- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9498) /
- Kalastus (3697) /
- Kalastusvieheet (1233) /
- Vaaput
Vaaput
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
-
[ { "catentry_id" : "689581001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464196", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oiska":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286495/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286495/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286495/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286495/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286495/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689581501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464202", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_KeMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286723/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286723/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286723/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286723/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286723/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689583501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464212", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286686/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286686/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286686/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286686/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286686/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689586001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464228", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_HoneyComb":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286709/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286709/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286709/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286709/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286709/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689586501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464234", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kokkeli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286730/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286730/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286730/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286730/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286730/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689587001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464236", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_JinJang":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286525/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286525/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286525/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286525/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286525/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689589501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464252", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mätö":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286518/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286518/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286518/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286518/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286518/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464256", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hajuherne":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286594/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286594/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286594/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286594/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286594/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689592001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464274", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prisoner":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286556/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286556/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286556/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286556/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286556/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689595001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464288", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuliperse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286693/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286693/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286693/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286693/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286693/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689599501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464314", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kosmos":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286679/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286679/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286679/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286679/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286679/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464316", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_BlueScratch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286617/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286617/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286617/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286617/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286617/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464326", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Naamatuuli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286563/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286563/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286563/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286563/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286563/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689603001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464330", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_PiMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286600/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286600/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286600/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286600/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286600/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464334", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kessu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286662/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286662/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286662/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286662/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286662/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689608501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464368", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Colibri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286532/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286532/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286532/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286532/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286532/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689609001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464372", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286655/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286655/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286655/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286655/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286655/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464388", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Porkkanalaatikko":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286648/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286648/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286648/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286648/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286648/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464390", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valhalla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286587/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286587/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286587/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286587/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286587/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689612001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464392", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_PuMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286716/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286716/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286716/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286716/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286716/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689612501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464394", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Verenpisara":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286501/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286501/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286501/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286501/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286501/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464396", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_RedHead":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286570/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286570/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286570/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286570/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286570/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464398", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vispi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286549/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286549/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286549/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286549/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286549/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464402", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_RedNeck":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286624/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286624/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286624/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286624/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286624/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464404", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ykköne":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286631/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286631/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286631/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286631/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286631/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "802248501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568001", "partNumber" : "102464773", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Carrot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287355/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287355/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287355/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287355/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287355/valhalla-valkyrie-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "689583001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464210", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kessu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286907/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286907/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286907/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286907/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286907/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464244", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_RedHead":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286945/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286945/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286945/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286945/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286945/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689590001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464254", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omar":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286884/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286884/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286884/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286884/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286884/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689593501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464282", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286914/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286914/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286914/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286914/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286914/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689596501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464298", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_JinJang":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286891/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286891/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286891/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286891/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286891/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689600501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464318", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Carrot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286921/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286921/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286921/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286921/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286921/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689604001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464338", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mustikka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286952/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286952/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286952/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286952/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286952/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689607501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464364", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_PiMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286877/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286877/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286877/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286877/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286877/valhalla-thor-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689608001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689568501", "partNumber" : "102464366", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punahilkka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286938/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286938/valhalla-thor-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286938/valhalla-thor-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286938/valhalla-thor-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286938/valhalla-thor-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "689542001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464190", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_LiMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287140/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287140/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287140/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287140/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287140/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689543501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464204", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Typy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287065/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287065/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287065/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287065/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287065/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464218", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_PiPe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287157/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287157/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287157/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287157/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287157/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689545501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464230", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Marjas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286976/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286976/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286976/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286976/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286976/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689548501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464262", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Super":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287034/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287034/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287034/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287034/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287034/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464264", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_KupariKiitäjä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287003/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287003/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287003/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287003/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287003/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464268", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_SakuSammakko":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286990/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286990/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286990/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286990/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286990/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689550501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464272", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tulinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287126/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287126/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287126/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287126/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287126/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464280", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Laventeli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286983/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286983/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286983/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286983/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286983/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464294", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_KeMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287096/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287096/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287096/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287096/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287096/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464332", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_HopeaKettu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287041/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287041/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287041/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287041/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287041/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464340", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287119/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287119/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287119/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287119/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287119/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689555501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464346", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Nassu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287072/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287072/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287072/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287072/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287072/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689556501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464356", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smaragdi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287133/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287133/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287133/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287133/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287133/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689557001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464358", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tulitiikeri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287089/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287089/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287089/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287089/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287089/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689558001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464370", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tiikeri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287102/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287102/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287102/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287102/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287102/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464380", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ässä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287058/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287058/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287058/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287058/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287058/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689559501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464384", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286969/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286969/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286969/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286969/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286969/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464386", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tornari":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287027/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287027/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287027/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287027/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287027/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464400", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_KeltainenPantteri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287010/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287010/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287010/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287010/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287010/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "808456001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102464771", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sammal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287348/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287348/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287348/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287348/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287348/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "852311001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102789669", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Camoranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632766/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632766/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632766/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632766/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632766/justiina-uno-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "852311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689527501", "partNumber" : "102789671", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Laila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632780/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632780/justiina-uno-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632780/justiina-uno-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632780/justiina-uno-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632780/justiina-uno-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "689580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464192", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_JinJang":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286341/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286341/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286341/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286341/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286341/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286341/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286341/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464194", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mustikka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286440/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286440/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286440/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286440/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286440/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286440/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286440/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464206", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pirates":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286358/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286358/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286358/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286358/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286358/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286358/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286358/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464208", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Carrot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286297/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286297/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286297/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286297/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286297/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286297/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286297/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689585501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464224", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286334/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286334/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286334/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286334/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286334/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286334/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286334/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689587501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464240", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hajuherne":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286303/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286303/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286303/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286303/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286303/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286303/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286303/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689591001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464260", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_HoloBlingBling":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286433/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286433/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286433/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286433/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286433/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286433/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286433/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689592501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464276", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valhalla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286457/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286457/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286457/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286457/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286457/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286457/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286457/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689593001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464278", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Colibri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286471/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286471/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286471/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286471/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286471/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286471/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286471/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689594001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464284", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vispi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286426/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286426/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286426/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286426/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286426/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286426/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286426/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464286", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Naamatuuli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286280/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286280/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286280/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286280/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286280/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286280/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286280/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689595501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464290", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omar":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286266/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286266/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286266/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286266/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286266/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286266/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286266/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464292", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_RedHead":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286464/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286464/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286464/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286464/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286464/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286464/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286464/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464304", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_DeepPurple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286402/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286402/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286402/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286402/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286402/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286402/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286402/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689597501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464306", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_VerenPisara":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286273/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286273/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286273/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286273/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286273/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286273/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286273/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689598501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464310", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mermaid":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286419/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286419/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286419/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286419/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286419/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286419/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286419/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "689599001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464312", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_KeMu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286372/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286372/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286372/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286372/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286372/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286372/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286372/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689601001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464320", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mätö":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286396/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286396/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286396/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286396/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286396/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286396/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286396/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689601501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464322", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Virus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286488/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286488/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286488/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286488/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286488/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286488/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286488/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464342", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coppermine":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286365/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286365/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286365/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286365/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286365/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286365/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286365/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464354", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286327/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286327/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286327/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286327/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286327/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286327/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286327/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689610001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464378", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ykköne":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286389/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286389/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286389/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286389/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286389/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286389/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286389/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102464382", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuliperse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286310/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286310/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286310/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286310/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014286310/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286310/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014286310/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "852274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102789667", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kultavuori":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632742/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632742/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632742/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632742/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632742/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632742/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632742/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "852275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "102789665", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Taxi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632728/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632728/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632728/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632728/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632728/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632728/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632728/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204017", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mansikka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128596/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128596/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128596/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128596/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128596/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128596/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128596/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128596/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128596/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204029", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sisko":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128718/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128718/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128718/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128718/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128718/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128718/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128718/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128718/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128718/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204039", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Niittäjä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128817/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128817/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128817/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128817/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128817/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128817/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128817/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128817/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128817/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204043", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128855/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128855/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128855/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128855/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128855/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128855/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128855/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128855/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128855/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204047", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128893/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128893/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128893/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128893/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128893/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128893/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128893/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128893/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128893/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204051", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128930/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128930/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128930/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128930/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128930/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128930/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128930/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128930/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128930/valhalla-freija-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204057", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kouvolacamo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128992/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128992/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128992/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128992/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128992/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006128992/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128992/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128992/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006128992/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204073", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Parsilankku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129159/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129159/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129159/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129159/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129159/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129159/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129159/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129159/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129159/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204077", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Korento":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129197/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129197/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129197/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129197/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129197/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129197/valhalla-freija-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129197/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129197/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129197/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689569501", "partNumber" : "103204079", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bearshit":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129210/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129210/valhalla-freija-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129210/valhalla-freija-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129210/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129210/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006129210/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129210/freija-vaappu-i-valhalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129210/valhalla-freija-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006129210/freija-vaappu-in-valhalla.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "689542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464198", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hohtopumu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287263/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287263/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287263/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287263/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287263/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689543001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464200", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287201/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287201/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287201/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287201/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287201/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464216", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tulitiikeri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287287/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287287/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287287/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287287/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287287/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464226", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sammal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287294/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287294/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287294/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287294/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287294/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464232", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_PiPe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287270/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287270/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287270/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287270/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287270/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464238", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smaragdi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287171/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287171/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287171/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287171/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287171/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689547001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464242", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Nassu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287218/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287218/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287218/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287218/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287218/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689547501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464248", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sitruunalaku2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287249/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287249/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287249/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287249/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287249/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689548001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464258", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ässä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287164/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287164/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287164/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287164/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287164/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464270", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Laventeli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287195/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287195/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287195/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287195/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287195/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689552001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464296", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Super":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287331/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287331/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287331/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287331/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287331/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689552501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464300", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Monsterimamma":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287225/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287225/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287225/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287225/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287225/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464302", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainenpantteri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287232/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287232/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287232/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287232/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287232/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689553501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464328", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punakka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287317/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287317/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287317/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287317/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287317/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464336", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopeakettu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287324/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287324/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287324/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287324/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287324/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689556001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464352", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tulinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287188/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287188/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287188/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287188/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287188/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689557501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464362", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Marjas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287300/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287300/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287300/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287300/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287300/justiina-pisara-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "689558501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "689528001", "partNumber" : "102464374", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puff":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287256/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287256/justiina-pisara-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287256/justiina-pisara-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287256/justiina-pisara-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287256/justiina-pisara-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "921810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789629", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bumblebee":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632360/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "921812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789637", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632445/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "921813501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789641", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sulka":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632483/valhalla-tyr-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "921815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789647", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Melon":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632544/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "921816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789651", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Spiderman":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632582/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "921816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775001", "partNumber" : "102789653", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Naamatuli":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632605/valhalla-tyr-skedbete.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "921811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789633", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kemu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632407/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632407/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632407/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632407/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632407/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921812001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789635", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kultavuori":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632421/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632421/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632421/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632421/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632421/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789643", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ameerika":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632506/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632506/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632506/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632506/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632506/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789657", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Net":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632643/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632643/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632643/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632643/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632643/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789661", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valhalla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632681/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632681/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632681/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632681/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632681/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921775501", "partNumber" : "102789663", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prutku":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632704/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632704/valhalla-vidar-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632704/valhalla-vidar-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632704/valhalla-vidar-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632704/valhalla-vidar-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "921811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789631", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Välivuosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vacated.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632384/justiina-ariel-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789639", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vacated.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632469/justiina-ariel-ledig.jpg" } }, { "catentry_id" : "921814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789645", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pyrstötähti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vacated.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632520/justiina-ariel-vacated.jpg" } }, { "catentry_id" : "921815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789649", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Meteori":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632568/justiina-ariel-ledig.jpg" } }, { "catentry_id" : "921817001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789655", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hiillos":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632629/justiina-ariel-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "921818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921776001", "partNumber" : "102789659", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mutu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-ledig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vacated.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-ledig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005632667/justiina-ariel-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1297687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339191", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249482/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339193", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249505/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339195", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249529/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339197", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249543/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339199", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_37":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249567/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339201", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249581/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339203", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249604/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339205", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249628/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339207", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_39":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249642/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339227", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249840/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339229", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249864/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339231", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249888/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339235", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_26":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249925/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339237", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249949/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339239", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_24":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249963/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339241", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006249987/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339243", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250006/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339245", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_31":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250020/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339247", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250044/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339249", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250068/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339251", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250082/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339253", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_36":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250105/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339255", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250129/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339257", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250143/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339259", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250167/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339261", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250181/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339263", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_41":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250204/jamo-jussi-45-years-old.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297586001", "partNumber" : "103339265", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-45-years-old.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-45-years-old.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006250228/jamo-jussi-45-ar-gammal.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1072809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199124", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_PSYP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677233321.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677233321/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199134", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSRD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677150284.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677150284.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072810001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199204", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_WHU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247540/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199230", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677140544.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677140544/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199242", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_HCHU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677262345.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072811501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199248", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677142852.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677142852/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072812001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199298", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_SFU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247564.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072812501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199344", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677143378/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072813001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199466", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_YFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677167695.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677167695.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072762501", "partNumber" : "103199482", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_HPU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677247618/rapala-x-rap-magnum-12-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "712841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "712840501", "partNumber" : "102468364", "unitPrice" : "21,50 €", "unitPriceRaw" : "21.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032726_1/rapala-kalatakuu-kuha-pilvisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032726_1/rapala-kalatakuu-kuha-pilvisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032726_1/rapala-kalatakuu-kuha-pilvisen-kelin-uistinlajitelma.jpg" } ]
Rapala Kalatakuu Kuha pilvisen kelin uistinlajitelma
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,50 € -
[ { "catentry_id" : "712805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "712797501", "partNumber" : "102468270", "unitPrice" : "21,50 €", "unitPriceRaw" : "21.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032757_1/rapala-kalatakuu-hauki-veto-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032757_1/rapala-kalatakuu-hauki-veto-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032757_1/rapala-kalatakuu-hauki-veto-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg" } ]
Rapala Kalatakuu Hauki Veto aurinkoisen kelin uistinlajitelma
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,50 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 130 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 64 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 29 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl