- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9498) /
- Kalastus (3697) /
- Kalastusvieheet (1233) /
- Vaaput
Vaaput
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Vaappu antaa varman kalasaaliin
Vaaput, lusikat, jigit ja lipat ovat uistimia, joita käytetään viehekalastuksessa. Viehekalastuksessa jäljitellään petokalan luonnollista saalista tai niillä pyritään muulla tavoin herättämään kalan saalistusvietti. Vaappu muistuttaa uistimista eniten pientä saaliskalaa.Monet kalastajat pitävät vaappuja takuuvarmoina saaliin tuojina. Uistimen lisäksi saalis riippuu paljon toki myös uistinta kädessään pitävästä kalastajasta, mutta vaaput ovat aloittelevalle kalastajalle sekä pitkän linjan kalamiehille ja -naisille helppo, takuuvarma ja erinomainen tapa saada lautaselle ahventa, kuhaa, lohta tai haukea.
Uistinta käytetään pääasiassa heittokalastukseen, vetouisteluun sekä joskus myös pilkintään. Uistimessa on runko sekä koukku tai koukkuja, johon petokalan on tarkoitus jäädä ”saalista” napatessaan kiinni. Tarkoituksena on herättää petokalan saalistusvietti, ja tätä voi koettaa lisätä erilaisilla uistinten lisäominaisuuksilla: kiiltävällä pinnalla, pyörivällä lipalla tai värikkäillä tupsuilla.
Vaappu muistuttaa pientä kalaa
Vaappu soveltuu erinomaisesti petokalojen kuten hauen, ahvenen, lohen, kirjolohen ja kuhan pyyntiin. Sen uintisyvyyden määrää vaapussa oleva muovinen tai metallinen uintilista eli nokkalevy. Jos nokkalevy on asennettu siimaan nähden aivan pieneen kulmaan, vaappu ui syvällä pyytäen siellä viihtyviä kaloja. Jos taas nokkalevy on suuremmassa kulmassa tai se on kooltaan pieni, uistin liikkuu paremmin lähempänä pintaa.
Aivan pintavesissä uivat pintavaaput on tarkoitettu niissä viihtyville kaloille, lähinnä hauelle ja taimenelle. Pintavaapuista puuttuu usein nokkalevy, joten sen käyttäminen vaatii kokeneeltakin kalastajalta hieman taktiikan hiomista, jotta uittamistyyli saa kalat innostumaan saaliin nappaamisesta. Viehettä ei siis kelata kuten muiden uistinten kanssa, vaan untiliikettä matkiva liike luodaan nykimällä tai kelausrytmiä muuttamalla.
Värillä on väliä
Vieheitä on saatavilla kaikissa koissa ja väreissä: isoimmat vaaput hätyyttelevät parinkymmenen sentin rajaa. Värimaailman laajuus ei selity pelkillä kalastajien lempivärien sävyillä, vaan värien kirjolla on pyritty vastaamaan täsmällisesti eri järvi- tai vesialueiden vaatimuksiin. Monen kirjavassa valikoimassa sormi voi helposti eksyä suuhun, mutta oman kalastuspaikan tarjontaan ja kalojen mieltymyksiin pääsee tutustumaan vain kokeilemalla.
Kannattaa lyöttäytyä yksiin kokeneen kalastajan tai kalastusporukan kanssa ja kysellä heiltä vinkkiä halutun saaliin saamiseen. Tosin, jos kalastellaan samoilla apajilla, neuvoja joko tulee tai sitten hyvistä vinkeistä vaietaan. Myös netti on täynnä erinomaisia ohjeita, ja kalastusfoorumit käyvät koko ajan kuumaa keskustelua parhaista uistimista, kikoista ja vinkeistä.
Pintavaaput, vastaiskuvaaput, perinteiset vaaput sekä kaikki tarvikkeet uisteluun ynnä muuhun kalastukseen löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tutustu kattavaan valikoimaan ja tilaa itsellesi parhaat vaaput! Kärkkäisen verkkokauppa on valmis palvelemaan sinua vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
-
[ { "catentry_id" : "1064886001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199380", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328010/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199468", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327884/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064888001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199480", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_TAM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677328034/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064888501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199486", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_HAY":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327952/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064890501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199574", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_CSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327921/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064894501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064884001", "partNumber" : "103199734", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_CBN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-wadding.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vadd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677327914/rapala-bx-mid-brat-6-cm-13-g-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "711153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468513", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677268965/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468615", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269238/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468639", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677282305/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468667", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290249/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } }, { "catentry_id" : "711156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468693", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269214/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468749", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677269139/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "711160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711151501", "partNumber" : "102468833", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677290256/rapala-shadow-rap-shad-9-cm-shad.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "655661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "655637501", "partNumber" : "102468783", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314846/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314846/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314846/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314846/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314846/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "655662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "655637501", "partNumber" : "102469059", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314853/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314853/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314853/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314853/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314853/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "655663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "655637501", "partNumber" : "102469095", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314860/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314860/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314860/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314860/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314860/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "655663501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "655637501", "partNumber" : "102469113", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314884/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314884/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314884/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314884/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314884/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "655664001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "655637501", "partNumber" : "102469203", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314877/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314877/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314877/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677314877/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677314877/rapala-ripstop-12-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "712859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "712853501", "partNumber" : "102468244", "unitPrice" : "21,50 €", "unitPriceRaw" : "21.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032733_1/rapala-kalatakuu-taimen-kirjolohi-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416173032733_1/rapala-kalatakuu-taimen-kirjolohi-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416173032733_1/rapala-kalatakuu-taimen-kirjolohi-aurinkoisen-kelin-uistinlajitelma.jpg" } ]
Rapala Kalatakuu Taimen&Kirjolohi aurinkoisen kelin uistinlajitelma
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,50 € -
[ { "catentry_id" : "654696001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102468863", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDAY":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316185/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316185/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316185/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316185.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316185/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316185.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316185/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102468901", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDRB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316253/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316253/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316253/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316253.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316253/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316253/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316253.jpg" } }, { "catentry_id" : "654698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102468923", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316215/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316215/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316215/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316215/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677316215.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316215.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677316215/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654698501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102468963", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGA":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324340/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324340/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324340/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324340.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324340/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324340/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324340.jpg" } }, { "catentry_id" : "654699001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102468993", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324333/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324333/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324333/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324333.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324333/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324333.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324333/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654701001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687501", "partNumber" : "102469171", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDPRT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324395/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324395/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324395/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324395/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324395.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324395/rapala-countdown-elite-7-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324395.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "654694501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102468771", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDFT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324104/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324104/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324104/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324104/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324104.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324104/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324104.jpg" } }, { "catentry_id" : "654695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102468799", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDPRT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324210/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324210/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324210/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324210/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324210.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324210/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324210.jpg" } }, { "catentry_id" : "654695501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102468817", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGA":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324111/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324111/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324111/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324111.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324111/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324111/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324111.jpg" } }, { "catentry_id" : "654699501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102469015", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDGS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324142/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324142/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324142/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324142/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324142.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324142.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324142/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102469025", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDRB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324234/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324234/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324234/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324234.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324234/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324234.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324234/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "654700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654687001", "partNumber" : "102469077", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GDAY":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324074/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324074/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324074/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324074.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677324074/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324074.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677324074/rapala-countdown-elite-5-5-cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "607632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183267", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_275":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078148/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183268", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078162/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607633001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183269", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078193/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183277", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_184":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078988/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607634001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183278", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_187":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078995/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607634501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183273", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_647":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078698/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607635001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183274", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_614":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078711/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607635501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183266", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_506":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078131/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183275", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_280":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078889/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607636501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183564", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078032/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607637001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183276", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_190":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078971/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183569", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078117/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101183573", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_646":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074140/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101414146", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073754/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607639001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101414148", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_645":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074058/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607639501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101414142", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_146":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038078209/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "101414144", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037083846/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540395", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_675":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261652/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540391", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_666":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261614/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540393", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_673":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261638/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540387", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_662":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261577/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685155501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540403", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_706":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261737/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540397", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_676":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261676/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607631501", "partNumber" : "102540399", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_693":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261690/lohi-kossi-68mm-vapp.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "607550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183257", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_506":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076144/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607550501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183258", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076298/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183250", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_275":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076021/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183259", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_184":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076359/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183251", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_187":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076038/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607552501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183261", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_646":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076625/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183252", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076885/lohi-poika-60mm-vapp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076885/lohi-poika-60mm-vapp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076885/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076045/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076045/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076045/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076045/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607553501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183262", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_645":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076694/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183263", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076168/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "607554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183264", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076960/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183256", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_614":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076137/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414125", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_13":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076977/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414128", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_179":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073853/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414130", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073884/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414132", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_27":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074188/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607557501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414173", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_273":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003216951/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607558001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101414134", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_647":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038074034/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "607558501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "101183563", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_132":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038076878/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "102540411", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_524":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261812/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685158501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "102540407", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_24":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261775/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685277001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "607549001", "partNumber" : "102540409", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_74":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261799/lohi-poika-60mm-vapp.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "623154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "102003093", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_107":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480030/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480030/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004480030/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004480030/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480030/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "623155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "102003105", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_124":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480153/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480153/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004480153/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004480153/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004480153/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "623158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "102195957", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_156K":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844702/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844702/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004844702/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004844702/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844702/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "623158501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "102195959", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_199S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844726/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844726/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004844726/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004844726/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004844726/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1108149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623152001", "partNumber" : "101836205", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_169":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1108150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103222487", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006146057/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006146057/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006146057/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006146057/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006146057/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072009001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103221977", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_362":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145272/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145272/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145272/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145272/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145272/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072009501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103221979", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_407":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145296/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145296/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145296/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145296/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145296/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103221981", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_318":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145319/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145319/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145319/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145319/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145319/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072010501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103221983", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167831/wayla-60e-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "1072012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103221997", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_369":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072015501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103222027", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_207S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145531/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145531/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145531/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145531/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145531/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072021501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103222065", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_169M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145777/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145777/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145777/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145777/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145777/wayla-60e-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "942023501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103043267", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_369":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006145418/wayla-60e-vaappu.jpg" }, { "catentry_id" : "942025001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623152001", "partNumber" : "103043273", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_378":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005850733/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005850733/wayla-60e-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005850733/wayla-60e-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005850733/wayla-60e-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005850733/wayla-60e-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "621069001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320178", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077042/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "621069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320179", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077059/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "621070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320177", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077035/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "621071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101414156", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_650":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077288/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "621071501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101414168", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_187":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077233/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "621072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101414164", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073778/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "621072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320180", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_614":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077080/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "621073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320182", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_184":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077998/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "621073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320181", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_182":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077462/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "621074001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320184", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_179":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073013/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101414158", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_146":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038077974/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685122001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "101320183", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_132":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038073006/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "621068501", "partNumber" : "102540417", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_526":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261874/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "102540413", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_273":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261836/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } }, { "catentry_id" : "685159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "102540415", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_524":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261850/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "685160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "621068501", "partNumber" : "102540419", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_686":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005261898/lohi-tuli-50mm-vapp.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "475302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196260", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325615/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196266", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325646/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196264", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325639/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196270", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325660/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475308001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196288", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326711/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196286", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030326704/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196262", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325622/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475310501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196280", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325721/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196274", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325691/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475315001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196272", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325684/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475316501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196282", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_13":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325738/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196278", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325714/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475320501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196284", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325745/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "475322001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196276", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325707/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "475335001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102196268", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_6":"1" , "Väri_|_5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030325653/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "889065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102897648", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_622":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151078/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "889067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102897654", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_623":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151085/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "889070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102897668", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_621":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151061/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "889071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102897672", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_624":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151092/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "889072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "102897676", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_625":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078151108/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072351001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "667399001", "partNumber" : "103222865", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_626":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152839/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667399001", "partNumber" : "103223115", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_627":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078152846/hk-varma-haba-6cm-vaappu.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1373421501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1373417001", "partNumber" : "103360598", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bling perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549441435.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549441435.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549441435/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373417001", "partNumber" : "103360622", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Concealed fish":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549259016.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549259016/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549259016.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373417001", "partNumber" : "103360626", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549414217.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549414217/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549414217.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373427001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1373417001", "partNumber" : "103360640", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Water":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549455050.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549455050.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549455050/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373417001", "partNumber" : "103360644", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549456088.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glidebait-sinking-12-cm-58-g-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549456088/westin-swim-glide-12cm-58g-s-3d-water.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549456088.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 120 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 130 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 64 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 29 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl