Valaisimet sisäkäyttöön

Nyt on aika hankkia sisustusvalaisimet

Kodin valaistus on yksi sen tärkeimmistä ominaisuuksista. Kun valaistus toimii, siihen ei välttämättä kiinnitä huomiota, mutta jos valaistusta ei ole riittävästi tai se kohdistuu huonosti, työskentely ja oleskelu häiriintyy. Sisustusvalaisimet antavat kodille sen loppusilauksen.

Syksy on tullut ja illat hämärtyvät. Valojen merkitys kasvaa, mitä lähemmäksi talvi käy. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että pitkä pimeä talvi vaatii pitämään erilaisia valoja päällä. Valaistuksen täytyy toimia moneen suuntaan. Valoja täytyy olla tarpeeksi työskentelyyn mutta niitä täytyy pystyä myös vähentämään, kun halutaan luoda tunnelmaa ja rauhoittua illan viettoon.

Keittiön ja ruokailutilan valaistuksen täytyy toimia
Keittiössä ja ruokailutilassa valoja täytyy olla riittävästi. Keittiössä on pystyttävä kokkailemaan mutta iltasin on saatava himmeämpää valaistusta. Keittiöihin sopivia sisustusvalaisimia löytyy onneksi runsaasti. Kattoon kiinnitettävät plafondit ovat helppoja, mutta keittiöön sopivat hyvin myös riippuvalaisimet.

Ruokapöydän päälle ei oikein sovikaan mikään muu kuin riippuvalaisin. Ongelma on pikemminkin siinä, että osaa valita suuresta valikoimasta mieluisan valaisimen. Erilaisia riippuvalaisimia löytyy moneen makuun. On olemassa hentoa ja huomaamatonta sekä isoa ja rouhevaa valaisinta. Ruokapöydän päälle sijoitetaan nykyään monesti iso ja näyttävä valaisin, joka on esimerkiksi rottingista, kankaasta tai metallista. Vaihtoehtoisesti ruokapöydän päälle voidaan sijoittaa useita kevyitä valaisimia.

Riippuvalaisimet toimivat kodin sisustuksen ja ilmeen ylläpitäjänä. Valaisimet antavat loppusilauksen sisustukseen ja kodin tunnelmaan. Käytä siis aikaa valaisimien valintaan. Helpoiten tilaat kotiisi sisustusvalaisimet Kärkkäisen verkkokaupasta.

Olohuoneessa sisustusvalaisimien paikkaan kannattaa kiinnittää huomiota
Olohuoneeseen kannattaa miettiä hyvä yleisvalaistus sekä tunnelmavalaistus. Olohuoneessa on sohvan lisäksi yleensä nojatuoli tai muu istuin. Ennen sisustusvalaisimen sijoittamista mieti, missä valoa tarvitaan. Mieti myös olohuoneen ongelmakohdat. Riippuvalaisimet täytyy sijoittaa niin, ettei niihin lyö päätään, ja lattiavalaisimet niin, ettei sen johtoon pääse kompastumaan.

Sohvan ja nojatuolin viereen on hyvä laittaa lattiavalaisin. Sillä saadaan istumapaikkoihin valoa, ja lattiavalaisin toimii myös hyvänä sisustuselementtinä. Vältä kohtisuoraa valoa istumapaikoissa. Oleskelua ja seurustelua häiritsee, jos valaistus häikäisee suoraan silmiin. Lattiavalaisimet ovat hyviä valaisimia siksikin, että niiden paikkaa on helppo vaihtaa ja valoa voi kohdistaa tarpeen mukaan eritavoin.

Makuuhuoneeseen saadaan koristevaloilla himmeä, yöksi sopiva valo
Makuhuoneen valaistuksen täytyy toimia monessa tilanteessa. Siivottaessa tarvitaan hyvä yleisvalaistus, ja iltasin on hyvä saada makuuhuoneisiin herkkä tunnelmavalaistus. Lisäksi yöksi tarvitaan todella himmeä valo, että pimeälläkin pystyy huoneessa liikkumaan.

Yövalot, jotka vievät vähän energiaa eivätkä ole liian kirkkaita, on hyvä sijoittaa matalalle ja kauas sängyistä, ettei valo häiritse nukkuvaa. Koristevalaisimet toimivat hyvin yövaloina, sillä niitä voi sijoitella eri paikkoihin helposti ja niissä on yleensä hento valaistus. Tuo valoa hämäriin iltoihin tilaamalla Kärkkäisen verkkokaupasta sisustusvalaisimet.

Tuotteet: ( 1 153 - 1 164 / 3 359 )
Järjestä:
  • Tyylikäs kolmeosainen led-riippuvalaisin kotisi sisustukseen. 82x12 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x10W, E27 -kanta, IP20. Led-valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Hauska, pyöreänmuotoinen lattiavalaisin mustaa metallia. 30x163,5 cm. Maks 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Ilmava riippuvalaisin moderniin sisustukseen. Halk. 41,5 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

  • Tyylikäs, moderni ja keveä 3-osainen riippuvalaisin mustilla metalliverkkovarjostimilla. 90x20 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Minimalistisen tyylikäs musta Speke -kattovalaisin moderniin sisustukseen. 156cm x31 cm. Maks. 11x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Ilmava riippuvalaisin moderniin sisustukseen. Halk. 41,5 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Kulta
    Näytä vertailu
  • Riippuvalaisin kolmella mustalla varjostimella. 97,5x17,5 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Modernin linjakas 4-osainen riippuvalaisin. 91x16,5 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 4x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Mustaa metallia ja tummanruskeat yksityiskohdat, klassinen yhdistelmä tässä 3-osaisessa kattovalaisimessa. 87x19 cm. Maks. 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Kattovalaisin kolmella säädettävällä varrella. Halk. 114,5 cm. Maks. 3x40W, E27 -kanta IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Puuta ja metallia yhdistävä näyttävä riippuvalaisin. 78x25 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 6x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Moderni, tyylikäs ja linjakas 3-osainen riippuvalaisin. 80x10 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 136,90
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
97
1 Pagination Pages Ellipsis 96 97 98 Pagination Pages Ellipsis 280