyömailla. Työvaatteet naisille ja miehille saat edullisesti Kärkkäisen kautta.Työvaatteet – naiset ja miehet löytävät lukuisten vaihtoehtojen joukosta omat suosikkinsa
Työvaatteissa pystyt työskentelemään mukavasti kaikissa olosuhteissa. Pakkanen tai sade ei haittaa, kun yllä on kelinmukaiset kamppeet. Oikealla mitoituksella työvaatteet sopivat kaikille vartaloille. Käytännöllisen suunnittelun ansiosta työvaatteissa on aina tilaa myös tarvittaville tavaroille, kuten puhelimille ja avaimille. Huomioväreillä varustetut työvaatteet pitävät huolen, että tulet nähdyksi työmaalla kaikissa olosuhteissa, myös pimeällä.
Työvaatteiden tulee istua miellyttävällä tavalla työntekijän ylle. Korkealaatuisten työvaatteiden tulee kestää kovaakin kulutusta. Vetoketjulliset taskut varmistavat, että avaimet ja työkalut pysyvät tiukasti tallessa. Työvaatteiden tulee olla helposti puhdistettavissa, sillä työmaalla vaatteet joutuvat kaikenlaisiin tilanteisiin. Työvaatteiden ei soisi maksavan mansikoita. Kun etsinässä on hyvät, mutta silti halvat työvaatteet, käänny Kärkkäisen verkkokaupan puoleen.
Talvityövaatteet sekä työvaatteet kesään
Hyvä ja laadukas työvaate suojaa kaikissa olosuhteissa. Talvityötakki ja talvityöhousut sopivat työskentelyyn ulkosalla myös pakkaskeleillä. Riittävällä toppauksella varustettu työvaate ei anna tilaa kylmälle. Työtakista ja -housuista tulee löytyä vetoketjulla tai tarroilla varustetut taskut, johon vaadittavat tarvikkeet, kuten kulkukortti tai puhelin on helppo sujauttaa. Kevyt takki ja ohuemmat työhousut sopivat käytettäväksi lämpimillä keleillä tai esimerkiksi sisätiloissa tehtaissa, voimaloissa ja rakennustyömailla.
Kesäkeleillä työmaalla riesana on usein kuuma ilma. Kun työturvallisuus niin vaatii, myös hellekeleillä on käytettävä suojaavia työvaatteita. Jos mahdollista, töihin voi kuitenkin pukea esimerkiksi huomioliivit ja työshortsit. Tällaisella vaatetuksella on kevyempi työskennellä muun muassa tietyömailla. Työvaatteet täydentyvät suojavarusteilla, kuten kuulosuojaimilla ja suojakypärällä.
Työturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää kaikissa olosuhteissa. Kärkkäisen verkkokaupan kautta saat pätevät työvaatteet työmaille ja rakennuksille. Laadukkailla työvaatteilla varmistat sekä omasi että työkavereidesi turvallisuuden aina ja kaikkialla. Tervetuloa ostoksille Kärkkäisen verkkokauppaan.
Miesten ja naisten työvaatteet Kärkkäiseltä
Laadukkaat, moniin työtehtäviin sopivat työvaatteet lisäävät turvallisuutta ja tekevät sinut näkyväksi työmaalla. Hyvät työvaatteet pitävät huolen, että työ sujuu vaivattomasti kaikissa tilanteissa. Talvityövaatteet varmistavat lämpimät olot myös talvipakkasilla. Sadetyövaatteet pitävät kuivana koiran ilmallakin. Kesäkeleille sopivat huomioliivit ja työshortsit varmistavat näkyvyyden muun muassa tietyömailla. Työvaatteet naisille ja miehille saat edullisesti Kärkkäisen kautta.Työvaatteet – naiset ja miehet löytävät lukuisten vaihtoehtojen joukosta omat suosikkinsa
Työvaatteissa pystyt työskentelemään mukavasti kaikissa olosuhteissa. Pakkanen tai sade ei haittaa, kun yllä on kelinmukaiset kamppeet. Oikealla mitoituksella työvaatteet sopivat kaikille vartaloille. Käytännöllisen suunnittelun ansiosta työvaatteissa on aina tilaa myös tarvittaville tavaroille, kuten puhelimille ja avaimille. Huomioväreillä varustetut työvaatteet pitävät huolen, että tulet nähdyksi työmaalla kaikissa olosuhteissa, myös pimeällä.
Työvaatteiden tulee istua miellyttävällä tavalla työntekijän ylle. Korkealaatuisten työvaatteiden tulee kestää kovaakin kulutusta. Vetoketjulliset taskut varmistavat, että avaimet ja työkalut pysyvät tiukasti tallessa. Työvaatteiden tulee olla helposti puhdistettavissa, sillä työmaalla vaatteet joutuvat kaikenlaisiin tilanteisiin. Työvaatteiden ei soisi maksavan mansikoita. Kun etsinässä on hyvät, mutta silti halvat työvaatteet, käänny Kärkkäisen verkkokaupan puoleen.
Talvityövaatteet sekä työvaatteet kesään
Hyvä ja laadukas työvaate suojaa kaikissa olosuhteissa. Talvityötakki ja talvityöhousut sopivat työskentelyyn ulkosalla myös pakkaskeleillä. Riittävällä toppauksella varustettu työvaate ei anna tilaa kylmälle. Työtakista ja -housuista tulee löytyä vetoketjulla tai tarroilla varustetut taskut, johon vaadittavat tarvikkeet, kuten kulkukortti tai puhelin on helppo sujauttaa. Kevyt takki ja ohuemmat työhousut sopivat käytettäväksi lämpimillä keleillä tai esimerkiksi sisätiloissa tehtaissa, voimaloissa ja rakennustyömailla.
Kesäkeleillä työmaalla riesana on usein kuuma ilma. Kun työturvallisuus niin vaatii, myös hellekeleillä on käytettävä suojaavia työvaatteita. Jos mahdollista, töihin voi kuitenkin pukea esimerkiksi huomioliivit ja työshortsit. Tällaisella vaatetuksella on kevyempi työskennellä muun muassa tietyömailla. Työvaatteet täydentyvät suojavarusteilla, kuten kuulosuojaimilla ja suojakypärällä.
Työturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää kaikissa olosuhteissa. Kärkkäisen verkkokaupan kautta saat pätevät työvaatteet työmaille ja rakennuksille. Laadukkailla työvaatteilla varmistat sekä omasi että työkavereidesi turvallisuuden aina ja kaikkialla. Tervetuloa ostoksille Kärkkäisen verkkokauppaan.
-
[ { "catentry_id" : "1337732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359386", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1337733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359388", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359370", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1337734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359376", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1337734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359378", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1337735001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1337510501", "partNumber" : "103359380", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pique-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355938/portwest-t722-wx3-eco-pikee-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1337713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337509001", "partNumber" : "103358794", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337509001", "partNumber" : "103358796", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337509001", "partNumber" : "103358798", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337509001", "partNumber" : "103358790", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-work-leggings-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-women-s-work-leggings.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-work-leggings-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-women-s-work-leggings.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337509001", "partNumber" : "103358792", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400195/portwest-kx380-flexi-naisten-tyoleggingsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1337583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357841", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357843", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357845", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357847", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357835", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357837", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357839", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407118/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357857", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"4" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357859", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Metallinharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357861", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Metallinharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357863", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Metallinharmaa":"4" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357849", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357851", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"4" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357853", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357855", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407170/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337593501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357865", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Metallinharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357867", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1337594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337497001", "partNumber" : "103357869", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Metallinharmaa":"3" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108407231/portwest-cd871-wx2-eco-fleece-tacki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302372001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302332501", "partNumber" : "103343451", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_47-49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302332501", "partNumber" : "103343445", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_35-38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302332501", "partNumber" : "103343447", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_39-42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302375501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302332501", "partNumber" : "103343449", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_43-46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615860/solid-gear-heavy-thermo-winter-talvisukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1068871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213852", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta-harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1068871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213886", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta-harmaa":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1068872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213888", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta-harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213892", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta-harmaa":"1" , "Koko_|_XXXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1068873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213900", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta-harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1068873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068860001", "partNumber" : "103213902", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta-harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388783/portwest-pw3-kudottu-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104114", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104108", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-basic-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-basic-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "985134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104112", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985140001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104118", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104110", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104116", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985116501", "partNumber" : "103104120", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108101399/portwest-c851-perustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106532", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106536", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106510", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "985906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106514", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106580", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106540", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985908501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106584", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106554", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106522", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106528", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106572", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106530", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106498", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "985912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106502", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106534", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106538", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106542", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985915501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106552", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985916001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106506", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106550", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985917001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106576", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106516", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106512", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106570", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "985919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106548", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106526", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985920501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106582", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106564", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106556", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106562", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985923001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106508", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106546", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106520", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106518", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108255924/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985928501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106574", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106504", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106578", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108132447/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106524", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108043392/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "985937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106544", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108137510/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "985938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106500", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108191536/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106568", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106560", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "985944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106558", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-contrast-traffic-winter-work-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "985949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985900001", "partNumber" : "103106566", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108245147/portwest-s466-hi-vis-kontrasti-traffic-talvityotakki.jpg" } ]
Portwest S466 Hi-Vis kontrasti Traffic talvityötakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:45,00 €-59,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "475625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115948", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115958", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115952", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115950", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "475627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115954", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115946", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115956", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "475628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475618501", "partNumber" : "102115960", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-cardigan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219592/timco-workwear-nakyva-neuletakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113605", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113627", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113681", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113599", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113617", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113593", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099160/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099160/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099160/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099160/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113639", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113623", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113675", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113629", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113633", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113683", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113597", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113649", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113655", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113603", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113631", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113601", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113651", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113641", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113645", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141067/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141067/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141067/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141067/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113679", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113673", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113625", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113637", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113615", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113619", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113653", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113643", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113621", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099283/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113647", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M