- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8388) /
- Rakennusmateriaalit (1610) /
- Ovet (162) /
- Ulko-ovet ja tarvikkeet
Ulko-ovet ja tarvikkeet
Ulko-ovi kutsuu astumaan sisälle
Ulko-ovi toivottaa tervetulleeksi kotiin, työpaikalle tai kyläpaikkaan. Ei siis ole aivan yhdentekevää, millaisen ulko-oven uuteen kotiin tai muuhun rakennukseen valitsee. Juhlavuutta ja näyttävyyttä tuovat pariovet tai ovi levikkeellä ja toisaalta valoisuutta tuo ovi, jossa on käytetty ikkunaa. Ulko-ovi on paitsi ulkonäköön vaikuttava myös turvallisuutta lisäävä osa kotia ja rakentamista. Parvekeovi tai terassiovi on tärkeää valita sellaiseksi, etteivät sen kautta pääse kulkemaan ei-toivotut vieraat.Ulko-ovi kotiin ja terassille
Rakentamisen ja remontoimisen yhteydessä ulko-ovien valinta voi yllättäen olla haastavaa. Erilaiset mallit ja värivaihtoehdot saattavat hämmentää, varsinkin jos ulko-ovea on valitsemassa ensimmäistä kertaa. Oven valinta kannattaa tietysti tehdä harkiten, ettei myöhemmin ala tuntua sille, että ovi pitäisi vaihtaa.
Ulko-oven on hyvä olla talon tai rakennuksen muun tyylin ja ilmeen mukainen, jotta se ei pomppaa liiaksi esiin. Pääulko-ovi saa kuitenkin erottua muista ovista ja sen väri voi poiketa muusta väristyksestä. Varsinkin pääoven käyttö on usein hyvin runsasta, joten sen kestävyyteen ja turvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Mikäli perheessä on lapsia, lemmikkejä tai muuten likaisissa vaatteissa kulkevia, kannattaa kura-eteisen ovi miettiä väritykseltään ja pintamateriaaliltaan helposti puhdistettavaksi. Ulko-oven valinnassa on syytä huomioida myös tiiviys ja lämmöneristävyys, ettei lämpö karkaa oven kautta pihalle. Lisäksi äänen eristävyydellä voi olla suurikin merkitys oven valinnassa.
Pitkäikäinen ulko-ovi
Ulko-ovi levikkeellä tuo oviaukkoon tilaa ja mahdollistaa valoisamman eteisen. Levike tekee ovesta näyttävämmän ja onhan siitä tietysti helpompaa esimerkiksi kantaa sisälle tai ulos mahdollinen muuttokuorma. Ulko-ovi voi olla myös pariovi. Pariovi vaatii tietysti eteiseltä runsaammin tilaa. Pariovi sopii hyvin myös terassin oveksi.
Ulko-oven pitkäikäisyyteen vaikuttavat sen ominaisuuksien lisäksi se, miten huolellisesti ovi on asennettu. Kun asennuksessa on huomioitu kaikki mitat ja vakaudet, ovi ei pääse käytössä vääntymään tai kolhiutumaan. Huolellisen asentamisen lisäksi ovea on tärkeä huoltaa oikein. Hyvin huollettu ulko-ovi säilyy vuosikymmeniä.
Ulko-ovea valitessa kannattaa tilata samalla kertaa sisäovet ja listat. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät rakentamisen ja remontoimisen tarvikkeet helposti!
Ulko-ovi kutsuu astumaan sisälle
Ulko-ovi toivottaa tervetulleeksi kotiin, työpaikalle tai kyläpaikkaan. Ei siis ole aivan yhdentekevää, millaisen ulko-oven uuteen kotiin tai muuhun rakennukseen valitsee. Juhlavuutta ja näyttävyyttä tuovat pariovet tai ovi levikkeellä ja toisaalta valoisuutta tuo ovi, jossa on käytetty ikkunaa. Ulko-ovi on paitsi ulkonäköön vaikuttava myös turvallisuutta lisäävä osa kotia ja rakentamista. Parvekeovi tai terassiovi on tärkeää valita sellaiseksi, etteivät sen kautta pääse kulkemaan ei-toivotut vieraat.Ulko-ovi kotiin ja terassille
Rakentamisen ja remontoimisen yhteydessä ulko-ovien valinta voi yllättäen olla haastavaa. Erilaiset mallit ja värivaihtoehdot saattavat hämmentää, varsinkin jos ulko-ovea on valitsemassa ensimmäistä kertaa. Oven valinta kannattaa tietysti tehdä harkiten, ettei myöhemmin ala tuntua sille, että ovi pitäisi vaihtaa.
Ulko-oven on hyvä olla talon tai rakennuksen muun tyylin ja ilmeen mukainen, jotta se ei pomppaa liiaksi esiin. Pääulko-ovi saa kuitenkin erottua muista ovista ja sen väri voi poiketa muusta väristyksestä. Varsinkin pääoven käyttö on usein hyvin runsasta, joten sen kestävyyteen ja turvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Mikäli perheessä on lapsia, lemmikkejä tai muuten likaisissa vaatteissa kulkevia, kannattaa kura-eteisen ovi miettiä väritykseltään ja pintamateriaaliltaan helposti puhdistettavaksi. Ulko-oven valinnassa on syytä huomioida myös tiiviys ja lämmöneristävyys, ettei lämpö karkaa oven kautta pihalle. Lisäksi äänen eristävyydellä voi olla suurikin merkitys oven valinnassa.
Pitkäikäinen ulko-ovi
Ulko-ovi levikkeellä tuo oviaukkoon tilaa ja mahdollistaa valoisamman eteisen. Levike tekee ovesta näyttävämmän ja onhan siitä tietysti helpompaa esimerkiksi kantaa sisälle tai ulos mahdollinen muuttokuorma. Ulko-ovi voi olla myös pariovi. Pariovi vaatii tietysti eteiseltä runsaammin tilaa. Pariovi sopii hyvin myös terassin oveksi.
Ulko-oven pitkäikäisyyteen vaikuttavat sen ominaisuuksien lisäksi se, miten huolellisesti ovi on asennettu. Kun asennuksessa on huomioitu kaikki mitat ja vakaudet, ovi ei pääse käytössä vääntymään tai kolhiutumaan. Huolellisen asentamisen lisäksi ovea on tärkeä huoltaa oikein. Hyvin huollettu ulko-ovi säilyy vuosikymmeniä.
Ulko-ovea valitessa kannattaa tilata samalla kertaa sisäovet ja listat. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät rakentamisen ja remontoimisen tarvikkeet helposti!
-
[ { "catentry_id" : "1278622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278610501", "partNumber" : "103321792", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_3x21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "879164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879129001", "partNumber" : "102829089", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005723976_1/kaski-ao4al-25x21-puuvalmis-eristetty-lukkorungolla-autotallin-pariovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005723976_1/kaski-ao4al-25x21-puuvalmis-eristetty-lukkorungolla-autotallin-pariovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005723976_1/kaski-ao4al-25x21-puuvalmis-eristetty-lukkorungolla-autotallin-pariovi.jpg" } ]
Kaski AO4AL 25x21 puuvalmis eristetty lukkorungolla autotallin pariovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 749,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1138991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138962501", "partNumber" : "103269131", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191064/kaskipuu-vo4al-9x21-lukkorungolla-eristamaton-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191064/kaskipuu-vo4al-9x21-lukkorungolla-eristamaton-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191064/kaskipuu-vo4al-9x21-lukkorungolla-eristamaton-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191064/cask-wood-vo4al-9x21-with-lock-frame-non-insulated-storage-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191064/fat-tra-vo4al-9x21-med-lasram-oisolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191064/kaskipuu-vo4al-9x21-lukkorungolla-eristamaton-varastonovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191064/kaskipuu-vo4al-9x21-lukkorungolla-eristamaton-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191064/cask-wood-vo4al-9x21-with-lock-frame-non-insulated-storage-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191064/fat-tra-vo4al-9x21-med-lasram-oisolerad-forvaringsdorr.jpg" } } ]
Kaskipuu VO4AL 9x21 lukkorungolla, eristämätön varastonovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 240,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1277704501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1277700001", "partNumber" : "103321011", "unitPrice" : "930,00 €", "unitPriceRaw" : "930.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277700001", "partNumber" : "103321027", "unitPrice" : "930,00 €", "unitPriceRaw" : "930.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277701001", "partNumber" : "103321025", "unitPrice" : "990,00 €", "unitPriceRaw" : "990.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277701001", "partNumber" : "103321037", "unitPrice" : "990,00 €", "unitPriceRaw" : "990.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277950501", "partNumber" : "103321157", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277960501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277950501", "partNumber" : "103321167", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134648", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x20":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134652", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134782", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x19":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-balcony-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "446942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134792", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134828", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134830", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134894", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891501", "partNumber" : "102134932", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004762716/pinja-po12-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1138995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138963001", "partNumber" : "103269149", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191248/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138963001", "partNumber" : "103269159", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191347/kaskipuu-vo4bl-21-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" } } ]
Kaskipuu VO4BL 21 korkea lukkorungollinen eristetty varastonovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 260,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1138988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138956501", "partNumber" : "103269119", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190944/kaskipuu-vo4bl-19-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138956501", "partNumber" : "103269123", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190982/kaskipuu-vo4bl-19-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" } } ]
Kaskipuu VO4BL 19 korkea lukkorungollinen eristetty varastonovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 260,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1139003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138959501", "partNumber" : "103269179", "unitPrice" : "977,00 €", "unitPriceRaw" : "977.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191545/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138959501", "partNumber" : "103269193", "unitPrice" : "977,00 €", "unitPriceRaw" : "977.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191682/kaskipuu-po4-m20-thermo-9x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" } } ]
Kaskipuu PO4 M20 Thermo 9x21 kokolasi valkoinen parvekeovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 977,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "446943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895001", "partNumber" : "102134796", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-exterior-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "446945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895001", "partNumber" : "102134838", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701658/pinja-uo1r-ulko-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446775501", "partNumber" : "102134756", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446775501", "partNumber" : "102134868", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446775501", "partNumber" : "102134926", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-warehouse-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-warehouse-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "446857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446775501", "partNumber" : "102134988", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702044/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "879164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879129501", "partNumber" : "102829091", "unitPrice" : "1 940,00 €", "unitPriceRaw" : "1940.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005723990_1/kaski-uo1-ao-25x21-valkoinen-autotallin-pariovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005723990_1/kaski-uo1-ao-25x21-valkoinen-autotallin-pariovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005723990_1/kaski-uo1-ao-25x21-valkoinen-autotallin-pariovi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277703001", "partNumber" : "103321041", "unitPrice" : "1 035,00 €", "unitPriceRaw" : "1035.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277703001", "partNumber" : "103321047", "unitPrice" : "1 035,00 €", "unitPriceRaw" : "1035.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Kaskipuu UO1 EI30 valkoinen paloluokiteltu 10x21 ulko-ovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 035,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1277710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277702501", "partNumber" : "103321043", "unitPrice" : "1 035,00 €", "unitPriceRaw" : "1035.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277702501", "partNumber" : "103321049", "unitPrice" : "1 035,00 €", "unitPriceRaw" : "1035.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Kaskipuu UO1 EI30 valkoinen paloluokiteltu 9x21 ulko-ovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 035,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1277706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277700501", "partNumber" : "103321017", "unitPrice" : "930,00 €", "unitPriceRaw" : "930.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277700501", "partNumber" : "103321029", "unitPrice" : "930,00 €", "unitPriceRaw" : "930.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277699501", "partNumber" : "103321009", "unitPrice" : "1 250,00 €", "unitPriceRaw" : "1250.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277699501", "partNumber" : "103321015", "unitPrice" : "1 250,00 €", "unitPriceRaw" : "1250.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277699001", "partNumber" : "103321007", "unitPrice" : "1 190,00 €", "unitPriceRaw" : "1190.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277699001", "partNumber" : "103321013", "unitPrice" : "1 190,00 €", "unitPriceRaw" : "1190.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1138999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138965001", "partNumber" : "103269163", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaspikuu-uo1-termovit-9x21-ytterdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaspikuu-uo1-thermo-white-9x21-exterior-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaspikuu-uo1-termovit-9x21-ytterdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191385/kaspikuu-uo1-thermo-white-9x21-exterior-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138965001", "partNumber" : "103269187", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaspikuu-uo1-termovit-9x21-ytterdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaspikuu-uo1-thermo-white-9x21-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-9x21-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaspikuu-uo1-termovit-9x21-ytterdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191620/kaspikuu-uo1-thermo-white-9x21-exterior-door.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138960501", "partNumber" : "103269185", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaspikuu-uo1-termovit-10x21-ytterdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaspikuu-uo1-thermo-white-10x21-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaspikuu-uo1-termovit-10x21-ytterdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaspikuu-uo1-thermo-white-10x21-exterior-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191606/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138960501", "partNumber" : "103269197", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaspikuu-uo1-thermo-white-10x21-exterior-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaspikuu-uo1-termovit-10x21-ytterdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaskipuu-uo1-thermo-valkoinen-10x21-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaspikuu-uo1-thermo-white-10x21-exterior-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191729/kaspikuu-uo1-termovit-10x21-ytterdorr.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138955001", "partNumber" : "103269173", "unitPrice" : "900,00 €", "unitPriceRaw" : "900.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-varde-1-morkgra-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-value-1-dark-gray-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-value-1-dark-gray-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191484/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-varde-1-morkgra-balkongdorr.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138955001", "partNumber" : "103269177", "unitPrice" : "900,00 €", "unitPriceRaw" : "900.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-value-1-dark-gray-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-varde-1-morkgra-balkongdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-arvo-1-tummanharmaa-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-varde-1-morkgra-balkongdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191521/kaskipuu-po4-m12-9x21-u-value-1-dark-gray-balcony-door.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1138996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138956001", "partNumber" : "103269151", "unitPrice" : "900,00 €", "unitPriceRaw" : "900.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191262/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191262/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191262/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191262/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191262/fatved-po4-m12-9x21-hoger-u-varde-1-morkbrun-balkongdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191262/cask-wood-po4-m12-9x21-right-u-value-1-dark-brown-balcony-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191262/fatved-po4-m12-9x21-hoger-u-varde-1-morkbrun-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191262/cask-wood-po4-m12-9x21-right-u-value-1-dark-brown-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191262/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138956001", "partNumber" : "103269165", "unitPrice" : "900,00 €", "unitPriceRaw" : "900.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191408/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191408/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191408/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191408/fatved-po4-m12-9x21-hoger-u-varde-1-morkbrun-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191408/cask-wood-po4-m12-9x21-right-u-value-1-dark-brown-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191408/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191408/cask-wood-po4-m12-9x21-right-u-value-1-dark-brown-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191408/kaskipuu-po4-m12-9x21-oikea-u-arvo-1-tummanruskea-parvekeovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191408/fatved-po4-m12-9x21-hoger-u-varde-1-morkbrun-balkongdorr.jpg" } } ]
Kaskipuu PO4 M12 9x21/oikea u-arvo 1, tummanruskea parvekeovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 900,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1138992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138953501", "partNumber" : "103269135", "unitPrice" : "977,00 €", "unitPriceRaw" : "977.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191101/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138953501", "partNumber" : "103269147", "unitPrice" : "977,00 €", "unitPriceRaw" : "977.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-kokolasi-valkoinen-parvekeovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-full-glass-white-balcony-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191224/kaskipuu-po4-m20-thermo-10x21-helglas-vit-balkongdorr.jpg" } } ]
Kaskipuu PO4 M20 Thermo 10x21 kokolasi valkoinen parvekeovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 977,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "446952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895501", "partNumber" : "102134944", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895501", "partNumber" : "102135004", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-balcony-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "446954001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895501", "partNumber" : "102135006", "unitPrice" : "829,00 €", "unitPriceRaw" : "829.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446956501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446895501", "partNumber" : "102135092", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764253/pinja-po14-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894001", "partNumber" : "102134844", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-balcony-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "446947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894001", "partNumber" : "102134850", "unitPrice" : "869,00 €", "unitPriceRaw" : "869.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894001", "partNumber" : "102134886", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894001", "partNumber" : "102134938", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763195/pinja-po16-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446779001", "partNumber" : "102134794", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-warehouse-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-warehouse-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "446857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446779001", "partNumber" : "102134992", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446779001", "partNumber" : "102134996", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446779001", "partNumber" : "102135136", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702051/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893001", "partNumber" : "102134740", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893001", "partNumber" : "102134906", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893001", "partNumber" : "102134942", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893001", "partNumber" : "102134976", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701610/pinja-uop-exterior-door.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893501", "partNumber" : "102134700", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893501", "partNumber" : "102134742", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893501", "partNumber" : "102134856", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446955001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446893501", "partNumber" : "102135030", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764475/pinja-po16-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102134682", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x20":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102134704", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102134746", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x19":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102134760", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446943501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102134810", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102135028", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446955501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102135074", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-balcony-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-balcony-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "446957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892001", "partNumber" : "102135106", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004764895/pinja-po12-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892501", "partNumber" : "102134672", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-all-glass-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-all-glass-balcony-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "446940501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446892501", "partNumber" : "102134750", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004761931/pinja-po-kokolasinen-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446777001", "partNumber" : "102134658", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446777001", "partNumber" : "102134842", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-exterior-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-exterior-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "446849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446777001", "partNumber" : "102134872", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446777001", "partNumber" : "102135022", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701825/pinja-uov-ulko-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "845721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845694501", "partNumber" : "102134664", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845694501", "partNumber" : "102134910", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845694501", "partNumber" : "102134916", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845694501", "partNumber" : "102134958", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "845408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845374001", "partNumber" : "102134650", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845374001", "partNumber" : "102134812", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845374001", "partNumber" : "102134824", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845374001", "partNumber" : "102134922", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891001", "partNumber" : "102134646", "unitPrice" : "1 119,00 €", "unitPriceRaw" : "1119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891001", "partNumber" : "102134764", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891001", "partNumber" : "102134826", "unitPrice" : "1 119,00 €", "unitPriceRaw" : "1119.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-balcony-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "446951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446891001", "partNumber" : "102134940", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004763072/pinja-po14-thermo-parvekkeen-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "439823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446896501", "partNumber" : "102134680", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-exterior-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "439824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446896501", "partNumber" : "102134706", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "439824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446896501", "partNumber" : "102134822", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "439825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446896501", "partNumber" : "102134880", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi-12051518986770776.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701573/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1138990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138964001", "partNumber" : "103269125", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191002/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191002/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191002/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191002/birch-ml4a-m12-8x20-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191002/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191002/bjork-ml4a-m12-8x20-hyttdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191002/birch-ml4a-m12-8x20-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191002/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191002/bjork-ml4a-m12-8x20-hyttdorr.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138964001", "partNumber" : "103269157", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191323/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191323/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191323/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191323/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191323/bjork-ml4a-m12-8x20-hyttdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191323/birch-ml4a-m12-8x20-cabin-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191323/kaskipuu-ml4a-m12-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191323/birch-ml4a-m12-8x20-cabin-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191323/bjork-ml4a-m12-8x20-hyttdorr.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134656", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_8x20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446832501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134660", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_8x21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134678", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134694", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x20":"3" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134710", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x19":"3" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134748", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_8x19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134864", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x20":"3" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102134898", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x21":"3" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102123999", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102124001", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-warehouse-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-warehouse-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "433038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102124011", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102124013", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x19":"3" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102124017", "unitPrice" : "409,00 €", "unitPriceRaw" : "409.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446776501", "partNumber" : "102124025", "unitPrice" : "529,00 €", "unitPriceRaw" : "529.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi-p12051518986729029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261702037/pinja-vop-varaston-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277953001", "partNumber" : "103321171", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277953001", "partNumber" : "103321177", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277951501", "partNumber" : "103321165", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277951501", "partNumber" : "103321175", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894501", "partNumber" : "102134840", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi-p12051518986729055.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi-p12051518986729055.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "446949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446894501", "partNumber" : "102134918", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi-p12051518986729055.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi-p12051518986729055.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701627/pinja-uop-ulko-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "433040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432995001", "partNumber" : "102124021", "unitPrice" : "545,00 €", "unitPriceRaw" : "545.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-exterior-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-exterior-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701276/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "433041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432995001", "partNumber" : "102124023", "unitPrice" : "545,00 €", "unitPriceRaw" : "545.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-exterior-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701269/pinja-6r-10x21-115mm-rr23-exterior-door.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277951001", "partNumber" : "103321155", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277951001", "partNumber" : "103321161", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277702001", "partNumber" : "103321035", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277702001", "partNumber" : "103321045", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277708001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1277701501", "partNumber" : "103321031", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277701501", "partNumber" : "103321039", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138970001", "partNumber" : "103269169", "unitPrice" : "293,00 €", "unitPriceRaw" : "293.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191446/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191446/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191446/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191446/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191446/birch-mo4a-8x21-cabin-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191446/bjork-mo4a-8x21-kabindorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191446/birch-mo4a-8x21-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191446/bjork-mo4a-8x21-kabindorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191446/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138970001", "partNumber" : "103269189", "unitPrice" : "293,00 €", "unitPriceRaw" : "293.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191644/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191644/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191644/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191644/birch-mo4a-8x21-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191644/bjork-mo4a-8x21-kabindorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191644/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191644/birch-mo4a-8x21-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191644/kaskipuu-mo4a-8x21-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191644/bjork-mo4a-8x21-kabindorr.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "433036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432992001", "partNumber" : "102124005", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-white-exterior-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-white-exterior-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "433037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432992001", "partNumber" : "102124007", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432992001", "partNumber" : "102124009", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" }, { "catentry_id" : "433039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "432992001", "partNumber" : "102124015", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko_|_9x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-ulko-ovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419261701733/pinja-uo6r-valkoinen-ulko-ovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277952001", "partNumber" : "103321163", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277952001", "partNumber" : "103321169", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138954501", "partNumber" : "103269171", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191460/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191460/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191460/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191460/bjork-ml4a-m12-8x21-kabindorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191460/birch-ml4a-m12-8x21-cabin-door.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191460/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191460/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191460/bjork-ml4a-m12-8x21-kabindorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191460/birch-ml4a-m12-8x21-cabin-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138954501", "partNumber" : "103269181", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191569/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191569/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191569/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191569/bjork-ml4a-m12-8x21-kabindorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191569/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191569/birch-ml4a-m12-8x21-cabin-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191569/bjork-ml4a-m12-8x21-kabindorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191569/kaskipuu-ml4a-m12-8x21-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191569/birch-ml4a-m12-8x21-cabin-door.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1278622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278611001", "partNumber" : "103321794", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1278625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278611001", "partNumber" : "103321804", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277954001", "partNumber" : "103321159", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277965001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277954001", "partNumber" : "103321185", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277953501", "partNumber" : "103321179", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277953501", "partNumber" : "103321183", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1277962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277952501", "partNumber" : "103321173", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1277964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277952501", "partNumber" : "103321181", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1138992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138967501", "partNumber" : "103269133", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191088/kaskipuu-vo4bl-20-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138967501", "partNumber" : "103269139", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-hoglasram-isolerad-forvaringsdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-korkea-lukkorungollinen-eristetty-varastonovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006191149/kaskipuu-vo4bl-20-high-lock-frame-insulated-storage-door.jpg" } } ]
Kaskipuu VO4BL 20 korkea lukkorungollinen eristetty varastonovi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 260,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1138988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138958001", "partNumber" : "103269117", "unitPrice" : "293,00 €", "unitPriceRaw" : "293.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190920/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190920/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190920/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190920/birch-mo4a-8x20-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190920/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190920/bjork-mo4a-8x20-hyttdorr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190920/bjork-mo4a-8x20-hyttdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190920/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190920/birch-mo4a-8x20-cabin-door.jpg" } }, { "catentry_id" : "1138989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1138958001", "partNumber" : "103269121", "unitPrice" : "293,00 €", "unitPriceRaw" : "293.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190968/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190968/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190968/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190968/birch-mo4a-8x20-cabin-door.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190968/bjork-mo4a-8x20-hyttdorr.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006190968/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190968/bjork-mo4a-8x20-hyttdorr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190968/kaskipuu-mo4a-8x20-mokkiovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006190968/birch-mo4a-8x20-cabin-door.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 21 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl