- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9498) /
- Kalastus (3697) /
- Kalastusvieheet (1233) /
- Vaaput
Vaaput
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
-
[ { "catentry_id" : "561468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561439501", "partNumber" : "102177031", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-salaiset-aseet-kuhalle-viehelajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-salaiset-aseet-kuhalle-viehelajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-salaiset-aseet-kuhalle-viehelajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-secret-weapons-lure-assortment-for-walleye.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-salaiset-aseet-kuhalle-viehelajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-secret-weapons-lure-assortment-for-walleye.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173030609/rapala-salaiset-aseet-kuhalle-viehelajitelma.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "94116001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558816", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94117501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558815", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558839", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_PD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558811", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_ALB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558842", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558813", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BTR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558841", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558840", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_RT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "94145501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94103501", "partNumber" : "101558838", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "315529501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101827215", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SBR":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677277875/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "285214001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101824938", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272467/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285215001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101824948", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_HGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272511/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285216001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101824964", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278407/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "285216501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101824965", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_OGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272535/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "285217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825004", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272412/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825015", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272597/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825047", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272405/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825068", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278421/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "285219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825103", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272603/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "285220001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825143", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ELJ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278391/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "285220501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "101825152", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GBM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272436/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831455001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "102468493", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_PCOU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677322001/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "831455501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "102468573", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PBPU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321998/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "831456001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "102468711", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_FFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321981/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103199568", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272429/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058815501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103199652", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GTU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272504/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058822501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103199790", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GPSF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272498/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103378634", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FRU PUN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344768/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103378636", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_MOL FRU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344775/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103378638", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_VOOD HA":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344799/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "285168501", "partNumber" : "103380635", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL LIG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677344744/rapala-scatter-rap-deep-husky-10-cm-swaddle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "301084501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824931", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281506/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301085501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824947", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677283265/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301086001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824957", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFSBR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281476/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301087001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824969", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GYOS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281445/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824984", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ELJS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281407/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301089001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101824991", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281520/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825006", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281438/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301091001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825013", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281483/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301093001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825037", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281391/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301095001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825062", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281537/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825070", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281490/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825071", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281544/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301098001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825093", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RYGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281513/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301099001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825098", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_FFGR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281421/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301100501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825104", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_YSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281568/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825108", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281469/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301103501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825121", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFCGR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281452/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "301104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825129", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_WRBS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281551/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "301107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101825151", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FFCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677281414/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359424501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "101943313", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291567/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "638930001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "301054001", "partNumber" : "102155946", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_RT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295893/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "638930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "102385688", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SPG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295909/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "102385692", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SPS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295923/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "638931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "301054001", "partNumber" : "102385690", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SPGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677295916/rapala-scatter-rap-husky-13-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "131108001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625491", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253459/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "131113001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625527", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ELJ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253466/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "131115001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625563", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245096/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "131116001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625566", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245010/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "131118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625590", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GOL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253480/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "131121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "131091001", "partNumber" : "101625635", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677245089/rapala-scatter-rap-jointed-9-cm-swaddle.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "359414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101943257", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290089/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102177131", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "465031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102177211", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "465036001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102177273", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225845/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "235575501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101723447", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SPC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261300/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235576001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101723454", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SPSB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261317/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235577001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101723467", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRLI":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269771/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101723503", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFCB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269733/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94117001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558830", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225890/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94119001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558817", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ALB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225760/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558829", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225883/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558824", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225838/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558823", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GALB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225821/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558827", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225869/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94128501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558826", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225852/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558821", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225807/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558819", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225784/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101558822", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677225814/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "131108501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101625494", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253602/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "131112001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101625516", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFGB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677253572/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "283581001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "101824960", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260006/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "860570501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102810436", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_PIC":"2" , "Vieheen paino, g_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331935.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331935/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331935.jpg" } }, { "catentry_id" : "860571501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102810496", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_RMD":"2" , "Vieheen paino, g_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331942.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331942.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331942/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "860572501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102810538", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_OBV":"2" , "Vieheen paino, g_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331928.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331928/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331928.jpg" } }, { "catentry_id" : "860574001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94104001", "partNumber" : "102810582", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_SKTR":"2" , "Vieheen paino, g_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331959.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minnow-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331959/rapala-scatter-rap-minn-11-sfc-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677331959.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "465013501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235583001", "partNumber" : "102176993", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290133/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290133/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290133/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290133/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290133.