Kohdevalaisin on kaunis valaisin erilaisiin pieniinkin tiloihin, jonne kaivataan valoa ja tunnelmaa. Kohdevalo nimensä mukaisesti kohdistuu selkeästi ja sen avulla voi valaista myös sisustuksellisia kohtia sisällä ja puutarhassa. Kohdistettu valo tuo esiin esimerkiksi taideteoksen, seinäpinnan ja pihapuun. Kohdevalaisin sopii siis niin sisälle kuin ulos, ja sitä voi käyttää sisustusvalaisimena missä tahansa huoneessa.
Kohdevalaisin kattoon
Kohdevalaisin on sisustusvalaisin, joka sopii hyvin erilaisten muiden valaisimien lisäksi kodin valaistukseen. Yleisvalaisimet sekä kattovalaisimet ja lattiavalaisimet toimivat loistavasti kodin työskentelyvaloina, mutta kohdevalaisimella voi lisätä tunnelmaa. Toki kohdevalaisinkin voi toimia työpisteellä, mutta sen valoteho ei ole useinkaan niin kovin suuri.
Kattoon laitettavan kohdevalaisimen teho kannattaakin valita huolellisesti, jotta se valaisee huonetta hyvin. Laita kohdevalaisin kattoon silloin kun haluat saada ohjattua valoa eri suuntiin kattovalaisimesta. Kattokohdevalaisin onkin parhaimmillaan epäsuoraa valoa, joka toimii sekä valon tuojana että myös tunnelman luojana.
Kattokohdevalaisin eli spottivalaisin ei ole pelkästään valaisin vaan se on kaunis osa sisustusta. Spottivalaisimen voi siis valita juuri omaan sisustustyyliin sopivaksi. Moderniin kotiin sopivat modernin, metalliset ja selkeälinjaiset valaisimet, kun taas perinteisempään tai klassisempaan tyyliin käyvät hyvin esimerkiksi koristeellisemmat kohdevalaisimet, joista löytyy eri materiaaleja ja värejä.
Kohdevalaisin seinälle
Seinälle kiinnitettävä spotti eli kohdevalaisin tuo lisävaloa esimerkiksi makuuhuoneeseen, lukunurkkaan, työpöydän päälle tai pianon päälle. Seinävalaisimella voi valaista myös kasveja, tauluja tai peilejä. Kohdevalaisin sopii myös epäsuoran valonsa ansiosta tuomaan tunnelmaa.
Makuuhuoneessa kohdevalaisin tuo sekä tunnelmaa että lämmintä valoa sängyn päällä. Sen ansiosta sängyllä on mahdollista lukea kirjaa ilman kirkkaita kattovaloja. Sängyn päälle asennettava kohdevalaisin kannattaa valita siten, että valaisimessa itsessään on katkaisin, jolloin säästyy se vaiva, että pitäisi nousta sammuttamaan valot seinäkatkaisimesta.
Valaistus on tärkeä osa koko kodin viihtyisyyttä, turvallisuutta ja tunnelmaa. Olemme valinneet Kärkkäisen verkkokauppaan monipuoliset ja runsaat valikoimat erilaisia valaisimia. Jokaiseen kotiin, tyyliin ja tarpeeseen löytyy varmasti sopivia valaisimia. Tilaa siis valaisimet kätevästi verkkokaupasta. Me toimitamme tilauksesi nopeasti perille ja sinä pääset nauttimaan sisustamisesta!
Kohdevalaisin tuo valon lähelle