Pilkkivieheet

Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan

Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.

Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.

Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.

Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.

Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.

Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.

Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 252 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    10,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,90
    -
    10,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,50
    -
    4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,90
    -
    10,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    16,90
    -
    19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,00
    -
    4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    11,50
    -
    11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    11,50
    -
    12,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    15,90
    -
    16,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,00
    -
    11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,60
    -
    9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    19,90
    -
    20,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    22,90
    -
    23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    19,90
    -
    20,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90