- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9498) /
- Kalastus (3697) /
- Kalastusvieheet (1233) /
- Vaaput
Vaaput
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
-
[ { "catentry_id" : "833844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833835001", "partNumber" : "102599941", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429830062011/jakuta-finland-steepeli-110-mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429830062011/jakuta-finland-steepeli-110-mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429830062011/jakuta-finland-steepeli-110-mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429830062011/yakuta-finland-steepeli-110-mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429830062011/jakuta-finland-steepeli-110-mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429830062011/jakuta-finland-steepeli-110-mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429830062011/yakuta-finland-steepeli-110-mm-vapp.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "711166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468647", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282275/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468707", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282282/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468779", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290218/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162501", "partNumber" : "102468883", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290201/rapala-shadow-rap-deep-11-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "711163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468418", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299228/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711163501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468475", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299136/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468483", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299167/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468499", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299334/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468539", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299204/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468629", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299235/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468645", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_STBL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299310/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468675", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299198/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468679", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_FTPE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299143/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468687", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299082/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "711169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468755", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299242/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468861", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299303/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468933", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299273/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711171501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711162001", "partNumber" : "102468983", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677299129/rapala-shadow-rap-7-cm-swaddle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "831468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468597", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_TWZ":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "831493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102386274", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008912/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468416", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319841/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319841/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468430", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211053/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211053/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711173501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468433", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BGHH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677318776/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677318776/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468551", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211046/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468561", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_ROHL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468571", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677008943/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711175501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468633", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BGHH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319544/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468655", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677210926/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468673", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211107/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468759", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HBSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211077/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468831", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677211206/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711178001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "102468889", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677278780/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "101171920", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BHO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140827/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199442", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BBH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677245485/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058807501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199528", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BCF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140810/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1058815001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711172001", "partNumber" : "103199646", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_7":"1" , "Väri_|_BBSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677157795/rapala-shad-rap-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "711271501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468459", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306247/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711272001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468471", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306261/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468557", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319223/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711273001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468581", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306162/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711273501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468623", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677319216/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711274001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468635", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_CGFR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306094/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711274501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468681", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306308/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711275001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468781", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306315/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468865", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306063/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468917", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306322/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "711276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711264001", "partNumber" : "102468921", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677306117/rapala-shad-dancer-7-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "711627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468402", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321691/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468533", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321554/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468575", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321578/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468619", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_WK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321707/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468695", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_RBS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321653/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468699", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321592/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468701", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321677/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468713", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GGIU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321561/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468737", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321585/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468803", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321622/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711634501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711589501", "partNumber" : "102468857", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677321660/rapala-shadow-rap-solid-shad-5-vaappu.jpg" } } ]
Rapala Shadow Rap Solid Shad 5 vaappu
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:12,50 €-12,90 € -
[ { "catentry_id" : "710451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468439", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317212/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710451501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468451", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GNT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317120/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468543", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317250/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468585", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317168/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468683", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317243/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" } }, { "catentry_id" : "710455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102468709", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317274/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "710458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710404001", "partNumber" : "102469027", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-wobbler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677317052/rapala-shallow-rap-fat-jack-4-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "836588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468745", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468747", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468775", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_MBS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468827", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468879", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_EB":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468893", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836592001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102468969", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102469013", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836562501", "partNumber" : "102469175", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "655662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "655637001", "partNumber" : "102468913", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677293103/rapala-ripstop-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677293103/rapala-ripstop-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677293103/rapala-ripstop-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677293103/rapala-ripstop-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677293103/rapala-ripstop-9-cm-vaappu.jpg" } } ]Väri:CLN
-
[ { "catentry_id" : "654691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468447", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254890/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654691501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468479", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_BBH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254869/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654692001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468519", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254937/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654692501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468549", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254883/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654693001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468689", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_HH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677260051/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654693501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686501", "partNumber" : "102468715", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677254944/rapala-bx-minnow-7-cm-bait.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "654690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654686001", "partNumber" : "102468394", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_TAM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287737/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654694001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686001", "partNumber" : "102468723", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287713/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "654696501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654686001", "partNumber" : "102468869", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287720/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654686001", "partNumber" : "102468885", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677287621/rapala-bx-brat-06-5-cm-swaddle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1062942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1062866001", "partNumber" : "103199907", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677346595/rapala-kuha-vaappu-lajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677346595/rapala-kuha-vaappu-lajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677346595/rapala-kuha-vaappu-lajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677346595/rapala-kuha-vaappu-lajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677346595.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677346595.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677346595/rapala-kuha-vaappu-lajitelma.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 130 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 64 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 29 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl