Heirol
HEIROL – Suomalainen perheyritys vuodesta 1991
HEIROL on keittiövälinebrändi, joka tunnetaan laadukkaista paistinpannuista, kattiloista, veitsistä, pienvälineistä, leivontatuotteista sekä upeista astioista. HEIROLin intohimo on hyvä ruoka. Meille ruoka ei ole osa elämää vaan elämä itse. Hyvä ruoka on rakkaudenosoitus. Kokkaamisen avulla välitetään tunteita kaikkina arjen hetkinä. Sillä kun sanat loppuvat, ruoanlaitto voi alkaa. Haluamme innostaa ihmisiä valmistamaan kotona enemmän ruokaa yhdessä, käyttämällä oikeanlaisia keittiövälineitä oikein, jotta ne olisivat pitkäikäisiä luottovälineitä ja kokkailu olisi entistä mieluisempaa. Meillä maku ei jää välineistä kiinni.

Turvallisen ruoanlaiton ja kestävän kehityksen puolesta
HEIROLin perustajalle Rolf Moborgille, neljän lapsen isälle, on ollut aina selvää, että tuotteiden pitää olla myrkyttömiä ja kestäviä. Vain paras ja kaikin puolin reilu kelpaa. Olemme ensimmäinen suomalainen yritys (ja toistaiseksi myös ainoa), joka on mukana kansainvälisessä aloitteessa, joka tekee töitä poistaakseen kaikki haitalliset PFAS-kemikaalit niin tuotteiden tuotannosta kuin lopputuotteesta. PFAS-kemikaaleja (toiselta nimeltään "ikuisia kemikaaleja") esiintyy monentyyppisissä tuotteissa, mukaan lukien kosmetiikka, elintarvikepakkaukset, paistinpannut, ulkovarusteet ja palontorjuntavaahto. PFAS-yhdisteitä käytetään niiden vettä, likaa ja rasvaa hylkivien ominaisuuksien vuoksi, mutta tällä on hintansa.

Haitallisten PFAS-kemikaalien teollinen käyttö on ollut niin yleistä viime vuosikymmeninä, että 99%:lla ihmisistä on mitattavissa oleva PFAS-taso veressään. PFAS ei ole vain myrkyllinen meille ihmisille, mutta myös eläimille ja luonnolle. Lue lisää aiheesta HEIROLin sivuilta https://www.heirol.fi/arvot-ja-ymparisto/

HEImo + ROLf = HEIROL
HEIROLin tarina alkoi autotallista vuonna 1991, kun isä ja poika, Heimo ja Rolf, halusivat tuoda markkinoille laadukkaita, käytännöllisiä ja kauniita keittiön pienvälineitä, jotka innostavat suomalaisia valmistamaan kotona enemmän ruokaa.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 424 )
Järjestä:
  • Ajaton ja käytännöllinen Heirol 5L teräskattila on 0,6mm ruostumatonta terästä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,70
    Tilavuus, l:5
    Näytä vertailu
  • Kaunis, pullea teräskattila on paksua 18/10 ruostumatonta terästä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,75
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,35
    Näytä vertailu
  • Teräskattila 7,5 L (24cm) kaikille liesille, lasikansi teräsnupilla/mitta-asteikko

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Tilavuus, l:7
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 80,20
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 70,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,80
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,00
    Näytä vertailu
  • Suuri kattila!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 66,00
    Tilavuus, l:10.4
    Näytä vertailu
  • Jämerien valurautapatojen ja -pannujen ulkopinnoissa on kaunis kiiltäväpintainen harmaa emolointi. Sisäpinta on mattaemoilu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 100,50
    Tilavuus, l:4
    Näytä vertailu
  • Uutuus! Steely-sarja on täydentynyt viilaraastimella. Hienoteräinen viilaraastin sopii erinomaisesti juustojen ja vihannesten raastamiseen. Tukeva kahva ja pitkä, kaareva raastinosa tekevät työskentelystä entistäkin helpompaa. Takuu 3 vuotta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,15
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,50
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 36

Heirol