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290133.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290133/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "102177053", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GTU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254593/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254593/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254593/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254593/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254593.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254593/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254593.jpg" } }, { "catentry_id" : "235594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723427", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254531/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254531/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254531/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254531.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254531/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254531.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254531/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723439", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254548/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254548/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254548/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254548.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254548/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254548/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254548.jpg" } }, { "catentry_id" : "235595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723441", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ALB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254524/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254524/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254524/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254524/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254524.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254524.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254524/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235597001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723460", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254661/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254661/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254661/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254661/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254661.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254661/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254661.jpg" } }, { "catentry_id" : "235598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723472", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254562/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254562/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254562/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254562.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254562/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254562/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254562.jpg" } }, { "catentry_id" : "235600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101723501", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_FLP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254555/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254555/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254555/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254555/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677254555.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254555.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677254555/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "283587501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101825122", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GOL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278506/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278506/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278506/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278506.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278506/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278506/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278506.jpg" } }, { "catentry_id" : "283588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235583001", "partNumber" : "101825133", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ELJ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278490/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278490/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278490/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278490.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278490/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278490.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278490/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831498001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235583001", "partNumber" : "102468637", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290126/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290126/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290126/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290126/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290126.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290126/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290126.jpg" } }, { "catentry_id" : "831504001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235583001", "partNumber" : "102468825", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290140/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290140/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290140/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290140.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290140/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290140/rapala-scatter-rap-tail-dancer-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290140.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "536186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102176983", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298733/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177011", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298740/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "536189001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177067", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297262/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "536189501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177105", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297125/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536190001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177121", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_CGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298702/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536191001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177155", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297170/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536191501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177165", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_RSL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297255/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536192001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177177", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298689/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "536192501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177199", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677298719/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "536195001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102177271", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297293/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "831495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102468485", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEML":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319131/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "831501501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536166501", "partNumber" : "102468697", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROML":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319148/rapala-shad-dancer-4-cm-shad.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468392", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278544/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468437", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272764/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468461", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278575/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711260001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468497", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272733/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468565", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278520/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711261001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468577", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319186/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711261501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468593", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278568/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468605", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319179/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468659", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_CGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278537/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468735", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272689/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "102468823", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272641/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066315501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711257501", "partNumber" : "103199820", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272771/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058744001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "103199164", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272740/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058760501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "103199326", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_DCW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677272634/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058804501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711257501", "partNumber" : "103199476", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_HS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677272658/rapala-shad-dancer-5-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711271501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468459", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711272001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468471", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468557", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711273001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468581", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711273501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468623", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711274001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468635", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_CGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711274501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468681", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711275001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468781", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468865", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468917", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468921", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "304405501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "101258215", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007830/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007830/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677007830/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677007830/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007830/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304406001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "101258493", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008554/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008554/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008554/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008554/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008554/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304406501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "101480958", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008585/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008585/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008585/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008585/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008585/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "304404501", "partNumber" : "100195709", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008530/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008530/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008530/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008530/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008530/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "304404501", "partNumber" : "100195713", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008561/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008561/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008561/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008561/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008561/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "304404501", "partNumber" : "100195700", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071336/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071336/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677071336/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677071336/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071336/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304408501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "100195717", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008622/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008622/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008622/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008622/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008622/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304409501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "101824932", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_IMP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278735/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278735/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278735/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278735/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278735/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "304411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "304404501", "partNumber" : "101825031", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278728/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278728/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278728/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278728/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278728/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "304404501", "partNumber" : "102177355", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261485/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261485/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261485/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261485/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261485/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "304404501", "partNumber" : "102177365", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261461/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261461/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261461/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261461/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261461/rapala-shad-rap-deep-9-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101258492", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008424/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "73210001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73187501", "partNumber" : "100195694", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008363/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465019501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73187501", "partNumber" : "102177057", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261430/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "102177223", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677261447/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101607969", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_BP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677018324/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "274465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101171931", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677007816/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "274465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101258490", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677071275/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "274466001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101258491", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008356/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "283584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101825054", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278704/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73187501", "partNumber" : "101171932", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-d-runner-7cm-alb-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008332/rapala-shad-rap-deep-runner-7-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1066320001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199494", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDCO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338781/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199534", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDCP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338798/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199590", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338859/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066321501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199618", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338989/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066322001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199622", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338934/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066322501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199654", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338842/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199686", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDSS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339023/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103199750", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDTZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339054/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103380623", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDMM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338910/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066319501", "partNumber" : "103380625", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677338828/rapala-shad-rap-elite-5-5-cm-shad.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1400259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380613", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339184/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380615", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDSS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339351/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380617", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339269/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380619", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339320/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380627", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDCO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339115/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380637", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDTZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339382/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400244501", "partNumber" : "103380639", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDHT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-skarm.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339221/rapala-shad-rap-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "831468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468597", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_TWZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "831493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102386274", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468416", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319841/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319841/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468430", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211053/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211053/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711173501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468433", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BGHH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318776/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318776/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468551", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468561", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468571", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711175501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468633", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BGHH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468655", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468673", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468759", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HBSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468831", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711178001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468889", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "101171920", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BHO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199442", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BBH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058807501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199528", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BCF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058815001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199646", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BBSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "284076001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824935", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253824/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824943", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253909/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284077501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101824995", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253862/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284078501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101825051", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253831/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" } }, { "catentry_id" : "284079001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "101825061", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GHSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253886/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468408", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282244/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468424", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290171/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831467501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284034501", "partNumber" : "102468583", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-swing.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290164/rapala-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468418", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711163501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468475", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468483", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468499", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468539", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468629", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468645", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_STBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468675", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468679", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FTPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468687", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468755", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468861", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468933", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711171501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468983", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "284076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "284035001", "partNumber" : "101824939", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254043/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254043/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254043/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254043/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254043/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284078001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284035001", "partNumber" : "101825019", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253961/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253961/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253961/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253961/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253961/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284079501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284035001", "partNumber" : "101825076", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254005/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254005/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254005/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254005/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254005/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284080001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284035001", "partNumber" : "101825100", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_GHSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254029/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254029/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254029/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254029/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254029/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "284080501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "284035001", "partNumber" : "101825111", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253978/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253978/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253978/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677253978/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677253978/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468647", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468707", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468779", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468883", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1066420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199182", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GHP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317106/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066421001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199192", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317045/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199208", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_MBLU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317199/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066422001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199258", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317083/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066422501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199342", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317076/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066423001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066418001", "partNumber" : "103199382", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317205/rapala-shadow-rap-fat-jack-4-cm-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "536187001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177019", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299419/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177049", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GAU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299440/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "536188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177051", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299594/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177065", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299488/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177265", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299457/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177267", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299563/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177303", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299372/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "536196501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536167001", "partNumber" : "102177341", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FTPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299433/rapala-shadow-rap-jack-deep-5-cm-bait.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "793218501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656064", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327433/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "793219001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656066", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327372/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "793220501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656096", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327396/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" } }, { "catentry_id" : "793221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656104", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327495/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "793223501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656158", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PGG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327518/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "793225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656194", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327532/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "793226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656196", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_SML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327556/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "793226501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793212001", "partNumber" : "102656198", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_WPDU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-bait.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677327563/rapala-shadow-rap-jack-deep-7-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468513", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468615", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468639", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468667", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468693", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468749", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468833", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468402", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468533", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468575", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468619", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_WK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468695", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_RBS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468699", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468701", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468713", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468737", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468803", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711634501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468857", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "710451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468439", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710451501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468451", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GNT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468543", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468585", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468683", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468709", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102469027", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "710452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468529", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_STBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299600/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299600/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299600/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299600.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299600/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299600.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299600/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710453501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468609", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299570/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299570/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299570/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299570/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299570.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299570.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299570/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468621", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299631/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299631/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299631/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299631.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299631/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299631.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299631/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468717", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299624/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299624/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299624/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299624.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299624/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299624.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299624/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710456001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468763", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299525/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299525/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299525/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299525.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299525/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299525.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299525/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468795", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299495/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299495/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299495/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299495.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299495/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299495/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299495.jpg" } }, { "catentry_id" : "710457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468895", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299518/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299518/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299518/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299518/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299518.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299518.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299518/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404501", "partNumber" : "102468938", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299532/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299532/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299532/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299532/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299532.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299532.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299532/rapala-shallow-rap-jack-deep-5-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468517", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317915/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468591", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317939/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468671", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_TWZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318080/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468703", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318004/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468727", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317946/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468729", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318042/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468761", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318103/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468789", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317984/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468871", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318011/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "102468899", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318066/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066423501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "103199800", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330617/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "103199808", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GSML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330570/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "103199847", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_RNR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330600/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711152001", "partNumber" : "103199736", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MRS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330594/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058822001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711152001", "partNumber" : "103199786", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_HPS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677330587/rapala-super-shadow-rap-11-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "359407501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943193", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294674/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "359409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943207", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294759/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359413501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943253", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294643/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943259", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294711/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359415501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943263", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294704/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "359416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943269", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_ARB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294636/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943277", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294780/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943285", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294728/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "359420501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359331501", "partNumber" : "101943291", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_URK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294797/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "102177235", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294667/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359331501", "partNumber" : "102177311", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_TWZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294650/rapala-super-shadow-rap-16-cm-swaddle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "573019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "572752501", "partNumber" : "102326242", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_BPRT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315409/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" } }, { "catentry_id" : "573019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "572752501", "partNumber" : "102326252", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_COBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315416/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" } }, { "catentry_id" : "573020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "572752501", "partNumber" : "102326256", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_MIB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315430/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "573023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "572752501", "partNumber" : "102326310", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_YETA":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315447/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" } }, { "catentry_id" : "573027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "572752501", "partNumber" : "102326362", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_ICEC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677315423/rapala-team-esko-7-cm-6-g-wadding.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "635186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "100195782", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_SF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095356/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095356/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095356/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095356/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095356/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095356/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095356/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101406309", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_CH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677193816/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677193816/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677193816/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677193816/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677193816/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677193816/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677193816/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101723444", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFCR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269788/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269788/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269788/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269788/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269788/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269788/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269788/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235598501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101723476", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_HFGB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269795/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269795/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269795/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269795/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269795/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269795/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269795/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101723495", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_DMN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262024/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262024/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262024/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262024/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262024/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262024/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262024/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94109001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258254", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_BRF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168159/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168159/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168159/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168159/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168159/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168159/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168159/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "94109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258255", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_FBHF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174655/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174655/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174655/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174655/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174655/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174655/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174655/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258256", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_FRHF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174648/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174648/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174648/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174648/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174648/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174648/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174648/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "94111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258258", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168166/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168166/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168166/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168166/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168166/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168166/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168166/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "94111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258259", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_OPRT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168135/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168135/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168135/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168135/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168135/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168135/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168135/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "94112001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101258261", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_STF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168173/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168173/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168173/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168173/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677168173/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168173/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677168173/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "94113501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101406308", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_CGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200538/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200538/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200538/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200538/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200538/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200538/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200538/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "94115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94105001", "partNumber" : "100195775", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_BF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095363/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095363/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095363/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095363/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677095363/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095363/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677095363/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" } }, { "catentry_id" : "283580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94105001", "partNumber" : "101824951", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262031/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262031/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262031/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262031/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262031/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262031/fi-rapala-team-esko-7-bf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262031/rapala-team-esko-7-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "594847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594845001", "partNumber" : "102326554", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-testimenestyjat-vaappulajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-testimenestyjat-vaappulajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-testimenestyjat-vaappulajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-test-successful-swaddle-variety.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-testimenestyjat-vaappulajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-test-successful-swaddle-variety.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032146/rapala-testimenestyjat-vaappulajitelma.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "638947001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480970", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210766/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210766/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210766/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210766/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210766/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638947501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480971", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210773/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210773/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210773/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210773/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210773/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638948001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480972", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677218038/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677218038/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677218038/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677218038/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677218038/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638948501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480974", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210803/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210803/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210803/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210803/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210803/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101843489", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GATU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262055/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262055/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262055/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262055/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262055/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "638949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101843494", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDAU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262062/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262062/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262062/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677262062/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677262062/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067822001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480976", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_SD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210810/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210810/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210810/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210810/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210810/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067822501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "101480973", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_RT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210797/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210797/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210797/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210797/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210797/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058805001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "103199490", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_HS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256177/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058805501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "103199506", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_PDS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210780/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058813501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "103199632", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_PCL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677256184/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058821501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "638942001", "partNumber" : "103199768", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultra-light-crank-3-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677210834/rapala-ultralatt-vev-3-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "880638501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810388", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285597/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285597/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285597/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285597.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285597/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285597.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285597/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "880639001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810394", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PDS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285566/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285566/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285566/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285566/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285566.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285566.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285566/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "880640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810434", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUTU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285603/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285603/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285603/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285603/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285603/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285603.jpg" } }, { "catentry_id" : "880642501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810476", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677239347/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677239347/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677239347/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677239347.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677239347/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677239347/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677239347.jpg" } }, { "catentry_id" : "880643001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810494", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_CSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285580/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285580/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285580/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285580/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285580.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285580/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285580.jpg" } }, { "catentry_id" : "880645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810566", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285573/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285573/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285573/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285573.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285573/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285573.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285573/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "880646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "880637501", "partNumber" : "102810604", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_RFCW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285559/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285559/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285559/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285559/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677285559.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285559.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677285559/rapala-ultra-light-rippin-rap-4-cm-5-g-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73207501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73186501", "partNumber" : "101406331", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194134/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "73208001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73186501", "partNumber" : "101406333", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194127/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "235863001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73186501", "partNumber" : "101406330", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677194158/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "91492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73186501", "partNumber" : "101406332", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677200644/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "831469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73186501", "partNumber" : "102468835", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GAU":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677291000/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058817501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "73186501", "partNumber" : "103199682", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677194202.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677194202.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-04-cln-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677194202/rapala-ultra-light-shad-4-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1067851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199500", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339702/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339702/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339702/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339702/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339702/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199584", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339610/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339610/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339610/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339610/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339610/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199606", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339672/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339672/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339672/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339672/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339672/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199706", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339597/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339597/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339597/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339597/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339597/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199718", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_BAP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339603/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339603/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339603/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339603/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339603/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067846001", "partNumber" : "103199776", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339627/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339627/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339627/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677339627/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677339627/rapala-x-light-crank-shallow-runner-3-5-cm-viehe.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199124", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_PSYP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199134", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSRD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072810001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199204", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_WHU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199230", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199242", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_HCHU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072811501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199248", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072812001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199298", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072812501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199344", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072813001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199466", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_YFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199482", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_HPU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1381520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326210", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310183/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310183/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310183/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310183.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310183/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310183.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310183/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326270", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310190/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310190/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310190/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310190/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310190.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310190.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310190/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326322", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310275/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310275/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310275/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310275.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310275/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310275/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310275.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381521501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326324", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310268/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310268/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310268/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310268/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310268.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310268/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310268.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326334", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310244/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310244/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310244/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310244/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310244.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310244.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310244/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "102326352", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRR":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310305/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310305/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310305/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310305/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310305.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310305/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310305.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103199184", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_GMTU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330013/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330013/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330013/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330013/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330013.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330013.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330013/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381523501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103199424", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310299/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310299/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310299/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310299.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310299/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310299.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310299/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103378880", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_GSML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330785/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330785/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330785/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330785.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330785/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330785.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330785/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381527501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103380506", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_HPS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330792/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330792/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330792/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330792/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330792.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330792/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330792.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381528001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103380508", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_MRS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330808/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330808/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330808/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330808/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330808.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330808/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330808.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381528501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103380510", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_RNR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330815/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330815/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330815/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330815/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330815.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330815.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330815/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1381529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1381484001", "partNumber" : "103380544", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_YSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330822/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330822/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330822/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330822.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330822/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330822/rapala-x-rap-otus-17-cm-40-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330822.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "474861501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177027", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302706/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "474862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177029", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302768/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "474862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177101", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_MRC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302720/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "474863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177119", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302751/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "474863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177213", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302744/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "474864001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177263", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302683/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "474864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "102177345", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677302775/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "103380548", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_GSML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330839/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "103380552", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_HPS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330846/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "474801501", "partNumber" : "103380556", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_RNR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330860/rapala-x-rap-otus-25-cm-swaddle.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1067823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326228", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310435/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310435/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310435/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310435/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310435.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310435.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310435/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326246", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310497/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310497/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310497/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310497.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310497/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310497.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310497/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326258", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310442/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310442/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310442/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310442.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310442/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310442.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310442/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067825001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326272", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310527/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310527/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310527/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310527/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310527.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310527/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310527.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326304", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310510/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310510/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310510/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310510.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310510/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310510.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310510/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067826001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "102326316", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310473/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310473/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310473/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310473/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310473.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310473.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310473/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067826501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199152", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310572/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310572/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310572/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310572.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310572/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310572/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310572.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067827001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199264", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310534/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310534/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310534/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310534/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310534.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310534.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310534/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067827501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199268", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_TWZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310589/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310589/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310589/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310589.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310589/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310589/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310589.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199352", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310602/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310602/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310602/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310602.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310602/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310602/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310602.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067828501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199366", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310558/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310558/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310558/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310558.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310558/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310558/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310558.jpg" } }, { "catentry_id" : "1182344501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067821001", "partNumber" : "103199984", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCRB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310541/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310541/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310541/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310541.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677310541/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310541.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677310541/rapala-x-rap-peto-14-cm-39-g-viehe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "359410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "101943211", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_ARB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465013001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102176989", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810.jpg" } }, { "catentry_id" : "465024001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177115", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896.jpg" } }, { "catentry_id" : "465035001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177251", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177299", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "465041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177357", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "103380528", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_RNR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "103380532", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_YSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "553065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102326196", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314235/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "553075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102326314", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314167/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" } }, { "catentry_id" : "553075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102326320", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTIP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314198/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "553076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102326326", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314150/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" } }, { "catentry_id" : "553077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102326340", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314242/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" } }, { "catentry_id" : "831465001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102468384", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314181/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" } }, { "catentry_id" : "831467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552955001", "partNumber" : "102468553", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTP":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twichin-shad-8-cm-12-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314204/rapala-x-rap-twitchin-shad-8-cm-12-g-wad.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "857530001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "835846001", "partNumber" : "100195905", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015787/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "857530501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "835846001", "partNumber" : "100195903", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554015770/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "857531001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "835846001", "partNumber" : "100195904", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008215/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "835875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "835846001", "partNumber" : "102489476", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_01":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/020554008178/rebel-teeny-wee-crawfish-cradle.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387498501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321627", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_123":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632761/runkari-vinglig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321629", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_124":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-vinglig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632822/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321631", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_121":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632785/runkari-vinglig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387500001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321633", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_122":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-vinglig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632747/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321635", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_127":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-vinglig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632754/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321637", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_128":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632808/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387501501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321639", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-wobbly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkkari-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632792/runkari-wobbly.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387502001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387484001", "partNumber" : "103321641", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_126":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-wobbly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-vinglig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-vinglig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkari-wobbly.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430044632839/runkkari-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "914032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001022", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PERCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012678/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914034001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001028", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_HT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012623/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "914034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001030", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_OLIVE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012685/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001032", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012616/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "914036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001036", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012661/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001044", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012630/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "914038501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001046", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005802909/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "914040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001054", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012692/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "914041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913839501", "partNumber" : "103001058", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6421562012647/ruthless-blade-runner-4-8-cm-cradle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103217964", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727588/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103217970", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PERCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727564/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070378501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103217976", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727618/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103217988", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLUE2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727526/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103217998", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727649/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218008", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727557/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218020", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727540/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218028", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_BROWN2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727533/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070392001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218030", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727571/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070394501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218040", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727625/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218048", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727595/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218050", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727632/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070362501", "partNumber" : "103218060", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-1-8-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727601/ruthless-holy-diver-18-mm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "914033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001024", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BROWN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727250/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727250/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727250/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727250/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727250/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001026", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727281/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727281/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727281/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727281/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727281/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001034", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLUE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727243/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727243/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727243/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727243/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727243/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001040", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727229/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727229/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727229/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727229/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727229/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914037501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001042", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PERCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727267/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727267/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727267/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727267/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727267/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914039001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001048", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727274/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727274/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727274/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727274/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727274/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001050", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727199/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727199/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727199/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727199/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727199/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001052", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROACH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727304/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727304/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727304/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727304/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727304/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001056", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727182/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727182/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727182/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727182/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727182/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001060", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727298/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727298/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727298/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727298/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727298/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001062", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727311/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727311/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727311/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727311/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727311/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001064", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727212/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727212/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727212/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727212/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727212/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914043501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001066", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727236/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727236/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727236/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727236/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727236/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914044001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001068", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727175/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727175/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727175/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727175/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727175/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001076", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_TROUT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727168/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727168/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727168/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727168/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727168/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "914046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "913841501", "partNumber" : "103001078", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727205/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727205/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727205/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727205/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727205/ruthless-holy-diver-3-5-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1384063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413127", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413129", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413153", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413155", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413157", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413159", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413161", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413163", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413165", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413167", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413169", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413171", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pumu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413173", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413175", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413177", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1384061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413119", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413121", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413123", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413125", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413131", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413133", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413135", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413137", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413139", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413141", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413143", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413145", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pumu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413147", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413149", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413151", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "957692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076573", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727151/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "957693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076575", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727113/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "957693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076577", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BROWN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727090/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957694001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076579", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727120/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076581", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROACH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727144/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076583", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727069/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076585", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727052/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "957696001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076587", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727014/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957696501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076589", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLUE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727083/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "957697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076591", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PERCH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727106/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "957697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076593", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727137/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076595", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727038/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "957698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076597", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727076/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "957699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076599", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_TROUT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727007/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "957699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076601", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727021/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "957700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957688501", "partNumber" : "103076603", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727045/ruthless-reaper-4-5-cm-cradle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "718834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718824001", "partNumber" : "102486705", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_RBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378227/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "718836501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718824001", "partNumber" : "102486793", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_TRO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378241/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "718837001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718824001", "partNumber" : "102486819", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_REG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378234/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "718838501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718824001", "partNumber" : "102486867", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_HBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335378210/salmo-fanatic-7cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "721685501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102486998", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379576/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "721686001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487002", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_PHH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372560/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "721686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487017", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_RER":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372577/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "721690001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487075", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_HOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372546/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "721696501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487201", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335379569/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "721697001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487203", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_HPH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372553/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "721699501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "721659001", "partNumber" : "102487241", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_HGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902335372539/salmo-perch-12cm-wobbler.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "722473501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487035", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HBL":"2" , "Malli_|_Suspending":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317128/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317128/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487039", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_HCL":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195372/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195372/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487041", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PRA":"2" , "Malli_|_Suspending":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "722477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487077", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_SXS":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195341/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195341/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487085", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SXS":"2" , "Malli_|_Suspending":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317074/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722479001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487105", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_HBU":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195365/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195365/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487119", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_OZS":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195334/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195334/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487135", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HCL":"2" , "Malli_|_Suspending":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317104/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722484001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487149", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_HBL":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195396/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722484501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487171", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_GRT":"2" , "Malli_|_Suspending":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317517/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317517/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487215", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRT":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195402/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722489001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487221", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_RYP":"2" , "Malli_|_Suspending":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317111/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317111/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487231", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_RYP":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195389/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487247", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_HBU":"2" , "Malli_|_Suspending":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317098/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487263", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_OZS":"2" , "Malli_|_Suspending":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317067/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487293", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_TRS":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195327/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195327/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487305", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Väri_|_PRA":"2" , "Malli_|_Deep Runner":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5903068195358/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "722493001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "722466501", "partNumber" : "102487309", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRS":"2" , "Malli_|_Suspending":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5902730317050/salmo-rattling-sting-9cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "677155501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102499995", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014586/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500001", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Test":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014715/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500045", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014265/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500141", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Goldboy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014708/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500147", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fireass":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014647/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677158501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500151", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014579/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500175", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_In Your Dreams":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014685/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500177", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red&Gold":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014678/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500197", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014548/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500215", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Greenorange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014562/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500229", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014739/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677161501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500241", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014661/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500245", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black Nose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014555/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "677162501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500291", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Communist":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014623/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500323", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Greenland":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014722/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "677163501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "677145501", "partNumber" : "102500469", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Ambulance":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212014500/salmon-wobbler-45mm-wobbler.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "525028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525022501", "partNumber" : "102088027", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621689/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621689/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621689/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621689/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621689/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "525029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525022501", "partNumber" : "102088055", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV Orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621665/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621665/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621665/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621665/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621665/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "525030501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525022501", "partNumber" : "102088081", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621672/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621672/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621672/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621672/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621672/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "525032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525022501", "partNumber" : "102088233", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV Red&Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621658/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621658/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621658/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621658/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621658/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "525033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525022501", "partNumber" : "102088251", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Goby":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621641/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621641/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621641/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301621641/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301621641/savage-gear-3d-goby-crank-5-cm-7-g-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314066501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349781", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768148.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768148.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349783", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768155.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768155/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314067501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349785", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768162.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768162.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349795", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768124.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768124/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314039501", "partNumber" : "103349797", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver Ayu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301768131/savage-gear-3d-sticklebait-tailspin-7-3-cm-13-g-sinking-viehe.jpg" } } ]
Savage Gear 3D Sticklebait Tailspin 7,3 cm 13 g Sinking viehe
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1314071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041001", "partNumber" : "103349803", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770561/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770561/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770561/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770561.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770561/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770561.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770561/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041001", "partNumber" : "103349805", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770578/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770578/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770578/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770578/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770578.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770578.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770578/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041001", "partNumber" : "103349823", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770585/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770585/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770585/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770585.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770585/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770585.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770585/savage-gear-fat-tail-spin-5-5-cm-9-g-viehe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "716672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "716653001", "partNumber" : "102492582", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_WS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717580/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717580/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717580/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717580/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717580/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716673001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716653001", "partNumber" : "102492588", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717603/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717603/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717603/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717603/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717603/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716653001", "partNumber" : "102492596", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717627/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717627/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717627/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717627/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717627/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716653001", "partNumber" : "102492642", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717610/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717610/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717610/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717610/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717610/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716653001", "partNumber" : "102492716", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717597/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717597/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717597/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717597/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717597/savage-gear-fat-tail-spin-5-5cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314077001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1314042501", "partNumber" : "103349825", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770615/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770615/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770615/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770615/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770615.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770615/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770615.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314042501", "partNumber" : "103349827", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770622/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770622/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770622/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770622/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770622.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770622.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770622/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314042501", "partNumber" : "103349829", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770639/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770639/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770639/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770639.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770639/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770639.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770639/savage-gear-fat-tail-spin-6-5-cm-16-g-viehe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "716671001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716652501", "partNumber" : "102492528", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_WS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717634/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717634/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717634/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717634/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717634/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716671501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716652501", "partNumber" : "102492532", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717658/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717658/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717658/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717658/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717658/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "716652501", "partNumber" : "102492564", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717641/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717641/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717641/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717641/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717641/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "716652501", "partNumber" : "102492670", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717665/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717665/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717665/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717665/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717665/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "716675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "716652501", "partNumber" : "102492676", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717672/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717672/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717672/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301717672/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301717672/savage-gear-fat-tail-spin-6-5cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349815", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770660/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349817", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770677.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770677.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314041501", "partNumber" : "103349819", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684/savage-gear-fat-tail-spin-8-cm-24-g-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5706301770684.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 130 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 64 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 29 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl