Aino siivousvälineiden historia juontaa 1940-luvulle, jolloin harjojen valmistus aloitettiin Sotkialla, tuolloisessa Laaksosen harjatehtaassa. Aino-harjoja valmistetaan, kootaan ja suunnitellaan yhä tänä päivänä samassa paikassa. Vuosien varrella tuotevalikoima on kasvanut kattamaan laajemmin koko kodin siivoustarpeet. Siivousvälineiden lisäksi brändi kattaa vahvasti erilaiset vaate- ja kodinhoitotuotteet, joita ovat esimerkiksi pesu- ja tyhjiöpussit, vaateripustimet sekä pyykkitelineet. Aino tuotteiden tavoitteena on innovoida uusia siivous- ja kodinhoidon tuotteita sekä taata kestävä hinta-laatusuhde. Tuotteissa otetaan huomioon myös ympäristöystävällisyys. Muoviset tuotepakkaukset on onnistuttu korvaamaan jo lähes täysin korvaavilla materiaaleilla. Monet Aino-harjat valmistetaan täysin luonnon omista materiaaleista.

Tuotekehityksessä parannetaan jatkuvasti tuotteiden kierrätettävyyttä, ympäristöystävällisyyttä sekä kestävyyttä. Aino-tuotteet ovat monikäyttöisiä siivousvälineitä. Niiden käytettävyyttä autetaan tuotepakkauksissa esiintyvillä käyttökuvilla ja -vinkeillä.

Category,Category,30953001,,30953001,,
Tuotteet: ( 1 - 60 / 201 )
Järjestä:
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    ,12.90,12.9
    4
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,30
    ,24.30,24.3
    4
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,10
    ,19.10,19.1
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,60
    ,3.60,3.6
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
    ,5.99,5.99

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,70
    ,10.70,10.7

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,10
    ,13.10,13.1
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    ,6.90,6.9
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
    ,4.80,4.8
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40
    ,5.40,5.4
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,80
    ,11.80,11.8
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,55
    ,2.55,2.55
    4
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,60
    ,10.60,10.6
    4
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    ,3.90,3.9

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    ,3.99,3.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,60
    ,6.60,6.6
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    ,2.95,2.95

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
    ,6.40,6.4
    4
  • testiranje
    Search,Search,,catalogEntryList,,catalogEntryList,CatalogEntryList
    1
    1a Search
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    ,2.95,2.95
    4
  • testiranje
    Category,Category,40735501,,40735501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00
    ,2.00,2
    4
  • testiranje
    Category,Category,24206501,,24206501,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,00
    ,1.00,1
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    ,3.99,3.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,25379001,,25379001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,20
    ,16.20,16.2
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,15
    ,2.15,2.15
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,05
    ,7.05,7.05
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,99
    ,0.99,0.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
    ,5.99,5.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,05
    ,3.05,3.05

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,70
    ,21.70,21.7
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    ,3.90,3.9
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99
    ,4.99,4.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,40
    ,4.40,4.4
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,95
    ,8.95,8.95
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,05
    ,3.05,3.05
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    (41,14 / litra)
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,05
    ,9.05,9.05
    4
    (41,14 / litra)
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    (0,98 / kpl)
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    ,2.95,2.95
    4
    (0,98 / kpl)
  • testiranje
    Category,Category,41665001,catalogEntryList,41665001,catalogEntryList,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    ,3.90,3.9
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,70
    ,10.70,10.7
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,05
    ,4.05,4.05
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,40
    ,10.40,10.4
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,70
    ,10.70,10.7
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,10
    ,9.10,9.1
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
    ,2.20,2.2
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,00
    ,10.00,10
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,10
    ,8.10,8.1
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,45
    ,3.45,3.45
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    ,9.50,9.5
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    ,3.99,3.99
    4
  • testiranje
    Search,Search,,,,,CatalogEntryList
    1
    1a Search
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,49
    ,2.49,2.49
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99
    ,2.99,2.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,05
    ,6.05,6.05
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,80
    ,5.80,5.8
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    ,3.55,3.55
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,80
    ,18.80,18.8
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
    ,1.95,1.95
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,05
    ,8.05,8.05
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,49
    ,1.49,1.49
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,35
    ,3.35,3.35
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99
    ,1.99,1.99
    4
  • testiranje
    Category,Category,30953001,,30953001,,CatalogEntryList
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30
    ,4.30,4.3
    4

Aino