Valaisimien suosikit
Valaistus hyötykäyttöön ja tunnelmanluomiseen
Valaisimet luokitellaan tyypillisesti yleis-, kohde-, työ- tai korostavaksi valaisimiksi ja käyttötarkoituksen lisäksi näissä kaikissa merkityksellisiä tänä päivänä tarkoituksenmukainen valoteho, energiatehokkuus sekä turvallisuus. Myös valon eri väreillä on käyttötarkoituksen mukaisia merkityksiä. Hyvä kokonaisvalaistus tyypillisesti muodostuu edellä mainituiden valaisintyyppien yhdistelmistä.Yleisvalaisimet luovat perusvalaistuksen
Yleisvalaistuksen tarkoitus on luoda tilan perusvalo, jota täydennetään tarpeen mukaan niin koti- kuin työkäytössäkin kohde- ja työvalaistuksella. Yleisvalaistus ratkaistaan tyypillisesti pistoketulpalla varustelluilla valaisimilla tai esimerkiksi kiinteillä plafondi-, paneeli- tai loisteputkivalaisimilla ja allasvaloilla. Valon väri kotona on usein lämmin valkoinen, mutta esimerkiksi autotalliin, varastoon ja ulos sopii hyvin myös puhdas valkoinen valon väri.
Kohdevalot ja työvalot
Tarkkuutta vaativassa työssä sekä työskentelyturvallisuuden että -mukavuuden vuoksi käytetään yleisvalaistuksen lisäksi työvaloja. Näitä voivat olla esimerkiksi keittiön ja kodinhoitohuoneen työpistevalot, tai saunan niin sanottu siivousvalo. Autotallissa, varastossa, rakennus- tai remonttikohteessa kohde- tai työvalona parhaiten usein toimii liikuteltava työvalo tai valonheitin. Kohdevalaisimet voivat toimia myös työvalona, mutta usein niillä pyritään korostamaan sisustuksellisesti haluttua kohdetta, kuten esimerkiksi taideteosta, huonekasvia tai vastaavaa.
Sisustusvalaisimet
Sisustusvalaisimet ovat valaisintyyppinä kaikista laajin – käyttötarkoituksia ja ennen kaikkea erilaisia tyylimakuja on niin valtavasti. Osa sisustusvalaisimista luonnollisesti kuuluu yleis- ja kohdevaloihin, sillä hyvin merkittävä osa näistä ovat pistotulpalla kytkettäviä riippuvalaisimia sekä erilaisia paneeli- ja kohdevalaisimia.
Riippuvalaisimissa valonlähdettä voi tarvittaessa vaihtaa erillisten lamppujen, tyypillisesti LED-lamppujen, avulla ja valonjakautumisessa ja väreissä onkin olemassa huikea kirjo erilaisia vaihtoehtoja. Sisustusvalaistuksessa erilaiset jalkalamput ja -valaisimet, seinävalaisimet sekä erilaiset LED-nauhat ja -listat ovat myös merkittäviä tuoteryhmiä.
Ulkovalot ja pihavalot
Ulko- ja pihavalaistukseen kuuluu myös merkittävä kirjo erityyppisiä valaisimia, kuten seinä-, pylväs-, katto ja terassivalaisimet. Näiden valinnassa luonnollisesti huomiota tulee kiinnittää niin kutsuttuun IP-luokitukseen, eli kosteuden- ja vedenkestävyyteen. Pihavalaistuksessa käytetään myös liiketunnistus- ja ajastustoimintoja ja verkkovirran lisäksi energialähteenä voi toimia valaisimessa oleva aurinkokenno.
Karkkainen.com -valaistusosasto
Karkkainen.com -verkkokaupan valikoimista löydät tuhansia valaisimia ja valaistusratkaisuja. Myös tavaratalojen valikoimat ovat merkittävät. Erilaisia otsa ja taskulamppuja sekä kaasuvalaisimia löydät lisäksi retkeily-osastolta ja autoilu-osastolta puolestaan löydät valaisimet ja valot autoilu- ja caravan-käyttöön.

Category,Category,24216001,catalogEntryList,24216001,catalogEntryList,
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kattovalaisimet 2302 kpl
- Seinävalaisimet 339 kpl
- Lattiavalaisimet 184 kpl
- Pöytävalaisimet 460 kpl
- Kaappivalot 5 kpl
- Työpistevalaisimet 29 kpl
- Kylpyhuonevalaisimet 130 kpl
- Saunavalaisimet 33 kpl
- Tauluvalaisimet 6 kpl
- Yövalot 64 kpl
- Kasvivalaisimet 16 kpl
- Loisteputkivalaisimet 8 kpl
- Varastovalaisimet 25 kpl
- Discovalot 6 kpl
-
- Ulkokattovalaisimet 37 kpl
- Ulkoseinävalaisimet 578 kpl
- Pylväsvalaisimet ja pollarivalaisimet 201 kpl
- Pylväsvalaisimen tarvikkeet 22 kpl
- Aurinkennovalaisimet 73 kpl
- Ulkovalot ja pihavalot liiketunnistimella 22 kpl
- Allasvalot ja suihkulähdevalot 3 kpl
- Maapiikkivalaisimet 40 kpl
- Upotettavat terassivalot ja maavalot 55 kpl
- Lattiavalaisimet 13 kpl
- Pöytävalaisimet 30 kpl
- Terassikohdevalaisimet 4 kpl
- Numerovalaisimet 6 kpl
-
- Valaisinkiskot ja tarvikkeet 22 kpl
- Lampunvarjostimet 38 kpl
- Lampunjalat 6 kpl
- Lampunkannat 3 kpl
- Puristusnipat 3 kpl
- Kattokupit 4 kpl
- Valaisinjohdot 35 kpl
- Valaisinpistotulpat 10 kpl
- Valaisinpistorasiat 19 kpl
- Varakuvut 3 kpl
- Häikäisysuojat 1 kpl
- Kaukosäätimet 4 kpl
- Muuntajat 7 kpl
- Kiinnikkeet ja pidikkeet 6 kpl
- Kasvivalaisimien telineet ja ripustimet 4 kpl