Naisten uima-asut

Naisten uima-asut uimahalliin ja rannalle

Naisten uima-asut, eli uimapuvut ja bikinit, ovat varsinkin innokkaille uimareille tärkeä osa vaatekaappia. Ja niillekin, jotka pulahtavat veteen vain satunnaisesti, uimapuku on kuitenkin niinä harvoinakin kertoina varsin tarpeellinen. Lisäksi bikineissä voi olla rannalla tai kotipihalla vaikkei olisikaan menossa uimaan. Parhaat uima-asut naisille löydät Kärkkäisen runsaasta ja monipuolisesta valikoimasta.

Narubikinit vai peittävä uima-asu?
Naisten uima-asuissa on mistä valita. Valitsemisesta voi tulla jopa vaikeaa siksi, että malleja ja kuoseja on paljon erilaisia. Rantalomalle tai muuhun auringon palvontaan löytyvät monet pienet ja mahdollisimman vähän peittävät bikinit, kuten narubikinit ja muut kevyet bikinit, joissa ei ole ylimääräisiä leveitä olkaimia tai muuta.

Paljastava uima-asu ei välttämättä sovellu parhaiten uimiseen, mutta rannalla oleskeluun tai vaikkapa poreammeen lämpöön pienetkin bikinit sopivat hyvin. Uidessa niiden kanssa voi tulla haasteita siksi, että ne eivät välttämättä pysy aallokossa tai kovassa menossa niin hyvin päällä. Uimahalliin bikinit saattavat myös olla aika epäkäytännölliset. Mutta toki bikineistäkin löytyy tukevampia ja pukevampia malleja, jotka pysyvät hyvin päällä myös uidessa.

Mikäli uimapuku ei tunnu mukavalle valinnalle, mutta bikineissä on turhan alaston olo, voi uima-asun ratkaista tankini-uima-asulla. Tankini on kaksiosainen uima-asu, jossa yläosana on ikään kuin uimatoppi. Tankini on melkoisen peittävä uima-asu, mutta se sopii loistavasti niin uimahalliin kuin rannallekin.

Uima-asut koko perheelle netistä
Uima-asujen ostaminen ei välttämättä ole mikään kovin nautinnollinen juttu. Varsinkin, jos ollaan koko perheellä lähdössä ulkomaille lomailemaan tai mökkeilemään Suomen kesässä ja jokaiselle pitäisi löytää sopiva uima-asu matkaan. Uima-asut voi hankkia hyvissä ajoin netistä, jolloin säästyy monta vaivaa.

Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät niin kesämenoihin kuin lomamatkoillekin kaikki tarpeellinen uima-asuista aurinkorasvoihin ja pihapeleistä rantaleluihin. Auringonoton ja uimisen helpottamiseksi löytyvät myös pyyhkeet, piknik-tarvikkeet sekä mitä erilaisimmat välineet vesiurheiluun. Kärkkäisen ruokaverkkokauppa tarjoilee myös runsaasti vaihtoehtoja mikäli uintireissut ajoittuvat koti-Suomeen.

Kaiken tarpeellisen voi siis tilata samalla kertaa laajasta verkkokaupan valikoimasta, ja silloin jää aikaa tilauksen tuloa odotellessa keskittyä nauttimaan joko lomamatkan suunnittelemisesta tai rantakauden aloittamisesta.

Tuotteet: ( 1 - 48 / 48 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 76,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,50
    -
    44,99
    -70%
    Norm.  44,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,94
    -40%
    Norm.  59,90 €
    59,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,94
    -40%
    Norm.  49,90 €
    49,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    26,90
    -
    44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99