- Etusivu /
- Pukeutuminen (20556) /
- Lapset (3388) /
- Vaatteet
Lasten vaatteet
Lastenvaatteet kaiken ikäisille
Lasten työtä on leikki ja lasten vaatteet ovat työvaatteita. Niiden tulee kestää remuamista, rymyämistä, ryömimistä, maalailua, askartelua ja kaikkea muutakin, mitä lapset keksivät päivän aikana touhuta. Kasvavat lapset tarvitsevat paljon vaatetta. Milloin ovat housujen polvet puhki, milloin paidan hihat liian lyhyet. Onneksi lastenvaatteet on helppo hankkia netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta!Tee hyviä löytäjä - lasten vaatteet ale!
Lapset kasvavat nopeasti. Siksi uusia lastenvaatteita tarvitaan jatkuvalla tahdilla. Lapset ovat hyviä myös kuluttamaan omia kamppeitaan: seikkaillessa ja leikkiessä ei voi välttyä rikkinäisiltä housunpolvilta tai mustikan tahrimilta paidan rinnuksilta. Lasten vaatteiden alennusmyynnit tai erilaiset tarjoustempaukset ovat hyviä paikkoja löytää lastenvaatteita edullisesti.
Kotimaiset lasten vaatteet ovat hyviä, pidettyjä ja usein myös korkealaatuisia. Suomalaisia lastenvaatteita kannattaakin mahdollisuuksien mukaan tukea ja ostaa. Myös monet kansainväliset lastenvaatemerkit tarjoavat laadukkaita ja reiluja vaatteita jokapäiväiseen käyttöön. Tärkeintä on, että lastenvaatteissakin suosittaisiin kestävyyttä ja pitkää käyttöikää. Kertakäyttömuodin sijaan lastenvaatteet kannattaa hankkia laatu etunenässä, todelliseen tarpeeseen.
Lastenvaatteet netistä – Kärkkäiseltä!
Käytetyt lastenvaatteet kiertävät sukulaiselta toiselle tai niitä myydään itsepalvelukirpputoreilla ja nettikirppiksillä. Nämä ovatkin hyviä kanavia etsiä omalle lapselle ekologisia sisävaatteita. Kuitenkin joitain tuotteita, kuten lasten alusvaatteita ja sukkia ostetaan pääasiassa uutena hygieniasyistä. Lasten sukat eivät myöskään usein kestä niin kauan ehjänä, että ne kerkeäisivät päätyä kiertoon asti.
Myös lasten ulkovaatteet hankitaan usein uutena. Toppahaalarit ja takit harvoin säilyttävät pesussa kovin hyvin kuohkeutensa, joten lämpimiä ulkovaatteita löytyy helpoiten markettien ja verkkokauppojen tarjonnasta. Myös hansikkaat, kengät ja asusteet ovat usein juuri niitä tuotteita, joita kuluu paljon ja joita tästä syystä tulee hankittua usein uutena.
Käytettyjä vaatteita on joskus vaikea löytää oikeassa koossa. Kaikkein kestävin teko onkin hankkia vaatteet juuri oikeanlaisina, jotta ne päätyisivät varmasti käyttöön. Näin ne eivätkä myöskään turhaan lojuisi komeron perällä. Satsaa siis laatuun ja itseä sekä lasta miellyttäviin kuoseihin. Kärkkäisen kautta löydät lasten parhaiden ulkovaatteiden, sisävaatteiden ja asusteiden lisäksi myös kauneimmat lasten juhlavaatteet. Tervetuloa ostoksille!
Lastenvaatteet kaiken ikäisille
Lasten työtä on leikki ja lasten vaatteet ovat työvaatteita. Niiden tulee kestää remuamista, rymyämistä, ryömimistä, maalailua, askartelua ja kaikkea muutakin, mitä lapset keksivät päivän aikana touhuta. Kasvavat lapset tarvitsevat paljon vaatetta. Milloin ovat housujen polvet puhki, milloin paidan hihat liian lyhyet. Onneksi lastenvaatteet on helppo hankkia netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta!Tee hyviä löytäjä - lasten vaatteet ale!
Lapset kasvavat nopeasti. Siksi uusia lastenvaatteita tarvitaan jatkuvalla tahdilla. Lapset ovat hyviä myös kuluttamaan omia kamppeitaan: seikkaillessa ja leikkiessä ei voi välttyä rikkinäisiltä housunpolvilta tai mustikan tahrimilta paidan rinnuksilta. Lasten vaatteiden alennusmyynnit tai erilaiset tarjoustempaukset ovat hyviä paikkoja löytää lastenvaatteita edullisesti.
Kotimaiset lasten vaatteet ovat hyviä, pidettyjä ja usein myös korkealaatuisia. Suomalaisia lastenvaatteita kannattaakin mahdollisuuksien mukaan tukea ja ostaa. Myös monet kansainväliset lastenvaatemerkit tarjoavat laadukkaita ja reiluja vaatteita jokapäiväiseen käyttöön. Tärkeintä on, että lastenvaatteissakin suosittaisiin kestävyyttä ja pitkää käyttöikää. Kertakäyttömuodin sijaan lastenvaatteet kannattaa hankkia laatu etunenässä, todelliseen tarpeeseen.
Lastenvaatteet netistä – Kärkkäiseltä!
Käytetyt lastenvaatteet kiertävät sukulaiselta toiselle tai niitä myydään itsepalvelukirpputoreilla ja nettikirppiksillä. Nämä ovatkin hyviä kanavia etsiä omalle lapselle ekologisia sisävaatteita. Kuitenkin joitain tuotteita, kuten lasten alusvaatteita ja sukkia ostetaan pääasiassa uutena hygieniasyistä. Lasten sukat eivät myöskään usein kestä niin kauan ehjänä, että ne kerkeäisivät päätyä kiertoon asti.
Myös lasten ulkovaatteet hankitaan usein uutena. Toppahaalarit ja takit harvoin säilyttävät pesussa kovin hyvin kuohkeutensa, joten lämpimiä ulkovaatteita löytyy helpoiten markettien ja verkkokauppojen tarjonnasta. Myös hansikkaat, kengät ja asusteet ovat usein juuri niitä tuotteita, joita kuluu paljon ja joita tästä syystä tulee hankittua usein uutena.
Käytettyjä vaatteita on joskus vaikea löytää oikeassa koossa. Kaikkein kestävin teko onkin hankkia vaatteet juuri oikeanlaisina, jotta ne päätyisivät varmasti käyttöön. Näin ne eivätkä myöskään turhaan lojuisi komeron perällä. Satsaa siis laatuun ja itseä sekä lasta miellyttäviin kuoseihin. Kärkkäisen kautta löydät lasten parhaiden ulkovaatteiden, sisävaatteiden ja asusteiden lisäksi myös kauneimmat lasten juhlavaatteet. Tervetuloa ostoksille!
-
[ { "catentry_id" : "1268636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268630001", "partNumber" : "303522328", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416040097_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416040097_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416040097_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1268635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268629501", "partNumber" : "303522326", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416040080_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416040080_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416040080_1/acces-torkkuhuppari-junior.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "494498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880500", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "494499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880506", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "494500001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880498", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "494501501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880504", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "494502001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880508", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "494502501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "494461001", "partNumber" : "301880502", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-poikien-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515130803/adidas-3-stripes-boys-swimming-trunks.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1306905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306896001", "partNumber" : "303227570", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" }, { "catentry_id" : "1306906001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1306896001", "partNumber" : "303227574", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" }, { "catentry_id" : "1306906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306896001", "partNumber" : "303227568", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485.jpg" } }, { "catentry_id" : "1306907001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1306896001", "partNumber" : "303227572", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" }, { "catentry_id" : "1306907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306896001", "partNumber" : "303227566", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752753485/adidas-3s-bikini-lasten-bikinit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1295703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303559002", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1285526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303408033", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1285556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303408037", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1285559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303408041", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1285562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303408035", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303408039", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1413731001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303692640", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1413732001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303692636", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1413732501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285506001", "partNumber" : "303692638", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745057019.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745057019/adidas-3s-boxer-lasten-uimahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "515566001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880558", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-girls-swimsuit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-girls-swimsuit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" } }, { "catentry_id" : "515567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880556", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" }, { "catentry_id" : "515567501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880562", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" }, { "catentry_id" : "515569501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880560", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" }, { "catentry_id" : "515570501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880554", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" }, { "catentry_id" : "515571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "515551501", "partNumber" : "301880564", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4060515092170/adidas-athly-v-3-stripes-tyttojen-uimapuku.jpg" } ]
Adidas Athly V 3-Stripes tyttöjen uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,03 €-30%Norm. 32,90 €32,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1327294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562056", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1327295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562064", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327295501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562062", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562060", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562058", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303562068", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1413766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327257001", "partNumber" : "303693012", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887771122/adidas-bb-boxer-lasten-uimahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1328184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1328131501", "partNumber" : "303561187", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Lucpnk/Legink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328184501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328131501", "partNumber" : "303561185", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Lucpnk/Legink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988.jpg" } }, { "catentry_id" : "1328185001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328131501", "partNumber" : "303561191", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Lucpnk/Legink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1328131501", "partNumber" : "303561189", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Lucpnk/Legink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887694988/adidas-big-bars-bikini-lasten-bikinit.jpg" } ]
Adidas Big Bars Bikini lasten bikinit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1047931501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047878001", "partNumber" : "303228159", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Selubl/Betsca":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1047938501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047878001", "partNumber" : "303228157", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Selubl/Betsca":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1047939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047878001", "partNumber" : "303228155", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Selubl/Betsca":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047943501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047878001", "partNumber" : "303228153", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Selubl/Betsca":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1047946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047878001", "partNumber" : "303228161", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Selubl/Betsca":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752847276.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752847276/adidas-cb-swim-shorts-lasten-uimashortsit.jpg" } ]
Adidas Cb Swim Shorts lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1441291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441277001", "partNumber" : "303693308", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Nindig/Crewht":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1441292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441277001", "partNumber" : "303693314", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Nindig/Crewht":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1441292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441277001", "partNumber" : "303693310", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Nindig/Crewht":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441277001", "partNumber" : "303693312", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Nindig/Crewht":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067897528419/adidas-farm-swimshort-miesten-uimashortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1327139001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560945", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560943", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560941", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560939", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560953", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_146":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327141501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560951", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1327142001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560949", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560947", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327143001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560961", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327143501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560959", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560957", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1327144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327127501", "partNumber" : "303560955", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/Grespa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887259460.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887259460/adidas-logo-swim-bxr-lasten-uimahousut.jpg" } ]
Adidas Logo Swim Bxr lasten uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,43 €-30%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1047956001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047883001", "partNumber" : "303238975", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047957001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047883001", "partNumber" : "303238979", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047883001", "partNumber" : "303238971", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047883001", "partNumber" : "303238973", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047883001", "partNumber" : "303238977", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745161860.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745161860/adidas-poikien-uimahousut.jpg" } ]
Adidas poikien uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,93 €-30%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1047912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047872501", "partNumber" : "303227534", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Shanav/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047918501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047872501", "partNumber" : "303227532", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Shanav/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047872501", "partNumber" : "303227528", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Shanav/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047872501", "partNumber" : "303227526", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Shanav/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1047924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047872501", "partNumber" : "303227530", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Shanav/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745146201.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745146201/adidas-yb-bos-shorts-lasten-uimahousut.jpg" } ]
Adidas Yb Bos Shorts lasten uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,43 €-30%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1102569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102554001", "partNumber" : "303319773", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Light Grey Melange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102573501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102554001", "partNumber" : "303319771", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Light Grey Melange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102576001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102554001", "partNumber" : "303319777", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102576501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102554001", "partNumber" : "303319779", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"7" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102581501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102554001", "partNumber" : "303319775", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"4" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453761/bjorn-borg-borg-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1102562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102553001", "partNumber" : "303319739", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"7" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1102563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102553001", "partNumber" : "303319733", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"6" , "Väri_|_Light Grey Melange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102553001", "partNumber" : "303319735", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"6" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1102569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102553001", "partNumber" : "303319731", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"6" , "Väri_|_Light Grey Melange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1102572501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102553001", "partNumber" : "303319737", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"7" , "Väri_|_Light Grey Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465453488/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1009635501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138361", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Nautical Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138367", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"5" , "Koko_|_134-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393098/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393098.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393098.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393098/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1009644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138369", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"5" , "Väri_|_Night Sky":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138365", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"5" , "Koko_|_122-128":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138371", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"6" , "Väri_|_Night Sky":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009651001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138357", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"4" , "Väri_|_Nautical Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421654.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421654/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421654.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421654/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1009652001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138363", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"5" , "Koko_|_110-116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1009653001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138359", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"4" , "Väri_|_Nautical Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009654501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138355", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"4" , "Väri_|_Nautical Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1009656501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303138353", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_110-116":"5" , "Väri_|_Nautical Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465421630.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009611501", "partNumber" : "303234474", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"5" , "Koko_|_170":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465393074/bjorn-borg-borg-lasten-huppari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1203208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203180501", "partNumber" : "303466502", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"8" , "Väri_|_Brilliant White":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1203209501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1203180501", "partNumber" : "303466504", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"7" , "Väri_|_Brilliant White":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1203210001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1203180501", "partNumber" : "303466506", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"4" , "Väri_|_Brilliant White":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1203211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203180501", "partNumber" : "303466510", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brilliant White":"7" , "Koko_|_170":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1203216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203180501", "partNumber" : "303466508", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Brilliant White":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465520692.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465520692/bjorn-borg-borg-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124501", "partNumber" : "303694386", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"2" , "Väri_|_Bb Mini Check 2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124501", "partNumber" : "303694388", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"2" , "Väri_|_Bb Mini Check 2":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124501", "partNumber" : "303694382", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Bb Mini Check 2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124501", "partNumber" : "303694384", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"4" , "Väri_|_Bb Mini Check 2":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124501", "partNumber" : "303694390", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"5" , "Väri_|_Bb Mini Check 2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124001", "partNumber" : "303694372", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bb Lounge Pattern":"3" , "Koko_|_122-128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124001", "partNumber" : "303694378", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bb Lounge Pattern":"3" , "Koko_|_158-164":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124001", "partNumber" : "303694380", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bb Lounge Pattern":"3" , "Koko_|_170":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124001", "partNumber" : "303694374", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bb Lounge Pattern":"3" , "Koko_|_134-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432124001", "partNumber" : "303694376", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bb Lounge Pattern":"3" , "Koko_|_146-152":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022001", "partNumber" : "303694546", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"5" , "Väri_|_Roasted Cashew":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022001", "partNumber" : "303694542", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"5" , "Väri_|_Roasted Cashew":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022001", "partNumber" : "303694544", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Roasted Cashew":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022001", "partNumber" : "303694538", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Roasted Cashew":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022001", "partNumber" : "303694540", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Roasted Cashew":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg Essential lasten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90 €-35%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1445031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022501", "partNumber" : "303694548", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022501", "partNumber" : "303694554", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022501", "partNumber" : "303694556", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"5" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022501", "partNumber" : "303694550", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445022501", "partNumber" : "303694552", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"5" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg Essential lasten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90 €-35%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1445030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445023001", "partNumber" : "303694566", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"5" , "Väri_|_Olympian Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445023001", "partNumber" : "303694562", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"5" , "Väri_|_Olympian Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445023001", "partNumber" : "303694564", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Olympian Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445023001", "partNumber" : "303694558", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Olympian Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445023001", "partNumber" : "303694560", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Olympian Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg Essential lasten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90 €-35%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1059770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200096", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"2" , "Väri_|_Black Beauty":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1059771001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200104", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"4" , "Väri_|_Black Beauty":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1059771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200100", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"2" , "Väri_|_Black Beauty":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1059772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200098", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"2" , "Väri_|_Black Beauty":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1059772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200102", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"3" , "Väri_|_Black Beauty":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1059773001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1059759001", "partNumber" : "303200094", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_110-116":"4" , "Väri_|_Black Beauty":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007/bjorn-borg-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465472007.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1368343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570892", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"5" , "Väri_|_Kalamata":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570884", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"5" , "Väri_|_Kalamata":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570886", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Kalamata":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570888", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"5" , "Väri_|_Kalamata":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368345001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570890", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_158-164":"5" , "Väri_|_Kalamata":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95 €-50%Norm. 39,90 €39,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "775237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179895", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179893", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179898", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_150":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179891", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_80":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179897", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Viininpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064.jpg" } }, { "catentry_id" : "775240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179896", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_130":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179899", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"2" , "Koko_|_160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301179894", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775202001", "partNumber" : "301180291", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621064/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "775236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "100583681", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179908", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_130":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179910", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_150":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179901", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179900", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_80":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179903", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179902", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "775243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179909", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163.jpg" } }, { "catentry_id" : "775243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775201501", "partNumber" : "301179911", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011621163/blue-shop-lasten-neulepaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1054681001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054666001", "partNumber" : "303237719", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1054683501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054666001", "partNumber" : "303237717", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1054684001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054666001", "partNumber" : "303237723", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_130":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1054687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054666001", "partNumber" : "303237725", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1054690501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054666001", "partNumber" : "303237721", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285624834/markeslosa-traningsbyxor-for-barn.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/markeslosa-traningsbyxor-for-barn.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-children-s-sweatpants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285624834/brandless-lasten-collegehousut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1064581501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237881", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120-130":"7" , "Väri_|_Navy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-children-s-leggings.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/markeslosa-barnleggings.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/markeslosa-barnleggings.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-children-s-leggings.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237879", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-170":"7" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1064586001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237883", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_140-150":"7" , "Väri_|_Navy":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1064588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237875", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120-130":"6" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-children-s-leggings.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-children-s-leggings.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064590501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237877", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_140-150":"6" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285839832/markeslosa-barnleggings.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285839832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1064592001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064492001", "partNumber" : "303237885", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-170":"8" , "Väri_|_Navy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285842832/brandless-lasten-leggingsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379501", "partNumber" : "303296363", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379501", "partNumber" : "303296367", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379501", "partNumber" : "303296361", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379501", "partNumber" : "303296365", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379501", "partNumber" : "303296369", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_8 (128cm)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977224/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380501", "partNumber" : "303296373", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380501", "partNumber" : "303296379", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (128cm)":"4" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380501", "partNumber" : "303296371", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (140cm)":"6" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380501", "partNumber" : "303296377", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Light Grey":"6" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380501", "partNumber" : "303296375", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"1" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853977293/calvin-klein-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509501", "partNumber" : "303296452", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Light Grey":"6" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509501", "partNumber" : "303296450", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509501", "partNumber" : "303296454", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (128cm)":"5" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076528501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076509501", "partNumber" : "303296446", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (140cm)":"6" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509501", "partNumber" : "303296448", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"2" , "Väri_|_Light Grey":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217236/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511001", "partNumber" : "303296444", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511001", "partNumber" : "303296442", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076521001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076511001", "partNumber" : "303296436", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511001", "partNumber" : "303296438", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"4" , "Väri_|_CK Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511001", "partNumber" : "303296440", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_CK Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853009680/calvin-klein-lasten-collegepaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076381001", "partNumber" : "303296430", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_Clean Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076381001", "partNumber" : "303296420", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"2" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076381001", "partNumber" : "303296434", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"2" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076381001", "partNumber" : "303296426", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"2" , "Väri_|_Clean Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076381001", "partNumber" : "303296432", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"2" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719854173038/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380001", "partNumber" : "303296351", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"1" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380001", "partNumber" : "303296359", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"1" , "Koko_|_8 (128cm)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380001", "partNumber" : "303296355", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"1" , "Väri_|_Clean Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380001", "partNumber" : "303296353", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_Clean Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1076399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076380001", "partNumber" : "303296357", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Clean Black":"1" , "Koko_|_16 (170cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853543375/calvin-klein-lasten-farkut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379001", "partNumber" : "303296416", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1076397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379001", "partNumber" : "303296418", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_8 (128cm)":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1076397501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379001", "partNumber" : "303296401", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_10 (140cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379001", "partNumber" : "303296403", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"2" , "Väri_|_CK Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1076401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076379001", "partNumber" : "303296410", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_CK Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853255124.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853255124/calvin-klein-lasten-leggingsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510001", "partNumber" : "303296335", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510001", "partNumber" : "303296333", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076531001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076510001", "partNumber" : "303296337", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510001", "partNumber" : "303296339", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_8 (128cm)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510001", "partNumber" : "303296331", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"3" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719853686492/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076512001", "partNumber" : "303296391", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_10 (140cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076512001", "partNumber" : "303296393", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"2" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076512001", "partNumber" : "303296399", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076512001", "partNumber" : "303296395", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_Bright White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076512001", "partNumber" : "303296397", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852062044/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509001", "partNumber" : "303296466", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076523501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076509001", "partNumber" : "303296468", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"2" , "Väri_|_Bright White":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509001", "partNumber" : "303296472", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509001", "partNumber" : "303296470", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076509001", "partNumber" : "303296474", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855219391/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511501", "partNumber" : "303296385", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"2" , "Väri_|_CK Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511501", "partNumber" : "303296389", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"2" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511501", "partNumber" : "303296381", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"2" , "Koko_|_10 (140cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511501", "partNumber" : "303296387", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"2" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076511501", "partNumber" : "303296383", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852059402.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852059402/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076517501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076510501", "partNumber" : "303296345", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"1" , "Väri_|_Bright White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076524001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076510501", "partNumber" : "303296347", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076525501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076510501", "partNumber" : "303296343", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510501", "partNumber" : "303296341", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076510501", "partNumber" : "303296349", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_8 (128cm)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852428918/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076508501", "partNumber" : "303296458", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"1" , "Väri_|_CK Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076526501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076508501", "partNumber" : "303296460", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164cm)":"3" , "Väri_|_CK Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076533501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076508501", "partNumber" : "303296456", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_10 (140cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076534501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076508501", "partNumber" : "303296462", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_16 (170cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076508501", "partNumber" : "303296464", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_CK Black":"4" , "Koko_|_8 (128cm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855217038/calvin-klein-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1370226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1369952001", "partNumber" : "303470937", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_Sky Captain":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1369952001", "partNumber" : "303470939", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL (174-179 cm)":"1" , "Väri_|_Sky Captain":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1369952001", "partNumber" : "303470931", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_Sky Captain":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1369952001", "partNumber" : "303470933", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143cm)":"1" , "Väri_|_Sky Captain":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1369952001", "partNumber" : "303470935", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_Sky Captain":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132797147/champion-lasten-uimashortsit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1301348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301342001", "partNumber" : "303175778", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140":"1" , "Väri_|_3472 Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1301349001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301342001", "partNumber" : "303175782", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_14/164":"1" , "Väri_|_3472 Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1301352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301342001", "partNumber" : "303175780", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152":"1" , "Väri_|_3472 Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1301353501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301342001", "partNumber" : "303175784", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_16/176":"1" , "Väri_|_3472 Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1301354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301342001", "partNumber" : "303175786", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128":"1" , "Väri_|_3472 Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506502/cruz-bryan-lasten-uimashortsit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "308478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349000", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_16 (176 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308482001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349005", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_16 (176 cm)":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308497001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349002", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (140 cm)":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301348997", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (140 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301348998", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301348996", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (128 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308513501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349003", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152 cm)":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "308515501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301348999", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347421.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347421.jpg" } }, { "catentry_id" : "308528501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349001", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (128 cm)":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "308529001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "308460001", "partNumber" : "301349004", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 (164 cm)":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713313347476/cruz-eyemouth-basic-lasten-uimashortsit.jpg" } ]
Cruz Eyemouth Basic lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%12,53 €-13,93 €Norm. 17,90 - 19,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1038044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038031501", "partNumber" : "303175448", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_14/164":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1038044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038031501", "partNumber" : "303175456", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038031501", "partNumber" : "303175440", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1038051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038031501", "partNumber" : "303175444", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1038054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038031501", "partNumber" : "303175450", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_16/176":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350388696/cruz-eyemouth-lasten-uimashortsit.jpg" } ]
Cruz Eyemouth lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,93 €-30%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1285579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285578001", "partNumber" : "303539065", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140":"1" , "Väri_|_Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285578001", "partNumber" : "303539067", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152":"1" , "Väri_|_Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1285580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285578001", "partNumber" : "303539073", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128":"1" , "Väri_|_Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1285580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285578001", "partNumber" : "303539069", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_14/164":"1" , "Väri_|_Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1285581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285578001", "partNumber" : "303539071", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_16/176":"1" , "Väri_|_Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350506373/cruz-wassim-lasten-uimashortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1367020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367010501", "partNumber" : "103392151", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-oranssi-kettu-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-oranssi-kettu-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-oranssi-kettu-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743736.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-orange-fox-104-116-cm-terry-bathrobe-with-zipper.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-oranssi-kettu-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-oranssi-kettu-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743736.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743736/duetbaby-orange-fox-104-116-cm-terry-bathrobe-with-zipper.jpg" } } ]
Duetbaby Oranssi kettu 104-116 cm frotee kylpytakki vetoketjulla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1367020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367010001", "partNumber" : "103392149", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-ruskea-nalle-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-ruskea-nalle-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-ruskea-nalle-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-brown-teddy-bear-104-116-cm-terry-bathrobe-with-zipper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743729.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-ruskea-nalle-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743729.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-ruskea-nalle-104-116-cm-frotee-kylpytakki-vetoketjulla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268743729/duetbaby-brown-teddy-bear-104-116-cm-terry-bathrobe-with-zipper.jpg" } } ]
Duetbaby Ruskea nalle 104-116 cm frotee kylpytakki vetoketjulla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,93 €-30%Norm. 39,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515112", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_PowderBlue":"3" , "Koko_|_134":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515118", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_PowderBlue":"3" , "Koko_|_152":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272724001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515120", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"2" , "Väri_|_PowderBlue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515114", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_PowderBlue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272725001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515116", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_PowderBlue":"3" , "Koko_|_146":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272725501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706501", "partNumber" : "303515122", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_PowderBlue":"3" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Finnwear Aava lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,45 €-50%Norm. 26,90 €26,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272721501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515110", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"8" , "Väri_|_NavyBlue2":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272722501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515106", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_NavyBlue2":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515108", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"2" , "Väri_|_NavyBlue2":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515102", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_NavyBlue2":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272726501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515104", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"9" , "Koko_|_146":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Finnwear Akseli lasten uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95 €-50%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "442606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "301242070", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "442606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "301242071", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "442607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "301242072", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "442607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "301242073", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "442608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "301242074", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_122":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274173", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274174", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274175", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_146":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274176", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_152":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274177", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274178", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_164":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "135854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "135837501", "partNumber" : "101274172", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/fw-01-72338-1210-128-p-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/finnwear-joonas-poikien-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413217667654/fw-01-72338-1210-128-p-uimahousut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1054889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123979", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_80":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747.jpg" } }, { "catentry_id" : "1054892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123993", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123981", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_86":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123985", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_98":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123987", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_62":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123983", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_MintShades":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123991", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_74":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" }, { "catentry_id" : "1054896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054851501", "partNumber" : "303123989", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_MintShades":"2" , "Koko_|_68":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340043747/finnwear-lasten-uima-asu.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1068351501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297001", "partNumber" : "303296113", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"8" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068352501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297001", "partNumber" : "303296105", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1068353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068297001", "partNumber" : "303296089", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1068354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068297001", "partNumber" : "303296121", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1068355501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297001", "partNumber" : "303296115", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528645/frozen-lasten-leggingsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1068350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296079", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Vaaleanlila":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068350501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296083", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Vaaleanlila":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296085", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Vaaleanlila":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068355001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296077", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Vaaleanlila":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296081", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"6" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364279", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364281", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_128":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364277", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364275", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364283", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" } } ]
Frozen lasten trikoopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €-47%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1116534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116506501", "partNumber" : "303364269", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"6" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg" } }, { "catentry_id" : "1116542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116506501", "partNumber" : "303364267", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lila":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116506501", "partNumber" : "303364265", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lila":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116506501", "partNumber" : "303364273", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Lila":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116506501", "partNumber" : "303364271", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"6" , "Koko_|_128":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771727/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" } ]
Frozen lasten trikoopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €-47%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1427665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712666", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"6" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712662", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"9" , "Koko_|_116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712664", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"9" , "Väri_|_Lila":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712658", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lila":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712660", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1028904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028870001", "partNumber" : "303147698", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028870001", "partNumber" : "303147692", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028870001", "partNumber" : "303147690", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1028908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028870001", "partNumber" : "303147696", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028870001", "partNumber" : "303147694", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514664.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514664/icepeak-melstone-poikien-uimashortsit.jpg" } ]
Icepeak Melstone poikien uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,43 €-30%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1028892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147670", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Anthracite":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1028896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147674", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Anthracite":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147684", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147682", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147672", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Anthracite":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028908001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147688", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028909501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147686", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028910001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147678", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Anthracite":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1028910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147680", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Turquoise":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514534/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1028912001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1028869001", "partNumber" : "303147676", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Anthracite":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535514480/icepeak-moville-poikien-uimashortsit.jpg" } ]
Icepeak Moville poikien uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "971800501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "971669501", "partNumber" : "303061429", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"4" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-huvtroja-for-ungdomar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-youth-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-huvtroja-for-ungdomar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-youth-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "971809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "971669501", "partNumber" : "303061437", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"4" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "971811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "971669501", "partNumber" : "303061435", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"4" , "Koko_|_164":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "971839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "971669501", "partNumber" : "303061433", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"4" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "971841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "971669501", "partNumber" : "303061431", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715104198908/jack-jones-junior-air-nuorten-huppari.jpg" } ]★★★★★
Takaisin