Valaisimet sisäkäyttöön

Nyt on aika hankkia sisustusvalaisimet

Kodin valaistus on yksi sen tärkeimmistä ominaisuuksista. Kun valaistus toimii, siihen ei välttämättä kiinnitä huomiota, mutta jos valaistusta ei ole riittävästi tai se kohdistuu huonosti, työskentely ja oleskelu häiriintyy. Sisustusvalaisimet antavat kodille sen loppusilauksen.

Syksy on tullut ja illat hämärtyvät. Valojen merkitys kasvaa, mitä lähemmäksi talvi käy. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että pitkä pimeä talvi vaatii pitämään erilaisia valoja päällä. Valaistuksen täytyy toimia moneen suuntaan. Valoja täytyy olla tarpeeksi työskentelyyn mutta niitä täytyy pystyä myös vähentämään, kun halutaan luoda tunnelmaa ja rauhoittua illan viettoon.

Keittiön ja ruokailutilan valaistuksen täytyy toimia
Keittiössä ja ruokailutilassa valoja täytyy olla riittävästi. Keittiössä on pystyttävä kokkailemaan mutta iltasin on saatava himmeämpää valaistusta. Keittiöihin sopivia sisustusvalaisimia löytyy onneksi runsaasti. Kattoon kiinnitettävät plafondit ovat helppoja, mutta keittiöön sopivat hyvin myös riippuvalaisimet.

Ruokapöydän päälle ei oikein sovikaan mikään muu kuin riippuvalaisin. Ongelma on pikemminkin siinä, että osaa valita suuresta valikoimasta mieluisan valaisimen. Erilaisia riippuvalaisimia löytyy moneen makuun. On olemassa hentoa ja huomaamatonta sekä isoa ja rouhevaa valaisinta. Ruokapöydän päälle sijoitetaan nykyään monesti iso ja näyttävä valaisin, joka on esimerkiksi rottingista, kankaasta tai metallista. Vaihtoehtoisesti ruokapöydän päälle voidaan sijoittaa useita kevyitä valaisimia.

Riippuvalaisimet toimivat kodin sisustuksen ja ilmeen ylläpitäjänä. Valaisimet antavat loppusilauksen sisustukseen ja kodin tunnelmaan. Käytä siis aikaa valaisimien valintaan. Helpoiten tilaat kotiisi sisustusvalaisimet Kärkkäisen verkkokaupasta.

Olohuoneessa sisustusvalaisimien paikkaan kannattaa kiinnittää huomiota
Olohuoneeseen kannattaa miettiä hyvä yleisvalaistus sekä tunnelmavalaistus. Olohuoneessa on sohvan lisäksi yleensä nojatuoli tai muu istuin. Ennen sisustusvalaisimen sijoittamista mieti, missä valoa tarvitaan. Mieti myös olohuoneen ongelmakohdat. Riippuvalaisimet täytyy sijoittaa niin, ettei niihin lyö päätään, ja lattiavalaisimet niin, ettei sen johtoon pääse kompastumaan.

Sohvan ja nojatuolin viereen on hyvä laittaa lattiavalaisin. Sillä saadaan istumapaikkoihin valoa, ja lattiavalaisin toimii myös hyvänä sisustuselementtinä. Vältä kohtisuoraa valoa istumapaikoissa. Oleskelua ja seurustelua häiritsee, jos valaistus häikäisee suoraan silmiin. Lattiavalaisimet ovat hyviä valaisimia siksikin, että niiden paikkaa on helppo vaihtaa ja valoa voi kohdistaa tarpeen mukaan eritavoin.

Makuuhuoneeseen saadaan koristevaloilla himmeä, yöksi sopiva valo
Makuhuoneen valaistuksen täytyy toimia monessa tilanteessa. Siivottaessa tarvitaan hyvä yleisvalaistus, ja iltasin on hyvä saada makuuhuoneisiin herkkä tunnelmavalaistus. Lisäksi yöksi tarvitaan todella himmeä valo, että pimeälläkin pystyy huoneessa liikkumaan.

Yövalot, jotka vievät vähän energiaa eivätkä ole liian kirkkaita, on hyvä sijoittaa matalalle ja kauas sängyistä, ettei valo häiritse nukkuvaa. Koristevalaisimet toimivat hyvin yövaloina, sillä niitä voi sijoitella eri paikkoihin helposti ja niissä on yleensä hento valaistus. Tuo valoa hämäriin iltoihin tilaamalla Kärkkäisen verkkokaupasta sisustusvalaisimet.

Tuotteet: ( 1 417 - 1 428 / 3 356 )
Järjestä:
  • Siro rottinkinen riippuvalaisin sopii jatkamaan tilan boheemia tyyliä tai tuomaan lämmintä sävyä vaaleaan sisustukseen. Valo hehkuu tilaan tunnelmallisesti kauniin rottinkivarjostimen lävitse.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
    ,89.00,89
    4
    Väri:Vaalea puu
    Näytä vertailu
  • Sessakin mattavalkoinen Giselle on moderni riippuvalaisin esimerkiksi työ- tai olohuoneeseen. Metallinen kupu siivilöi valon näyttävästi.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    ,99.00,99
    4
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs suosittu Timangivalaisin heijastaa tunnelmallisen kuvion huoneeseen kun valitsee lampun, jossa valaisu on ympäriinsä. Sopii erinomaisesti erilaisiin tiloihin ja sisustustyyleihin.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    ,32.90,32.9
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Philipsin LED-valaisimet antavat ennen kaikkea mukavuutta ajatellen suunniteltua valoa.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    19,90
    ,,19.9
    4
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Teho, W:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,95
    ,45.95,45.95
    4
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,95
    ,22.95,22.95
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
    ,99.90,99.9
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs pöytävalaisin mustaa metallia. 20x43,5 cm. Maks 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
    ,38.90,38.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
    ,89.90,89.9
    4
    Väri:Musta/Opaali
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    ,99.00,99
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
    ,89.90,89.9
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
    ,89.90,89.9
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
119
1 Pagination Pages Ellipsis 118 119 120 Pagination Pages Ellipsis 280