Valaisimet sisäkäyttöön

Nyt on aika hankkia sisustusvalaisimet

Kodin valaistus on yksi sen tärkeimmistä ominaisuuksista. Kun valaistus toimii, siihen ei välttämättä kiinnitä huomiota, mutta jos valaistusta ei ole riittävästi tai se kohdistuu huonosti, työskentely ja oleskelu häiriintyy. Sisustusvalaisimet antavat kodille sen loppusilauksen.

Syksy on tullut ja illat hämärtyvät. Valojen merkitys kasvaa, mitä lähemmäksi talvi käy. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että pitkä pimeä talvi vaatii pitämään erilaisia valoja päällä. Valaistuksen täytyy toimia moneen suuntaan. Valoja täytyy olla tarpeeksi työskentelyyn mutta niitä täytyy pystyä myös vähentämään, kun halutaan luoda tunnelmaa ja rauhoittua illan viettoon.

Keittiön ja ruokailutilan valaistuksen täytyy toimia
Keittiössä ja ruokailutilassa valoja täytyy olla riittävästi. Keittiössä on pystyttävä kokkailemaan mutta iltasin on saatava himmeämpää valaistusta. Keittiöihin sopivia sisustusvalaisimia löytyy onneksi runsaasti. Kattoon kiinnitettävät plafondit ovat helppoja, mutta keittiöön sopivat hyvin myös riippuvalaisimet.

Ruokapöydän päälle ei oikein sovikaan mikään muu kuin riippuvalaisin. Ongelma on pikemminkin siinä, että osaa valita suuresta valikoimasta mieluisan valaisimen. Erilaisia riippuvalaisimia löytyy moneen makuun. On olemassa hentoa ja huomaamatonta sekä isoa ja rouhevaa valaisinta. Ruokapöydän päälle sijoitetaan nykyään monesti iso ja näyttävä valaisin, joka on esimerkiksi rottingista, kankaasta tai metallista. Vaihtoehtoisesti ruokapöydän päälle voidaan sijoittaa useita kevyitä valaisimia.

Riippuvalaisimet toimivat kodin sisustuksen ja ilmeen ylläpitäjänä. Valaisimet antavat loppusilauksen sisustukseen ja kodin tunnelmaan. Käytä siis aikaa valaisimien valintaan. Helpoiten tilaat kotiisi sisustusvalaisimet Kärkkäisen verkkokaupasta.

Olohuoneessa sisustusvalaisimien paikkaan kannattaa kiinnittää huomiota
Olohuoneeseen kannattaa miettiä hyvä yleisvalaistus sekä tunnelmavalaistus. Olohuoneessa on sohvan lisäksi yleensä nojatuoli tai muu istuin. Ennen sisustusvalaisimen sijoittamista mieti, missä valoa tarvitaan. Mieti myös olohuoneen ongelmakohdat. Riippuvalaisimet täytyy sijoittaa niin, ettei niihin lyö päätään, ja lattiavalaisimet niin, ettei sen johtoon pääse kompastumaan.

Sohvan ja nojatuolin viereen on hyvä laittaa lattiavalaisin. Sillä saadaan istumapaikkoihin valoa, ja lattiavalaisin toimii myös hyvänä sisustuselementtinä. Vältä kohtisuoraa valoa istumapaikoissa. Oleskelua ja seurustelua häiritsee, jos valaistus häikäisee suoraan silmiin. Lattiavalaisimet ovat hyviä valaisimia siksikin, että niiden paikkaa on helppo vaihtaa ja valoa voi kohdistaa tarpeen mukaan eritavoin.

Makuuhuoneeseen saadaan koristevaloilla himmeä, yöksi sopiva valo
Makuhuoneen valaistuksen täytyy toimia monessa tilanteessa. Siivottaessa tarvitaan hyvä yleisvalaistus, ja iltasin on hyvä saada makuuhuoneisiin herkkä tunnelmavalaistus. Lisäksi yöksi tarvitaan todella himmeä valo, että pimeälläkin pystyy huoneessa liikkumaan.

Yövalot, jotka vievät vähän energiaa eivätkä ole liian kirkkaita, on hyvä sijoittaa matalalle ja kauas sängyistä, ettei valo häiritse nukkuvaa. Koristevalaisimet toimivat hyvin yövaloina, sillä niitä voi sijoitella eri paikkoihin helposti ja niissä on yleensä hento valaistus. Tuo valoa hämäriin iltoihin tilaamalla Kärkkäisen verkkokaupasta sisustusvalaisimet.

Tuotteet: ( 877 - 888 / 3 359 )
Järjestä:
  • Connect.z -älyvalaisinmalliston kattovalaisin. 77x20 cm. Ohjattavissa kaukosäätimellä ja sovelluksella. Integroidut led-valonlähteet (21W) ja säädettävä värilämpötila. IP20.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Modernin tyylikäs led-lattiavalaisin. 8,5x7,5x146 cm. Integroidut led-valonlähteet (12,8 ja 11,2W) tuottavat miellyttävän lämmintä valkoista valoa. IP20.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Futuristisen hauska led-lattiavalaisin. 121,5x160,5 cm. Integroitu led-valonlähde (24W) tuottaa miellyttävän lämmintä valkoista valoa. IP20.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,90
    ,169.90,169.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Riippuvalaisin kukkaruukuilla. 76x14 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Search
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Riippuvalaisin kolmella erimuotoisella savulasivarjostimella. 84x19,5 cm, korkeus katosta 104,5 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs, musta kolmella savulasivarjostimella varustettu riippuvalaisin. 90x20 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Kattovalaisin harjatun messingin värisenä valkoisilla lasikuvuilla. Halk. 45 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Klassisen kaunis, 3-osainen riippuvalaisin kotiisi. 92x22 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Harmaa
    Näytä vertailu
  • Pyöreä riippuvalaisin kolmella erimuotoisella savulasivarjostimella. Halk. 43 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Musta, steampunk -henkinen riippuvalaisin neljällä valonlähteellä, joiden pituus on helposti säädettävissä. 100x25 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 4x40W, E27-kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,90
    ,169.90,169.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Kultaiset valaisinkuvut mustilla yksityiskohdilla tässä 3-osaisessa riippuvalaisimessa luovat näyttävyyttä. 93,5x23,5 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks 3x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Kulta
    Näytä vertailu
  • Kotoisantyylikäs 3-osainen riippuvalaisin mustaa metallia ja juuttinarua. 90x20 cm, korkeus katosta 110 cm. Maks. 3x40 W, E27 -kanta, IP20. Valonlähteet eivät sisälly pakkaukseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 162,90
    ,162.90,162.9
    4
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
74
1 Pagination Pages Ellipsis 73 74 75 Pagination Pages Ellipsis 280