- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9498) /
- Kalastus (3697) /
- Kalastusvieheet (1233) /
- Vaaput
Vaaput
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
-
[ { "catentry_id" : "1373422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373409001", "partNumber" : "103360602", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bling perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494691/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494691/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494691/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494691/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494691.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494691/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494691.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373409001", "partNumber" : "103360614", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494714/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494714/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494714/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494714.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494714/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494714/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494714.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373409001", "partNumber" : "103360632", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494806/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494806/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494806/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494806.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494806/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494806/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494806.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373409001", "partNumber" : "103360636", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real pike":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494868/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494868/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494868/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494868/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549494868.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494868/westin-swim-glidebait-suspending-8-cm-16-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549494868.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1314087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349875", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741264/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741264/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741264/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741264.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741264/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741264.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741264/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349877", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue chr":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741271/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741271/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741271/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741271/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741271.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741271.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741271/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349895", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741288/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741288/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741288/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741288.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741288/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741288.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741288/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349897", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741295/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741295/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741295/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741295/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741295.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741295/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741295.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349899", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741301/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741301/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741301/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741301.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741301/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741301.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741301/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314044001", "partNumber" : "103349901", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ayu chr":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741318/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741318/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741318/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741318.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741318/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741318/savage-gear-gravity-twitch-9-5-cm-15-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741318.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1314083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349851", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716880/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716880/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716880/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716880/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716880.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716880.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716880/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349853", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red crayfish":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716897/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716897/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716897/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716897/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716897.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716897.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716897/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349863", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716842/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716842/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716842/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716842.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716842/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716842.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716842/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349865", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue chrome":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716859/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716859/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716859/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716859/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716859.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716859.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716859/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349867", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716866/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716866/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716866/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716866.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716866/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716866.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716866/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314043501", "partNumber" : "103349869", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716873/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716873/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716873/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716873/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301716873.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716873.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301716873/savage-gear-gravity-crank-7-3-cm-19-g-viehe.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1314074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349815", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349817", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349819", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1314070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349799", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pike":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770387/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770387/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770387/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770387/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770387.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770387/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770387.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349801", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770394/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770394/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770394/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770394.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770394/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770394/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770394.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349807", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770349/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770349/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770349/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770349.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770349/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770349/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770349.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349809", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770356/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770356/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770356/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770356.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770356/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770356/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770356.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349811", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770363/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770363/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770363/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770363/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770363.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770363/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770363.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314040501", "partNumber" : "103349813", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold ambulance":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770370/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770370/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770370/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770370.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770370/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770370.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770370/savage-gear-freestyler-v2-13-cm-46-g-viehe.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1314066501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349781", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349783", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314067501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349785", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349795", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349797", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver Ayu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131.jpg" } } ]
Savage Gear 3D Sticklebait Tailspin 7,3 cm 13 g Sinking viehe
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 € -
[ { "catentry_id" : "1314060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349757", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Silver plat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741806/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741806/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741806/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741806.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741806/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741806.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741806/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349759", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fluo green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741813/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741813/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741813/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741813.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741813/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741813/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741813.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349887", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Sandeel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741769/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741769/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741769/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741769.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741769/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741769/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741769.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349889", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mat sandeel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741776/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741776/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741776/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741776.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741776/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741776.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741776/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349891", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Copper plat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741783/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741783/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741783/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741783/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741783.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741783/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741783.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314038001", "partNumber" : "103349893", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741790/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741790/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741790/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741790.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301741790/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741790.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301741790/savage-gear-line-thru-sandeel-nail-12-cm-26-g-viehe.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387506501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321659", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_99":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632662/tuikkari-xl-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387507001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321661", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_97":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632730/tuikkari-xl-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387507501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321663", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_98":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632686/tuikkari-xl-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321665", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_91":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632693/tuikkari-xl-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387508501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321667", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632648/tuikkari-xl-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387509001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321673", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_95":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632679/tuikkari-xl-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387509501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321675", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_96":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632716/tuikkari-xl-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387510001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321677", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_93":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632655/tuikkari-xl-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387510501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387483501", "partNumber" : "103321679", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_94":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632709/tuikkari-xl-cradle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387498501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321627", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_123":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-vinglig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321629", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_124":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-vinglig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321631", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_121":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387500001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321633", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_122":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321635", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_127":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321637", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_128":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387501501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321639", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387502001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321641", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_126":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-vinglig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-wobbly.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "439543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439541501", "partNumber" : "101953700", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_161":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501619/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "439544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439541501", "partNumber" : "101953712", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_152":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501527/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "439549501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439541501", "partNumber" : "101953812", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_162":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311501626/nils-master-invincible-floating-5-cm-cradle.jpg" } } ]
Nils Master Invincible Floating 5 cm vaappu
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:11,90 €-12,50 € -
[ { "catentry_id" : "289950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289903001", "partNumber" : "101834785", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522335/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "289951001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "289903001", "partNumber" : "101834793", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522311/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "289952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289903001", "partNumber" : "101834802", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522342/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "289955501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289903001", "partNumber" : "101834823", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522359/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "289956001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289903001", "partNumber" : "101834827", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512522328/jesse-uv-8-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "284076001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824935", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824943", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284077501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824995", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284078501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101825051", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284079001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101825061", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GHSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "831465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468408", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468424", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "831467501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468583", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 130 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 64 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 29 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl