Varastointi ja siirtäminen

Hoida varastointi tehokkaasti!

Kevät on juuri sitä aikaa, kun talven varusteita laitetaan säilöön ja kaivetaan esiin kevätkauden tarvikkeita. Kausittain tarvittavat työkalut, vaatteet ja muut varusteet kannattaa säilyttää siistinä ja käyttövalmiina varastossa tai vaikkapa autotallissa.

Kaikki tarpeelliset välineet ja varusteet eivät useinkaan ole käytössä jatkuvasti ympäri vuoden. Siksi tarvitaan paikka, jossa niitä voi säilyttää siististi järjestyksessä ja käyttövalmiina mutta kuitenkin poissa päivittäisten askareiden tieltä.

Esimerkiksi erilaiset eri vuoden aikoina tarpeelliset työkalut, vaatteet, materiaalit ja muut varusteet tarvitsevat usein käyttökauden jälkeen oman lokeronsa, jossa ne voidaan säilyttää siihen asti, kunnes seuraava käyttökausi alkaa. Säilytykseen tarvitaan puolestaan kunnolliset varastointivälineet.

Varastoinnissa tarpeelliset kalusteet
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy monipuolinen valikoima erilaisia tuotteita, joiden avulla varastointi onnistuu siististi ja tehokkaasti. Varasto pysyy hyvässä järjestyksessä, kun jokaiselle esineelle ja tarvikkeelle on oma paikkansa.

Valikoimista löytyvät esimerkiksi eri kokoiset varastohyllyt, metallikaapit ja kaapistot, joista voi nopeasti ja vaivattomasti valita varastoon parhaiten sopivat tai joilla voi järjestää vaikkapa autotalliin paikan kausittaisille varusteille ja työvälineille. Esimerkiksi Xpertin jatkettava varastohylly on asiakkaiden suosion saavuttanut apu varastointiin tehokkuutensa ansiosta.

Säilytykseen tarvittavat välineet
Myös erilaiset pikkuesineille - kuten ruuveille ja erilaisille pienemmille työkaluille - sopivat pakit, lokerikot, konesalkut, säilytyslaatikot, vaunut ja kankaiset säilytyskassit voi tilata helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Niiden avulla hyllyt pysyvät hyvässä järjestyksessä ja työvälineet siististi suojattuna lialta ja pölyltä.

Tämän lisäksi työkalujen säilytys onnistuu myös seinälle kiinnitettävän työkalutelineen avulla, josta välineet on helppo löytää ja ottaa käyttöön aina, kun tarve vaatii.

Työskentelyssä tarpeelliset kalusteet ja välineet
Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista löytyvät myös tikkaat ja telineet monen eri kokoisina sekä kokoontaitettava työpöytä, joka on saavuttanut asiakkaiden suosion. Ne on helppo taittaa kokoon ja siirtää tarvittaessa syrjään, jolloin ne vievät vähemmän tilaa.

Verkkokaupan valikoimista löytyviä tuotemerkkejä ovat muun muassa MR-tuote, Timco ja Xpert. Tilaa nyt Kärkkäisen verkkokaupasta tarvitsemasi tuotteet, hoida varastointi ja laita työkalut ja muut tarvikkeet järjestykseen!

Tuotteet: ( 157 - 168 / 483 )
Järjestä:
  • Panasonic Laukku T-LOC MIDI 4. Kuljetettava kantolaukku puukko- ja vannesahalle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Näytä vertailu
  • Huippulaatuiset työkalut laadukkaissa GeeTee työkaluvaunuihin sopivissa moduuleissa joissa kokomerkinnät. 23 osaa. Yksi moduuli täyttää puolet GeeTee työkaluvaunun laatikosta (kuhunkin laatikkoon mahtuu 2 moduulia).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
    Näytä vertailu
  • Kokoontaittuva vetokärry on kätevä apuväline kotona, puutarhassa, retkillä ja monissa muissa paikoissa. Tuotteen kasaaminen ja käyttöönotto on erittäin helppoa ja nopeaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Laadukas ja kestävä avomallinen huoltolaukku valetulla pohjalla. Erittäin kestävä 1860D Ballistic polyesteri rakenne. Mitat noin 330x250x430 mm

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
    Näytä vertailu
  • Ihanteellinen reppu jokapäiväiseen käyttöön
    Kestävä 1680D Polyesteri-kangas
    Kolme vetoketjullista lokeroa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
    Näytä vertailu
  • Avautuu kokonaan auki, jolloin näet laukun koko sisällön. 12 monitoimitaskua sisällä ja 10 ulkopuolella. Pehmustetut verkkokankaiset kahvat ja säädettävä olkahihna. Kestävät tikkaukset ja vahvikeompeleet kaikissa kuormitukselle joutuvissa p...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • GWS yhteensopivat reikälevypiikit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Laadukas kuulalaakeroitu umpikumirengas teräsvanteella kottikärryihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
    Näytä vertailu
14
1 Pagination Pages Ellipsis 13 14 15 Pagination Pages Ellipsis 41