Aterimet
Aterimet kruunaavat kattauksen
Kauniiseen kattaukseen kuuluu olennaisena osana laadukkaat aterimet. Lusikat, haarukat ja veitset palvelevat meitä päivittäin arkiaterioilla sekä juhlapöydässä. Vuosikymmeniä kestävät, laadultaan hyvät perusaterimet eivät maksa maltaita ja sopivat mallikkaasti minkä tahansa astiasarjan kylkeen. Aterimilla voi myös säväyttää ja valita sisutukseen sopivat, persoonalliset yksilöt! Tuttuja aterinsarjoja kannattaa myös hankkia vuosien varrella lisää, aina kun tilanne tai varallisuus sallii.Hanki aterimet tarpeen mukaan
Ensimmäiset omat aterimet löytyvät monen suomalaisen ylioppilaan tai rippilapsen lahjalaatikosta. Ne kannetaan opiskelijaboksiin eriparisten mukien ja lahjalautasten kaverina. Jos aterimet ovat mieluisat, saattavat samat lusikat, veitset ja haarukat seurata matkassa vuosikymmenestä toiseen. Tuttujen tuotemerkkien, kuten Hackman -sarjan aterinsarjaa voikin kasvattaa tarpeen mukaan varallisuuden ja perheen koon kasvaessa.
Oikeanlaiset astiat ja kotimaiset astiastot ovat monelle keräilykohde ja arkisen ilon lähde. Vanhoja vintage-astioita metsästetään kirpputoreilta ja kolutaan mummon komerosta. Aterimien tulisi saada sama, arvoisensa huomio. Ovathan nuo uskolliset palvelijat käsissämme jokaisella aterialla ja kekkereiden kahvipöydässä! Laadukkaat, klassiset aterimet näyttävät kauniilta minkä tahansa astiaston parina, mutta osa haluaa kattaa arkena edulliset haarukat ja veitset, juhlapäivinä taas hieman vinkeämmät vaihtoehdot.
Näin katat veitset, haarukat ja lusikat kauniisti
Arkiateriat tulee useissa kodeissa syötyä kelloa vilkuillen, mahdollisimman helposti. Ei mikään ihme, harva arkipäivän vaatimusten kuormittava perheenäiti tai -isä haluaa väsyttää itseään tekemällä tavalliseen tiistaipäivään yhtään enemmän tiskiä leipälautasten ja jälkiruokakulhojen muodossa.
Juhlapäivinä voi sen sijaan ilahduttaa itseään ja perhettä kattamalla kauniisti. Juhlaksi riittää vaikka sunnuntai, eikä vieraitakaan oman perheen lisäksi välttämättä tarvita. Juhlava syöminen voi olla mukava osa perheen yhteistä aikaa ja osa lasten (sekä aikuisten) tapakasvatusta. Marttojen kotisivuilta löytyvät ohjeet oikeanlaisen juhlakattauksen tekoon.
Kauniilla kattauksella on helppo nostaa perheen yhteinen ateria arjen yläpuolelle. Taustalla huutava televisio suljetaan, kännykät ja laitteet pistetään syrjään, sytytetään kynttilä pöytään ja asetellaan lautasliinat pöytään. Keskustellaan mukavasti asioista ja kysellään kuulumisia. Teini-ikäisistäkin voi olla mukava rauhoittua hetkeksi oman perheen keskelle, vaikka soraääniä aluksi kuuluisikin.
Aterimet arkeen ja juhlapöytään löydät Kärkkäisen kattavasta valikoimasta. Opiskelijalle edulliset, pienelle perheenjäsenelle pikkukäteen sopivat sekä tyylitietoiselle trendikkäät haarukat, veitset ja lusikat saat nyt saman katon alta, erittäin kilpailukykyiseen hintaan! Tutustu ja tilaa, Kärkkäisen verkkokauppa palvelee ruokailijoita joka päivä, mihin tahansa aikaan vuorokaudesta!
Aterimet kruunaavat kattauksen
Kauniiseen kattaukseen kuuluu olennaisena osana laadukkaat aterimet. Lusikat, haarukat ja veitset palvelevat meitä päivittäin arkiaterioilla sekä juhlapöydässä. Vuosikymmeniä kestävät, laadultaan hyvät perusaterimet eivät maksa maltaita ja sopivat mallikkaasti minkä tahansa astiasarjan kylkeen. Aterimilla voi myös säväyttää ja valita sisutukseen sopivat, persoonalliset yksilöt! Tuttuja aterinsarjoja kannattaa myös hankkia vuosien varrella lisää, aina kun tilanne tai varallisuus sallii.Hanki aterimet tarpeen mukaan
Ensimmäiset omat aterimet löytyvät monen suomalaisen ylioppilaan tai rippilapsen lahjalaatikosta. Ne kannetaan opiskelijaboksiin eriparisten mukien ja lahjalautasten kaverina. Jos aterimet ovat mieluisat, saattavat samat lusikat, veitset ja haarukat seurata matkassa vuosikymmenestä toiseen. Tuttujen tuotemerkkien, kuten Hackman -sarjan aterinsarjaa voikin kasvattaa tarpeen mukaan varallisuuden ja perheen koon kasvaessa.
Oikeanlaiset astiat ja kotimaiset astiastot ovat monelle keräilykohde ja arkisen ilon lähde. Vanhoja vintage-astioita metsästetään kirpputoreilta ja kolutaan mummon komerosta. Aterimien tulisi saada sama, arvoisensa huomio. Ovathan nuo uskolliset palvelijat käsissämme jokaisella aterialla ja kekkereiden kahvipöydässä! Laadukkaat, klassiset aterimet näyttävät kauniilta minkä tahansa astiaston parina, mutta osa haluaa kattaa arkena edulliset haarukat ja veitset, juhlapäivinä taas hieman vinkeämmät vaihtoehdot.
Näin katat veitset, haarukat ja lusikat kauniisti
Arkiateriat tulee useissa kodeissa syötyä kelloa vilkuillen, mahdollisimman helposti. Ei mikään ihme, harva arkipäivän vaatimusten kuormittava perheenäiti tai -isä haluaa väsyttää itseään tekemällä tavalliseen tiistaipäivään yhtään enemmän tiskiä leipälautasten ja jälkiruokakulhojen muodossa.
Juhlapäivinä voi sen sijaan ilahduttaa itseään ja perhettä kattamalla kauniisti. Juhlaksi riittää vaikka sunnuntai, eikä vieraitakaan oman perheen lisäksi välttämättä tarvita. Juhlava syöminen voi olla mukava osa perheen yhteistä aikaa ja osa lasten (sekä aikuisten) tapakasvatusta. Marttojen kotisivuilta löytyvät ohjeet oikeanlaisen juhlakattauksen tekoon.
Kauniilla kattauksella on helppo nostaa perheen yhteinen ateria arjen yläpuolelle. Taustalla huutava televisio suljetaan, kännykät ja laitteet pistetään syrjään, sytytetään kynttilä pöytään ja asetellaan lautasliinat pöytään. Keskustellaan mukavasti asioista ja kysellään kuulumisia. Teini-ikäisistäkin voi olla mukava rauhoittua hetkeksi oman perheen keskelle, vaikka soraääniä aluksi kuuluisikin.
Aterimet arkeen ja juhlapöytään löydät Kärkkäisen kattavasta valikoimasta. Opiskelijalle edulliset, pienelle perheenjäsenelle pikkukäteen sopivat sekä tyylitietoiselle trendikkäät haarukat, veitset ja lusikat saat nyt saman katon alta, erittäin kilpailukykyiseen hintaan! Tutustu ja tilaa, Kärkkäisen verkkokauppa palvelee ruokailijoita joka päivä, mihin tahansa aikaan vuorokaudesta!
-
[ { "catentry_id" : "729922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729908001", "partNumber" : "102534246", "unitPrice" : "42,50 €", "unitPriceRaw" : "42.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711155477303_1/amefa-manille-42-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8711155477303_1/amefa-manille-42-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8711155477303_1/amefa-manille-42-osainen-aterinsetti.jpg" } ]
Amefa Manille 42-osainen aterinsetti
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,50 €Säästä24%Norm. 42,50 -
[ { "catentry_id" : "179401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "179398001", "partNumber" : "101230191", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247412/apukokki-3-kpl-haarukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247412/apukokki-3-kpl-haarukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247412/apukokki-3-kpl-haarukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247412/assistant-cook-3-forks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247412/apukokki-3-kpl-haarukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247412/apukokki-3-kpl-haarukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247412/assistant-cook-3-forks.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "179402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "179399001", "partNumber" : "101356842", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247436/apukokki-3-kpl-ruokalusikat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247436/apukokki-3-kpl-ruokalusikat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247436/apukokki-3-kpl-ruokalusikat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247436/apukokki-3-kpl-ruokalusikat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247436/assistant-cook-3-pcs-of-table-spoons.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247436/assistant-cook-3-pcs-of-table-spoons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247436/apukokki-3-kpl-ruokalusikat.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "179401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "179398501", "partNumber" : "101230192", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247429/apukokki-3-kpl-veitset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247429/apukokki-3-kpl-veitset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247429/apukokki-3-kpl-veitset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247429/assistant-chef-3-knives.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438197247429/apukokki-3-kpl-veitset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247429/apukokki-3-kpl-veitset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438197247429/assistant-chef-3-knives.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1015168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1015157001", "partNumber" : "103139380", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-kpl-veitsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-kpl-veitsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-kpl-veitsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-st-kniv.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-kpl-veitsi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-pcs-knife.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-st-kniv.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-kpl-veitsi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822063/maku-basic-4-pcs-knife.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "415134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "415084501", "partNumber" : "102050994", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-ruusukulta-16-kpl-ruokailuvalineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-ruusukulta-16-kpl-ruokailuvalineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-ruusukulta-16-kpl-ruokailuvalineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-rose-gold-16-pieces-of-cutlery.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-ruusukulta-16-kpl-ruokailuvalineet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-ruusukulta-16-kpl-ruokailuvalineet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413101975/maku-rose-gold-16-pieces-of-cutlery.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "603877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603871001", "partNumber" : "102350391", "unitPrice" : "39,50 €", "unitPriceRaw" : "39.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24kpl-rst-ruokailuvalineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24kpl-rst-ruokailuvalineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24kpl-rst-ruokailuvalineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24-pcs-rst-cutlery.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24kpl-rst-ruokailuvalineet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24-pcs-rst-cutlery.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413320444/maku-24kpl-rst-ruokailuvalineet.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "172888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "172878001", "partNumber" : "100038488", "unitPrice" : "3,60 €", "unitPriceRaw" : "3.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-kpl-kahvilusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-kpl-kahvilusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-kpl-kahvilusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-pcs-coffee-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-kpl-kahvilusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-pcs-coffee-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022267006917/venezia-6-kpl-kahvilusikka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "316470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "316434001", "partNumber" : "101874097", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413030640/maku-6-kpl-kahvilusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413030640/maku-6-kpl-kahvilusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413030640/maku-6-kpl-kahvilusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413030640/taste-6-coffee-spoons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413030640/maku-6-kpl-kahvilusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413030640/taste-6-coffee-spoons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413030640/maku-6-kpl-kahvilusikka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "179285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "179266001", "partNumber" : "101651943", "unitPrice" : "15,15 €", "unitPriceRaw" : "15.15", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-osainen-aterinsetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-osainen-aterinsetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-piece-cutlery-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-piece-cutlery-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412707086/maku-basic-16-osainen-aterinsetti.jpg" } } ]
Maku Basic 16-osainen aterinsetti
★★★★★ ★★★★★18 / 0 ruostumatonta terästä. Konepesun kestävä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,15 € -
[ { "catentry_id" : "1015172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1015158001", "partNumber" : "103139434", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-kpl-teelusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-kpl-teelusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-kpl-teelusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-teaspoons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-teskedar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-kpl-teelusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-teskedar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-teaspoons.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410411822094/maku-basic-4-kpl-teelusikka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1043797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043725501", "partNumber" : "103180318", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-osainen-aterinsetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-osainen-aterinsetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-piece-cutlery-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-osainen-aterinsetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-delat-bestickset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-osainen-aterinsetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-delat-bestickset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613329116005/victorinox-12-piece-cutlery-set.jpg" } } ]
Victorinox 12-osainen aterinsetti
★★★★★Tyylikäs 12-osainen Swiss Modern -aterinsetti sisältää kuusi haarukkaa ja kuusi sahalaitaista pöytä-/tomaattiveistä. Veitset toimivat esim. pizza-aterialla, mutta ovat avuksi myös tomaattien viipaloinnissa tai sitrushedelmien kuorimisessa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Tarjoiluvälineet 33 kpl
- Tarjottimet 83 kpl
- Tarjoilulautaset ja tarjoiluvadit 73 kpl
- Kakkuvadit ja kakkujalustat 17 kpl
- Kerrosvadit ja kerrostarjottimet 6 kpl
- Tarjoilukulhot ja tarjoilukorit 62 kpl
- Popcornrasiat ja popcornastiat 1 kpl
- Kaatimet, kannut ja karahvit 60 kpl
- Termoskaatimet 16 kpl
- Kastikekaatimet 1 kpl
- Juoma-annostelijat 14 kpl
- Juoma-annostelijan telineet 1 kpl
- Leipäkorit ja hedelmäkorit 9 kpl
- Juustolaudat ja juustosetit 8 kpl
- Munakupit 7 kpl
- Sokerikot ja kermakot 9 kpl
- Voiastiat 4 kpl
- Tarjoilukuvut 22 kpl
- Lautasliinarenkaat 6 kpl
- Piknik-korit 1 kpl
-
- Keittiövälinesetit 6 kpl
- Keittiöveitset 354 kpl
- Kauhat, lastat ja ottimet 223 kpl
- Siivilät, läviköt ja salaattilingot 36 kpl
- Keittiön puristimet ja survimet 33 kpl
- Raastimet, leikkurit ja viipaloijat 92 kpl
- Keittiön mitat, ajastimet ja lämpömittarit 92 kpl
- Maustamisen astiat ja välineet 87 kpl
- Kalavälineet ja äyriäisvälineet 22 kpl
- Sushitarvikkeet 4 kpl
- Keittiösakset 27 kpl
- Purkinavaajat ja pullonavaajat 35 kpl
- Leikkuulaudat 63 kpl
- Ruoanvalmistuskulhot 49 kpl
- Juuresharjat ja pesuhanskat 7 kpl
- Leivontamyssyt ja kokinhatut 3 kpl
- Kaasupolttimet 3 kpl
- Keittiösuppilot 8 kpl
- Munanerottimet 1 kpl
- Paistorenkaat 1 kpl
- Sifonit ja tarvikkeet 1 kpl
- Sieniharjat 1 kpl
-
- Ruoansäilytysastiat 431 kpl
- Ruoka-astioiden ja säilöntätölkkien kannet ja tiivisteet 11 kpl
- Ruoan säilytyksen ja säilönnän lisätarvikkeet 17 kpl
- Uudelleenkäytettävät kestopussit 2 kpl
- Uudelleenkäytettävät ruokakääreet 4 kpl
- Juomien säilöntä 30 kpl
- Juomien kuljetus 339 kpl
- Ruokatermokset 48 kpl
- Kylmälaukut ja kylmäkallet 76 kpl
-
- Keittiön paperitelineet 36 kpl
- Pullotelineet ja tölkkitelineet 3 kpl
- Aterinpidikkeet 1 kpl
- Tiskialtaan alustat ja matot 6 kpl
- Lautaspidikkeet ja lautastelineet 6 kpl
- Liesilevynsuojat 1 kpl
- Leipälaatikot 24 kpl
- Jääkaapin järjestämisen sisusteet 12 kpl
- Tiskialtaan järjestelijät 7 kpl
- Kattilankansitelineet 2 kpl
- Keittiövälinetelineet ja matot 8 kpl
- Juomalasitelineet ja mukitelineet 4 kpl
- Aterinlaatikot ja valutustelineet 35 kpl