Kotimainen Vallila – uutta ja ajatonta jokaiseen kotiin
Vallila Interior on vuonna 1935 perustettu perheyritys. Vallilan pohjoismaisesta luonnosta ja designista ammentavat sisustustekstiilit ja -tuotteet ovat huippusuosittuja vuodesta toiseen. Ne sopivat erittäin kauniisti suomalaisen kodin eri tiloihin: keittiöön, saunaan, kylpy- ja makuuhuoneeseen. Yrityksellä on myös vahva asema julkisten tilojen sisustamisessa niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin.Vallilan upeat tekstiilit ja sisustustuotteet kuuluvat jokaiseen suomalaiseen kotiin
Uppoudu suomalaisen maalaismaiseman nostalgiaan tai jylhän luonnon ihmeisiin. Tuudittaudu kiehtoviin uniin eksotiikka henkivien lakanoiden välissä. Tuo keittiöösi tyyliä hillityllä linjalla mutta pidä mielesi leikkisänä iloisilla yksityiskohdilla. Kaikkea tätä on kotimainen Vallila Interior! Vallilan upeat tuotteet löydät kattavasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
Vallilla kankaat hurmaavat modernilla, mutta samaan aikaan ajattomalla tyylillään. Vallillan tuotteissa hehkuvat värit, suomalainen nostalgia ja pohjoismainen mytologia. Valitse ikkunaan Vallila kappa ja verhot tai valmisverhot – ne ilahduttavat omalla ainutlaatuisella ilmeellään vuodenajasta toiseen.
Sadunomaiset unet takaavat Vallilan laadukkaat liinavaatteet. Pussilakanasetti muistoja ja mielikuvia herättävällä kuosilla on oivallinen lahja esimerkiksi tuoreelle parille, vastavalmistuneelle tai omaan kotiin muuttavalle. Sama tarujen kuiske jatkuu päivällä Vallilan upeissa koristetyynyissä. Niillä päivität sisustuksen makusi mukaiseksi aivan hetkessä!
Vallilla – kauneus ja käytännöllisyys yhdessä
Tekstiilien lisäksi Vallilan kuosit valloittavat myös kodin muun sisustuksen. Vallila matot sopivat niin olohuoneeseen, lastenkamariin kuin eteiseenkin. Ne tuovat iloa, valoa ja lämpöä, ovat helposti puhdistettavissa ja pysyvät mainiosti paikoillaan. Mattoja on saatavina monissa eri kokoluokassa oman tarpeen mukaan.
Vallila kotilaatikko kätkee sisäänsä arkiesineet tai rakkaimmat aarteet. Erittäin tukevasta kartongista valmistetut laatikot sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen sisustukseen. Vallila kotilaatikot ovat edullinen tapa lisätä hieman järjestystä ja kauneutta kotiin. Kotilaatikot tulevat kompaktissa paketissa, josta laatikot on näppärä koota hetkessä lopulliseen, ryhdikkääseen muotoonsa.
Kodin keittiössä ruokapöydän ilme uudistuu käytännöllisillä, mutta erittäin kauniilla Vallilan vahakankailla. Ne kestävät hyvin hellää pesua ja kostealla pyyhkimistä vuodesta toiseen. Vahakangas on ehdoton palvelija arkipäiviin, mutta Vallilan kauniit kuosit toimivat upeasti myös juhlapäivän kattauksessa. Rento kattaus viimeistellään Vallilan kartonkisilla kertakäyttöastoilla.
Kotimainen Vallila – uutta ja ajatonta jokaiseen kotiin
Vallila Interior on vuonna 1935 perustettu perheyritys. Vallilan pohjoismaisesta luonnosta ja designista ammentavat sisustustekstiilit ja -tuotteet ovat huippusuosittuja vuodesta toiseen. Ne sopivat erittäin kauniisti suomalaisen kodin eri tiloihin: keittiöön, saunaan, kylpy- ja makuuhuoneeseen. Yrityksellä on myös vahva asema julkisten tilojen sisustamisessa niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin.Vallilan upeat tekstiilit ja sisustustuotteet kuuluvat jokaiseen suomalaiseen kotiin
Uppoudu suomalaisen maalaismaiseman nostalgiaan tai jylhän luonnon ihmeisiin. Tuudittaudu kiehtoviin uniin eksotiikka henkivien lakanoiden välissä. Tuo keittiöösi tyyliä hillityllä linjalla mutta pidä mielesi leikkisänä iloisilla yksityiskohdilla. Kaikkea tätä on kotimainen Vallila Interior! Vallilan upeat tuotteet löydät kattavasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
Vallilla kankaat hurmaavat modernilla, mutta samaan aikaan ajattomalla tyylillään. Vallillan tuotteissa hehkuvat värit, suomalainen nostalgia ja pohjoismainen mytologia. Valitse ikkunaan Vallila kappa ja verhot tai valmisverhot – ne ilahduttavat omalla ainutlaatuisella ilmeellään vuodenajasta toiseen.
Sadunomaiset unet takaavat Vallilan laadukkaat liinavaatteet. Pussilakanasetti muistoja ja mielikuvia herättävällä kuosilla on oivallinen lahja esimerkiksi tuoreelle parille, vastavalmistuneelle tai omaan kotiin muuttavalle. Sama tarujen kuiske jatkuu päivällä Vallilan upeissa koristetyynyissä. Niillä päivität sisustuksen makusi mukaiseksi aivan hetkessä!
Vallilla – kauneus ja käytännöllisyys yhdessä
Tekstiilien lisäksi Vallilan kuosit valloittavat myös kodin muun sisustuksen. Vallila matot sopivat niin olohuoneeseen, lastenkamariin kuin eteiseenkin. Ne tuovat iloa, valoa ja lämpöä, ovat helposti puhdistettavissa ja pysyvät mainiosti paikoillaan. Mattoja on saatavina monissa eri kokoluokassa oman tarpeen mukaan.
Vallila kotilaatikko kätkee sisäänsä arkiesineet tai rakkaimmat aarteet. Erittäin tukevasta kartongista valmistetut laatikot sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen sisustukseen. Vallila kotilaatikot ovat edullinen tapa lisätä hieman järjestystä ja kauneutta kotiin. Kotilaatikot tulevat kompaktissa paketissa, josta laatikot on näppärä koota hetkessä lopulliseen, ryhdikkääseen muotoonsa.
Kodin keittiössä ruokapöydän ilme uudistuu käytännöllisillä, mutta erittäin kauniilla Vallilan vahakankailla. Ne kestävät hyvin hellää pesua ja kostealla pyyhkimistä vuodesta toiseen. Vahakangas on ehdoton palvelija arkipäiviin, mutta Vallilan kauniit kuosit toimivat upeasti myös juhlapäivän kattauksessa. Rento kattaus viimeistellään Vallilan kartonkisilla kertakäyttöastoilla.
-
[ { "catentry_id" : "838769501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "838743501", "partNumber" : "102745213", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_white":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" , "Koko_|_200x300":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222435/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222435/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222435/vallila-uuhi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "838770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "838743501", "partNumber" : "102745247", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_brown":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" , "Koko_|_140x200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "838773501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "838743501", "partNumber" : "102745401", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_brown":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" , "Koko_|_200x300":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "838774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "838743501", "partNumber" : "102745465", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_brown":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835222442/vallila-uuhi-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "825243501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "825221501", "partNumber" : "102745897", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Leveys, cm_|_145":"1" , "Väri_|_1/clay":"2" , "Koko_|_145":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vaxtyg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-wax-fabric.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vaxtyg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219237/vallila-lucina-145-cm-wax-fabric.jpg" } }, { "catentry_id" : "825249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "825221501", "partNumber" : "102745899", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Leveys, cm_|_145":"1" , "Väri_|_2/terra":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vaxtyg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-wax-fabric.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vaxtyg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-wax-fabric.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219244/vallila-lucina-145-cm-vahakangas.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "824456501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745011", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_greywhite":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" , "Koko_|_80x150":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745015", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_grey":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" , "Koko_|_80x150":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745103", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_grey":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" , "Koko_|_80x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745109", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_grey":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" , "Koko_|_80x200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824463501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745169", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_greywhite":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" , "Koko_|_80x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745171", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_greywhite":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" , "Koko_|_80x200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "824481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745693", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_grey":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224781/vallila-saga-flat-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "824483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824428501", "partNumber" : "102745733", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_greywhite":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835224804/vallila-saga-flat-carpet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1085427001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240312", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_5/blue":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085427501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240314", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_6/brown":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" , "Koko_|_140x200":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1085429001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240324", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_5/blue":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" , "Koko_|_200x300":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085431001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240338", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_5/blue":"1" , "Koko, cm_|_68x110":"2" , "Koko_|_68x110":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085432001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240348", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/brown":"1" , "Koko, cm_|_68x110":"2" , "Koko_|_68x110":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085433001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240350", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_6/brown":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240352", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/brown":"1" , "Koko, cm_|_68x220":"2" , "Koko_|_68x220":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238443/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085435501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240362", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_5/blue":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" , "Koko_|_140x200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1085437501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "103240374", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_5/blue":"1" , "Koko, cm_|_68x220":"2" , "Koko_|_68x220":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835236227/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "819183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "819181001", "partNumber" : "102744987", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/ecru":"1" , "Koko, cm_|_68x220":"2" , "Koko_|_68x220":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "819188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "819181001", "partNumber" : "102745121", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_75/ecru":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" , "Koko_|_140x200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "819190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "819181001", "partNumber" : "102745159", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/ecru":"1" , "Koko, cm_|_68x110":"2" , "Koko_|_68x110":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "819193501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "819181001", "partNumber" : "102745557", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_75/ecru":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" , "Koko_|_200x300":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "819194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "819181001", "partNumber" : "102745673", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_75/ecru":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" , "Koko_|_160x230":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835219480/vallila-lucina-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "815440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "815439001", "partNumber" : "102668219", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2kpl-kotilaatikko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2kpl-kotilaatikko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2kpl-kotilaatikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2st-hemlada.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2pc-home-box.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2kpl-kotilaatikko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2kpl-kotilaatikko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2pc-home-box.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438224202216/vallila-simpukka-2st-hemlada.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "762170501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757170", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, { "catentry_id" : "762173001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757164", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, { "catentry_id" : "762176001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757168", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, { "catentry_id" : "762179501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757172", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, { "catentry_id" : "762184001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757166", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, { "catentry_id" : "762185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757160", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg" } }, { "catentry_id" : "762188501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "762078501", "partNumber" : "302757162", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_White/beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-women-s-slippers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/212000000748/vallila-svengi-sandra-naisten-tossut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "740333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740317001", "partNumber" : "102615517", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_60x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198891/vallila-harmonia-60x250-cm-kappa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "740162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740159001", "partNumber" : "102615599", "unitPrice" : "51,90 €", "unitPriceRaw" : "51.9", "Attributes" : { "Väri_|_03/Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-viuhka-140x240-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-viuhka-140x240-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-viuhka-140x240-cm-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-fan-140x240-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-viuhka-140x240-cm-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-viuhka-140x240-cm-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835197924/vallila-fan-140x240-cm-curtain.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "740143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740129501", "partNumber" : "102615515", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_140x250":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198617_1/vallila-harmonia-140x250-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835198617_1/vallila-harmonia-140x250-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835198617_1/vallila-harmonia-140x250-cm-verho.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "730821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "730503001", "partNumber" : "102617417", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_140x250":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" } } ]
Vallila Hellekesä 140x250 cm valmisverho
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90 €-52%Norm. 55,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "657352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657315001", "partNumber" : "102479535", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_4/Linen":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-hood.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-huva.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-hood.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-huva.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835232212/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "657416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "657315001", "partNumber" : "102479533", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/White":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-huva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-hood.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-huva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-kappa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835189325/vallila-majatalo-60x250-cm-hood.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "657340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657311501", "partNumber" : "102479501", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835188311/vallila-koala-black-out-140x250-cm-curtain.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "495935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102229909", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "495976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102230071", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "727747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102614926", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "727959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102615422", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "657188001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480466", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "657196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480326", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "657198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480334", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "657231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480470", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "817099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745097", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "817324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745141", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "817326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745191", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "817327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745215", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1273675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317846", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317848", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317850", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317852", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "817337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593249001", "partNumber" : "102745927", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_3/redgreen":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" , "Koko_|_140x250":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-mansikkapaikka-140x250-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-mansikkapaikka-140x250-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-mansikkapaikka-140x250-cm-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-strawberry-place-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-mansikkapaikka-140x250-cm-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-jordgubbsstall-140x250-cm-gardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-mansikkapaikka-140x250-cm-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-jordgubbsstall-140x250-cm-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835216625/vallila-strawberry-place-140x250-cm-curtain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "496676501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "496571001", "partNumber" : "102226878", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_13/Redsilver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835153678/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" } }, { "catentry_id" : "289612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "496571001", "partNumber" : "101832323", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835080394/vallila-oulu-140x250-cm-verho.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356241", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "154663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356245", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "154665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356249", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "276329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811724", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "276331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811738", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "276338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811783", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417149501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491222501", "partNumber" : "103317718", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "972833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "440198501", "partNumber" : "103078899", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_11475/blue":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" , "Koko_|_43x43":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835228970/vallila-royal-43x43-cm-decorative-pillow-cover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "276328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "440098001", "partNumber" : "101811716", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-round-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083890/vallila-kelohonka-round-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "154667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "440098001", "partNumber" : "101463556", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-round-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835013972/vallila-kelohonka-pyorea-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "350243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "350069001", "partNumber" : "101948024", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/mustavalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835113559/vallila-amos-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835113559/vallila-amos-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835113559/vallila-amos-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835113559/vallila-amos-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "963086501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "350069001", "partNumber" : "103079132", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/mustavalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" , "Koko_|_50x80":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835154125/vallila-amos-matto.jpg" } } ]★★★★★