Keppihevoset ja keinuhevoset

Keppihevoset laukkaavat sydämiin

Täyttä laukkaa! Hienot keppihevoset vievät nopeasti mennessään. Kepparit ovat mukava harrastus, jota voi jatkaa niin pitkälle kun intoa ja mielenkiintoa riittää. Keppihevosille löytyy runsaasti varusteita, esteitä, palkintoja ja muuta rekvisiittaa, joilla harrastusta on kiva kehittää eteenpäin. Keppareiden kanssa pääsee halutessaan myös kisaamaan. Keppihevoset kiehtovat lasten lisäksi monia nuoria aikuisia.

Keppariharrastus yhdistää hevoset, liikunnan ja käsityöt

Keppihevosista on kasvanut erittäin suosittu harrastusmuoto etenkin lasten ja nuorten parissa. Suomessa keppihevos- eli kappariharrastajia on jo yli 10 000 ja määrä vain lisääntyy, jos mukaan lasketaan kaikki kotona ja pihanurmella keppareiden kanssa touhuavat. Keppihevosharrastuksesta on myös tehty suomalainen dokumenttielokuva Hobby Horse Revolution.

Keppariharrastus yhdistää hevoset, liikunnan ja käsityötaidot. Osa harrastajista haluaa valmistaa kaiken itse keppihevosia ja varusteita myöten, osa ostaa sekä hevoset että tarvikkeet mielellään valmiina. Mikäli käsitöiden tekeminen kiinnostaa, tarvikkeita keppariharrastukseen voi etsiä Kärkkäisen verkkokaupan osastoilta askartelu sekä käsityötarvikkeet.

Keppareille voi järjestää oman tallin. Keppihevostalli rakentuu eteiseen, oman huoneen nurkkaan tai varastotiloihin. Kun leikkimökki-ikä alkaa olla takana, muovautuu leikkimökki helposti mahtavaksi kepparitalliksi. Kepparitallin voi sisustaa keppareille sopivalla tavalla. Seinille pilttuut keppareita varten ja koristeeksi palkintoruusukkeita, hevosjulisteita ynnä muuta rekvisiittaa.

Kepparikisoissa ratsastetaan keppihevosilla

Keppihevosten valmistuksen ja hoidon lisäksi keppariharrastukseseen kuuluu myös ratsastus kentällä ja maastossa. Keppihevosesteet tekevät esteratsastuksesta vaativan ja kovaa kuntoa kysyvän lajin. Eri toimijat järjestävät kepparipajoja, valmennusta ja kepparikerhoja monen tasoisille harrastajille.

Keppareiden kanssa voi myös kilpailla – vuosittain keppareille pidetään kovan luokan SM-kilpailut. SM-kilpailut toimivat samalla keppareiden myynti- ja markkinointitapahtumana. Kojusta voi ostaa käsityöläisten valmistamia hevosia ja tarvikkeita. Tämän lisäksi eri yhdistykset ja seurat järjestävät pienimuotoisia kepparikisoja ympäri Suomen.

Keppihevosten parissa voi puuhata myös yhdessä vanhempien kanssa. Äidistä ja isästä on kovasti apua keppareiden ompelussa tai kepparitallin nikkaroinnissa. Samalla syntyy mukavia yhteisiä muistoja. Keppariharrastusta voi jatkaa niin pitkään kuin itsestä tuntuu. Muun muassa kepparikisojen ja virallisten yhdistysten taustalla häärii joukko keppareille sydämensä menettäneitä aikuisia.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 81 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    -42%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99

    (10,00 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90