hoikka":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113595", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099405/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113677", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140947/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113635", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108140848/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990445001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990352001", "partNumber" : "103113591", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-zip-up-jumpsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108099238/portwest-c813-liverpool-vetoketjuhaalari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "987857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107282", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107272", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "987858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107286", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107292", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107288", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107284", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "987860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107294", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107280", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107274", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987861501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107276", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107290", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362110/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "987862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987841501", "partNumber" : "103107278", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317479/portwest-s556-vanquish-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "923950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012336", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Oranssi musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923956001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012334", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Oranssi musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012332", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Oranssi musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012328", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012338", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"2" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012330", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Oranssi musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "103012326", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Oranssi musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382146/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "729172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608096", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"2" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "729174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608088", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "729177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608090", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "729179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608086", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "729180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608094", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "729185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608084", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Keltainen musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "729190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729165501", "partNumber" : "102608092", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515381484/snickers-2534-allroundwork-huomio-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113433", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113469", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113427", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031696/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031696/portwest-2802-perushaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113467", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113459", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113431", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113465", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113435", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113463", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113429", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113471", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113461", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108032006/portwest-2802-perushaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990351001", "partNumber" : "103113425", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108031757/portwest-2802-perushaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "924061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011772", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011768", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011762", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011766", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011764", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011760", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-long-sleeve-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "924092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924047001", "partNumber" : "103011770", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515382832/snickers-2498-allroundwork-37-5-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990372501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113549", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990376501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113567", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990379001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113571", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990381501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113553", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990389001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113563", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990395001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113557", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113551", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990405501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113547", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990414001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113561", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "990420001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113569", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990431001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113555", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990435001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113565", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990441501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113573", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990443501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113575", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-cotton-overall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204991/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990448001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113559", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990456001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990353001", "partNumber" : "103113545", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-cotton-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-puuvillahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108204595/portwest-c811-cotton-overall.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111808", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111810", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111796", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111790", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"2" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111814", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111788", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Siniharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111800", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111818", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111784", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111782", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111798", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"3" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111804", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111812", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111794", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111802", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111792", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111816", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111780", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Siniharmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111820", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351206/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111786", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"2" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351060/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989531001", "partNumber" : "103111806", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"3" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-maternity-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351138/portwest-lw18-stretch-aitiystunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989133501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110478", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989140001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110488", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989143001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110502", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110496", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110482", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "989166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110486", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110500", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110468", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "989180001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110472", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"2" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110490", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989184501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110484", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108330393/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989189501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110492", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistatinen-esd-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "989195501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110494", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110476", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Siniharmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110474", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989199501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110480", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"2" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989204501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110470", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Siniharmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247455/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989207001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123001", "partNumber" : "103110498", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247509/portwest-as21-antistaattinen-esd-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "863755501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809224", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809230", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863779501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809226", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809234", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863790001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809228", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-mari-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-mari-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "863790501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863561001", "partNumber" : "102809232", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Marin":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061963/l-brador-6030bv-marin-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "892919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904039", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"2" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "892926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904051", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904043", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904047", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"2" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904041", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904049", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904045", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890001", "partNumber" : "102904053", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-yellow-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303793/portwest-t185-keltainen-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]
Portwest T185 keltainen/musta Hi-Vis pitkähihainen t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "892908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904055", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"4" , "Väri_|_Keltainen musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-yellow-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-yellow-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "892914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904059", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904069", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892924001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904063", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904057", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_5XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904061", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904067", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen musta":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892891001", "partNumber" : "102904065", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Keltainen musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303878/portwest-t185-keltainen-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]
Portwest T185 keltainen/sininen Hi-Vis pitkähihainen t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "892905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904149", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904147", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"2" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904141", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904145", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904153", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904151", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904139", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi musta":"2" , "Koko_|_4XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "892942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892892501", "partNumber" : "102904143", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-orange-black-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108304295/portwest-t185-oranssi-musta-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "892904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904035", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904025", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904033", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904029", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904037", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904023", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"1" , "Koko_|_4XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "892941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904031", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi sininen":"2" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "892943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892890501", "partNumber" : "102904027", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-orange-blue-hi-vis-long-sleeve-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108303717/portwest-t185-oranssi-sininen-hi-vis-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]
Portwest T185 oranssi/sininen Hi-Vis pitkähihainen t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "986330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108190", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108188", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108148", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108204", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108186", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108174", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108176", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108182", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986341001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108208", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108206", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986347501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108154", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986349501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108202", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108200", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108184", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108178", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108152", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986358501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108150", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108158", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108192", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986364501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108214", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108180", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292479/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986367501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108210", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108196", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108212", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108193462/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986372001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108160", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986373001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108156", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169269/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108198", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986320501", "partNumber" : "103108194", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108292486/portwest-tx10-texo-tyotakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "986235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107862", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107864", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107870", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107868", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107904", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107856", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107884", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107866", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "986256501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107874", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986259501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107876", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107908", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107854", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107858", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107860", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362189/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107886", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107890", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107882", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107878", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107900", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107872", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107906", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107888", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107880", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375202/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107902", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107892", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986301501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107894", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107896", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108375226/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986222501", "partNumber" : "103107898", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-men-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362240/portwest-tk20-miesten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103408", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103432", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103412", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103416", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103428", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103430", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103422", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103402", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103410", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103414", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984837501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103404", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103406", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "984839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103418", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108347438/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103392", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "984846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103420", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistats-esd--tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "984846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103426", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103424", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108183685/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103394", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984865001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103398", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103400", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984791001", "partNumber" : "103103396", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vaalean sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108180066/portwest-as10-antistaattinen-esd--tyotakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531717", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"5" , "Koko_|_58":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531715", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"3" , "Koko_|_56":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531703", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"6" , "Koko_|_44":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531707", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"2" , "Koko_|_48":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531709", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"4" , "Koko_|_50":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-t-1090-black-and-gray-cardigan.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-t-1090-black-and-gray-cardigan.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "802107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531711", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"5" , "Koko_|_52":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531713", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"5" , "Koko_|_54":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081501", "partNumber" : "102531705", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta harmaa":"6" , "Koko_|_46":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298245/timco-workwear-neuletakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1074038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225610", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225648", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225652", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225668", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225674", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225676", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225724", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225752", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225810", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103225812", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073999001", "partNumber" : "103226092", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1074032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225586", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225590", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225598", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225612", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225640", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225680", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225720", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225726", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225746", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225840", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073998501", "partNumber" : "103225844", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "946844502", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070196", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070192", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070194", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946884001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070202", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070200", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070186", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" } }, { "catentry_id" : "946896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070188", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "946898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946844001", "partNumber" : "103070190", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515284327/snickers-9464-protecwork-villabokserit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388877", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388873", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-yellow-spot-print-attention-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-yellow-spot-print-attention-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "729371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388887", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388875", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388889", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388885", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388893", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346001", "partNumber" : "102388891", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"4" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436214/priha-hi-vis-keltainen-katkoprintti-huomiopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388905", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388925", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388934", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388923", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388895", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "729372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388930", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_4XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388903", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "729376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729346501", "partNumber" : "102388907", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-orange-printed-cotton-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326436313/priha-hi-vis-oranssi-katkoprintti-puuvilla-huomiopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "923948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012298", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-attention-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "923950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012300", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012312", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-attention-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-attention-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "923961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012314", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012304", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012316", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012302", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012310", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012320", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012318", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923966001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012324", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012306", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012322", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258151/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "923970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "923900501", "partNumber" : "103012308", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515258083/snickers-2530-allroundwork-lk2-huomio-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445410", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445412", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445426", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445428", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445422", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445424", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445418", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445420", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445414", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445416", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153558/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445442", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445444", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445438", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445440", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445434", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445436", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108149209/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445430", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445432", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-dambyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153619/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445454", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tum.sin. Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445450", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tum.sin. Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445452", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tum.sin. Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445446", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tum.sin. Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-dambyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419228001", "partNumber" : "103445448", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tum.sin. Pitkä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-women-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108152469/portwest-s687-action-naisten-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1337663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358535", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358537", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358541", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358557", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358543", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358549", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337670001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358551", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1337670501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1337507001", "partNumber" : "103358555", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108400409/portwest-kx310-college-shortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302376001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302333501", "partNumber" : "103343467", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_47-49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302378501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302333501", "partNumber" : "103343461", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_35-38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302333501", "partNumber" : "103343463", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_39-42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302379501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302333501", "partNumber" : "103343465", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_43-46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615945/solid-gear-performance-winter-2-pack-talvisukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302372501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302333001", "partNumber" : "103343453", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302333001", "partNumber" : "103343455", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302333001", "partNumber" : "103343457", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_43-46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302378001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302333001", "partNumber" : "103343459", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_47-49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615907/solid-gear-active-3-pack-tyosukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1285686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328574", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285687001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328572", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285687501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328570", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Kelta/musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285688001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328568", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"4" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-yellow-black-long-sleeve-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-gul-svart-langarmad-skjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-gul-svart-langarmad-skjorta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-yellow-black-long-sleeve-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285689001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328580", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"4" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328578", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285690001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285618501", "partNumber" : "103328576", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Kelta/musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108414581/portwest-dx416-hi-vis-kelta-musta-tyopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168133", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "101351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168134", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403742/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "101366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168131", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-green-women-s-overalls.jpg" } }, { "catentry_id" : "101367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340501", "partNumber" : "101168132", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326403711/priha-4037-vihrea-naisten-avohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "725679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725668501", "partNumber" : "102607233", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-disposable-coverall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-disposable-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "725680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725668501", "partNumber" : "102607235", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "725680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725668501", "partNumber" : "102607237", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "725681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725668501", "partNumber" : "102607239", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5013756004654/ansell-alphatec-1500-kertakayttohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694734", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Kelta/musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694730", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"7" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788262501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694740", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694736", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694738", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694732", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "788273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788226001", "partNumber" : "102694728", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Kelta/musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-yellow-black-attention-long-sleeved-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-kelta-musta-huomio-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408808/priha-4088-yellow-black-attention-long-sleeved-t-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "620782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771501", "partNumber" : "102411194", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-thin-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-thin-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "620783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771501", "partNumber" : "102411190", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771501", "partNumber" : "102411192", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771501", "partNumber" : "102411188", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069305/jalas-8208-ohuet-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "100331295", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "100331283", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "100331297", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "101000563", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "101000561", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-blue-protective-coverall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-blue-protective-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "788526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "101000566", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788481001", "partNumber" : "101000562", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140142/priha-4014-sininen-suojahaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111652", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989443501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111668", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111636", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111674", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111656", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989459501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111664", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111650", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989466501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111672", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989469501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111642", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111634", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111648", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111640", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989484501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111662", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111654", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111646", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111670", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111660", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"6" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111638", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111644", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108189151/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989507501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111666", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177479/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989416501", "partNumber" : "103111658", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177400/portwest-lw12-naisten-premier-tunika.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419469501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444850", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419470001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444852", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419470501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444846", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444848", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419471501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444842", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419472001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444844", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419472501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444838", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444840", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444866", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444868", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444862", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444864", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444858", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444860", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444854", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444856", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281664/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444882", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419520501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444884", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444878", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444880", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444874", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444876", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444870", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444872", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta Lyhyt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313198/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444898", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444900", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444894", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444896", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419526001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444890", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444892", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444886", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419527501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444888", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Hiilenharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108355587/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444914", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444916", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444910", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444912", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419530001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444906", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444908", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444902", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444904", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444930", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444932", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444926", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444928", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444922", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444924", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444918", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108281534/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444920", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444946", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444948", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444942", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444944", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444938", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444940", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444934", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Tum.sininen Lyh.":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108313273/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1419539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444936", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-smala-flexibla-stridsbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419397501", "partNumber" : "103444950", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-flexible-combat-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108363346/portwest-s231-slim-joustavat-combat-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111388", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111380", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_5XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111372", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111392", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111376", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111384", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_7XL":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111396", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111400", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111370", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111390", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111404", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_5XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111402", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"5" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" } }, { "catentry_id" : "989431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111368", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" } }, { "catentry_id" : "989432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111394", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111382", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989433001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111378", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" } }, { "catentry_id" : "989434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111374", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108145959/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111408", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_7XL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111398", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111412", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111456", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111410", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_8XL":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111416", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111386", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_8XL":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045570/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111406", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111422", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111420", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111460", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111454", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111452", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" } }, { "catentry_id" : "989478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111426", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"6" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111414", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111464", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111458", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111424", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111418", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045563/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" }, { "catentry_id" : "989508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989419501", "partNumber" : "103111462", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liuskeenharmaa":"4" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216369/portwest-f400-argyll-paksu-fleece.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "186159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695090", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "186161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695088", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "186161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695093", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "186163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695087", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "186163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695089", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "186165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "186146001", "partNumber" : "101695086", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1370486001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "186146001", "partNumber" : "103401826", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272197646/l-brador-637pb-collegepusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422001", "partNumber" : "103111708", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422001", "partNumber" : "103111712", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422001", "partNumber" : "103111716", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422001", "partNumber" : "103111710", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422001", "partNumber" : "103111706", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-solid-state-unit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-solid-state-unit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108219872/portwest-lw15-kietaisutunika.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1021905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154615", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1021906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154619", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1021906501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154627", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1021907001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154631", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154635", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1021910001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021894001", "partNumber" : "103154653", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661544127/stihl-timbersports-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "990440001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113771", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990446001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113783", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113775", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113773", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113779", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "990453501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113769", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "990455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990354501", "partNumber" : "103113777", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108061907/portwest-c875-burnley-lappuhaalari.jpg" } ]
Portwest C875 Burnley lappuhaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €Norm.29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "989795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112470", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112454", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112458", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112448", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-long-sleeve-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-long-sleeve-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "989808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112466", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112468", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112452", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112450", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112464", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112462", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112456", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250462/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989770001", "partNumber" : "103112460", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-long-sleeve-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108250523/portwest-s278-hi-vis-long-sleeve-shirt.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112426", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112430", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112440", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112446", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112410", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112416", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112408", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_4XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112422", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112438", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112434", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112428", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"4" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112420", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112444", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112432", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112414", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112418", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112412", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112436", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112442", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108228232/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989773001", "partNumber" : "103112424", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-attention-shirt-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108263042/portwest-s277-huomiopaita-pitkahihainen-polo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112486", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen navy":"2" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112492", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen navy":"2" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112476", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112490", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112496", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112480", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112494", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112488", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112472", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi navy":"2" , "Koko_|_4XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112484", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi navy":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112474", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112478", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi navy":"2" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112498", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen navy":"2" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337293/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771001", "partNumber" : "103112482", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-two-tone-long-sleeve-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108337286/portwest-s279-kaksivarinen-pitkahihainen-polo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989756001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112406", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112390", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112388", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112396", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112400", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989758501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112394", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989759001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112386", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112392", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989760001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112384", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290307/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "989760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112398", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112404", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" }, { "catentry_id" : "989761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989741501", "partNumber" : "103112402", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-long-sleeved-cotton-comfort-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108290369/portwest-s271-pitkahihainen-cotton-comfort-polo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111768", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111770", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111774", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111758", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111778", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111752", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111738", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111756", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111772", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111748", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111762", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111750", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111776", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111742", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111760", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111766", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350995/portwest-lw17-stretch-classic-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989525501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111740", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111764", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111744", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989527001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111754", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350926/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989422501", "partNumber" : "103111746", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108350858/portwest-lw17-stretch-klassinen-tunika.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989536001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111848", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989536501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111870", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Lila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989537001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111890", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989540501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111868", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989541001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111838", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111854", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111900", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111874", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989547001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111888", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989549501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111860", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111894", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111878", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111858", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989559001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111836", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111884", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989561001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111842", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111846", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989569501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111898", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111852", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Siniharmaa":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111856", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989574501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111850", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Siniharmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177158/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111886", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111882", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111840", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111872", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989581001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111866", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111876", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989584001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111862", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-classic-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "989587501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111892", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111880", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177226/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989589501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111864", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259731/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989594501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111896", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-classic-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177295/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989533001", "partNumber" : "103111844", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259670/portwest-lw20-klassinen-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989421001", "partNumber" : "103111690", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989421001", "partNumber" : "103111694", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989421001", "partNumber" : "103111688", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989421001", "partNumber" : "103111692", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989421001", "partNumber" : "103111686", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108177615/portwest-lw13-moderni-tunic.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111023", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111021", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111033", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111027", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111041", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111037", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111031", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-men-s-healthcare-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-men-s-healthcare-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111025", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111019", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-men-s-healthcare-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-men-s-healthcare-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359882/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "989331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111029", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111039", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "989336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989295001", "partNumber" : "103111035", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108359943/portwest-c821-miesten-terveydenhoitoalan-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "863769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809222", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809212", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863797001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809218", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "863798001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809220", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863823001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809214", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "863824001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863558501", "partNumber" : "102809216", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-gray-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930061918/l-brador-6030bv-harmaa-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "986256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107924", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107910", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "986274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107914", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107922", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "986277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107948", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107936", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107946", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "986283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107954", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107942", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107952", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107944", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107912", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107930", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107932", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107926", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107938", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107920", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107934", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "986302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107928", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332533/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107950", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107918", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107916", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-women-s-print-promo-2l-softshell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362301/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107956", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108362363/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986315001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "986223501", "partNumber" : "103107940", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108332601/portwest-tk21-naisten-print-promo-2l-softshelltakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105773", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105781", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105775", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105779", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985678501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105783", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985685001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105777", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105769", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620001", "partNumber" : "103105771", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108044405/portwest-s412-glasgow-lampoliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105895", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105889", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105893", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105897", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105901", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105887", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-reversible-thermal-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-reversible-thermal-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105891", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985696501", "partNumber" : "103105899", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummasininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108144433/portwest-s418-rs-kaannettava-lampoliivi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin