- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26691) /
- Kodintekstiili (1981) /
- Vuodevaatteet
Vuodevaatteet
Laadukkaat vuodevaatteet koko perheelle
Uni on ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys. Suurin osa ihmisistä osaakin jo kiinnittää huomiota unen laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi patja, tyyny ja peitto valitaan usein niin, että ne edistävät hyvää yöunta.Myös hyvät ja laadukkaat liinavaatteet vaikuttavat nukahtamiseen ja jopa unen laatuun. Lisäksi kauniit vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen harmoniaa ja tunnelmaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tyynyliinat, pussilakanat ja aluslakanat suojaavat tyynyt, peitteet, sängyt ja patjat.
Laadukkaasta materiaalista valmistetut vuodevaatteet kestävät kulutusta. Niitä voi pestä toistuvasti eivätkä ne menetä muotoaan tai väriään. Muun muassa Luhta Homen ja Vallillan tuotevalikoimasta löytyvät helppohoitoiset aluslakanat ja pussilakanasetit, jotka palvelevat käytössä pitkään.
Ihoa vasten miellyttävältä tuntuva lakana vaikuttaa myös nukkumisen mukavuuteen. Oman mieltymyksen mukaan voi valita satiinilakanat, pellavalakanat tai puuvillalakanat.
Makuuhuoneen kauneus ja esteettisyys on tärkeää. Pitkän päivän jälkeen on mukava asettua nukkumaan hyvältä näyttävään sänkyyn. Sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota vuodevaatteiden väreihin ja kuoseihin.
Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla harmonisen hillittyjä sävyjä ja kuoseja. Jos kuitenkin haluaa jotain säväyttävämpää, kannattaa valita kirkkaita värejä ja suuria graafisia kuvioita.
Myös lasten vuodevaatteisiin tulee satsata samoin kuin aikuisten. Lasten lakanat on suunniteltu niin, että niiden kuosi noudattelee satuaiheita tai muita lapsia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi muumilakanat ja muumipussilakanat ovat suosittuja. Niitä löytyy myös aikuisten sänkyihin.
Itselle ja perheelle on helppo hankkia vuodevaatteet netistä. Muun muassa Hemtex, Kaunis koti ja Familon tarjoavat hyvän valikoiman. Kannattaakin valita kestävät, tyylikkäät ja allergiaystävälliset lakanat koko perheelle.
Laadukkaat vuodevaatteet koko perheelle
Uni on ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys. Suurin osa ihmisistä osaakin jo kiinnittää huomiota unen laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi patja, tyyny ja peitto valitaan usein niin, että ne edistävät hyvää yöunta.Myös hyvät ja laadukkaat liinavaatteet vaikuttavat nukahtamiseen ja jopa unen laatuun. Lisäksi kauniit vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen harmoniaa ja tunnelmaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tyynyliinat, pussilakanat ja aluslakanat suojaavat tyynyt, peitteet, sängyt ja patjat.
Laadukkaasta materiaalista valmistetut vuodevaatteet kestävät kulutusta. Niitä voi pestä toistuvasti eivätkä ne menetä muotoaan tai väriään. Muun muassa Luhta Homen ja Vallillan tuotevalikoimasta löytyvät helppohoitoiset aluslakanat ja pussilakanasetit, jotka palvelevat käytössä pitkään.
Ihoa vasten miellyttävältä tuntuva lakana vaikuttaa myös nukkumisen mukavuuteen. Oman mieltymyksen mukaan voi valita satiinilakanat, pellavalakanat tai puuvillalakanat.
Makuuhuoneen kauneus ja esteettisyys on tärkeää. Pitkän päivän jälkeen on mukava asettua nukkumaan hyvältä näyttävään sänkyyn. Sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota vuodevaatteiden väreihin ja kuoseihin.
Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla harmonisen hillittyjä sävyjä ja kuoseja. Jos kuitenkin haluaa jotain säväyttävämpää, kannattaa valita kirkkaita värejä ja suuria graafisia kuvioita.
Myös lasten vuodevaatteisiin tulee satsata samoin kuin aikuisten. Lasten lakanat on suunniteltu niin, että niiden kuosi noudattelee satuaiheita tai muita lapsia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi muumilakanat ja muumipussilakanat ovat suosittuja. Niitä löytyy myös aikuisten sänkyihin.
Itselle ja perheelle on helppo hankkia vuodevaatteet netistä. Muun muassa Hemtex, Kaunis koti ja Familon tarjoavat hyvän valikoiman. Kannattaakin valita kestävät, tyylikkäät ja allergiaystävälliset lakanat koko perheelle.
-
[ { "catentry_id" : "829792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "829751001", "partNumber" : "102756773", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Familon Original Extra High tyyny
★★★★★ ★★★★★Erittäin korkea ja napakka kylkinukkujan tyyny, jossa on Social Plastic® -muovista valmistettu Aerelle® Blue -kierrätyspolyesteritäyte, päällinen luomupuuvillaa. Valmistetu Virossa. Muoviton, uudelleenkäytettävä ja helposti kierrätettävä ...
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €Väri:ValkoinenKoko, cm:50x60 -
[ { "catentry_id" : "657634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102381966", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269993/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269993/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269993/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269993/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "657637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102381986", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_rosa":"1" , "Koko, cm_|_60x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270012/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270012/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270012/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270012/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "657642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102382022", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_60x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "657650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102382072", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_rosa":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "657652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102382080", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270005/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270005/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270005/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270005/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "657654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102382088", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_60x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1088489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243543", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_rosa":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243547", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Väri_|_rosa":"1" , "Koko, cm_|_35x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269986/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243557", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243563", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243565", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_35x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243569", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_35x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243573", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270036/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "1088498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "103243579", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_35x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270029/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "900335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102971646", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, { "catentry_id" : "900337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623001", "partNumber" : "102971650", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_60x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332727/kotoilu-basic-kuddfodral.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "825618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "825608501", "partNumber" : "102752745", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_40x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-vartalotyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-vartalotyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-vartalotyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-body-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-vartalotyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-kroppskudde.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-vartalotyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-body-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014321462/kotoilu-basic-kroppskudde.jpg" } } ]Väri:ValkoinenKoko, cm:40x140
-
[ { "catentry_id" : "657636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102381982", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_160x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269917/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269917/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382010", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382056", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_120x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269894/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269894/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382074", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_90x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269931/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269870/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269870/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382076", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269948/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269948/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382084", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_120x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269900/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269900/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "657654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382086", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_90x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, { "catentry_id" : "657655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657623501", "partNumber" : "102382092", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_160x200+45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014269924/kotoilu-basic-helmalakana.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1379432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379430001", "partNumber" : "103384053", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011510/barbie-pussilakanasetti.jpg" } } ]Väri:monivärinenKoko, cm:150x210
-
[ { "catentry_id" : "1273762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202816", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "1273763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202820", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "1273763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202806", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202808", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/alltid-percale-som-underlag.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/alltid-percale-som-underlag.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202822", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356785/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356785/aina-perkaali-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "1273765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202810", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/always-percale-as-a-base-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202814", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356808/always-percale-as-a-base-sheet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356808/aina-perkaali-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "1273766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202818", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "1273766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273759501", "partNumber" : "103202812", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356792/alltid-percale-som-underlag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356792/aina-perkaali-aluslakana.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "817393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734127", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734129", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734091", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734117", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734103", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_90x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817382001", "partNumber" : "102734115", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_120x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
G'Night Easy Care Jersey nesteenpitävä patjansuoja
★★★★★ ★★★★★Helpota elämääsi G´Night Easy Care -tuotteiden avulla. Nautit unistasi rauhallisin mielin ja pidät sänkysi raikkaana.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:22,90 €-36,90 € -
[ { "catentry_id" : "439942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102127896", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222707/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222707/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222707/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222707/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "439960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128018", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222745/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222745/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222745/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222745/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128122", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222721/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222721/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222721/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222721/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128142", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "581332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364832", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267098/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267098/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267098/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267098/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "581333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364844", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267128/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267128/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267128/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267128/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "581333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364846", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267104/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267104/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267104/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267104/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "581334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364856", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "493813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236416", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242903/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242903/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242903/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242903/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "493815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236428", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242927/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242927/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242927/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242927/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "493816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236432", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242897/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242897/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242897/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242897/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "493856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236436", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } } ]
Kotoilu muotoon ommeltu puuvillasatiinialuslakana
★★★★★ ★★★★★Helppoa luksusta vuoteeseen. Sijaa vuoteesi helposti muotoon ommellulla satiinilakanalla. Kuminauhat kulmissa pitävät lakanan paikallaan. 100% puuvillaa, kestää 60 asteen pesun.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-24,90 €Koko, cm: -
[ { "catentry_id" : "1032957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032935501", "partNumber" : "103170655", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_40x145":"2" , "Koko_|_40x145":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:valkoinenKoko, cm:40x145Koko:40x145
-
[ { "catentry_id" : "158179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "158170001", "partNumber" : "101660704", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-kpl-50-x-60-cm-tyynysetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-kpl-50-x-60-cm-tyynysetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-kpl-50-x-60-cm-tyynysetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-kpl-50-x-60-cm-tyynysetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-pcs-50-x-60-cm-pillow-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-kpl-50-x-60-cm-tyynysetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540058991/unilux-2-pcs-50-x-60-cm-pillow-set.jpg" } } ]
Unilux 2 kpl 50 x 60 cm tyynysetti
★★★★★ ★★★★★Tyynysetti, jossa kaksi 50x60 cm tyynyä. Päälliskangas on laadukasta puuvillaa. Täytteenä on 400 grammaa Blowfill-polyesteripallokuitua. Pesu 60 asteessa. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90 €Väri:ValkoinenKoko, cm:50x60 -
[ { "catentry_id" : "1032210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032199001", "partNumber" : "103168972", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_8/multi":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227645/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" } }, { "catentry_id" : "1085444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032199001", "partNumber" : "103240294", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_9/latte":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835240675/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032199001", "partNumber" : "103461475", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_7464/turqoise":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-night-shift-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-night-shift-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835247926/vallila-yovuoro-pussilakanasetti.jpg" } } ]Koko, cm:150x210+50x60Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1379431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379428501", "partNumber" : "103255276", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011053/hevonen-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011053/hevonen-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011053/hevonen-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011053/hast-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011053/hevonen-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742011053/horse-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011053/hevonen-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011053/horse-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742011053/hast-paslakanset.jpg" } } ]Väri:monivärinenKoko, cm:150x210+50x60
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 467 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 41 kpl
- Käytävämatot 279 kpl
- Pyöreät matot 134 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl