Kalastus kahluuhousut

Kahluuhousut ovat monikäyttöiset

Kahluuhousut eivät ole pelkästään kalamiesten juttu, vaan niiden tuomasta suojasta nauttivat monet muutkin. Kahluuhousuja voi käyttää kalastajien lisäksi metsästäjät, mökkirannan laiturin korjaajat sekä tulva-alueella liikkujat. Kahluuhousuissa etuna on erinomainen vedenpitävyys sekä käyttömukavuus.

Kahluuhousujen kehittely alkoi jo 1850-luvulla, joten mistään kovin uudesta keksinnästä ei ole kyse. Ensimmäiset kahluuvaatteet valmistettiin kovasta kumista, joten käyttömukavuutta tuolloin tuskin pystyi kehumaan. Ensimmäinen sekä toinen maailmansota vauhditti kahluuvaatteiden kehittelyä sotilaskäyttöön, joten neopreeni yleistyi kahluuhousujen materiaalina. Pehmeä ja kestävä neopreeni tarjosi erinomaista suojaa sotilaille vetisissä maastoissa, joten kokemuksen pohjalta oli helppo alkaa suunnittelemaan kahluuvaatteita myös yleiseen käyttöön.

Kahluuhousut pitävät jalat kuivina sekä lämpiminä
Kahluuhousuilla voi pitää itsensä lämpimänä kylmässäkin vedessä. Yleensä arvokkaampien kahluuhousujen kangas on monikerroksinen, lämmittävä sekä kosteutta iholta poistava, joten niiden avulla tarkenee mainiosti. Esimerkiksi Hodgman valmistaa kahluuhousuja kovaan käyttöön niin maastoon kuin veteenkin. Lämmittävän viisikerroksisen kankaan sekä saumattomuuden ansiosta Hodgmanin kahluuhousut ovat kestävyydeltään erinomaiset sekä lämmittävät.

Kahluuhousujen vyötärön korkeus vaihtelee mallin mukaan. Kainalomallin kahluuhousuilla kalastaja voi olla hyvinkin syvällä vedessä ja pysyä silti kuivana. Henkselikiinnityksen avulla kahluuhousut pysyvät hyvin yllä kovassakin virtauksessa. Kahluuhousujen mukavuutena on nykyään ergonomisesti suunniteltu jalkaterän osuus, mikä tarkoittaa sitä, että housujen sukkaosassa on huomioitu oikean ja vasemman jalan erilainen muotoilu.

Kahluuhousut metsästykseen
Kahluuhousuja voi mainiosti käyttää muuhunkin, kuin kalastamiseen. Ne pitävät myös metsästäjän lämpimänä kosteassa maastossa sekä tuovat lämpöä pakkasilla. Hengittävyytensä sekä käyttömukavuutensa ansiosta kahluuhousut ovat monen metsästäjän suosiossa. Kahluuhousujen valmistajana Vision tarjoaa metsästäjälle monipuoliset kahluuhousut kovaankin kulutukseen. Ultraäänisaumauksella toteutetut housut tekevät saumoista pitävät sekä kestävät.

Kahluuhousujen monipuolinen tasku- sekä vyövalikoima tekee metsästystarvikkeiden kuljettamisen helpoksi. Tilavuudeltaan suuret taskut ovat suunniteltu kalastajan tarvikkeita varten, mutta niihin on metsästäjän myös helppo ottaa metsästystarvikkeita mukaan. Näppärät aseen puhdistussetit sekä riistankäsittelytavarat mahtuvat mainiosti mukaan kuljetettaviksi. Metsästäjät voivat mainiosti käyttää myös muita kahluutuotteita, kuten esimerkiksi kahluutakkia tai kahluusaappaita etenkin sateisina ja kosteina päivinä.

Kalastaja, metsästäjä tai mökkilaiturin kunnostaja saa parhaan hyödyn tekemisestään, kun ei tarvitse huolehtia kastumisesta. Lämpöä tuovat kahluuhousut löydät Kärkkäisen verkkokaupasta niin satunnaiseen tarpeeseen kuin aktiiviseenkin käyttöön. Etsi mieleisesi kahluuhousut monipuolisesta tarjonnasta ja valitse oman koon mukaiset housut selkeästä kokovalikoimastamme.

Tuotteet: ( 1 - 22 / 22 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    239,00
    -
    299,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 795,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 459,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 93,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 108,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 61,20 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90