- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (27541) /
- Kodintekstiili (1837) /
- Sisustustekstiilit (274) /
- Koristetyynynpäälliset
Koristetyynynpäälliset
Koristetyynyn päälliset tuovat sisustukseen ilmettä
Sisustaminen koskettaa meitä kaikkia jossakin elämänvaiheessa. Uusi koti, muutto tai loma-asunnon ostaminen tuovat eteen tilanteen, jossa on kiinnitettävä huomiota sisustukseen. Toisille meistä sisustaminen on jatkuva intohimon kohde ja tulemme huomaamattammekin sisustaneeksi ja seuranneeksi sisustamisen trendejä. Kodin tekstiilit ja erilaiset koristetyynyt ja niiden päälliset ovat helppo ja nopea tapa uudistaa sisustusta.Koristetyynyn päälliset vuodenajan mukaan
On olemassa koko kirjo erilaisia päällisiä koristetyynyihin ja sohvatyynyihin. Valikoimaa on varmasti jokaiseen kotiin ja sisustustyyliin sopivana. Värien puolesta löytyy niin valkoisia ja vaaleita kuin tummiakin sävyjä. Erilaiset kuosit tuovat värikkyyttä myös tyynynpäällisiin. Koristetyynyjen päällisiä voikin yhdistellä oman maun mukaan. Esimerkiksi yksiväristen kanssa sopivat mainiosti erilaiset kuviolliset tyynyt.
Koristetyynyn päällisiä löytyy myös erilaisilla teemoilla. Kesäisissä päällisissä on kukkia, perhosia ja muita kesäaiheita, mutta jouluiset tyynynpäälliset puolestaan kuvastavat talvea, lunta, joulua ja joulun tunnelmaa. Lisäksi on syksyyn ja kevääseen liittyviä aiheita sekä muun muassa pääsiäisen, vapun tai vaikkapa halloweenin aikaan sopivia erityisiä kuoseja.
Koristetyynyillä ja tyynynpäällisillä saa kotiin helposti juhlavuutta ja tyylikkyyttä esimerkiksi lakkiaisjuhlien tai muiden kodin juhlien aikaan. Valkoiset, tyylikkäät tyynynpäälliset yhdessä paremman torkkupeiton tai viltin kanssa luo olohuoneeseen nopeasti tunnelmaa ja tyyliä. Kun siihen vielä yhdistää kynttilät ja kukat, niin juhlatunnelma on valmis.
Kodin tekstiilit helposti netistä
Kodin tekstiilit ovat usein sisustuksessa se helpoin uudistettava, jos mielii saada olohuoneeseen uutta ilmettä. Toisilla meistä onkin olemassa erikseen eri vuodenajoille omat mattonsa, verhonsa ja tyynynpäällisensä. Ne kun ovat nopeammat vaihtaa kun vaikkapa huonekalut tai sisustuspinnoista puhumattakaan.
Tekstiilit ovat lisäksi varsin näkyvä osa sisustusta. Mietipä olohuone, jossa ei olisi mattoa, verhoja tai sohvatyynyjä. Ja mieti sen jälkeen sama huone noilla kaikilla sisustettuna. Ei siis ole aivan yhdentekevää, hankkiiko kotiin tekstiilejä. Varsinkin nykyisin myös allergisille ja pölyä kammoksuville löytyy loistavia vaihtoehtoja, jotka on tehty allergiaystävällisiksi.
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät monipuoliset ja huolella valitut valikoimat kodin sisustajalle! Olipa etsinnässäsi sitten pelkästään uudet koristetyynynpäälliset tai laajemmin sisustustuotteet, löydät meiltä kaiken.
Koristetyynyn päälliset tuovat sisustukseen ilmettä
Sisustaminen koskettaa meitä kaikkia jossakin elämänvaiheessa. Uusi koti, muutto tai loma-asunnon ostaminen tuovat eteen tilanteen, jossa on kiinnitettävä huomiota sisustukseen. Toisille meistä sisustaminen on jatkuva intohimon kohde ja tulemme huomaamattammekin sisustaneeksi ja seuranneeksi sisustamisen trendejä. Kodin tekstiilit ja erilaiset koristetyynyt ja niiden päälliset ovat helppo ja nopea tapa uudistaa sisustusta.Koristetyynyn päälliset vuodenajan mukaan
On olemassa koko kirjo erilaisia päällisiä koristetyynyihin ja sohvatyynyihin. Valikoimaa on varmasti jokaiseen kotiin ja sisustustyyliin sopivana. Värien puolesta löytyy niin valkoisia ja vaaleita kuin tummiakin sävyjä. Erilaiset kuosit tuovat värikkyyttä myös tyynynpäällisiin. Koristetyynyjen päällisiä voikin yhdistellä oman maun mukaan. Esimerkiksi yksiväristen kanssa sopivat mainiosti erilaiset kuviolliset tyynyt.
Koristetyynyn päällisiä löytyy myös erilaisilla teemoilla. Kesäisissä päällisissä on kukkia, perhosia ja muita kesäaiheita, mutta jouluiset tyynynpäälliset puolestaan kuvastavat talvea, lunta, joulua ja joulun tunnelmaa. Lisäksi on syksyyn ja kevääseen liittyviä aiheita sekä muun muassa pääsiäisen, vapun tai vaikkapa halloweenin aikaan sopivia erityisiä kuoseja.
Koristetyynyillä ja tyynynpäällisillä saa kotiin helposti juhlavuutta ja tyylikkyyttä esimerkiksi lakkiaisjuhlien tai muiden kodin juhlien aikaan. Valkoiset, tyylikkäät tyynynpäälliset yhdessä paremman torkkupeiton tai viltin kanssa luo olohuoneeseen nopeasti tunnelmaa ja tyyliä. Kun siihen vielä yhdistää kynttilät ja kukat, niin juhlatunnelma on valmis.
Kodin tekstiilit helposti netistä
Kodin tekstiilit ovat usein sisustuksessa se helpoin uudistettava, jos mielii saada olohuoneeseen uutta ilmettä. Toisilla meistä onkin olemassa erikseen eri vuodenajoille omat mattonsa, verhonsa ja tyynynpäällisensä. Ne kun ovat nopeammat vaihtaa kun vaikkapa huonekalut tai sisustuspinnoista puhumattakaan.
Tekstiilit ovat lisäksi varsin näkyvä osa sisustusta. Mietipä olohuone, jossa ei olisi mattoa, verhoja tai sohvatyynyjä. Ja mieti sen jälkeen sama huone noilla kaikilla sisustettuna. Ei siis ole aivan yhdentekevää, hankkiiko kotiin tekstiilejä. Varsinkin nykyisin myös allergisille ja pölyä kammoksuville löytyy loistavia vaihtoehtoja, jotka on tehty allergiaystävällisiksi.
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät monipuoliset ja huolella valitut valikoimat kodin sisustajalle! Olipa etsinnässäsi sitten pelkästään uudet koristetyynynpäälliset tai laajemmin sisustustuotteet, löydät meiltä kaiken.
Category,Category,25010001,,25010001,,
-
[ { "catentry_id" : "1441105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441104001", "partNumber" : "103386696", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387468/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387468/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387468/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387468/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387468.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387468/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387468.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441104001", "partNumber" : "103386708", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387475/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387475/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387475/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387475.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387475/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387475.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387475/kotoilu-jaquard-koristetyynynpaallinen.jpg" } } ]
Kotoilu Jaquard koristetyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 €,4.90,4.94 -
[ { "catentry_id" : "1093093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167340", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_kallio":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352640/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352640/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352640/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167345", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352657/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352657/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352657/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167368", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352619/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352619/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352619/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167384", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352602/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352602/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352602/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167395", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352626/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352626/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352626/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093105001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103167401", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruusu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352633/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352633/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352633/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1218876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103306098", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381343/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381343/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381343/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1218876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103306096", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruoste":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381336/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381336/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381336/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1218877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093084001", "partNumber" : "103306094", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381350/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-pellavainen-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381350/alltid-linne-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381350/aina-linen-decorative-pillow-cover.jpg" } } ]
Aina Pellavainen koristetyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,catalogEntryList,24370501,catalogEntryList,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90 €,9.90,9.94 -
[ { "catentry_id" : "731816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093089001", "partNumber" : "102478144", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014288666/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031083501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093089001", "partNumber" : "103167351", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353005/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353005/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353005/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031084001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093089001", "partNumber" : "103167378", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruusu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353012/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353012/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353012/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093089001", "partNumber" : "103167451", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352992/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-snow-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352992/aina-lumi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352992/always-snow-dekorativt-kuddfodral.jpg" } } ]
Aina Lumi koristetyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★Boheemi kohokuvioitu koristetyynynpäällinen
testiranje,,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11aprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90 €,9.90,9.9 -
[ { "catentry_id" : "1408578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408577501", "partNumber" : "103306114", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_minttu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381428/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1408579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408577501", "partNumber" : "103306116", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381398/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1408579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408577501", "partNumber" : "103306112", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381411/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1408580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408577501", "partNumber" : "103306118", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381404/kotoilu-colors-basic-tyynynpaallinen.jpg" } } ]
Kotoilu Colors Basic tyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 €,5.90,5.94 -
[ { "catentry_id" : "1418011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417982001", "partNumber" : "103434607", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_3715/terra":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248220/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248220/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248220/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248220/dekorativt-kuddfodral-fran-vallila-apollo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248220/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248220/decorative-pillow-cover-by-vallila-apollo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248220/dekorativt-kuddfodral-fran-vallila-apollo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248220/decorative-pillow-cover-by-vallila-apollo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248220/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417982001", "partNumber" : "103434629", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_8800/multi":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248336/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248336/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248336/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248336/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248336/dekorativt-kuddfodral-fran-vallila-apollo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248336/decorative-pillow-cover-by-vallila-apollo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248336/decorative-pillow-cover-by-vallila-apollo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248336/dekorativt-kuddfodral-fran-vallila-apollo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248336/vallila-apollon-koristetyynynpaallinen.jpg" } } ]
Vallila Apollon koristetyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,6.94 -
[ { "catentry_id" : "1083609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157113", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349473/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349473/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349473/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349473/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349473/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349473/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349473/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349473/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349473/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157117", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349503/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349503/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349503/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349503/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349503/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349503/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349503/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349503/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349503/velvet-dream-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157121", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruusu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349497/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349497/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349497/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349497/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349497/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349497/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349497/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349497/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349497/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157115", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349527/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349527/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349527/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349527/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349527/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349527/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349527/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349527/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349527/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157119", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349480/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349480/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349480/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349480/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349480/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349480/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349480/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349480/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349480/velvet-dream-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083598001", "partNumber" : "103157123", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_sumu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349510/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349510/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349510/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349510/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349510/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349510/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349510/velvet-dream-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349510/kotoilu-velvet-dream-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349510/velvet-dream-dekorativt-kuddfodral.jpg" } } ]
Kotoilu Velvet Dream koristetyynynpäällinen
★★★★★ ★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,catalogEntryList,24370501,catalogEntryList,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 €,6.90,6.94 -
[ { "catentry_id" : "1446552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446546501", "partNumber" : "103434574", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-dekorativa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835250315/vallila-voima-dekorativa-kuddfodral.jpg" } } ]
Vallila Voima koristetyynynpäällinen
★★★★★testiranje,,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11aprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,15.9Väri:7500/greenKoko, cm:43x43 -
[ { "catentry_id" : "1032256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436984501", "partNumber" : "103169085", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/clay":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233684/vallila-makeba-koristetyynynpaallinen.jpg" } } ]
Vallila Makeba koristetyynynpäällinen
★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,catalogEntryList,24370501,catalogEntryList,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,15.94Väri:1/clayKoko, cm:43x43 -
[ { "catentry_id" : "1528584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1528538501", "partNumber" : "103623309", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_4200/rosa":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Vallila Väre tyynynpäällinen
★★★★★testiranjeCategory,Category,25010001,,25010001,,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,15.94Väri:4200/rosaKoko, cm:43x43 -
[ { "catentry_id" : "1528576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1528540501", "partNumber" : "103623149", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_7241/greenrosa":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Vallila Alvar tyynynpäällinen
★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,15.94Väri:7241/greenrosaKoko, cm:43x43 -
[ { "catentry_id" : "1093106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103167410", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352671/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103167419", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352688/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103167422", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruusu":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352695/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103167435", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352664/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1218875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103306108", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381374/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1218877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093085001", "partNumber" : "103306106", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruoste":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381367/aina-tupas-dekorativt-kuddfodral.jpg" } } ]
Aina Tupas koristetyynynpäällinen
★★★★★testiranjeCategory,Category,24370501,catalogEntryList,24370501,catalogEntryList,CatalogEntryList11a CategoryprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90 €,8.90,8.94 -
[ { "catentry_id" : "1528580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1528537001", "partNumber" : "103623259", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_4373/pink":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-kuddlodarl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835251442/vallila-lupaus-kuddlodarl.jpg" } } ]
Vallila Lupaus tyynynpäällinen
★★★★★testiranje,,24370501,,24370501,,CatalogEntryList11aprTuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90 €,15.90,15.9Väri:4373/pinkKoko, cm:43x43
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 428 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 40 kpl
- Käytävämatot 286 kpl
- Pyöreät matot 137 kpl
- Lasten matot 54 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 8 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 40 kpl
- Kuramatot 6 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Keinutuolinmatot 2 kpl
- Mattojen liukuesteet 11 kpl
- Lattian suojamatot 3 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl